Andrei Gromyko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Andrei Andrejevitš Gromyko
Андре́й Андре́евич Громы́ко
Andrei Andrejevitš Hramyka
Андрэ́й Андрэ́евіч Грамы́ка
Andrei Gromyko 1972.jpg
Neuvostoliiton ulkoministeri
14. helmikuuta 19572. heinäkuuta 1985
Edeltäjä Dmitri Šepilov
Seuraaja Eduard Ševardnadze
Tiedot
Syntynyt 18. heinäkuuta 1909
Staryja Hramyki, Gomelin kihlakunta, Mogiljovin kuvernementti, Venäjän keisarikunta (nykyään Valko-Venäjä)
Kuollut 2. heinäkuuta 1989 (79 vuotta)
Moskova,Venäjän SFNT, Neuvostoliitto (nykyään Venäjä)
Oikea nimi Andrei Andrejevitš Gromyko
Puolue Neuvostoliiton kommunistinen puolue
Puoliso Lidija Dmitrijevna Grinevitš (1911-2004)

Andrei Andrejevitš Gromyko (ven. Андре́й Андре́евич Громы́ко; valkoven. Андрэ́й Андрэ́евіч Грамы́ка, Andrei Andrejevitš Hramyka, 18. heinäkuuta (J: 5. heinäkuuta) 1909, Venäjän keisarikunta, nykyinen Valko-Venäjä2. heinäkuuta 1989 Moskova) oli neuvostoliittolainen poliitikko, Neuvostoliiton ulkoministerinä vuosina 1957–1985 ja Korkeimman neuvoston puheenjohtajana 1985-1988.[1]

Gromyko syntyi Venäjän keisarikunnan Mogiljovin kuvernementin Gomelin kihlakunnan Staryja Hramykin kylässä talonpoikaisperheeseen. Hän opiskeli maataloutta Minskin maatalousteknisessä koulussa ja valmistui vuonna 1936. Myöhemmin hän työskenteli ekonomistina talousinstituutissa Moskovassa.

Gromyko meni ulkoministeriöön Stalinin puhdistusten jälkeen vuonna 1939. Hänet lähetettiin pian Yhdysvaltoihin, missä hän työskenteli Neuvostoliiton lähetystössä vuoteen 1943 asti, jolloin hänet nimitettiin Neuvostoliiton suurlähettilääksi Yhdysvaltoihin. Gromykolla oli tärkeä tehtävä suunniteltaessa sodanaikaista yhteistyötä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä ja hän järjesti maiden tapaamista Jaltan konferenssissa vuonna 1943. Hänet tunnettiin tiukkana neuvottelijana. Lännessä hän sai kutsumanimet Mr. Njet (herra ei) tai toveri Njet, mikä kuvasi hänen neuvottelutyyliään.[2]

Gromykosta tuli Neuvostoliiton edustaja YK:n turvallisuusneuvostossa 1946. Hän työskenteli lyhyen ajan suurlähettiläänä Isossa-Britanniassa vuosina 1952–1953 jonka jälkeen hän siirtyi takaisin Neuvostoliittoon. Gromykosta tuli Neuvostoliiton ulkoministeri vuonna 1957. Gromyko oli avainhenkilö Kuuban ohjuskriisissä vuonna 1962, hän keskusteli Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn kanssa kriisin aikana. Gromyko oli myös neuvottelemassa aserajoitussopimuksista, erityisesti ABM-ohjusten rajoitussopimuksista, ydinkoekieltosopimuksista, SALT I ja SALT II ja INF (keskimatkan ohjusten) rajoitussopimuksista ja START-rajoitussopimuksista (strategisten aseiden). Gromyko oli liennytyspolitiikan toteuttaja supervaltojen välillä ja oli aktiivisesti sopimassa suhteita Länsi-Saksan kanssa.

Gromykon seuraajaksi ulkoministeriksi tuli Eduard Ševardnadze. Gromyko valittiin politbyroohon vuonna 1973, viimein hänet valittiin Korkeimman neuvoston puheenjohtajaksi vuonna 1985. Virka oli kuitenkin muodollinen ja hän oli pakotettu eroamaan näkemystensä vuoksi Gorbatšovin aikana vuonna 1988.[3][4] Gromyko kuoli Moskovassa vuonna 1989.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Andrey Gromyko Permanent Mission of the Russian Federation to the United Nations
  2. Profile: Andrey Gromyko - the Soviet Union's 'Mr No' RussiaNow Telegraph 2009
  3. Gorbachev's Reform Dilemma Russia: A Country Study. Library of Congress, 1996.
  4. Institutionalisation of the New Thinking All Russias
  5. Soviets Hail Andrei Gromyko, Dead at 79, as 'Devoted Soldier' LA Times 1989

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton vaakuna Venäjän/Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaarit/-ministerit

Lev Trotski 1918 | Georgi Tšitšerin 1918–1930 | Maksim Litvinov 1930–1939 | Vjatšeslav Molotov 1939–1949 | Andrei Vyšinski 1949–1953 | Vjatšeslav Molotov 1953–1956 | Dmitri Šepilov 1956–1957 | Andrei Gromyko 1957–1985 | Eduard Ševardnadze 1985–1991 | Aleksandr Bessmertnyh 1991 | Boris Pankin 1991