Lev Trotski

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Trotski” ohjaa tänne. Nimen muita merkityksiä on sivulla Trotski (täsmennyssivu).
Lev Trotski
Trotsky Portrait.jpg
Venäjän/Neuvostoliiton sotilas- ja laivastoasiain kansankomissaari (sotaministeri)
13. maaliskuuta 19186. tammikuuta 1925
Edeltäjä Nikolai Podvoisky
Seuraaja Mihail Frunze
Venäjän ulkoasiain kansankomissaari (ulkoministeri)
8. marraskuuta 191713. maaliskuuta 1918
Edeltäjä Mihail Tereštšenko
Seuraaja Georgi Tšitšerin
Pietarin neuvoston puheenjohtaja
8. lokakuuta 19178. marraskuuta 1917
Tiedot
Syntynyt 7. marraskuuta 1879
Venäjän lippu Janovka, H'erson, Ukraina, Venäjän keisarikunta
Kuollut 21. elokuuta 1940 (60 vuotta)
Meksikon lippu Coyoacán, México, Meksiko
Puolue RSDRP, NKP, SDPS, IV Internationaali
Puoliso Aleksandra Sokolovskaja (18991902)
Natalia Sedova (19021940)
Ammatti valtiomies, toimittaja
Allekirjoitus Leon Trotsky Signature.svg

Lev Davidovitš Trotski (ven. Лев Давидович Троцкий, alkuaan ven. Лев Давидович Бронштейн, Lev Davidovitš Bronštein, 7. marraskuuta (J: 26. lokakuuta) 187921. elokuuta 1940), oli merkittävä bolševikkivallankumouksellinen ja marxismin teoreetikko. Trotski kuului Neuvostoliiton ja Kominternin perustajiin, ja häntä pidetään puna-armeijan luojana, mutta hän joutui vuonna 1929 maanpakoon hävittyään valtataistelun Josif Stalinin kanssa. NKVD:n agentti Ramón Mercader murhasi Trotskin Meksikossa 1940.

Ura ennen lokakuun vallankumousta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen puoliso Aleksandra Sokolovskaja on kuvassa keskellä seisomassa. Lev Trotski on kuvassa oikealla, 1897

Lev Bronstein syntyi juutalaiseen perheeseen Etelä-Venäjällä, nykyisessä Ukrainassa 26. lokakuuta (7. marraskuuta uuden luvun mukaan) 1879. Hänen isänsä David Bronstein oli varakas venäjänjuutalainen maanviljelijä. Perhe ei ollut uskonnollinen. Bronšteinit puhuivat kotonaan venäjää ja ukrainaa, ja Lev itse sujuvasti lisäksi hepreaa, saksaa, englantia, ranskaa ja espanjaa.

Mentyään setänsä luo Odessaan opiskelemaan, hän tutustui vallankumouksellisiin piireihin ja oli mukana perustamassa Etelä-Venäjän työläisliittoa 1897 sekä marxilaista Venäjän sosiaalidemokraattista työväenpuoluetta 1898. Trotski pidätettiin poliittisen toimintansa vuoksi 1898 ja karkotettiin Siperiaan. Vuonna 1902 hän pakeni karkotuspaikastaan ulkomaille, jättäen jälkeensä vaimonsa ja kaksi lastaan ja otti pseudonyymin Trotski, jolla hänet sittemmin opittiin tuntemaan. Nimen hän lainasi Odessan vankilan päävanginvartijalta.[1]

Pariisissa ollessaan Trotski toimitti Iskra-sanomalehteä yhdessä Leninin kanssa mutta asettui toisessa puoluekokouksessa 1903 menševikkien puolelle. Samoihin aikoihin hän meni naimisiin Natalia Sedovan kanssa. Pari sai myöhemmin kaksi poikaa.

Vuonna 1905 Trotski palasi Venäjälle ja osallistui vuoden 1905 vallankumoukseen. Hänet valittiin joulukuussa Pietarin työläisten neuvoston johtoon mutta pidätettiin pian ja karkotettiin Siperiaan uudelleen tammikuussa 1907. Trotski pakeni toistamiseen ulkomaille vielä samana vuonna ja toimi maanpaossa Wienissä vallankumouksellisten lehtien toimituksissa, joissa hänet huomattiin etenkin Balkanin sotia koskevan raportointinsa ansiosta. Tänä aikana hän kehitteli jatkuvan vallankumouksen teoriansa, jonka keskeisenä ajatuksena oli, että tsaarinvastainen demokraattinen vallankumous voisi työväenluokan johtamana jatkua luonteeltaan sosialistisena. Hän vastusti ensimmäistä maailmansotaa, mistä syystä hänet karkotettiin maasta toiseen. Helmikuun vallankumouksen puhjetessa Venäjällä hän oli New Yorkissa Yhdysvalloissa.

Toiminta Neuvostoliitossa ja valtataistelu Stalinin kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen jakauduttua kahtia Trotski kuului pitkään Leniniä vastustavien menševikkien puolelle. Keisari Nikolai II:n luovuttua vallasta helmikuun vallankumouksen aikana 1917 Trotski palasi Venäjälle ja siirtyi pian bolševikkeihin. Trotski nousi nopeasti bolševikkipuolueen johtoon, ja lokakuun vallankumouksen jälkeen hänestä tuli uuden hallituksen sotilas- ja laivastoasiain kansankomissaari ('puolustusministeri'). Tässä tehtävässä hän oli keskeisesti luomassa puna-armeijaa ja vaikuttamassa bolševikkien voittoon Venäjän sisällisodassa. Hän oli osaltaan vastuussa teloituksista, Kronstadtin kapinan kukistamisesta ja bolševikkivastaisen toiminnan väkivaltaisesta tukahduttamisesta.

Leninin kuoltua 1924 Trotskia pidettiin aluksi hänen vahvimpana seuraajaehdokkaanaan Neuvostoliiton johtoon. Stalinin ja keskuskomitean enemmistön onnistui kuitenkin vaivihkaa syrjäyttää Trotski puoluejohdosta, ja ennen pitkää hän menetti puoluekoneistossa viran toisensa jälkeen. Trotskin ja Stalinin välillä oli merkittäviä ideologisia erimielisyyksiä. Trotski kannatti Leninin jatkuvan maailmanvallankumouksen teoriaa, jonka mukaan kommunistista vallankumousta oli pyrittävä levittämään Venäjän rajojen ulkopuolelle, erityisesti Eurooppaan, mutta Stalin ja hänen kannattajansa ajoivat "sosialismia yhdessä maassa" -periaatetta, jonka mukaan oli keskityttävä kommunismin rakentamiseen Neuvostoliitossa. Trotski erotettiin lopuistakin tehtävistään NKP:ssä ja Kominternissa 1927 ja määrättiin ensin sisäiseen karkotukseen Alma-Ataan Kazakstaniin 11. tammikuuta 1928.[2] Helmikuussa 1929 hänet karkotettiin lopullisesti neuvostovaltiosta. Trotski kannattajineen toimi Stalinin vastaisena ryhmänä Kominternissa ja siihen kuuluvien puolueiden sisällä, mutta Kominternin erotettua trotskilaiset nämä perustivat lopulta oman Neljännen internationaalinsa 1938.

Maanpakolaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talo, jossa Lev Trotski asui Turkissa vuosina 1929–1933.

Maastakarkotuksen jälkeen Trotski eli maanpaossa aluksi turkkilaisella Prinkipon saarella lähellä Istanbulia, sillä kaupungissa asui paljon valkoisia venäläisiä, jotka eivät suhtautuneet vallankumouksen syrjäytettyyn johtohahmoon suopeasti. 18. helmikuuta 1929 Trotski anoi poliittista turvapaikkaa Ranskasta ja Saksasta. Hänen Turkista saamansa oleskelulupa umpeutui 1. toukokuuta 1929.

Ranskan hallitus epäsi Trotskilta maahantulon 21. helmikuuta, ja 11. huhtikuuta 1929 Saksakin hylkäsi Trotskin turvapaikka-anomuksen. Vasta 25. heinäkuuta 1933 Ranskan pääministeri Édouard Daladier myönsi hänelle turvapaikan, ja Trotski saapui Marseilleen. Hän asui aluksi Royanissa ja Barbizonissa, eikä hänellä ollut lupaa matkustaa Pariisiin.

Vuonna 1935 Trotskin oleskelupa umpeutui jälleen. Norjan oikeusministeri Trygve Lie kutsui Trotskin Norjaan, jossa tämä asui taidemaalari Konrad Knudsenin luona Oslon lähettyvillä, mutta 1937 Norja sulki Neuvostoliiton painostuksesta kovaäänisen kriitikon kotiarestiin.

Trotskin toimisto ja murhapaikka Coyoacánissa, nykyään kotimuseona.

Neuvostoliittolaisten virkamiesten kanssa käytyjen pitkien neuvotteluiden jälkeen Trotskin oli lähdettävä Norjasta Meksikoon. Meksikon presidentti Lázaro Cárdenas otti Trotskin vastaan Tampicon satamakaupungissa, jossa hänelle oli järjestetty erikoisjuna Ciudad de Méxicoon. Meksikossa Trotski asui ensin taidemaalari Diego Riveran luona ja koki lyhyen romanssin Frida Kahlon kanssa. Maanpakoaikanaan hän jatkoi ahkeraa kirjoittamistyötään suomien Neuvostoliiton tilaa ja Stalinin toimia ja nimitti Neuvostoliittoa "byrokraattisesti vääristyneeksi työläisvaltioksi". Hän esitti, että Stalinin koneisto harjoittaa Neuvostoliitossa valtiokapitalismia.

Trotskin ollessa Meksikossa häntä vastaan tehtiin useita murhayrityksiä. 20. elokuuta 1940 espanjalaissyntyinen Neuvostoliiton tiedustelupalvelun lähettämä agentti Ramón Mercader oli Trotskin toimistossa Coyoacánissa. Hän oli esittäynyt Trotskille kanadalaiseksi ihailijaksi Frank Jacsoniksi. Mercader oli pyrkinyt Trotskin sihteerin avustuksella tämän puheille monta kertaa. 20. elokuuta hän oli onnistunut salakuljettamaan murha-aseen, jäähakun, Trotskin tarkoin vartioituun toimistoon. Kun Trotski oli syventyneenä asiapapereihin kirjoituspöytänsä ääressä, Mercader löi Trotskia jäähakulla kuolettavasti päähän. Trotski ei kuitenkaan kuollut heti, vaan alkoi kamppailla voimakkaasti salamurhaajaansa vastaan. Trotskin henkivartijat saapuivat paikalle, mutta Trotski käski heitä jättämään Mercaderin henkiin, koska "hänellä olisi tarina kerrottavanaan".

Trotski kuoli saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä, ja hänet haudattiin kotipuutarhaansa.

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trotskin hauta Coyoacanin kotimuseon pihamaalla.

Trotskin linnoitusmainen asunto Ciudad de Méxicossa on nykyään hänen nimeään kantava kotimuseo. Neuvostoliitossa tai Venäjällä hänen mainettaan ei ole vieläkään palautettu, vaikka glasnostin aikana suurin osa vainojen aikana surmatuista vanhoista bolševikkijohtajista rehabilitoitiin. Trotskin ajatukset ja kirjoitukset ovat innoittaneet poliittisia liikkeitä, jotka ovat nykyäänkin aktiivisia, mistä esimerkkinä trotskilaisuus.

Trotski populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

George Orwellin toisen maailmansodan aikana kirjoittamassa, Venäjän vallankumousta satirisoivassa romaanissa Eläinten vallankumous (1945) esiintyvät siat Napoleon ja Lumipallo (Snowball), jotka taistelevat vallasta. Napoleonin esikuva on Stalin ja Lumipallon Trotski. Myös Orwellin romaanissa Vuonna 1984 (1949) molemmat ovat esillä: romaanin Isoveljellä on Stalinin tunnuspiirteet ja Puolueen pettäneellä harhaoppisella Emmanuel Goldsteinilla Trotskin (Goldsteinia kuvataan "pukinpartaiseksi juutalaiseksi").lähde? Nimi Goldstein myös muistuttaa Trotskin alkuperäistä sukunimeä Bronstein.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pursiainen, Christer: Trotski. Helsinki: Gummerus, 2011. ISBN 978-951-20-8504-0.
  • Rubenstein, Joshua: Leon Trotsky: A Revolutionary’s Life. Jewish Lives. New Haven: Yale University Press, 2011. ISBN 978-0-300-13724-8.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pursiainen, Christer: Trotski, s. 36. Gummerus, 2011. ISBN 978-951-20-8504-0
  2. Tieteen kuvalehti Historia 2/2014, s.74

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lev Trotski.
Neuvostoliiton vaakuna Venäjän/Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaarit/-ministerit

Lev Trotski 1918 | Georgi Tšitšerin 1918–1930 | Maksim Litvinov 1930–1939 | Vjatšeslav Molotov 1939–1949 | Andrei Vyšinski 1949–1953 | Vjatšeslav Molotov 1953–1956 | Dmitri Šepilov 1956–1957 | Andrei Gromyko 1957–1985 | Eduard Ševardnadze 1985–1991 | Aleksandr Bessmertnyh 1991 | Boris Pankin 1991