Mihail Fradkov
Mihail Jefimovitš Fradkov (ven. Михаи́л Ефи́мович Фрадко́в, s. 1. syyskuuta 1950) oli Venäjän pääministeri maaliskuusta 2004 lähtien. Hän pyysi eroa pääministerin tehtävistä 12. syyskuuta 2007. Lokakuusta 2007 Fradkov on toiminut ulkomaantiedustelun johdossa.
Fradkov on kotoisin läheltä Samaraa. Kansallisuudeltaan Fradkov on juutalainen. Hän on opiskellut konetekniikkaa (valmistui 1972) ja ulkomaankauppaa (1981). Vuonna 1973 hänet nimitettiin Neuvostoliiton Intian suurlähetystön taloudelliselle osastolle kahdeksi vuodeksi. Vuonna 1991 hän oli Venäjän edustaja GATT-neuvotteluissa.
Vuonna 1992 Fradkov nimitettiin varaulkomaankauppaministeriksi ja 1993 ensimmäiseksi varaulkomaankauppaministeriksi. 1997 Boris Jeltsin nimitti Fradkovin ulkomaankauppaministeriksi ja 1999 kauppaministeriksi.
Vladimir Putin nimitti hänet liittovaltion veropoliisiin 2001, jota ennen hän oli ollut Venäjän turvallisuusneuvoston varapääsihteeri. 2003 hänestä tuli Venäjän edustaja Euroopan unionissa. 1. maaliskuuta 2004 Putin nimitti hänet pääministeriksi, Viktor Hristenkon seuraajana. Duuma hyväksyi nimityksen 5. maaliskuuta.
Fradkov pyysi eroa "lähestyvien poliittisten tapahtumien" – ilmeisesti joulukuun 2007 duuman vaalien vuoksi 12. syyskuuta 2007. Hän jatkoi virkaatekevänä pääministerinä kunnes duuma hyväksyi uudeksi pääministeriksi Viktor Zubkovin.
[muokkaa] Aiheesta muualla
| Venäjän federaation pääministerit | |
| Boris Jeltsin (1991–1992) | Jegor Gaidar (vt.) | Viktor Tšernomyrdin (1992–1998) | Boris Jeltsin (vt.) | Sergei Kirijenko (1998) | Viktor Tšernomyrdin (vt.) | Jevgeni Primakov (1998–1999) | Sergei Stepašin (1999) | Vladimir Putin (1999–2000) | Mihail Kasjanov (2000–2004) | Viktor Hristenko (vt.) | Mihail Fradkov (2004–2007) | Viktor Zubkov (2007–2008) | Vladimir Putin (2008–) |
Sivulta puuttuu