YYA-sopimus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”YYA” ohjaa tänne. YYA on myös musiikkialbumi.
Sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta
Договор о дружбе, сотрудничестве и взаимной помощи
Vänskaps-, samarbets- och biståndsavtalet,
Allekirjoitettu 6. huhtikuuta 1948
Sijainti Neuvostoliiton lippu Moskova, Neuvostoliitto
Allekirjoittajat Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto
Suomen lippu Suomi
Kielet suomi, ruotsi, venäjä

YYA-sopimus eli sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta (ven. Договор о дружбе, сотрудничестве и взаимной помощи, Dogovor o družbe, sotrudnitšestve i vzaimnoi pomoštši, ruots. Vänskaps-, samarbets- och biståndsavtalet, VSB-avtalet) oli sopimustyyppi, joita Neuvostoliitto solmi lukuisten valtioiden, mukaan lukien Suomen kanssa.

YYA-sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä allekirjoitettiin 6. huhtikuuta 1948. Allekirjoittajina olivat Suomen presidentti J. K. Paasikiven valtuuttama pääministeri Mauno Pekkala ja Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistön (käytännössä kommunistipuolueen pääsihteeri ja pääministeri Josif Stalinin) valtuuttama pääministerin tehtäviä hoitanut varapää- ja ulkoministeri Vjatšeslav Molotov.[1]

Sopimuksen syntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YYA-sopimusta oli Neuvostoliitossa suunniteltu jo ennen toista maailmansotaa, ja siitä keskusteltiin Suomen edustajien kanssa vuonna 1939 ennen talvisodan syttymistä. Sotatoimet kuitenkin keskeyttivät YYA-prosessin, eikä siihen palattu edes vuonna 1941 välirauhan sopimusneuvotteluissa. Aloite vastaavanlaisen sopimuksen solmimiseksi jatkosodan jälkeen tuli ensin Suomen puolelta, kun tasavallan presidentti Mannerheim ehdotti Suomen ja Neuvostoliiton yhteisiä puolustusjärjestelyjä Saksan uhan torjumiseksi tammikuussa 1945. Tällöin valvontakomission puheenjohtaja Andrei Ždanov torjui ehdotukset: Neuvostoliitto halusi odottaa, että lopullinen rauhansopimus on tehty ja allekirjoitettu.lähde?

Pariisin rauhankonferenssin ja lopullisen rauhansopimuksen allekirjoituksen jälkeen presidentti Juho Kusti Paasikivi alkoi epäröidä YYA-sopimuksen solmimista: hän pelkäsi tällaisen sopimuksen sitovan Suomen Neuvostoliittoon Länttä vastaan. Kun silloinen pääministeri Mauno Pekkala syksyllä 1947 palasi Moskovan vierailulta ja toi presidentille Neuvostoliiton neuvottelualoitteen, suhtautui Paasikivi siihen vastentahtoisesti. Presidentti kieltäytyi myös kenraali Savonenkovin kutsusta alkuvuodesta 1948.

22. helmikuuta 1948 presidentti Paasikivi sai itse Stalinin allekirjoittaman aloitekirjeen neuvotteluihin. Paasikivi näytti aluksi vielä pidättyvän hyväksymästä aloitetta ja esitti asian eduskunnalle niin, että kaikki ryhmät SKDL:llaa lukuun ottamatta kannattivat kielteistä vastausta. Tämä osoittautui kuitenkin presidentin strategiseksi toimeksi, jolla hän halusi osoittaa Neuvostoliitolle ettei Suomen eduskunta olisi helposti taivuteltavissa tällaisen sopimuksen taakse. Paasikivi kuitenkin hyväksyi Stalinin aloitteen, ja käyttäen hyväksi henkilökohtaisia suhteitaan hän taivutti Helsingin Sanomat ottamaan myönteisemmän kannan aloitteeseenlähde?.

Paasikivi nimitti Suomen valtuuskunnan, joka koostui eri puolueiden jäsenistä, kuulematta itse puolueita ollenkaan. Suomalaisvaltuuskunnan jäseniksi nimitettiin pääministeri Mauno Pekkala, ulkoministerit Carl Enckell ja Reinhold Svento, sisäministeri Yrjö Leino sekä kansanedustajat Onni Peltonen, Urho Kekkonen ja J. O. Söderhjelm. Presidentti antoi vastuun valtuuskunnan toimista pää- ja ulkoministerille, ja jäi itse Helsinkiin. Paasikivi oli kuitenkin antanut valtuuskunnalle tiukat rajat, joita ei saanut ylittää ilman hänen lupaansa. Paasikiven ohjeet ja vaatimukset olivat vuotaneet Neuvostoliiton ulkoministeriöön ja näin ollen paikanpäällä oltiin hyvin tietoisia Suomen neuvotteluasemista. Stalinilla oli kiristyneen kansainvälisen tilanteen vuoksi kiire saada YYA-sopimusten ketju valmiiksi, eikä Neuvostoliitto siksi vastustanut Suomen vaatimuksia. Neuvottelut käytiin aikavälillä 22. maaliskuuta - 5. huhtikuuta. Suomalaisvaltuuskunnan puheenjohtaja pääministeri Pekkala matkusti sairastumisensa vuoksi vasta 24. maaliskuuta Moskovaan. Lisäksi suomalaisvaltuuskunnnan jäsenet Kekkonen ja Söderhjelm kävivät 2. - 4. huhtikuuta Helsingissä neuvottelemassa presidentti Paasikiven kanssa. Sopimus allekirjoitettiin valtuuskuntien välillä 6. huhtikuuta. Suomen eduskunta ratifioi sopimuksen 28. huhtikuuta äänin 156−11. Edistyspuolue vastusti ainoana eduskuntapuolueena sopimuksen ratifiointia lukuunottamatta Lassi Hiekkalaa joka äänesti sopimuksen puolesta. Yksi puolueen edustajista äänesti tyhjää. Muut sopimusta vastaan äänestäneet olivat kolme Maalaisliiton edustajaa ja yksi Kokoomuslainen edustaja. 28 edustajaa pidättäytyi äänestämästä.

YYA-sopimuksen toimeenpanoasetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asetus.

Asetus Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Moskovassa 6 päivänä huhtikuuta 1948 allekirjoitetun sopimuksen voimaansaattamisesta.

Sitten kun Eduskunta on hyväksynyt Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Moskovassa 6 päivänä huhtikuuta 1948 allekirjoitetun sopimuksen ja tasavallan presidentti on 30 päivänä huhtikuuta 1948 sen ratifioinut sekä ratifioimisasiakirjat vaihdettu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 1948, säädetään ulkoasiainministerin esittelystä, että sopimus on voimassa niin kuin siitä on sovittu.

Helsingissä 4 päivänä kesäkuuta 1948.

YYA-sopimuksen teksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SOPIMUS ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä

Suomen Tasavallan Presidentti ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton Korkeimman Neuvoston Puhemiehistö,

pyrkien jatkuvasti kehittämään ystävällisiä suhteita Suomen ja SNTL:n välillä, vakuuttuneina siitä, että hyvien naapuruussuhteiden ja yhteistoiminnan lujittaminen Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä on molempien maiden elinetujen mukaista, ottaen huomioon Suomen pyrkimyksen pysyä suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella, sekä ilmaisten järkkymättömän pyrkimyksensä yhteistoimintaan kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi Yhdistyneet Kansakunnat-järjestön päämäärien ja periaatteiden mukaisesti,ovat tässä tarkoituksessa päättäneet tehdä tämän sopimuksen ja määränneet valtuutetuikseen:

Suomen Tasavallan Presidentti: Suomen Tasavallan Pääministerin Mauno Pekkalan;

Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton Korkeimman Neuvoston Puhemiehistö: SNT-Liiton Ministerineuvoston Puheenjohtajan sijaisen ja Ulkoasiainministerin Vjatsheslav Mihailovitsh Molotovin, jotka, vaihdettuaan oikeiksi ja asianmukaisiksi havaitut valtakirjansa, ovat sopineet seuraavasta:

  • 1 artikla

Siinä tapauksessa, että Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta, Suomi uskollisena velvollisuuksilleen itsenäisenä valtiona tulee taistelemaan hyökkäyksen torjumiseksi. Suomi kohdistaa tällöin kaikki käytettävissään olevat voimat puolustamaan alueensa koskemattomuutta maalla, merellä ja ilmassa ja tekee sen Suomen rajojen sisäpuolella tämän sopimuksen määrittelemien velvoitustensa mukaisesti tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa.

Yllä mainituissa tapauksissa Neuvostoliitto antaa Suomelle tarpeen vaatimaa apua, jonka antamisesta Sopimuspuolet sopivat keskenään.

  • 2 artikla

Korkeat Sopimuspuolet tulevat neuvottelemaan keskenään siinä tapauksessa, että 1 artiklassa tarkoitetun sotilaallisen hyökkäyksen uhka on todettu.

  • 3 artikla

Korkeat Sopimuspuolet vakuuttavat tarkoituksenaan olevan mitä vilpittömimmin osallistua kaikkiin toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen sopusoinnussa Yhdistyneet Kansakunnat -järjestön päämäärien ja periaatteiden kanssa.

  • 4 artikla

Korkeat Sopimuspuolet vahvistavat Pariisissa 10 päivänä helmikuuta 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen 3 artiklaan sisältyvän sitoumuksen olla tekemättä mitään liittoja ja osallistumatta liittymiin, jotka ovat suunnatut toista Korkeata Sopimuspuolta vastaan.

  • 5 artikla

Korkeat Sopimuspuolet vakuuttavat päättäneensä toimia yhteistyön ja ystävyyden hengessä Suomen ja Neuvostoliiton taloudellisten ja kulttuurisuhteiden jatkuvaksi kehittämiseksi ja lujittamiseksi.

  • 6 artikla

Korkeat Sopimuspuolet sitoutuvat noudattamaan suvereenisuuden ja riippumattomuuden molemminpuolisen kunnioittamisen ja toisen valtion sisäisiin asioihin puuttumattomuuden periaatteita.

  • 7 artikla

Tämän sopimuksen toteuttaminen tapahtuu Yhdistyneet Kansakunnat -järjestön periaatteiden mukaisesti.

  • 8 artikla

Tämä sopimus on ratifioitava ja pysyy voimassa kymmenen vuotta sen voimaantulopäivästä lukien. Sopimus tulee voimaan ratifioimiskirjain vaihtamisesta, mikä tapahtuu Helsingissä mahdollisimman pian.

Ellei kumpikaan Korkea Sopimuspuoli ole sanonut sopimusta irti vuotta ennen mainitun kymmenvuotiskauden päättymistä, se pysyy voimassa viisivuotiskausittain, kunnes jompikumpi Korkea Sopimuspuoli tekee vuotta ennen kulumassa olevan viisivuotiskauden loppua kirjallisen ilmoituksen aikomuksestaan lopettaa sen voimassaolon.

Tämän vakuudeksi valtuutetut ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen ja varustaneet sen sineteillään.

Tehtiin Moskovan kaupungissa 6 päivänä huhtikuuta 1948 kahtena suomen- ja venäjänkielisenä kappaleena, ja molemmat tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset.

YYA-sopimuksen merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YYA-sopimuksen luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YYA-sopimus oli myös puolustusyhteistyön ehtoja etukäteen määrittelevä hyökkäämättömyyssopimus. YYA-sopimuksen kaltaisia sopimuksia Neuvostoliitto solmi myös itäisten keski- ja eteläeurooppalaisten liittolaistensa kanssa, joiden sotilaallinen yhteistyö sai kiinteän valtiollisen muotonsa vuonna 1949 tapahtuneen Pohjois-Atlantin liiton (Nato) perustamisen jälkeen v. 1955 Varsovassa tehtynä sopimuksena ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta eli Varsovan sopimusjärjestönä (Varsovan liitto).

YYA-sopimuksen teksti toteaa 1. artiklassa Suomen puolustautuvaksi itsenäiseksi valtioksi eikä Neuvostoliiton mahdollinen apu ole 2. artiklan edellyttämien konsultaatioiden mukaan automaattista tai joihinkin kansainvälisiin velvoitteisiin ennakkoon automaattisesti sidottua ja 3. artiklan mukaan pyrkimyksenä on YK:n periaatteiden mukainen toiminta. 4. artikla taas sisältää hyökkäämättömyyssopimuksen.

YYA-sopimuksen tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YYA-sopimus toisaalta korosti Suomen itsenäisyyttä, asetti ennakkoehtoja Neuvostoliiton mahdolliselle avulle puolustautumisessa, mistä seurasi se, että YYA-sopimuksesta esitettiin erilaisia tulkintoja, minkä ääripäitä esittivät jotkin Neuvostoliiton Suomen suurlähettiläistä ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kansainvälisen osaston työntekijöitä sekä jotkin Itä-Saksaa vastaan kampanjaa käyvät länsisaksalaiset sanomalehtikustantamot suomettumispuheineen. Yhdysvaltain julkinen asenne sen sijaan oli poliittisesti korrekti, koska Suomi pidättäytyi kylmän sodan aikana ottamasta kantaa Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välisiin vastakkainasetteluihin, kunnioitti huipputekniikan vientikieltoa eli CoCom-järjestelmää olematta itse edes kyseisen järjestelmän jäsenvaltio.

Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden tila tarkennettiin valtiovierailujen jälkeen julkilausumilla, kommunikeoilla. 1970-luvulla Suomi korosti länsi-integraationsa vuoksi Suomen puolueettomuutta, kun taas Neuvostoliitto halusi korostaa sopimuksen liittoluonnetta. Sopimuksen solmimishetkellä korostettiinkin neuvostoliittolaiselta puolelta, että YYA-sopimus oli Paasikiven diktaatti, mikä tarkoitti sitä, että tasavallan presidentti J. K. Paasikivi toimi voimakkaasti sen sisällön muotoilussa Suomen riippumattomuuden korostamiseksi, mutta kuitenkin tavalla, mikä mahdollisti Neuvostoliiton kylmän sodan aikaisten luulojen hälventämisen Suomen osalta aikana, jolloin Saksojen kysymys oli pysyvä avoinna vielä yli kaksi vuosikymmentä.

YYA-sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Suomi korosti puoluettomuuttaan, kun taas Neuvostoliitto ajoittain pyrki korostamaan sopimuksen liittoluonnetta kommunikeoissa. Näin ollen Natossa Suomeen saatettiin suhtautua kuin Neuvostoliiton liittolaiseen kylmän sodan aikana.

Vielä 1980-luvulla vallinnutta ilmapiiriä kuvasi, että kun suomenruotsalainen valtiotieteilijä ja professori Dag Anckar eritteli vuonna 1982 eräässä kirjoituksessaan YYA-sopimuksen kielteisiä puolia ja esitti Suomelle sopimuksen yksipuolista purkamista, poliitikot katsoivat hänen syyllistyneen lähes maanpetokseen.[2] SKDL:n taistolaissiipi ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pää-äänenkannattaja Pravda arvostelivat Suomen ulkopoliittisiin linjanvetoihin huomattavasti vaikuttanutta Max Jakobsonia siitä, että tämä oli teoksissaan Kuumalla linjalla (1968) ja Veteen piirretty viiva (1980) tulkinnut sopimuksen 1. ja 2. artikloja "yksipuolisesti" ja "sopimuksen hengen ja kirjaimen vastaisesti". Jakobson katsoi konsultaatioaloitteen kuuluvan nimenomaan Suomelle siinä tapauksessa, että Suomeen kohdistuisi sotilaallinen uhka. Toisaalta myös presidentti Urho Kekkonen painotti samaa asiaa vuonna 1980 julkaistussa Tamminiemi-teoksessaan. [3]

Noottikriisi 1961[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YYA-sopimuksen 2. artiklan mukaisiin konsultaatioihin ajauduttiin 1961 noottikriisin yhteydessä. Sen taustalla oli Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton suhteiden kiristyminen Berliinin kysymyksen ja Berliinin muurin vuoksi.

YYA-sopimus perussopimuksena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YYA-sopimus toimi perustana myös tieteellis-taloudellis-tekniselle yhteistyölle ja kansantaloudellisesti merkittäväksi erityisesti öljykriisien yhteydessä osoittautuneelle vuosittaisille tavaranvaihtopöytäkirjoille perustuneelle bilateraalikaupalle, millä kohonnut öljynhinta kyettiin maksamaan tavaratoimituksilla ilman kansainvälistä kaupallista kilpailua. Neuvostoliitolle YYA-sopimus merkitsi mahdollisuutta korostaa ulkopolitiikkansa menestyksellisyyttä kahden talousjärjestelmän välisenä rauhanomaisena rinnakkaiselona, mistä se oli valmis hyvittämään Suomelle bilateraalikaupassa.

YYA-sopimuksen jatkamiset ja loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YYA-sopimusta jatkettiin syyskuussa 1955 20 vuodella[4] samassa yhteydessä, kun Porkkalan vuokra-aika keskeytettiin.[5] Seuraavan kerran sopimusta jatkettiin heinäkuussa 1970[6] ja uudelleen kesäkuussa 1983[7] - molemmilla kerroilla 20 vuodella.

Keskustelun YYA-sopimuksen jatkamisen tarpeellisuudesta aloittivat 1980- ja 1990-lukujen taitteessa tohtori Risto E. J. Penttilä ja ministeri Max Jakobson. Penttilä ehdotti sopimuksen tekstin tarkistamista, mutta Jakobson meni lehtikirjoituksissaan vielä pitemmälle arvioimalla, että sopimuksesta oli Euroopan poliittisten olojen muuttuessa muodostunut Suomelle lähinnä taakka. Suomen poliittinen johto vannoi tällöin kuitenkin vielä sopimuksen jatkamisen nimeen ja torjui Jakobsonin näkemykset. Saksan jälleenyhdistyminen vuonna 1990 pakotti kuitenkin virallisestikin arvioimaan, oliko YYA-sopimuksen jatkaminen enää mielekästä. Lopullisen sysäyksen antoi Neuvosto­liiton hajoamiseen johtaneen kehityksen pääsy vauhtiin seuraavana vuonna. Jo syyskuussa 1990 Suomi oli yksipuolisesti mitätöinyt Pariisin rauhansopimuksen kohdat, joissa viitattiin Saksaan "tai sen kanssa liitossa olevaan valtioon" vihollismaana.

Solmittaessa sopimusta Suomen ja Venäjän suhteiden perusteista vuonna 1992[8] sovittiin YYA-sopimuksen lopettamisesta Suomen ja Venäjän keskinäisellä noottien vaihdolla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
  • Ylen Elävä arkisto: YYA-sopimus
  • YYA-sopimus Finlexissä
  • Toivo Heikkilä: Paasikivi peräsimessä. Pääministerin sihteerin muistelmat 1944–1948. Helsinki: Otava, 1965.
  • Olle Leino: Kuka oli Yrjö Leino. Helsinki: Tammi, 1973.
  • J. O. Söderhjelm: Kolme matkaa Moskovaan. (Tre resor till Moskva.) Ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Keijo Kylävaara. Helsinki: Kirjayhtymä, 1970.