Trotskilaisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Trotskilaisuus on venäläisen Lev Trotskin (1879–1940) ajatuksiin pohjautuva marxilainen aatesuunta. Trotskin ydinajatuksia olivat maailmanvallankumouksen korostaminen sekä kapitalismin ja stalinismin kritiikki.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trotski vuonna 1917

Kapitalismin säilyminen Puolassa ja Saksassa vuosien 1919-1920 selkkauksissa esti sosialistisen vallankumouksen leviämistä Neuvosto-Venäjältä muualle. Kun maailmanvallankumous ei saanut tulta, Neuvostoliitossa alettiin keskittyä varsinkin vuodesta 1927 lähtien liittovaltion teollistamiseen viisivuotissuunnitelmien avulla. Käsite trotskilaisuus syntyi Josif Stalinin voittoon päättyneen valtataistelun yhteydessä. Maanpakoon joutunut Trotski itse koki olevansa bolševikki-leninisti vastapainona stalinistien marxismi-leninismille.

Neuvostoliiton teollistumista edisti maataloustuotteiden hintojen pitäminen alhaalla, joka oli teollisuustyöläisten kannalta edullista. Kansainvälisesti Trotskin kannattajat Kominternissa järjestäytyivät aluksi nimellä Kansainvälinen Vasemmisto-oppositio ja perustivat lopulta 1938 Neljännen internationaalin. Trotskin kuoleman jälkeen Neljäs internationaali alkoi kuitenkin hajota useisiin eri suuntauksiin. Jo 1950-luvun alussa internationaali oli pahasti pirstaleina.

Varsinkin Stalinin maaliskuussa 1953 tapahtuneen kuoleman jälkeen trotskilaisina pitivät itseään monet sellaiset ryhmät, jotka olivat kriittisiä silloisen Neuvostoliiton politiikalle vaikkeivät sosialistista maailmanvallankumousta tärkeimpänä päämääränään välttämättä pitäneetkään. Trotskilaisuuden suosio on kasvanut murroskausien mukana. Viime vuosikymmenten aikana tällaisia ovat olleet "hullu vuosi" 1968 ja kapitalismin palautuminen Itä-Eurooppaan. Historiallisesti kannatus on ollut vahvinta latinalaisen kulttuurialueen maissa. Missään maassa trotskilaisuus ei kuitenkaan ole saavuttanut valta-asemaa.

Viime vuosina trotskilaiset ryhmät ovat rakentaneet vaalikoalitioita yhdessä muiden "antikapitalististen" voimien kanssa. Läpimurtoja on nähty Tanskassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Italiassa ja Portugalissa. Ranskassa trotskilaiset puolueet Ligue Communiste Révolutionnaire sekä Lutte Ouvrière onnistuivat saamaan merkittävän määrän ääniä esimerkiksi vuoden 2002 presidentinvaaleissa. Toisaalta trotskilaiset eivät muun vasemmiston tavoin tukeneet ratkaisevalla kierroksella Jacques Chiracia, kun tämän vastaehdokkaaksi nousi yllättäen Kansallisen rintaman Jean-Marie Le Pen.

Ideologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trotskilainen ideologia pitää jakaa kahteen alueeseen, toisaalta Lev Trotskin omiin kirjoituksiin sekä Trotskin kuoleman jälkeen vaikuttaneiden trotskilaisten ideologien ajatuksiin.

Trotskilla oli merkittävä rooli ensin vuoden 1905 vallankumouksessa ja sittemmin lokakuun vallankumouksessa 1917. Trotski organisoi lähes tyhjästä Neuvosto-Venäjän sisällissodan menestyksekkäästi voittaneen Puna-armeijan (Työläisten ja talonpoikien punaisen armeijan). Armeija, joka oli taistellut venäläisiä valkoisia ja 14 vieraan valtion lähettämiä joukkoja vastaan, ei kuitenkaan onnistunut sisällissodan aikana tunkeutumaan Puolan läpi tukemaan saksalaisia vallankumouksellisia.

Trotskin ydinajatuksiin, aivan kuten koko lokakuun vallankumouksen tehneen bolševikkijohdon (johon Stalinkin kuului), kuului teoria maailmanvallankumouksesta. Sosialismi ei tulisi selviämään yksin eristäytyneenä. Tämä oli yksi keskeisimpiä eroja Stalinin ja Trotskin välillä 1920-luvun puolivälissä, kun Neuvostoliitossa alettiin rakentaa "sosialismia yhdessä maassa". Trotski olikin ensimmäisiä niistä, jotka ryhtyivät analysoimaan neuvostoyhteiskunnan muuttumista Stalinin valtakaudella. Marxisti-leninistit katsoivat, ettei Neuvostoliitto ollut mikä tahansa yksi maa, vaan liittovaltio, joka oli luonnonrikkauksiltaan ja pinta-alaltaan valtava. Näin ollen sinne voitiin "rakentaa sosialismia".

Trotski muotoili myös usein väärin ymmärretyn teorian "jatkuvasta vallankumouksesta". Trotskin käsityksen mukaan kehitykseltään jälkeenjääneissä maissa (kuten 1900-luvun alun Venäjällä) porvaristo ei kykene tekemään demokraattista vallankumousta ja toteuttamaan välttämättömiä uudistuksia, vaan feodaalisten rakenteiden kaataminen jää proletariaatin tehtäväksi. Trotski päätteli, että ottaessaan vallan proletariaatti kuitenkin jatkaa väistämättä vallankumousta porvarillisen demokraattisen vaiheen yli kohti sosialismia. Lenin kritisoi Trotskin teoriaa kutsuen sitä "absurdin vasemmistolaiseksi".

Eräs tunnettu trotskilaisena itseään pitänyt vallankumousteoreetikko oli Palestiinassa 1917 syntynyt ja Isossa-Britanniassa vuodesta 1947 asunut kirjailija ja toimittaja Yigael Gluckstein (1917-2000), joka tunnetaan paremmin nimellä Tony Cliff. Cliffin keskeisiin ajatuksiin kuului kritiikki Neuvostoliittoa kohtaan. Tuo kritiikki perustui ajatukseen siitä, ettei Neuvostoliitto ollutkaan sosialistinen, vaan valtiokapitalistinen. Tunnetuin suomalainen, joka on pitänyt Neuvostoliittoa valtiokapitalistisena, on ollut vuosina 1982-1994 Suomen tasavallan presidenttinä toiminut Mauno Koivisto. Myös maolaiset ovat pitäneet Neuvostoliittoa valtiokapitalistisena mutta vasta vuoden 1953 jälkeistä Neuvostoliittoa. Tony Cliff katsoi, että Neuvostoliitossa valtio oli ottanut kapitalistiluokan paikan työläisten riistäjänä. Trotskin mukaanhan Neuvostoliitto ei ollut sen paremmin sosialistinen kuin valtiokapitalistinenkaan, vaan "rappeutunut työväenvaltio", jota johti loisiva byrokratia. Suomessa Tony Cliffin ajatuksia on kannattanut virallisesti Sosialistiliitto vuodesta 2000 lähtien. Vuonna 2004 perustettu Komitean työväeninternationaalin puolesta (CWI) kanssa sympatisoiva järjestö Sosialistinen Vaihtoehto, joka aloitti uudelleen toimintansa vuonna 2010, taas puolustaa teoriaa "rappeutuneesta työväenvaltiosta".

Toisen maailmansodan jälkeen syntyneitä yhteiskuntakokeiluja kuten Kiinan kansantasavaltaa ja itäeurooppalaisia "kansandemokratioita" Cliff piti myös valtiokapitalistisina. Esimerkiksi 1940-luvun lopun Neljäs internationaali, joka oli jo aikaisemmin erottanut Cliffin ja hänen kannattajansa järjestöstään, piti kyseisiä valtioita "epämuodostuneina työväenvaltioina", koska niissä ei koskaan ollut ehtinyt olla aitoa proletariaatin diktatuuria, kuten Venäjällä oli ollut 1917-1925, jonka jälkeen Neuvostoliiton järjestelmä rappeutui. Kominternin entisen pääsihteerin Josip Broz Titon ja generalissimus Stalinin vuoden 1948 välirikon jälkeen Jugoslaviaa pidettiin kuitenkin Neljännen internationaalin piirissä "työväenvaltiona", ei siis "epämuodostuneena työväenvaltiona". Vuonna 2003 poisti tunnetuin trotskilainen järjestö, ranskalainen Ligue Communiste Révolutionnaire ohjelmastaan käsitteen "proletariaatin diktatuuri".

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]