Homestead Act

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Homestead Act (”pientilalaki”) oli Yhdysvalloissa vuonna 1862 säädetty laki, jonka mukaan jokaisella oli oikeus saada hakemuksesta liittovaltiolta 160 eekkeriä (noin 65 hehtaaria) viljelymaata asuttuaan sillä ensin viisi vuotta. Yhdysvalloissa nimitystä homestead käytetään erityisesti tämän lain nojalla muodostetuista pientiloista.

Lain tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin Yhdysvaltojen maanjakopolitiikkana oli myydä valtion maita uudisasukkaille tulojen keräämiseksi valtiolle.[1] Vuoden 1785 säännöksen mukaan yksi henkilö sai ostaa vapaata maata enintään 640 eekkeriä (vuodesta 1800 alkaen 320 eekkeriä) yhden dollarin eekkerihinnalla. Vuonna 1854 hintoja laskettiin vähän kysyttyjen maa-alueiden osalta, mutta useimmille viljelijöiksi haluaville ne olivat silti edelleen liian kalliita.[2]

Maan länsiosassa sijaitsevin valtion maiden ilmaista jakamista halukkaille vaadittiin pitkin 1800-luvun alkupuoliskoa, mutta maan itäosien maanomistajat ja työnantajat sekä varsinkin Etelävaltioiden orjanomistajat vastustivat sitä, sillä se olisi aiheuttanut työvoiman virtaamisen pois itärannikolta ja laskenut vanhojen maaomistusten arvoa.[1] Lakiesitys maanjaosta hyväksyttiin edustajainhuoneessa vuosina 1852, 1854 ja 1859, mutta joka kerta senaatti hylkäsi sen. Vuonna 1860 laki hyväksyttiin molemmissa kamareissa, mutta presidentti James Buchanan esti sen voimaantulon veto-oikeudellaan.[2] Kun Etelävaltiot sisällissodan seurauksena irtaantuivat liittovaltion päätöksenteosta, republikaaninen puolue pystyi ajamaan maanjakolain läpi. Presidentti Abraham Lincoln allekirjoitti Homestead Actin 20. toukokuuta 1862.[1]

Maan jakamisen ehdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lain mukaan 160 eekkerin maa-alan hakemiseen oli oikeutettu jokainen 21 vuotta täyttänyt tai perheen päämies, joka oli Yhdysvaltain kansalainen tai hakenut kansalaisuutta, eikä ollut ”kantanut asetta” Yhdysvaltoja vastaan. Maan sai omakseen parannettuaan sitä, rakennettuaan sinne 12x14 jalan kokoisen asumuksen[3] sekä asuttuaan sillä ja viljeltyään sitä vähintään viisi vuotta. Paikalliseen maatoimistoon jätettävässä hakemuksessa oli todistettava viiden vuoden asuminen ja maan parantaminen sinä aikana. Maasta ei joutunut maksamaan mitään, mutta hakijan oli maksettava vähäinen asiakirjojen rekisteröintimaksu.[2][1] Prosessin alussa oli maksettava 12 dollaria ja lopullista omistusoikeutta haettaessa viiden vuoden kuluttua kuusi dollaria lisää. Maiden hakemiseen olivat oikeutettuja myös vastasaapuneet siirtolaiset, naimattomat naiset ja vapautetut orjat.[4]

Vaihtoehtoisesti maan sai omakseen jo kuuden kuukauden asumisen jälkeen, jos maksoi siitä 1,25 dollaria eekkeriltä. Sisällissodan jälkeen Pohjoisvaltioiden joukoissa palvelleiden sotilaiden kohdalla palvelusaika voitiin vähentää viiden vuoden odostusajasta.[2] 160 eekkerin raja johtui siitä, että sen katsottiin tuolloin vastaavan suunnilleen suurinta alaa, jota yksi perhe kykenisi yksinään viljelemään. Lisäksi Yhdysvalloissa tuolloin ja edelleen käytössä oleva maanmittausjärjestelmä jakaa kaiken maan 640 eekkerin eli yhden neliömailin kokoisiin suorakaiteen muotoisiin alueisiin. 160 eekkeriä vastasi tasan yhtä neljännestä tästä perusyksiköstä.[5]

Lain soveltaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nebraskalaiselle Daniel Freemanille vuonna 1868 myönnetty todistus 160 eekkerin maa-alueen omistusoikeudesta. Freeman katsottiin myöhemmin ensimmäiseksi Homestead Actin mukaiseksi maanhakijaksi.

Homestead Actin nojalla jaetut maapalstat sijaitsivat pääosin Keskilännessä, Suurten tasankojen alueella ja Yhdysvaltain läntisissä osissa.[1] Ongelmana oli, että köyhemmän maaperän alueilla 160 eekkeriä ei useinkaan riittänyt tuottamaan tarpeeksi viljelijän elättämiseen.[2] Myöhemmin kongressi joutui säätämään täydentäviä lakeja, jotka sallivat Yhdysvaltain tietyissä osissa yli 160 eekkerin maa-alueiden jakamisen.[5] Lisäksi maanjaosta vastannut virasto (General Land Office) ei kyennyt estämään keinottelijoiden harjoittamaa järjestelmän hyväksikäyttöä.[2] 1800-luvun lopussa syntyi niin sanottuja maaryntäyksiä, kun aiemmin suljettuja hedelmällisiä maa-alueita (usein entisiä intiaanireservaatteja) avattiin, ja uudisasukkaat riensivät valtaamaan parhaat maapalat voidakseen vaatia niitä itselleen Homestead Actin nojalla. Kuuluisin tapaus on vuoden 1889 Oklahoman ryntäys.

1800-luvun loppuun mennessä Homestead Actin nojalla jaettiin noin 80 miljoonaa eekkeriä maata noin 600 000 hakijalle.[1] Vuoteen 1934 mennessä oli jaettu 270 miljoonaa eekkeriä maata, mikä vastasi kymmenesosaa valtion omistamasta maa-alasta Yhdysvalloissa.[2] Maita jaettiin 30 osavaltion alueella, suhteessa eniten Nebraskassa, jossa homestead-maat käsittivät 45 prosenttia koko osavaltion pinta-alasta. Homestead Act lisäsi siirtolaisuutta Yhdysvaltoihin, sillä helppo mahdollisuus saada maaomaisuutta houkutteli ihmisiä eri puolilta maailmaa. Se myös edisti maatalouden kehitystä Yhdysvalloissa.[6]

Vuonna 1934 säädettiin Taylor Grazing Act -niminen laki, joka siirsi suurimman osan valtion maista pois yhteismaakäytöstä. Sen jälkeen uusia homestead-maita jaettiin enää hyvin vähän, varsinkin kun 1930-luvun lama ja Keskilännen tomumyrskyt vähensivät maanviljelyn suosiota.[5] 1900-luvun jälkipuoliskolla homestead-maita oli saatavissa enää lähinnä Alaskassa.[4] Maan jakaminen Yhdysvalloissa lopetettiin lopullisesti vuonna 1976 säädetyllä Federal Land Policy and Management Act -lailla. Alaskan osalta laki määrättiin astumaan voimaan kymmenen vuoden viiveellä vuonna 1986.[2] Kaikkiaan Homestead Actin nojalla jätettiin yli sadan vuoden aikana noin kaksi miljoonaa maahakemusta, joista noin 40 prosenttia hyväksyttiin.[5]

Yksi ensimmäisistä homestead-maista luovutettiin Daniel Freeman -nimiselle miehelle lähellä Nebraskan Beatricea. Hän jätti hakemuksensa 417 muun henkilön tavoin 1. tammikuuta 1863, jolloin laki oli ensimmäistä päivää voimassa. Vuonna 1936 Yhdysvaltain sisäministeriö julisti hänet virallisesti ensimmäiseksi hakijaksi ja hänen tilansa paikalle perustettiin Homestead National Monument -niminen museo.[2] Viimeisen Homestead Actin mukaisen maapalstan sai Kenneth Deardorff Alaskan Stony River -joen varrelta vuonna 1988. Hän oli jättänyt hakemuksensa 1974.[7]

Lähteet ja huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Homestead Movement (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 15.2.2014.
  2. a b c d e f g h i Teaching With Documents: The Homestead Act of 1862 (englanniksi) Yhdysvaltain kansallisarkisto. Viitattu 15.2.2014.
  3. Itse asiassa laki mainitsi vain 12x14-mitat ilman mittayksikköä. Tämä porsaanreikä mahdollisti myöhemmin väärinkäytökset, kun jotkut katsoivat lain tarkoittavan tuumia eikä jalkamittoja.
  4. a b About the Homestead Act (englanniksi) Homestead National Monument of America. Yhdysvaltain kansallispuistovirasto. Viitattu 16.2.2014.
  5. a b c d Frequently Asked Questions (englanniksi) Homestead National Monument of America. Yhdysvaltain kansallispuistovirasto. Viitattu 15.2.2014.
  6. Homesteading Significance (englanniksi) Homestead National Monument of America. Yhdysvaltain kansallispuistovirasto. Viitattu 16.2.2014.
  7. The Last Homesteader (englanniksi) Homestead National Monument of America. Yhdysvaltain kansallispuistovirasto. Viitattu 16.2.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]