Leonid Brežnev

Wikipedia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Leonid Brežnev
Neuvostoliiton johtaja
Virassa 1964 – 1982
Edeltäjä	Nikita Hruštšov
Seuraaja	Juri Andropov
Tiedot
Syntynyt	19. joulukuuta 1906 Kamenskoje
Kuollut	10. marraskuuta 1982 (75 vuotta) Moskova

Leonid Iljitš Brežnev (ven. Леони́д Ильи́ч Бре́жнев,  kuuntele ääntämys^?; 19. joulukuuta 1906 – 10. marraskuuta 1982) oli neuvostoliittolainen poliitikko.

Brežnevistä tuli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri 1964, ja puolueen pääsihteeri hän oli 1966–1982 eli pisimmän ajan Stalinin jälkeen. Hän oli korkeimman neuvoston puheenjohtaja. valtiopäivälaitoksen puhemies eli Neuvostoliiton perustuslain mukainen valtionpäämies 1960–1964 ja 1977–1982.

Sisällysluettelo 1 Alkuvaiheet 2 Valtaannousu 3 Neuvostoliiton johdossa 4 Neuvostoliittolainen sotilaspolitiikka 5 Prahan kevät 1968 6 Välirikko Kiinan kanssa kärjistyy rajataisteluiksi ja ydinsodan uhaksi 7 Yhdysvaltain sukkuladiplomatia aiheuttaa Kiinan suhteiden uudelleenarvioinnin 8 Aloite Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksesta Helsingissä 9 Podgornyn jälkeen jälleen valtionpäämieheksikin 10 Brežnevin hallinnon kriisi 10.1 Pysähtyneisyys ja maatalous 10.2 Henkilönpalvonta 10.3 Afganistanin sota 11 Tunnustuksia 12 Muuta 13 Lähteet 14 Kirjallisuutta 15 Aiheesta muualla

[muokkaa] Alkuvaiheet

Brežnev oli syntyisin Kamenskojesta (nyt Dneprodzeržinsk), raskasteollistetusta Itä-Ukrainasta ja kansallisuudeltaan venäläinen. Hän opiskeli metallurgiaa ja valmistui insinööriksi Dneprodzeržinskin metallurgisesta instituutista ja työskenteli Itä-Ukrainan rauta- ja terästeollisuudessa. Hän liittyi kommunistisen puolueen nuorisojärjestöön, Komsomoliin 1923 ja puolueeseen 1931.

Vuosina 1935–1936 Brežnev suoritti asepalveluksensa panssarikomppanian poliittisena komissaarina. Vuonna 1936 hänestä tuli opinahjonsa johtaja, mutta samana vuonna hän siirtyi Dnepropetrovskiin ja 1939 hänestä tuli puolueen johtaja kaupungissa, vastuussa paikkakunnan tärkeästä puolustusteollisuudesta.

Brežnev oli ollut liian nuori osallistumaan vallankumoukseen ja Leninin kuoleman jälkeiseen valtakamppailuun, ja hänen aikanaan Stalin oli ehdoton johtaja. Stalinin puhdistukset 1937–1939 avasivat nuorelle polvelle monia paikkoja puolueen ja valtion johdossa.

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 Brežnev oli evakuoimassa monia tärkeitä tehtaita, ennen kuin Dnepropetrovsk joutui Wehrmachtin valloittamaksi 26. elokuuta. Monen puolueen alemman johtoportaan johtajan tavoin Brežnev määrättiin Puna-armeijan joukko-osaston poliittiseksi komissaariksi. Ukrainan jouduttua yhä enenevässä määrin Saksan ja sen liittolaisten, Ukrainassa pääasiassa romanialaisten, haltuun, ei alueilta, joilta oli jouduttu vetäytymään, tarvittu neuvostoliittolaista siviilihallintoa ja puoluejohdolla oli yhteiskunnallista kokemusta.

Lokakuussa 1941 Brežnevistä tuli etelän rintaman poliittisen johtajan varamies prikaatinkenraalina. Vuonna 1942 Ukraina oli kokonaan menetetty ja Brežnev toimi Transkaukasuksen rintaman poliittisen osaston kakkosmiehenä. Huhtikuussa 1943 hänestä tuli 18. armeijan poliittisen osaston johtaja. 18. armeija liitettiin 1. Ukrainan rintamaan, jonka poliittisena johtajana toimi Nikita Hruštšov, josta tuli Brežnevin uran tärkeä tukija. Sodan lopussa kenraalimajurin arvoinen Brežnev oli Prahan valloittaneen 4. Ukrainan rintaman poliittinen komissaari.

[muokkaa] Valtaannousu

Sodan jälkeen Brežnevistä tuli puolueen johtaja Dnepropetrovskissa ja 1950 hänet nimitettiin korkeimman neuvoston varasijalle ja myöhemmin samana vuonna Neuvostoliiton Moldavian puolueen pääsihteeriksi. Vuonna 1952 hänestä tuli kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen ja presidiumin (entinen politbyroo) ehdokas.

Stalinin kuoltua maaliskuussa 1953, presidiumi purettiin ja pienempi politbyroo järjestettiin uudelleen. Brežnev ei päässyt politbyrooseen, mutta hänestä tuli armeijan ja laivaston poliittisen johdon puheenjohtaja ja 1955 Kazakstanin puolueen pääsihteeri.

Helmikuussa 1956 Brežnev kutsuttiin jälleen Moskovaan, politbyroon ehdokkaaksi, ja puolustusteollisuuden, avaruusohjelman, raskaan teollisuuden ja pääkaupungin uudelleenrakennuksen johtoon. Tuettuaan Hruštšovia valtataistelussa puolueen sisällä Molotovia, Georgi Malenkovia ja Lazar Kaganovitšiä vastaan Brežnevistä tuli politbyroon täysjäsen.

Vuonna 1959 Brežnevistä tuli keskuskomitean toinen sihteeri ja toukokuussa 1960 korkeimman neuvoston puheenjohtajiston puheenjohtaja, valtiopäivälaitoksen puhemies, Neuvostoliiton perustuslain mukainen valtionpäämies, vaikka todellinen valta yksipuoluejärjestelmässä oli Nikita Hruštšovilla, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerillä.

Hruštšovin valta oli turvattu vuoteen 1962, mutta johtajan ikääntyessä sekä Neuvostoliiton talousvaikeuksien ja hänen toimintansa herätettyä epäluottamusta vuonna 1963. Brežnev oli pitkään lojaali Hruštšoville, mutta Brežnev oli nimitetty jo keskuskomitean pääsihteeriksi ja oli todennäköinen Hruštšovin seuraaja . Brežnevistä tuli osa valtaryhmää, joka oli poistamassa vanhempaa johtoa vallasta, kuten Gennaadi Voronov ^[1],Aleksei Kosygin, Nikolai Podgornyi, Alexander Shelepin ja Anastas Mikojanin organisoima kaappaus poisti Hruštšovin vallasta, hänen ollessa lomalla, Brežnevin osallistuessa kaappaukseen 14. lokakuuta 1964. Brežnev nimitettiin Hruštšovin tilanne Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi, Aleksei Kosygin ministerineuvoston puheenjohtajakssi eli pääministeriksi ja Mikojan korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajaksi ennen jäämistään eläkkeelle 1965. Eläköytyneen Mikojanin korvasi niin sanotussa "troikassa" Nikolai Podgornyi.

[muokkaa] Neuvostoliiton johdossa

Valtaan päästyään Brežnev kannatti Stalinismista luopumista ja henkilökultin purkamista. Brežnev kannatti myöhemmin Stalinin rehabilitointia.

Toukokuussa 1965 pidetyssä puheessa Saksan häviön 20-vuotisjuhlassa, Brežnev uudelleen arvioi ja mainitsi Stalinin myönteisesti ensimmäisen kerran..Toisinajattelevien kirjailijoiden Yuli Danielin ja Andrei Sinjavskin oikeudenkäynti 14. helmikuuta 1966 oli ensimmäinen sitten Stalinin päivien, tämä merkitsi rajoituksia kulttuuripolitikkaan. Huhtikuuussa 1966, hän sai pääsihteerin viran, joka oli ollut Stalinin virkana vuoteen 1952 asti. Juri Andropovin hallitsema KGB sai enemmän valtaa kuin Stalinin aikana, vaikkakin se ei ollut paluuta 1930- ja 40-luvun vainoihin.

Hänen pääsihteerikautensa alku 1960-luvun lopulla oli erittäin nopean taloudellisen kehityksen aikaa mm. koneenrakennuksen alalla. 1970-luvulle tultaessa talouden ongelmat olivat jo ilmeisiä. 1970-luvun öljykriisit kohonneine öljynhintoineen kuitenkin siirsivät neuvostotalouden romahduksen 1980-luvulle. Tällöin talous taantui nopeasti. Neuvostoliitto viljavine alueineen tuli riippuvaiseksi viljan ja elintarvikkeiden tuonnista. Sen teollisuus oli raskasta ja auttamattoman vanhanaikaista. Sekin osa mikä toimi oli valjastettu sotateollisuuden palvelukseen. Kaiken kaikkiaan varustelu nieli aivan liian suuren osan bruttokansantuotteesta (on arvioitu, että pahimpina aikoina jopa lähes 50%).

Brežnevin aikaa Neuvostoliiton johtajana on sanottu "pysähtyneisyyden ajaksi", joka liittyy kaikkinaiseen kehityksen hidastumiseen, pysähtymiseen ja taantumiseen.

[muokkaa] Neuvostoliittolainen sotilaspolitiikka

Brežnevin aikaan liittyy myös määrätietoinen sotilaspolitiikka, Brežnevin oppi, kuten interventio Tšekkoslovakiaan vuonna 1968 ja Afganistaniin 1979. Tässä mielessä ulkoisesti Neuvostoliiton ulkopolitiikka oli yhtä päättäväistä kuin Hruštšovinkin aikana, jolloin tukahdutettiin Unkarin kansannousu 1956.

[muokkaa] Prahan kevät 1968

Ensimmäinen Brežnevin ajan kriisi alkoi 1968, Alexander Dubčekin Tšekkoslovakian kommunistijohdon aloitettua uudistuksen (Prahan kevät). Heinäkuussa Brežnev arvosteli Tšekkoslovakian johtoa revisionistiseksi ja neuvostovastaiseksi, ja elokuussa Varsovan liiton joukot saapuivat Tšekkiin syrjäyttämään Dubčekin. Brežnev vastasi vastalauseisiin sanomalla, että Neuvostoliitolla oli oikeus puuttua muiden maiden asioihin suojellakseen sosialistisia järjestelmiä. Kanta tuli tunnetuksi Brežnevin oppina, vaikka jo Hruštšov oli harjoittanut samaa politiikkaa Unkaria kohtaan 1956.

[muokkaa] Välirikko Kiinan kanssa kärjistyy rajataisteluiksi ja ydinsodan uhaksi

Brežnevin aikana Neuvostoliiton suhteet Kiinaan rapistuivat edelleen 1960-luvun alun välirikon jälkeen. Vallassa pysyäkseen n kulttuurivallankumouksen aloittanut Mao Zedong piti Yhdysvaltoja paperitiikerin sekä piti Neuvostoliittoa sosialismista luopuneena revisionistina. 1960-luvun lopulla neuvostoliittolaiset ja kiinalaiset rajavartijat ajautuivat taisteluihin Kaakkois-Aasiassa Ussur-joella, minkä seurauksena Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan välit kiristyivät äärimmilleen. Kiina sai taisteltua itselleen kaksi vähämerkityksistä pientä saarta joelta, joiden omistuksesta sovittiin lopullisesti vasta Vladimir Putinin presidenttikaudella. Neuvostoliittolaisten ongelmana oli mahdollisen laajemman hyökkäyksen varalta raskaan aseistuksen puute.

Vuonna 1971 Neuvostoliitto tiedusteli Yhdysvaltain kantaa Neuvostoliiton Kiinan kansantasavaltaa vastaan suunnitteleman ennalta ehkäisevän ydiniskun suhteen,^lähde? mitä Nixonin hallinnon ulkoasiainministeri Henry Kissinger ei kannattanut. Beijingissä puolestaan tehtiin miljoonille ihmisille sopivia pommisuojia Neuvostoliiton ydinhyökkäyksen varalta.

Vuonna 1965 Kiinan pääministeri Zhou Enlai oli vieraillut Moskovassa, mutta ratkaisuihin maiden 1958-1959 alkaneessa välirikossa ei päästy. 1969 Neuvostoliiton ja Kiinan rajajoukot kahinoivat useaan kertaan Ussurijoella. Brežnev jatkoi myös Pohjois-Vietnamin tukemista Vietnamin sodassa.

[muokkaa] Yhdysvaltain sukkuladiplomatia aiheuttaa Kiinan suhteiden uudelleenarvioinnin

Kiinan–Yhdysvaltain suhteiden parannuttua vuodesta 1971 lähtien Brežnevin oli avattava uusi neuvottelukierros Yhdysvaltain kanssa estääkseen neuvostovastaisen liiton syntymisen. Toukokuussa 1972 Yhdysvaltain Richard Nixon vieraili Moskovassa, ja johtajat solmivat ydinaseita rajoittavan SALT I -sopimuksen (Strategic Arms Limitation Treaty). Vietnamin sodan päätyttyä este Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain suhteiden kehittymiselle poistui, ja Brežnev vieraili toukokuussa 1973 Saksan liittotasavallassa ja kesäkuussa Yhdysvalloissa.

[muokkaa] Aloite Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksesta Helsingissä

Helsinki-sopimus 1975 tunnusti toisen maailmansodan jälkeiset etupiirit, ja siten Neuvostoliiton hegemonian Itä-Euroopassa. Vastavuoroisesti Neuvostoliitto tunnusti tietyt periaatteelliset ihmisoikeudet, tosin sopimuksen noudattamisen laajuus jäi kyseenalaiseksi.

[muokkaa] Podgornyn jälkeen jälleen valtionpäämieheksikin

1970-luvun puoliväli oli Neuvostoliiton kulta-aikaa ulkopoliittisesti. Samaan aikaan Brežnev pönkitti sisäpoliittista asemaansa määräämällä Podgornyn eläkkeelle, ja ottamalla puhemiehen paikan korkeimmassa neuvostossa. Toukokuussa 1976 hänestä tuli ensimmäinen Neuvostoliiton marsalkka poliittisin perustein sitten Stalinin ajan. Brežnevin nimitys herätti närää upseeriston keskuudessa, koska hän ei ollut ikinä toiminut joukkojen komentajana, mutta kylmän sodan vastakkainasettelun korostama armeijan asema piti kenraalit tyytyväisinä.

[muokkaa] Brežnevin hallinnon kriisi

[muokkaa] Pysähtyneisyys ja maatalous

Neuvostoliiton talouden ongelmat olivat hiljalleen kasvaneet 1970-luvulla. Talouden perusta oli edelleen maatalous Stalinin teollistamissuunnitelmista huolimatta, ja tehoton maatalous ei pystynyt ruokkimaan väestöä.^lähde?Teollisuus oli myös kykenemätön vastaamaan kysyntään, modernisaatioon tai tekniseen kehitykseen.^lähde?Nuorien puoluejohtajien astuttua johtoon Stalinin puhdistuksen jälkeen he säilyttivät asemansa ikääntyen, eikä uusia nuoria johtajia noussut korkeisiin asemiin. Valtavat sijoitukset armeijaan ja avaruusohjelmiin, ja samanaikainen tarve tuoda elintarvikkeita maailmanmarkkinahintaan johtivat elintason laskuun. Asuinolojen hidas rapautuminen ja terveydenhuollon ja koulutuksen alamäki johtivat vähitellen tuottavuuden laskuun.^lähde?Kulutustavaroiden puute johti laajaan mustan pörssin kauppaan ja korruptioon, joka oli ollut tuntematon aikaisemmin. Brežnev itse piti ulkomaisista autoista ja vaatteista, joita tuotettiin hänen käyttöönsä.

[muokkaa] Henkilönpalvonta

Brežnevin viimeisinä vuosina hänen ympärilleen alettiin rakentaa henkilökulttia, jonka huippu oli hänen 70. syntymäpäivänään joulukuussa 1976. Päinvastoin kuin Stalinin kulttiin, hänen kulttiinsa suhtauduttiin kyynisyydellä, koska Brežneviä kohtaan ei tunnettu pelkoa eikä juurikaan kunnioitusta.^lähde?

Viimeiset vuotensa Brežnev vietti keskittyen ulkopoliittisiin suhteisiin kuten SALT II -sopimukseen, joka allekirjoitettiin kesäkuussa 1979, jättäen huomiotta sisäpoliittiset ongelmat. Hänen alaisensa kuten Mihail Gorbatšov, maatalouden johtaja, vakuuttuivat siitä että uudistusten aika oli edessä.

[muokkaa] Afganistanin sota

Brežnevin viimeisimmäksi jäänyt päätös oli lähettää joulukuussa 1979 neuvostojoukot tukemaan Afganistanin kommunistihallitusta. Päätöstä ei tehnyt politbyroo, vaan Brežnevin sisäpiiri yksityisessä kokouksessaan. Neuvostoliiton sekaantuminen johti liennytyksen alamäkeen, USA:n osittaiseen kauppasaartoon ja kärjisti Neuvostoliiton ongelmia. Jo Carter aloitti uuden asevarustelun kierteen, jota hänen seuraajansa Ronald Reagan edelleen kiihdytti. Neuvostoliiton oli pakko vastata, mikä johti edelleen voimavarojen siirtymiseen asevarusteluun.

Brežnev sai sairauskohtauksen maaliskuussa 1982 ja kuoli lopulta sydänkohtaukseen marraskuussa. Hänet on haudattu Kremlin muurin viereen pääsihteerien rivistöön.

[muokkaa] Tunnustuksia

• Leninin kansainvälinen rauhanpalkinto

[muokkaa] Muuta

Tämä osio sisältää luettelon nippelitietoa. Voit auttaa Wikipediaa yhdistämällä oleelliset tiedot artikkelin muihin osioihin ja poistamalla merkityksettömät tiedot.

• Venäläisessä anekdoottiperinteessä Leonid Brežneviä kutsuttiin usein Neolit Brežneviksi (suom. Kivikausi Brežnev).
• Brežnev oli nelinkertainen Neuvostoliiton sankari. Mitali oli korkein Neuvostoliiton kansalaiselle myönnetty arvonimi ja kunnianosoitus.
• Mitaleihin suuresti mieltyneelle Brežneville myönnettiin elämänsä aikana kaikenkaikkiaan 129 kunniamerkkiä, ja jotta jokainen näkyisi virallisissa muotokuvissa, rintakehä maalattiin todellisuutta suuremmaksi.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Leonid Brežnev: Muistelmia, suom. Ulla-Liisa Heino ja Marja Koskinen, Otava 1979. ISBN 951-1-05343-4
• Esa Seppänen: Itäsuhteiden kolmiodraama. Kekkonen-Brežnev-Kosygin 1960-1980, Ajatus Kirjat 2007. ISBN 978-951-20-7492-1

[muokkaa] Aiheesta muualla

• YLE Elävä arkisto - Ford ja Brežnev tapasivat Helsingissä (1975)
• YLE Elävä arkisto - uutinen Brežnevin kuolemasta (1982)
• Brežnev: ”KOSTOMUKŠA ON RATKAISTAVA” – Moskova tammikuussa 1977 Lukunäyte teoksesta Esa Seppänen: Itäsuhteiden kolmiodraama. Kekkonen-Brežnev-Kosygin 1960-1980

	Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ensimmäiset sihteerit
	Josif Stalin | Georgi Malenkov | Nikita Hruštšov | Leonid Brežnev | Juri Andropov | Konstantin Tšernenko | Mihail Gorbatšov

Neuvostoliiton valtionpäämiehet
Lev Kamenev | Jakov Sverdlov | Mihail Vladimirski | Mihail Kalinin | Nikolai Švernik | Kliment Vorošilov | Leonid Brežnev | Anastas Mikojan | Nikolai Podgornyi | Leonid Brežnev | Vasili Kuznetsov | Juri Andropov | Vasili Kuznetsov | Konstantin Tšernenko | Vasili Kuznetsov | Andrei Gromyko | Mihail Gorbatšov