Andrei Gromyko
Sivulta puuttuu | Andrei Andrejevitš Gromyko Андре́й Андре́евич Громы́ко Andrei Andrejevitš Hramyka Андрэ́й Андрэ́евіч Грамы́ка |
|
|---|---|
 |
|
| Neuvostoliiton ulkoministeri | |
|
|
|
| Edeltäjä | Dmitri Šepilov |
| Seuraaja | Eduard Ševardnadze |
| Tiedot | |
| Syntynyt | 18. heinäkuuta 1909 Staryja Hramyki, Venäjän keisarikunta (nykyään Valko-Venäjä) |
| Kuollut | 2. heinäkuuta 1989 (79 vuotta) Moskova,Venäjän SFNT, Neuvostoliitto (nykyään Venäjä) |
| Puolue | Neuvostoliiton kommunistinen puolue |
| Puoliso | Lidija Dmitrijevna Grinevitš (1911-2004) |
Andrei Andrejevitš Gromyko (ven. Андре́й Андре́евич Громы́ко; valkoven. Андрэ́й Андрэ́евіч Грамы́ка, Andrei Andrejevitš Hramyka, 18. heinäkuuta (J: 5. heinäkuuta) 1909 Minskin kuvernementti, Venäjän keisarikunta, nykyinen Valko-Venäjä – 2. heinäkuuta 1989 Moskova) oli neuvostoliittolainen poliitikko, Neuvostoliiton ulkoministerinä vuosina 1957–1985 ja Korkeimman neuvoston puheenjohtajana 1985-1988.[1]
Gromyko syntyi kylässä Minskin kaupungin ulkopuolella talonpoikaisperheeseen. Hän opiskeli maataloutta Minskin maatalousteknisessä koulussa ja valmistui vuonna 1936. Myöhemmin hän työskenteli ekonomistina talousinstituutissa Moskovassa.
Gromyko meni ulkoministeriöön Stalinin puhdistusten jälkeen vuonna 1939. Hänet lähetettiin pian Yhdysvaltoihin, missä hän työskenteli Neuvostoliiton lähetystössä vuoteen 1943 asti, jolloin hänet nimitettiin Neuvostoliiton suurlähettilääksi Yhdysvaltoihin. Gromykolla oli tärkeä tehtävä suunniteltaessa sodanaikaista yhteistyötä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä ja hän järjesti maiden tapaamista Jaltan konferenssissa vuonna 1943. Hänet tunnettiin tiukkana neuvottelijana. Lännessä hän sai kutsumanimet Mr. Njet (herra ei) tai toveri Njet, mikä kuvasi hänen neuvottelutyyliään.[2]
Gromykosta tuli Neuvostoliiton edustaja YK:n turvallisuusneuvostossa 1946. Hän työskenteli lyhyen ajan suurlähettiläänä Isossa-Britanniassa vuosina 1952–1953 jonka jälkeen hän siirtyi takaisin Neuvostoliittoon. Gromykosta tuli Neuvostoliiton ulkoministeri vuonna 1957. Gromyko oli avainhenkilö Kuuban ohjuskriisissä vuonna 1962, hän keskusteli Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn kanssa kriisin aikana. Gromyko oli myös neuvottelemassa aserajoitussopimuksista, erityisesti ABM-ohjusten rajoitussopimuksista, ydinkoekieltosopimuksista, SALT I ja SALT II ja INF (keskimatkan ohjusten) rajoitussopimuksista ja START-rajoitussopimuksista (strategisten aseiden). Gromyko oli liennytyspolitiikan toteuttaja supervaltojen välillä ja oli aktiivisesti sopimassa suhteita Länsi-Saksan kanssa.
Gromykon seuraajaksi ulkoministeriksi tuli Eduard Ševardnadze. Gromyko valittiin Politbyroohon vuonna 1973, viimein hänet valittiin Korkeimman neuvoston puheenjohtajaksi vuonna 1985. Virka oli kuitenkin muodollinen ja hän oli pakotettu eroamaan näkemystensä vuoksi Gorbatšovin aikana vuonna 1988.[3][4] Gromyko kuoli Moskovassa vuonna 1989.[5]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Andrey Gromyko Permanent Mission of the Russian Federation to the United Nations
- ↑ Profile: Andrey Gromyko - the Soviet Union's 'Mr No' RussiaNow Telegraph 2009
- ↑ Gorbachev's Reform Dilemma Russia: A Country Study. Library of Congress, 1996.
- ↑ Institutionalisation of the New Thinking All Russias
- ↑ Soviets Hail Andrei Gromyko, Dead at 79, as 'Devoted Soldier' LA Times 1989
Aiheesta muualla [muokkaa]
 |
Venäjän/Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaarit/-ministerit |
|
Lev Trotski 1918 | Georgi Tšitšerin 1918–1930 | Maksim Litvinov 1930–1939 | Vjatšeslav Molotov 1939–1949 | Andrei Vyšinski 1949–1953 | Vjatšeslav Molotov 1953–1956 | Dmitri Šepilov 1956–1957 | Andrei Gromyko 1957–1985 | Eduard Ševardnadze 1985–1991 | Aleksandr Bessmertnyh 1991 | Boris Pankin 1991 |
