Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991

Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991
Boris Jeltsin puhuu panssarivaunun päällä Valkoisen talon luonna
Päivämäärä: 19–21. elokuuta, 1991 Paikka: Moskova,Neuvostoliitto Lopputulos: kaappaus epäonnistui, Mihail Gorbatšov erosi virastaan Neuvostoliiton presidenttinä Aluemuutokset: Neuvostotasavaltojen itsenäistyminen Vaikutukset: Neuvostoliiton hajoaminen
Osapuolet
Neuvostoliiton valtiollinen hätätilakomitea osa Puna-armeijasta KGB	Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta osa Puna-armeijasta
Komentajat
Gennadi Janajev Dmitri Jazov Vladimir Krjutškov	Boris Jeltsin

Neuvostoliiton vallankaappausyritys (ven. Августовский путч, Avgustovski Puttš) 19.–21. elokuuta 1991 oli vanhoillisten yritys kaapata valta uudistuspolitiikkaa ajavalta Mihail Gorbatšovilta. Kaappaajat panivat Gorbatšovin viralta ja julistivat maahan hätätilan. Vanhoilliset halusivat estää sosialismin uudistumisen ja jo näkyvissä olleen alkavan Neuvostoliiton hajoamisen.

Kaappaajat pyrkivät estämään alkaneen Neuvostoliiton hajoamisen ja siihen liittyvän etenemisen kohti markkinataloutta ja vallan luisumisen pois kommunistisen puolueen käsistä. Vuonna 1991 oli menossa niin sanottu 500 päivän talousuudistus kohti markkinataloutta. Elokuussa allekirjoittamista vaille oleva uusi liittosopimus olisi kaappaajien mukaan siirtänyt liikaa valtaa keskushallinnolta tasavalloille.

Hätäisesti toteututettu kaappaus kesti vain kolme päivää. Se luhistui populistis-demokraattisen oppositiopoliitikko Boris Jeltsinin ja mieltään osoittavan kansan vastustukseen. Vanhoillisia alussa tukenut armeija kieltäytyi ampumasta aseettomia mielenosoittajia. Kaappauksen lopussa kotiarestissa vankina ollut Mihail Gorbatšov menetti valtansa. Sen epäonnistuminen johti Neuvostoliiton lakkauttamiseen.

Vallankaappauksen taustaa

Pääartikkeli: Uusi liittosopimus

Neuvostoliiton johtoon oli vuonna 1985 noussut uudistusmielinen johtaja Mihail Gorbatšov. Gorbatshov halusi muuttaa diktatuuriin pohjautuvan sosialistisen järjestelmän demokraattiseksi ja inhimilliseksi sekä luoda nykyaikaisen kasvavan talouden. Uudistukset alkoivat toden teolla vuonna 1987, jolloin sensuuri poistettiin, toisinajattelijoita vapautettiin ja yritykset saivat toimia vapaasti. Vapautunut ilmapiiri johti voimakkaiden kansallisten liikkeiden syntymiseen muun muassa Baltian maissa ja Ukrainassa vuosina 1988-1989. Vuonna 1989 pidettiin ensimmäiset osin vapaat monipuoluevaalit. Neuvostoliiton alkava hajoaminen näytti jo vuonna 1989 uhkaavan maata. Samaan aikaan talous luhistui komentojärjestelmän pettäessä ja pula levisi kaupunkeihin. Monet kommuinistit olivat vastustaneet uudistuksia alusta asti ja vastustus vain lisääntyi uudistusten mennessä pieleen.

Vuoden 1989 lopussa armeijan insinöörieversti Viktor Alksnis perusti hajoamassa olevaan Neuvostoliittoon vanhoillisen, oikeistolaisen Neuvostoliiton koossa pysymiseen tähtäävän Liittoryhmän eli Sojuzin. Noin vuodessa tämä ryhmä laajeni neuvostoparlamentissa suureksi poliittiseksi voimaksi. Samoihin aikoihin kenraalit päättivät tukea liittoryhmää.

Kesällä 1990 Venäjän parlamentin puhemieheksi nousi populistinen demokraatti Boris Jeltsin. Hän ei ollut väleissä Neuvostoliiton presidenttinä toimivan Gorbatšovin kanssa, koska Gorbatšov oli erottanut Jeltsinin vuonna 1987 politbyroosta tämän arvosteltua perestroikaa liian hitaaksi. Tällöin Venäjä julistautui suvereeniksi. Kansan suosikki Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi kesällä 1991. Vuoden 1991 alussa jotkut sisäministeriön ja armeijan joukko-osastot tappoivat Riiassa ja Vilnassa yhteensä nelisenkymmentä henkeä ja onnistuivat jarruttamaan Baltian maiden itsenäistymistä.

Elokuun 1991 kaappaus

Armeija käski panssarit Moskovaan, kun Janajevin juntta kaappasi vallan elokuussa 1991.

Alku

Maanantaiaamuna 19. elokuuta 1991 Neuvostoliiton valtiolliset televisiokanavat lopettivat ohjelmansa mukaiset lähetykset ja alkoivat esittää tilalla klassista musiikkia. Tämä oli ennenkin merkinnyt kohta annettavaa tärkeää poliittista ilmoitusta. Pian varapresidentti Gennadi Janajev ilmoitti televisiossa, että presidentti Mihail Gorbatšov oli terveyssyistä joutunut luopumaan tehtävistään ja että hän, Janajev, oli nyt virkaatekevä presidentti.

Gorbatšov oli tuolloin loma-asunnollaan Forosissa Krimillä. Vanhoilliset sulkivat Gorbatshovin sinne kotiarestiin. Mutta Jeltsinin pidättämistä viivyteltiin ja se kangerteli, Jeltsinin henkivartijan Korzhakovin ja Jeltsinin mukaan KGB:n erikoisoperaatioihin valmistettu Alfa-yksikkö vain tarkkaili Jeltsinin toimia metsästä ja oli juonut ainakin jonkin verran alkoholia. Eräiden tietojen mukaan Alfan miehet olisivat radioteitse kyselleet monta kertaa KGB:n päällikkö Krjutskovilta lupaa pidättää Jeltsin, mutta saivat aina käskyn odottaa. Tämän lähteen mukaan juovuksissa ollut kaappauksen johtaja Janajev ei olisi uskaltanut antaa pidätysmääräystä. Krjutshkov olisi tarkoituksella viivyttänyt Alfan operaatiota, haluten tehdä tämän ensin lainsuojattomaksi ja vasta sitten pidättää. Keskipäivän aikoihin Jeltsinin jo lähdettyä Valkoiselle talolle huvilan ympärillä käkkineet KGB-miehet olisivat tulleet laskuvarjojääkäreiksi pukeutuneina Jeltsinin huvilalle, missä Korzhakov olisi ottanut vieraat vastaan vieraanvaraiseen venäläiseen tapaan. Korzhakov syötti nämä everstiluutnantti Zaitzevin miehet, ja nämä lähtivät muutaman tunnin päästä unisina pois istuttuaan ensin bussissaan.

Hätätilakomitea

Janajev ja seitsemän muuta kaappauksen johtajaa muodostivat valtion hätätilakomitean (ГКЧП, GKTšP), joka otti vallan käsiinsä. Virallisesti vallan kaapannutta junttaa johti Neuvostoliiton varapresidentti Gennadi Janajev. Kaappaajiin kuuluivat myös Neuvostoliiton hallituksen pääministeri Valentin Pavlov, KGB:n johtaja Vladimir Krjutškov, puolustusministeri Dmitri Jazov, sisäministeri Boris Pugo, valtionyhtiöiden liiton johtaja Aleksandr Tizjakov, sotateollisen kompleksin johtaja ja puolustusneuvoston varajohtaja Oleg Baklanov ja maatalousneuvoston puhemies Vasili Starodubtsev. Kaappaushankkeen varsinainen johtaja oli Vladimir Krjutškov. Parlamentin puhemies Anatoli Lukjanov, Neuvostoliiton marsalkka Sergei Ahromejev ja Gorbatšovin henkilöstöpäällikkö Valeri Boldin tukivat kaappaajia.

20. elokuuta olisi allekirjoitettu uusi liittosopimus, joka muuttaisi Neuvostoliiton suvereenien tasavaltojen liitoksi ja tunnusti että kuusi sopimusneuvotteluista poissa ollutta tasavaltaa (Armenia, Georgia, Moldova, Latvia, Liettua ja Viro) olivat vapaita eroamaan tai hyväksymään myöhemmin liiton. Kaappaajat vetosivat neuvostokansalaisiin ja varoittivat Neuvostoliiton tuhosta. Asevoimia määrättiin avainpaikkoihin Moskovassa. Kaikki riippumaton media suljettiin. Muut poliittiset organisaatiot kuin kommunistipuolue määrättiin hajotettaviksi. Neuvostoliitto julistettiin hätätilaan.

Vastarinta

Kaappaus alkoi kaatua tämän alun jälkeen paljolti sen tekijöiden kykenemättömyyteen. Maan puhelimet ja sähköposti toimivat, joka mahdollisti vastapuolen organisoitumisen. Suosittua Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan johtajaa, presidentti Boris Jeltsiniä ei vangittu. Jeltsin kokosi datšalleen Venäjän avainjohtajat kuten pääministeri Ivan Silajevin, puhemies Ruslan Hasbulatovin, Leningradin pormestari Anatoli Sobtšakin, Moskovan varapormestari Juri Lužkovin ja kenraali Konstantin Kobetsin. He laativat vetoomuksen Venäjän kansalle ja poistuivat huvilalta. KGB:n Alfa-yksikkö piiritti huvilan, muttei edelleenkään pidättänyt Jeltsiniä. Jetsin meni Moskovan niin sanotulle valkoiselle talolle. Siellä hän julisti panssarivaunun päältä kaappauksen laittomaksi ja julisti televisiokameroille Venäjän asevoimien ja poliisin kuuluvan nyt hänen komentoonsa. Ulkomaille faksatut tiedotukset, jotka lähettiin takaisin Neuvostoliittoon saivat Jeltsiniä tukevat kansalaiset liikkeelle. Valkoisen talon ympärille kerääntyi tuhansia ihmisiä odottamaan armeijan hyökkäystä. Tamskaja-divisioonan joukot käänsivät kuitenkin tykkinsä talosta poispäin.

Kaappauksen luhistuminen

Useimmat neuvostotasavallat tuomitsivat kaappaajat. Kaappaajat saivat tukea Libyalta ja Irakilta, mutta suurin osa ulkovalloista jätti kommentoimatta kaappauksen ja jääden odottavalle kannalle. "Virkaatekevä presidentti" Gennadi Janajev piti lehdistötilaisuuden, jossa hän käyttäytyi hermostuneesti eikä kyennyt vakuuttavasti perustelemaan kaappausta. Lisäksi Janajev oli selvästi juovuksissa.

Kaappaajien suunnitelma romahti parissa päivässä ensimmäisiin vastoinkäymisiin, etenkin Jeltsinin pontevaan ja näkyvään toimintaan. Hätätilakomitea antautui keskiviikkona 21. elokuuta 1991 kello kymmenen. Seitsemän sen jäsentä pidätettiin heti, sisäministeri Pugo ja marsalkka Ahromejev tekivät itsemurhan.

Kaappaus lopetti Neuvostoliiton

Gorbatšov palasi Moskovaan torstaiaamuna 22. elokuuta. Hän ei kyennyt reagoimaan tilanteeseen. Hän ylisti puheessaan tavanomaista neuvostofraseologiaa käyttäen Leniniä ja sosialismia, kun samaan aikaan Moskovassa kaadettiin Leninin ja Dzeržinskin patsas Ljubjankan edestä ja Leninin mausoleumi suljettiin tuhoamisen pelosta yleisöltä.

Kaappausyrityksellä oli laajoja seurauksia, kun Jeltsin kielsi sen jälkeen sekä Neuvostoliiton että Venäjän kommunistiset puolueet. Kaappauksen jälkeiset neljä kuukautta olivat Neuvostoliiton lopun aikaa. Kommunististen puolueiden varat takavarikoitiin. Tämä jätti – hetkeksi senkin – Gorbatšoville vain Neuvostoliiton presidentin aseman.

Syyskuussa 1991 Neuvostoliitto tunnusti kaikki Baltian maat itsenäisiksi. Kaikki neuvostotasavallat itsenäistyivät. Neuvostoliiton tilalle tuli Suvereenien valtioiden liitto. Marraskuussa 1991 siihen liittyi seitsemän uutta itsenäistä valtiota. Venäjän jälkeen suurin entinen neuvostotasavalta Ukraina jäi liitosta pois – se julistautui itsenäiseksi 1. joulukuuta 1991 ja Venäjä tunnusti sen itsenäisyyden 3. joulukuuta. Venäjän valtaa liitossa lisäsi Jeltsinin päätös, ettei Venäjän kannata ottaa liittoon kaikkia halukkaita uusia köyhiä tasavaltoja.

Valko-Venäjän, Ukrainan ja Venäjän johtajat perustivat Itsenäisten valtioiden yhteisön IVY:n Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Täten ne hylkäsivät vuonna 1922 laaditun Neuvostoliiton perustaneen liittosopimuksen. IVY:yyn liittyi 21. joulukuuta 1991 Keski-Aasian tasavaltoja, muun muassa Armenia ja Azerbaidžan. Georgia jäi pois IVY:stä vuoteen 1993 asti.

Mihail Gorbatšov erosi 25. joulukuuta 1991 Neuvostoliiton johdosta. Eron jälkeen jälkeen Neuvostoliiton lippu laskettiin Kremlin salosta pois. Tilalle nostettiin Venäjän federaation valko-sini-punainen trikolori. Neuvostoliitto lakkasi virallisesti olemasta. Sen hajoamista seurasi talousromahdus ja vakavia sosiaalisia ja väestöpoliittisia ongelmia useissa osatasavalloissa ja verisiä aseellisia konflikteja Kaukasiassa, Keski-Aasiassa ja Moldovassa. Jälkikäteen Vladimir Putin on lausunut Neuvostoliiton hajoamisen olevan "vuosisadan geopoliittinen katastrofi."

Elokuun kaappausta johtaneet, Janajev ja 11 muuta tuomittiin vallankaappausyrityksestä. Heidät armahdettiin helmikuussa 1994.

Kritiikkiä

Neuvostoliittoa ja sen jälkeistä Venäjääkin kritisoinut vasemmistolainen sosiologi Boris Kagarlitski väittää kirjassaan "Hajonnut Monoliitti" elokuun kaappaukseen liittyneen seikkoja mitä julkisuuteen ei ole kerrottu. Kagarlitskin mukaan kaappauksen takana oli poliittista, näkymätöntä juonittelua. Kaappauksen epäonnistuminen ei olisi johtunut kaappaajien holtittomuudesta, valmistautumattomuudesta ja kyvyyttömyydestä. Kaappaajat eivät valvoneet liikennettä ja mediaa, ja sotilaat olivat aseettomia. Ilmiselvää voimakasta vanhoillisten vastustajaa, avoimesti demokraattista Venäjän presidentti Boris Jeltsiniä ei pidätetty. Varapresidentti Rutskoita ja pääministeri Silajevia ei myöskään pidätetty.

Kaappaajilla oli noin viisi tuntia aikaa pidättää Jeltsin ja ottaa valkoinen talo valvontaansa, tai tämänkin jälkeen saartaa se ja katkaista sähköt jne. Myöskään Maneesiaukiota ei saarrettu niin kuin eräässä Gorbatšovin ajan jättimielenosoituksessa. Monet kaappaajat olivat Gorbatšovin työtovereita, ja jopa stalinistiset Ampilov ja Nina Andrejeva vastustivat kaappausta. Kaappausta oli valmisteltu miltei vuosi, ja historiasta löytyi esimerkkejä onnistuneista kaappauksista, mm. neuvostojohtaja Nikita Hrutshevin syrjäyttäminen 60-luvulla. TV näytti Jeltsinin usein kaappauksen kuluessa. Yksi kaappaajista Tizjakov kuului Arkadi Volskin Teollisuusjohtajien liittoon, jolla oli kytköksiä niin Gorbatshovin kuin Jeltsininkin ryhmittymiin. Keskuskomiteaa ei kutsuttu koolle eikä myöskään Gorbatshovia virallisesti erotettu. Erään Kommersant-artikkelin mukaan Jeltsin olisi sekaantunut kaappaukseen muka sen puolella olevana, ja sen jälkeen kaatanut kaappauksen. Jeltsin kutsui kansan kadulle, toisin kuin esim. Allende kukistumisensa alla vuonna 1973.

Väkijoukko ei olisi pystynyt estämään panssarein sitä vastaan toteutettua hyökkäystä. Jeltsin tiesi, ettei Valkoista taloa vallata. Kagarlitskin mukaan kaappaajat olivat tietävinään varmasti, ettei Jeltsin nouse heitä vastaan ja että Jeltsinille kaappaus on samantekevä. Tosin kuitenkin kävi. Jeltsin petti kaappaajat harkiten ja kutsui väkijoukot puolustamaan valkoista taloa panssarien uhasta huolimatta. Moskovaa miehittäneillä sotilailla ei ollut kovia patruunoita. Tieto siitä ettei Valkoista taloa vastaan käytetä asevoimaa olisi tullut luultavasti kaappaajilta itseltään. Kaappaajat pakenivat Krimille Gorbatšovin luo, ja muutaman päivän kuluttua kaappauksen lopusta Gorbatšov ilmoitti TV:ssä eroavansa NKP:stä ja että NKP:n omaisuus takavarikoidaan. Kagarlitskin mielestä kaappaus loi edellytykset oikeistopopulistisen diktatuurin syntymiselle Venäjälle.

Gruusialaisen epäilyn mukaan Gorbatšov olisi itse ollut mukana hankkeessa, jonka tavoitteena olisi ollut Neuvostoliiton hajoamiskehityksen pysäyttäminen. Gorbatšovin paluun jälkeen Jeltsin syrjäytti Gorbatšovin ja Neuvostoliitto purettiin 25. joulukuuta 1991.

Kirjallisuutta

• Seppänen, Esa: Kuuma elokuu 1991, musta lokakuu 1993 Moskovassa: suomalaiset vallankaappauksen melskeissä. Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 951-31-2057-0.

Aiheesta muualla

• Uusi liittosopimus Ylen elävässä arkistossa
• Neuvostoliiton epäonnistunnut vallankaappausyritys Ylen elävässä arkistossa