Boris Jeltsin

Wikipedia

Boris Jeltsin Бори́с Никола́евич Е́льцин
Venäjän 1. presidentti
Virassa 10.7.1991 − 7.5.2000 (tehtävissä 31.12.1999)
Edeltäjä	Mihail Gorbatšov (Neuvostoliiton viimeinen johtaja)
Seuraaja	Vladimir Putin
Tiedot
Syntynyt	1. helmikuuta 1931 Butka, Neuvostoliitto
Kuollut	23. huhtikuuta 2007 (76 vuotta) Moskova, Venäjä

Boris Nikolajevitš Jeltsin (ven. Бори́с Никола́евич Е́льцин, 1. helmikuuta 1931 Butka – 23. huhtikuuta 2007^[1] Moskova) oli Venäjän ensimmäinen presidentti vuosina 1991–1999. Jeltsinillä oli myös keskeinen rooli Neuvostoliiton alasajossa ja hänen presidenttikaudellaan Venäjällä tapahtui suuri joukko uudistuksia.

Sisällysluettelo 1 Elämä ennen presidenttiyttä 1.1 Varhaiset vaiheet 1.2 Poliittinen ura Neuvostoliitossa 1.3 Vallankaappaus ja uusi aikakausi 2 Aika presidenttinä 2.1 Ensimmäinen kausi 2.2 Toinen kausi 3 Kuolema 4 Lähteet 5 Kirjallisuutta 6 Aiheesta muualla

[muokkaa] Elämä ennen presidenttiyttä

[muokkaa] Varhaiset vaiheet

Boris Jeltsin syntyi 1. helmikuuta 1931 Sverdlovskissa, Neuvostoliitossa. Hän kävi Puškinin keskikoulun viimeisiä luokkia Bereznikissä, Permin alueella. Jeltsin menestyi koulussa hyvin, oli luokkansa johtaja ja kurittomana luonteena usein riidoissa opettajien ja isänsä kanssa. Hän myös osallistui katutappeluihin. 12- tai 13-vuotiaana hän leikki armeijan varastosta viemällään kranaatilla, joka räjäytti kaksi sormea hänen vasemmasta kädestään (etusormi ja peukalo). Jeltsin kävi Uralin polyteknistä instituuttia Sverdlovskissa opiskellen rakennusalaa. Vuosina 1955–1957 Jeltsin toimi työnjohtajana rakennustyömaalla, josta yleni lopulta eri vaiheitten kautta Sverdlovskin rakennuskombinaatin johtoon 1965.

[muokkaa] Poliittinen ura Neuvostoliitossa

Jeltsin oli kommunistisen puolueen jäsen vuodesta 1961 heinäkuuhun 1990. Hän alkoi työskennellä puolueen hallinnossa 1969. Vuonna 1977 hänet määrättiin Sverdlovskin puoluejohtajana toimiessaan toteuttamaan Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n murhapaikan Ipatjevin talon pikainen purkaminen aamulla 18. syyskuuta 1977, myöhemmin Jeltsin on kuvaillut tapahtumaa vastenmielisenä historian peittelynä.

Mihail Gorbatšov nimitti Jeltsinin politbyroon jäseneksi. Jeltsin oli NKP:n Moskovan kaupunkikomitean ensimmäinen sihteeri eli Moskovan pormestari 24. joulukuuta 1985–1987, jolloin hänet erotettiin politbyroosta ja pormestarin virasta hänen kritisoituaan Gorbatšovia ja uudistusten tahtia. Jeltsin esiintyi tuolloin Moskovassa populistina ja uudistajana.

Hänet alennettiin rakentamisesta vastaavan valtionkomitean ensimmäiseksi apulaiskomissaariksi, koska joutui riitoihin pääideologi Jegor Ligatšovin kanssa, ja koska piti uudistusten vauhtia hitaaksi arvostelevan kiivaan puheen politbyroossa. Gorbatšovin mielestä Jeltsin oli poliittisesti epäkypsä ja vastuuton.

Jeltsin jatkoi Gorbatšovin voimakasta arvostelua. Tämän jälkeen Kreml aloitti parjauskampanjan Jeltsiniä vastaan, mikä ei kuitenkaan horjuttanut Jeltsinin kansansuosiota. Kansa oli tyytymätön maan johdon politiikkaan, ja Jeltsin sanoi katkaisseensa välit perestroikan vastustajien kanssa.

Maaliskuussa 1989 Jeltsin valittiin kansanedustajain kongressiin. Hänet valittiin Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan korkeimman neuvoston puheenjohtajaksi eli presidentiksi toukokuussa 1990. Samoihin aikoihin kommunistisen puolueen johtava asema purettiin, ja monipuoluejärjestelmä perustettiin. Venäjän julistauduttua itsenäiseksi Jeltsin erosi Neuvostoliiton kommunistipuolueesta heinäkuussa 1990. 12. kesäkuuta 1991 järjestetyssä presidentinvaalissa Jeltsin sai 57 % äänistä ja hänestä tuli Venäjän ensimmäinen presidentti 10. heinäkuuta 1991.

[muokkaa] Vallankaappaus ja uusi aikakausi

Epäonnistunut vallankaappausyritys 18. elokuuta 1991 pyrki Mihail Gorbatšovin ja Jeltsinin syrjäyttämiseen, mutta vapaalle jalalle jäänyt Jeltsin oli mukana käännyttämässä armeijan joukkoja vallankaappaajia vastaan. Kansanjoukot puolustivat valkoista taloa asettumalla ihmiskilviksi Venäjän parlamentin ympärille, ja Jeltsin piti kansalle puheen seisoen panssarivaunun päällä. 21. elokuuta kaappaajat pakenivat Moskovasta. Kaappausyrityksen päätyttyä Jeltsiniä pidettiin sankarina.

Gorbatšovin valta oli mennyttä, vaikka hän palasikin Neuvostoliiton presidentiksi, Venäjän poliitikot eivät enää totelleet häntä. Syksyllä 1991 Venäjä valtasi ministeriön toisensa jälkeen ja marraskuussa 1991 Jeltsin kielsi kommunistipuolueen Venäjällä. Ukraina erosi Neuvostoliitosta kansanäänestyksellä joulukuun alussa 1991, jonka jälkeen Jeltsin tapasi neuvostotasavaltojen johtajat Belavežkaja Puštšassa Valko-Venäjällä. Kokouksessa perustettiin Itsenäisten valtioiden yhteisö ja neuvostotasavallat tunnustivat toisensa itsenäisiksi. Gorbatšov erosi 25. joulukuuta 1991 ja Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.

[muokkaa] Aika presidenttinä

[muokkaa] Ensimmäinen kausi

Jeltsin aloitti uuden aikakauden vapauttamalla tuotteiden hinnat 2. tammikuuta 1992, jolloin myös kansalaiset saivat matkustaa vapaasti ulkomailla. Hintojen vapautus ajoi maan nopeasti räjähdysmäiseen inflaatioon, joka köyhdytti tavallisen kansan. Toisaalla monet entiset Komsomolin aktiivit ja entisen kommunistipuolueen jäsenet rikastuivat luottokeinottelulla ja Neuvostoliiton omaisuuden yksityistämisestä syntyneillä mahdollisuuksilla. Raskaat uudet verot astuivat voimaan, mutta niitä kierrettiin.

Jeltsinin ajan politiikkaa leimasi vapautuminen, lehdistön vahvistaminen demokratian apuvälineeksi vapauttamalla se säädetystä arvonlisäverosta, yksityistäminen sekä yksityistämisen myötä syntynyt oligarkkien välinen kilpailu myös lehdistössä ja televisiossa. Inflaatio ja teollisuuden sekä erityisesti koneenrakennusteollisuuden kuin myös vahvan ruplan politiikan aiheuttama kollektiivisen maatalouden kriisi aiheuttivat talouden uudelleen suuntautumisen kevyeen teollisuuteen sekä maahantuontiin. Nämä aiheuttivat Venäjän federaation neuvostomielisten elementtien voiman heikkenemisen. Jeltsin toimi politiikassa hajota ja hallitse-periaatteella: hän antoi Venäjän alueille valtaa, ja erotti liian suositut pääministerit, jotka uhkasivat hänen asemaansa.^lähde? Hän haki poliittisia liittolaisia itselleen tilanteen mukaan.^lähde?

Jeltsinin kansansuosio heikkeni nopeasti talousuudistusten edetessä, sillä Jeltsin ei kyennyt mm. keräämään maasta veroja palkkojen maksuun. Räjähdysmäinen inflaatio nosti elintarvikkeiden hintoja ja mitätöi monien keskituloisten säästöt. Vanhat mummot myivät tavaroitaan torilla ostaakseen ruokaa. Ihmiset alkoivat kaipailla Neuvostoliittoa, jossa toimeentulo oli niukka, mutta varma.

Jeltsin vaihtoikin pian pääministeriksi uudistukset aloittaneen Jegor Gaidarin tilalle maltillisemman Venäjän kaasuyhtiön johtajan Viktor Tšernomyrdinin.

Jeltsinin kauden alussa maata hallittiin lähinnä presidentin asetuksilla, sillä parlamentin ja presidentin välit olivat tulehtuneet pahoin. Neuvostoaikoina valittu parlamentti alkoi vastustaa Jeltsinin politiikkaa keväällä 1992. Kommunistit yrittivät saada maan hallintaan parlamentissa. Parlamentti koetti kaataa Jeltsinin laillisesti monta kertaa keväällä 1993.

Rutskoi syytti monia Jeltsinin hallituksen jäseniä korruptiosta, kooten 11 matkalaukkuun todisteita korruptiosta mm. Jegor Gaidaria, Gennadi Burbulisia, Mihail Poltoraninia, Vladimir Šumeikoa ja Aleksandr Šohinia, Anatoli Tšubaisia ja ulkoministeri Andrei Kozyrevia vastaan. Jeltsin erotti Rutskoin sanoen että hänellä on Sveitsin pankin tili. Öljyrikkaat Tatarstan ja Baškiria halusivat erota Venäjästä.^lähde? 26. maaliskuuta 1992 kommunistit yrittivät ajaa parlamentissa läpi Jeltsinin kaatamiseen tähtäävän epäluottamuslauseen, mutta eivät onnistuneet. 25. huhtikuuta 1993 Jeltsin voitti kannatustaan mittaavan kansanäänestyksen.

Jeltsin hajotti vastoin vielä voimassa olevaa Neuvostoliiton lain pykälää hankalan parlamentin 21. syyskuuta 1993. Tämän lain mukaan hajottaminen johtaisi presidentin vallan menetykseen.

Parlamentin Jeltsiniä vastustava puhemies Ruslan Hasbulatov ja varapresidentti Aleksandr Rutskoi julistivat neuvostovaltion jälleen voimaan. Venäjää uhkaisi "punaruskeitten", kommunistien ja fasistien valta. Jeltsin onnistui kukistamaan vastustajansa koska onnistui saamaan puolustusministeri Pavel Gratšovin johtaman haluttoman armeijan puolelleen.

12. joulukuuta valittiin uusi parlamentti, jossa oli suuri määrä kommunisteja ja liberaalidemokraatteja, mutta Jeltsinin puolue "Venäjän valinta" menestyi heikosti. Samoihin aikoihin pidettiin perustuslakia säätävä kokous. Uusi perustuslaki takasi Venäjän presidentille laajat valtaoikeudet, oikeuden nimittää hallitus, erottaa pääministeri ja myös oikeuden erikoistapauksissa hajottaa duuma. Venäjän uusi perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksen yksinkertaisella enemmistöllä, ja se toimi perustana myös muulle uudenlaisen Venäjän federaation lainsäädännölle, kuten esimerkiksi siviilikoodeksille, mikä loi perustan markkinasuhteille.

Mutta yhtä kaikki lahjonta ja byrokratia jatkuivat Venäjällä. Vuonna 1993 alkanut yksityistäminen siirsi omaisuuden lopulta kansalta keinottelijoille, kun yksityistämiskupongit kasautuivat ennestään hyvätuloisten käsiin. Yhdellä kupongilla pystyi inflaation vuoksi lopulta ostamaan yhden vodkapullon. Yksityistämisellä pyrittiin taistelemaan kommunismin uhkaa vastaan.

Jeltsinin aikana käytiin myös ensimmäinen Tšetšenian sota, missä Venäjä pyrki lopulta rauhanomaiseen ratkaisuun. Joulukuussa 1994 Jeltsinin käskystä alkanut ensimmäinen Tšetšenian sota myös osaltaan alensi Jeltsinin kansansuosiota. Kenraali Aleksandr Lebed neuvotteli rauhansopimuksen 1996.

Jeltsin muistetaan monista pikku sattumuksista. 30. syyskuuta 1994 Jeltsin ei astunut ulos koneestaan valtiovierailulla tapaamaan Irlannin pääministeriä. Virallisen selityksen mukaan hän nukkui, mutta hänen uskotaan olleen juovuksissa.^[2]

Valtansa huipulla Jeltsin alkoi nimittää sukulaisiaan valtansa avainvirkoihin^lähde?, mm. tyttärensä Tatjana Djatšenkon 1996 neuvonantajaksi. Kremliin syntynyttä Jeltsiniä tukevien oligarkkien ja muiden ryhmittymää kutsuttiin "perheeksi". Siihen kuuluivat presidenttinhallintoa johtanut Alexander Vološin, presidentin tytär Tatjana Djatšenko ja hänen myöhempi miehensä Valentin Jumašev, Jeltsinin avustaja Pavel Borodin ja oligarkit Berezovski ja Abramovits^[3].

[muokkaa] Toinen kausi

Jeltsin valittiin presidentiksi toisen kerran kesän 1996 presidentinvaaleissa. Jeltsinin kansansuosio oli ennen vaaleja vain noin 10 %. Aluksi nykyaikainen, virtaviivaistettu kommunistijohtaja Gennadi Zjuganov näytti olevan varma voittaja, ja Jeltsin sai ensimmäisellä kierroksella vain 35 % äänistä. Venäjän suurliikemiehet, oligarkit pelkäsivät vaalien ennakkosuosikin kommunisti Zjuganovin voittavan vaalit. Presidentin henkivartijoiden päällikkö Koržakov suositteli duuman hajottamista ja Jeltsinin pysymistä presidenttinä ilman vaaleja.^lähde? Jeltsin lähti kuitenkin vaaleihin ja hyvin suunniteltu massiivinen vaalikampanja ja valtamedia, kuten oligarkki Boris Berezovskin mediaimperiumin tuki käänsi 54 % kansasta äänestämään Jeltsiniä. Jeltsin nähtiin tanssimassa TV:ssä nykymusiikin tahdissa. Toisella kierrokselle Jeltsin saikin yli puolet äänistä. Jo marraskuussa 1996 Jeltsin joutui nelinkertaiseen ohitusleikkaukseen ja oli sairaalassa kuukausia.^[4] Jeltsinin toista presidenttikautta leimasi hänen heikko terveytensä. Kulissien takana käytiin valtataistelua seuraavasta presidentistä. Jeltsin vaihtoi pääministereitä tiuhaan tahtiin mm. pelätessään joidenkin, mm. Jevgeni Primakovin, (q.v.) nousevan kilpailijakseen. Jeltsinillä oli huonot välit esim. Moskovan pormestariin Juri Lužkoviin. Jeltsiniäkin alettiin syyttää korruptiosta. Hänen erotessaan presidentinvirasta hänen kansansuosionsa oli vain 5 %.

Kenraali Alexandr Lebed solmi Tšetšeniassa rauhan vuonna 1996. Venäjällä oli vuoden 1996 lopussa lakkoja ja poliittista rauhattomuutta. Hallituksen vastainen ilmapiiri vallitsi 1996-1997. Vuonna 1997 kenraali Lev Rohlin kokosi kapinaliikettä Kremliä vastaan.

On väitetty Jeltsinin tukemien poliitikkojen ja liikemiesten kähveltäneen IMF:ltä saadut 40 miljardia dollaria, ja että lainanotto IMF:ltä 1998 olisi ollut suunniteltu petos.^lähde? Jeltsinin turvallisuuspalvelun kenraali Koržakovin mukaan suurliikemies Roman Abramovitš oli Jeltsinin "perhettä" eniten tukenut oligarkki. Vastapainoksi Jeltsin tuki Abramovitšiä rikossyytteitä vastaan. Ne koskivat valtion omaisuuden anastusta.^lähde?

15. maaliskuuta 1999 Jeltsin selvisi epäluottamuslauseesta, jonka antoi duuman oppositio, demokraatit ja kommunistit. Duuma syytti Jeltsiniä mm. Neuvostoliiton hajottamisesta ja Tšetšenian sodasta.^lähde? 9. elokuuta 1999 Jeltsin erotti impulsiiviseen tapaansa hallituksensa, ja uudeksi pääministeriksi tuli Vladimir Putin. Jeltsin oli viimeiset kuukaudet epäsuosittu, vain 5 % kansasta kannatti häntä.

Presidentti Jeltsinin alkoholin käyttö herätti huomiota.^[5] Hän oli vallanhaluinen^lähde? ja häntä syytettiin eräiltä tahoilta jo hallitusaikana korruptiosta.^{kenen mukaan?} Jeltsin hajautti hallintoa, paikalliset kuvernöörit voimistuivat ja rikkaat liikemiehet saivat poliittista valtaa. Jeltsinin kaudella tapahtui rahauudistus ja yksityistäminen, mutta markkinataloutta edistäviä lakeja hän sääti seuraajaansa Putinia hitaammin.^lähde? Toisaalta Jeltsin antoi tiedonvälityksen toimia vapaasti.

Valtakunnansyyttäjä Juri Skuratov syytti 1999 Jeltsiniä ja hänen tyttäriään Tatjana Djatšenkoa ja Jelena Okulovaa lahjusten ottamisesta sveitsiläiseltä Mabetexilta, joka oli saanut merkittäviä sopimuksia. Pian tämän jälkeen Jeltsin yritti erottaa Skuratovin, mutta liittoneuvosto hylkäsi erottamispäätöksen kolme kertaa. Myöhemmin Skuratov liitettiin seksiskandaaliin ja valtakunnallinen tv-kanava näytti filmin, jossa hän puuhaili prostituoitujen kanssa. Skuratov sai eron vasta huhtikuussa 2000 Putinin valinnan jälkeen.^lähde?

Terveysongelmista kärsinyt Jeltsin ilmoitti siirtyvänsä syrjään 31. joulukuuta 1999 nimittäen pääministeri Vladimir Putinin virkaatekeväksi presidentiksi kevään 2000 presidentinvaaliin saakka. Jeltsinin kauteen liittyi hämäryyksiä kuten korruptiota. Päästyään presidentiksi Putin varmisti ensitöikseen ettei Jeltsin joutuisi tuomioistuinten kynsiin.^[6]

[muokkaa] Kuolema

Kremlin edustaja Aleksandr Smirnov vahvisti maanantaina 23. huhtikuuta 2007 Boris Jeltsinin menehtyneen. Jeltsin oli kuollessaan 76 vuoden ikäinen.^[7] Hänen on myöhemmin vahvistettu kuolleen sairaalassa sydänkohtaukseen.^[7][8] Jeltsinillä tiedetään olleen jo nuoruudessaan sydänperäisiä terveysongelmia. Hän sai virkakautensa aikana viisi sydänkohtausta.^[1]

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Boris Jeltsin, Jeltsin, WSOY Juva 1990, ISBN 951-0-16361-9
• Boris Jeltsin, Presidentin päiväkirja, Otava Keuruu 1994, ISBN 951-1-13375-6

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Jeltsinin eropuhe
• Boris Jeltsinin muistokirjoitus (BBC)

	Venäjän presidentit
	Boris Jeltsin (1991–2000) | Vladimir Putin (2000–2008) | Dmitri Medvedev (2008–)

	Venäjän federaation pääministerit
	Boris Jeltsin (1991–1992) | Jegor Gaidar (vt.) | Viktor Tšernomyrdin (1992–1998) | Boris Jeltsin (vt.) | Sergei Kirijenko (1998) | Viktor Tšernomyrdin (vt.) | Jevgeni Primakov (1998–1999) | Sergei Stepašin (1999) | Vladimir Putin (1999–2000) | Mihail Kasjanov (2000–2004) | Viktor Hristenko (vt.) | Mihail Fradkov (2004–2007) | Viktor Zubkov (2007–2008) | Vladimir Putin (2008–)