Persianlahden sota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Persianlahden sota
WarGulf photobox.jpg
Päivämäärä:

2. elokuuta 199028. helmikuuta 1991

Paikka:

Persianlahti, Irak, Kuwait

Casus belli:

Irakin miehitys Kuwaitissa

Lopputulos:

Saddam Husseinin tappio, Kuwaitin vapautus

Osapuolet

Kuwait
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Saudi-Arabia Saudi-Arabia
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Egyptin lippu Egypti
Syyrian lippu Syyria
Qatarin lippu Qatar
Ranskan lippu Ranska
Yhdistyneiden arabiemiirikuntien lippu Yhdistyneet arabiemiirikunnat

Flag of Iraq (1991-2004).svg Irak

Komentajat

Yhdysvaltain lippu Norman Schwarzkopf
Yhdysvaltain lippu George H. W. Bush
Yhdysvaltain lippu Colin Powell
Saudi-Arabian lippu Fahd
Saudi-Arabian lippu Abdullah
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu John Major
Kuwaitin lippu Jabir al-Ahmad al-Jabir al-Sabah
Qatarin lippu Hamad ibn Khalifa Al Thani

Flag of Iraq (1991-2004).svg Saddam Hussein

Vahvuudet

666 000

360 000

Tappiot

Vihollisen tulituksesta kuolleet: 190 kuoli, 719 haavoittui, 41 vangittiin, (Kuwaitilaisten tappiot tuntemattomat, mutta ainakin 605 kadonnutta)
Omien tulituksesta kuolleet: 44 kuoli, 57 haavoittui
Räjähtämättömiin ammuksiin kuolleet:11
Onnettomuudet: 134 kuoli
Yhteensä: noin 1800 kuoli, haavoittui, katosi tai vangittiin

25 000 kuoli,
75 000 haavoittui,
80 000 vangittiin,
yhteensä: arviolta 175 000 kuoli, haavoittui tai vangittiin

kuolleet siviilit: noin 3 664 irakilaista siviiliä, 2 israelilaista siviiliä, ja 230 haavoittunutta

Persianlahden sota eli operaatio Desert Storm (suom. Aavikkomyrsky) oli sota, joka käytiin Irakin ja yhdysvaltalaisen kenraali Norman Schwarzkopfin johtaman monikansallisen liittouman välillä vuonna 1991.

Irakin hyökkäys Kuwaitiin 2. elokuuta 1990 johti välittömästi YK:n turvallisuusneuvoston vaatimukseen Irakin joukkojen vetäytymiseksi ja Irakia vastaan asetettuihin talouspakotteisiin. Yhdysvallat ryhtyi myös pikaisesti lähettämään joukkoja Persianlahden alueelle (operaatio Desert Shield, suom. Aavikkokilpi), ilmoittaen joukkojen välittömäksi tehtäväksi Saudi-Arabian puolustamisen. Kun kansainvälisen yhteisön poliittinen painostus ei saanut Saddam Husseinia vetämään Irakin joukkoja Kuwaitista salli YK:n turvaneuvosto myös voimakeinot miehittäjän karkottamiseksi maasta. Yhdysvallat kokosi seuraavien kuukausien aikana 34 maan liittouman Irakia vastaan ja siirsi Persianlahdelle yhteensä noin 575 000 sotilasta. 12. tammikuuta 1991 Yhdysvaltain kongressi antoi presidentille valtuudet sotilaallisen voiman käyttöön Irakin ajamiseksi Kuwaitista.

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuwait ja Yhdistynyt kuningaskunta allekirjoittivat 1899 sopimuksen, jonka mukaan Britannia hoitaa maan ulkopolitiikan sekä ulkomaille tapahtuvan kaupan. Sopimuksen syntyyn vaikutti Saksan keisarikunnan imperialismi alueella. Britannia suojasi maata ensimmäisessä maailmansodassa, jonka seurauksena Arabian niemimaata hallinnut Ottomaanien valtakunta hajosi ja alueelle syntyi useita uusia valtioita kuten Irak. Alueen jako ei ottanut huomioon alueen heimorajoja eikä eri alueiden erilaisia kulttuuritaustoja.[1]

Alueelta löytynyt öljy ja sen käytön jatkuva lisääntyminen sekä sitoutuminen valtioiden taloudellisiin ja poliittisiin etuihin nosti alueen merkitystä. Kuwaitin julistauduttua itsenäiseksi Isosta-Britanniasta 19. kesäkuuta 1961 Irak kieltäytyi tunnustamisesta ja samalla ilmoitti alueen kuuluvan itselleen. Hyökkäyksen uhatessa Kuwait pyysi apua entiseltä emämaaltaan, jonka sotilaallinen väliintulo heinäkuussa 1961 esti tapahtumien etenemisen.[2]

Irak aloitti vuonna 1980 Irakin–Iranin sodan, joka Iranin takia pitkittyessään ajoi Irakin valtaviin velkoihin. Vuonna 1988 päättyneen sodan jälkeen Irak oli velkaa varsinkin Kuwaitille. Irakissa oltiin muille arabimaille katkeria siitä, että nämä maat eivät olleet tukeneet Irakia kyllin sen taistelussa Iranin islamilaista shiiafundamentalismia vastaan[3].

Sodan syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakin hyökkäyksen taustana voidaan pitää historiallisten syiden lisäksi ainakin viittä eri syytä joko yhdessä tai erikseen. Nämä ovat[4]:

  1. Irak ei kyennyt maksamaan Irakin-Iranin sotaan saamaansa 80 miljardin dollarin lainaa takaisin, jolloin maa väitti käyneensä sotaa Kuwaitin ja Saudi-Arabian etujen vuoksi. Kuwait pysyi tiukkana ja vaati lainaamiensa 65 miljardin dollarin takaisinmaksua tarjoten Irakille taloudellisen ja sisäpoliittisen syyn hyökkäykselle.
  2. Kuwaitin rikkaudet helpottaisivat Irakin talousongelmia
  3. Kuwaitin poraukset miehittämättömällä raja-alueella Rumailassa
  4. Öljyn ylituotanto, joka oli leikannut alueen maiden öljytuloista merkittävän osan.
  5. Lopullisen syyn Saddam sai, kun Kuwaitin emiiri kieltäytyi ehdotetusta rauhanneuvottelusta vedoten Arabiliiton samanaikaiseen kokoontumiseen.

Ennen sotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakin johtaja Saddam Hussein syytti toukokuun 1990 Arabiliiton huippukokouksessa joitain arabimaita öljyn myymisestä polkuhintaan[5]. Saddam uhkasi 17. heinäkuuta 1990 käyttää voimakeinoja Kuwaitin ylituotannon ja alihinnoittelun estämiseksi. Saddam väitti Kuwaitin ja Arabiemiraattien toimien vieneen Irakilta 14 miljardia dollaria öljytuloina. Heinäkuussa OPEC päätti nostaa öljyn hintoja ja asetti tuotantokiintiöt. Silti Irakin ulkoministeri Tariq Aziz sanoi Kuwaitin vieneen Irakin öljyä maiden väliseltä puolueettomalta alueelta. Aziz otti Kuwaitille takaisin maksettavista lainoista 2 miljardia dollaria pois[6].

Irak keskitti 24. heinäkuuta 1990 30000 sotilastaan Kuwaitin vastaiselle rajalle. Egyptin presidentti yritti sovitella kiistaa käymällä Irakin, Kuwaitin ja Saudi-Arabian pääkaupungeissa. 25. heinäkuuta Yhdysvaltain Irakin suurlähettiläs sanoi Saddamille, ettei Yhdysvallat sekaannu arabien keskinäisiin selkkauksiin, mutta suojellakseen ystäviä on valmiina käyttämään voimaa[7]. Irak jatkoi armeijansa lisäämistä Kuwaitin vastaisella rajalla. 17. heinäkuuta Kuwait suostui muihin Irakin korvausvaatimuksiin paitsi ei halunnut luovuttaa Warbajin ja Bubijanin saaria. Pari päivää myöhemmin Jordanian kuningas Husseinin sovitteluyritys meni pieleen, ja heinäkuun viimeisenä päivänä pidetyt Irakin ja Kuwaitin kahdenkeskiset neuvottelut kariutuivat[8].

Irakin hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kuwaitin miehitys

Irakin ja Kuwaitin edustajat tapasivat 30. heinäkuuta, 1990 Jeddassa, Saudi Arabiassa sopien öljyn tuotannosta sekä maiden raja-alueiden hallinnasta, mutta Irak aloitti hyökkäyksensä neuvottelujen kestäessä 2. elokuuta 1990 kello 2 aamuyöstä Bagdadin aikaa. Kolme Irakin tasavaltalaiskaartin divisioonaa ylitti maiden välisen rajan. Yksi divisioonista hyökkäsi rantatietä pitkin Kuwait Cityyn, toinen valtasi sisämaan öljykentät ja kolmas siirtyi Saudi-Arabian vastaiselle rajalle estämään mahdollisten apujoukkojen saapumisen.[1]

Kuwaitin joukot kävivät kolmipäiväisen puolustussodan, jonka aikana Kuwaitin maa-, ilma- ja merivoimat tuhottiin tai pakotettiin vetäytymään maasta. Kuwaitin emiiri sheikki Jabir al-Ahmad al-Jabir al-Sabah pakeni helikopterilla Saudi-Arabiaan, jonne hän perusti pakolaishallituksen. Kuwait oli vallattu 3. elokuuta. Seuraavana päivänä Irakin joukot ryhmittyivät maan etelärajalle estääkseen ulkopuoliset hyökkäykset ja mahdollistaakseen etenemisensä Saudi-Arabiaan. Mikäli Irak valtaisi Saudi-Arabian se valvoisi 45 prosenttia maailman öljyvaroista sekä muuttuisi arabimaailman johtajaksi.[1]

Reaktiot maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arabiliitto kutsui Irakin tekemän Kuwaitin valtauksen takia arabimaat hätäkokoukseen. Myös YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui poikkeuksellisesti. Irakia tukenut Neuvostoliittokin vaati Irakia vetäytymään pois Kuwaitista. Irakin ja Kuwaitin Yhdysvalloissa, Englannissa ja Ranskassa olleet rahavarat jäädytettiin. YK julisti viikon kuluttua Kuwaitin liittämisen Irakiin laittomaksi ja asetti samalla Irakille talouspakotteet[9]. YK:ta kiinnosti myös Irakin ottamien länsimaisten panttivankien kohtalo. Yhdysvallat uhkaili Irakia voimankäytöllä, samoin Iso-Britannia. 14. lokakuuta Liittouma aloitti propagandakampanjan Irakia vastaan muun muassa syyttämällä Irakia sotarikoksista Kuwaitin valtauksen yhteydessä, joita ei kuitenkaan sodan jälkeen pystytty näyttämään toteen. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi marraskuun lopussa 1990 voimankäytön päätöslauselmassaan 678, jos Irak ei poistuisi Kuwaitista 15. tammikuuta 1991 mennessä.

Ilmasota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta ja yhdeksän muuta maata vastasi Saudi-Arabian elokuiseen avunpyyntöön lähettämällä ilmavoimien yksiköitä alueelle. Liittoumalla oli alueella 7. elokuuta 323 lentokonetta, joiden määrä kasvoi niin, että 12. elokuuta alueella oli jo 501 lentokonetta, 11. syyskuuta 1220 lentokonetta ja 17. tammikuuta 2430 lentokonetta ja lopulta 24. helmikuuta 2790 lentokonetta. Alueella oli esimerkiksi 46 prosenttia Yhdysvaltain ilmavoimien taisteluyksiköistä.[10]

Hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittouma käynnisti irakilaisten häätämiseksi Kuwaitista ilmapommitusoperaation 17. tammikuuta 1991. Pommituksiin käytettiin risteilyohjuksia ja täsmäpommeja. Täsmäiskujen yleisyyden takia sotaa voi kutsua ensimmäiseksi hi-tech-sodaksi. Ilmapommitusten tehtävänä oli musertaa Irakin armeijan komentorakenne, ilmapuolustus ja taistelutahto. Hyökkäyksiä tehtiin sotilaskohteiden lisäksi myös joidenkin muihin strategisiin voimalaitoksiin, siltoihin, asevarikkoihin ja kemiallisten aseiden tuotantolaitoksiin.

Liittouman aiheuttamat siviilitappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakilaisia siviilejä kuoli sodassa 2278, ja haavoittui tai vammautui 5965 [11]

Ilmaiskuilla oli erityisen tuhoisa vaikutus Irakin sähköverkkoon. Yksitoista Irakin kahdestakymmenestä päävoimalaitoksesta tuhoutui. Yhdysvaltain ulkoministeri James Baker oli varoittanut Genevessä Irakin varapääministeri Tariq Azizia, että Irak pommitetaan takaisin kivikauteen[12]. Tämä lähes pitkin paikkansa, kun sähköntuotannosta oli pommitusten jälkeen jäljellä 4 %. Ilmaiskuilla tuhottiin myös Irakin suurimmat padot, useimmat pumppuasemat ja monet jätevesipuhdistamot. Tällöin Irakista tuli sähkön, puhtaan veden ja viemäröinnin alalla yksi huonoiten varustetuista arabimaista, kun se oli ollut ennen sotaa kärkisijoilla.

Ilmaiskut vaikeuttivat tuntuvasti elämää Bagdadissa jo kahden pommitusviikon jälkeen. Sähköt olivat poikki ja juomavedestä oli puute monin paikoin. Ruoasta oli jatkuva pula, ja asukkaille ei enää jaettu polttoainetta. Siviilien asunnot kärsivät pahoin ilmapommituksista [13]. 14. helmikuuta 1991 Yhdysvaltain ilmavoimien pudottamat laserohjatut pommit räjähtivät ydinsodan kestäväksi aiotussa pommisuojassa Amiriyahissa. GBU-27-pommi oli räjähtänyt läpäistyään ensin 3 metrin betonikuoren. Tämän jälkeen tuli toinen pommi, joka teki varsinaisen tuhon. Räjähdyksen tuloksena arviolta neljäsataa pommisuojassa ollutta siviiliä kuoli. Osa kuoli vesisäiliön veden kiehuessa ja kastellessa ihmiset. Suurin osa kuolleista oli naisia ja lapsia. Kesti neljä tuntia ennen kuin palomiehet pystyivät raivaamaan tien auki bunkkeriin. Yhdysvaltain ilmavoimat olivat luulleet, että bunkkeri olisi sotilaallinen johtokeskus, ja prikaatinkenraali Richard Neal syytti Saddamia siviilien sijoittamisesta tähän bunkkeriin tarkoituksella. Tapaus herätti länsimaissa ja arabimaissa laajoja protesteja Yhdysvaltoja vastaan[14]. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA oli valinnut Amriyahin kohteeksi, ja tämän jälkeen CIA:lta ei kysytty pommituskohteiden valinnassa neuvoja[15].

Maasota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palava öljylähde Kuwaitissa.

Helmikuun 24. Yhdysvaltain johtama liittouma käynnisti maahyökkäyksen, joka kukisti ilmaiskujen nujertaman Irakin armeijan varsin helposti ja ajoi sen pakosalle Kuwaitista. Vetäytyessään Irakin armeija tuhosi ja ryösti omaisuutta Kuwaitista, sytytti lukuisia öljylähteitä tuleen ja laski öljyä Persianlahteen.

Irakin vanha liittolainen Neuvostoliitto teki sodassa tulitaukoesityksen ja saikin tappion kärsineen Irakin lupaamaan vetää joukkonsa Kuwaitista. Liittouma ei esitystä tässä vaiheessa enää hyväksynyt vaan sen tavoitteena oli tuhota Saddam Husseinin sotilaallinen mahti ja Al-Kuwaitiin mottiin jäämässä olevat Irakin vakinaisen armeijan joukot, kansalliskaartilaiset (Saddam Husseinin eliittijoukot) sekä palestiinalaismilitantit. Irakilaisten (Al-)Kuwaitissa ollut armeijakunta alkoikin vetäytyä takaisin Irakiin yhtenä valtavana autosaattueena ja muutamana pienempänä saattueena.

Persianlahden sodan joukkojen liikkeet

Aavikolla kulkeva saattue oli erityisen helppo maali täydellisen ilmaherruuden saavuttaneelle liittoumalle, ja saattuetta tulittaneet nimittivätkin tapausta "kalkkunan ampumiseksi" (engl. Turkey shoot; yhdysvaltalainen sanonta, joka kuvaa erityisen helppoa maalitaulua). Kriitikkojen mielestä kyseessä ei ollut varsinaisesti taistelu vaan yksipuolinen tuhoaminen. Oman traagisen sävynsä tuovat saattueessa todennäköisesti olleet kuwaitilaiset panttivangit, ihmiskilvet.

Sotilaskalustoa, ajoneuvoja, ryöstösaaliista ja ihmisten palaneita ruumiita täynnä ollut kilometrien mittainen tieosuus tunnettiinkin pian nimellä Kuoleman moottoritie (engl. Highway of death). Tien varrelle jäänyt käyttökelpoinen omaisuus hävisi ryöstelijöiden ja keräilijöiden mukaan. Romut raivattiin tien sivuun. Kuolleet haudattiin lähistölle joukkohautoihin. Vainajien määrää ei tällöin laskettu. Autonromutkin on sittemmin siivottu pois omaan "joukkohautaansa".

Helmikuun 27. liittouman joukot ilmoittivat vapauttaneensa Kuwaitin ja 28. helmikuuta Yhdysvallat julisti sata tuntia kestäneen maasodan päätteeksi tulitauon.

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arviot Irakin armeijan menetyksistä vaihtelevat 20 000 ja 100 000 kuolleen välillä. Haavoittuneiden määrä on korkeimmillaan arvioitu 300 000:ksi, mutta todellinen luku lienee huomattavasti alempi. Irakin hallituksen ilmoituksen mukaan pommituksissa kuoli 2 300 irakilaista siviiliä.

Yhdysvaltain johtaman liittouman tappiot olivat virallisen ilmoituksensa mukaan 378 kuollutta ja 1 000 haavoittunutta. Sodan jälkeisinä vuosina tuhannet Persianlahden sodan veteraanit ovat kärsineet Persianlahden syndroomasta, jonka syyksi on epäilty muun muassa altistumista kemiallisille aseille, käytettyjä köyhdytettyä uraania sisältäviä ammuksia ja sotilaille annettuja pernaruttorokotteita. Persianlahden syndrooman syyt ja olemassaolo ovat yhä kiistanalaisia.

Irakin ohjusiskut Tel Aviviin ja Riadiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irak ampui 12 scud-ohjusta tammikuun 18. päivänä 1991 Israeliin. Hyökkäyksen kohteet olivat Tel Avivin ja Haifan kaupungit. Kaksitoista ihmistä kuoli ja aineelliset vahingot olivat suuret. Yhdysvallat kehotti Israelia malttiin. Yhdysvallat vakuutti, että iskut Irakin scudeja vastaan voitaisiin lopettaa suuntaamalla ohjusiskuja sen pattereihin.lähde?

Scud-iskut olivat kohdistuneet myös Saudi-Arabian pääkaupunki Riadiin ja Dhahranin satamakaupunkiin. Yhdysvallat toimitti Israeliin Patriot-ilmatorjuntaohjuksia. Ohjusiskuilla Irak yritti saada Israelia mukaan sotaan ja rikkoa siten liittoutuman arabirintaman. Israel pidättäytyi kuitenkin kostamasta yhä uusia ohjusiskuja. Tähän sillä oli varsin pätevä syy: Yhdysvallat kieltäytyi luovuttamasta Israelin ilmavoimille "ystävällinen kone" - responderikoodeja jolloin Israelin taistelukoneet olisivat ilmaan noustessaan automaattisesti leimautuneet viholliskoneiksi.lähde?

Kuwait sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Yhdysvaltain joukot vapauttivat Kuwaitin, tavallisen kansan ongelmat siellä jatkuivat ja jopa pahenivat. Al-Sabahin hallitus alkoi jahdata palestiinalaisia samalla, kun jätehuolto ei toiminut, ja ruoasta ja vedestä oli paha pula[16]. Ulkomaalaisia, kansanvaltaa ja palestiinalaisia vastustavia kuolemanpartioita toimi maassa, ja niiden väitettiin olevan hallituksen luomia. Esimerkiksi Irakista sotavankeudesta palanneet upseerit olivat tyytymättömiä hallitsevaan emiirisukuun.

Irakin kapinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakista paenneet maan kansalaiset kertoivat CIA:lle, että siellä saattaisi syttyä kapina Saddamia vastaan. Niinpä Yhdysvaltain presidentti Bush kehotti Irakin kansaa nousemaan kapinaan[17]. Tämän tuloksena Irakin eteläosien shiiat ja pohjoisen kurdit nousivatkin Saddamia vastaan[18]. CIA pyrki tukemaan kapinaa esimerkiksi propagandan avulla, mutta kapinalliset eivät saaneet esimerkiksi sotilasapua Yhdysvalloilta.

Eteläosien kapinalliset valtasivat monia kaupunkeja ja melkein saivat Basran. Saddamin armeija toimi tällä kertaa tehokkaasti huonosti aseistettuja kapinallisia vastaan ja surmasi kymmeniä tuhansia kapinallisia. Kapinat olivat ohi seitsemässä viikossa[19]. Yhdysvallat ei auttanut Irakin shiia- ja kurdikapinallisia, vaikka olisi pystynyt kaatamaan sotavoimin Saddamin. Yhdysvallat pelkäsi kapinallisten pirstovan Irakin osiin, mikä aiheuttaisi pitkään jatkuvaa poliittista epävakautta alueelle. Ajateltiin mahdollisen invaasion tuloksena Saddamin kaaduttua Irakin hajoavan siten, että Kurdistanista olisi tullut oma valtionsa, ja maan eteläosien shiiat liittyneet Iraniin[20] tai vastaavaa. Keskusteluun siitä, valtaisiko liittouma Irakin, kenraali Schwarzkopf sanoi: "minä en aio muuttaa mitään"[21]. Saddamin hallinnon kukistaminen sai odottaa vuoteen 2003 ja Irakin sotaan, mitä monet tarkkailijat silloin arvostelivat väkivaltaa lisäävänä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Watson, Bruce w. - George, Bruce - Tsouras, Peter - Cyr, B. L. et al: Military Lessons of the Gulf War. Somerset, Englanti: BCA, 1991. CN 2533. (englanniksi)
  • Frederick Stanwood, Patrick Allen ja Lindsay Peacock: Persianlahden sota päivä päivältä. {{{Julkaisija}}}, 1991. ISBN 951-9153-51-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Military Lessons of the Gulf War s. 15
  2. Military Lessons of the Gulf War s. 15-16
  3. Stanwood 1991, 1. luvun s. 7, "Irakin taistelu leviää koko maailmaan"
  4. Military Lessons of the Gulf War s. 17
  5. Stanwood 1991, 1. luvun s. 7, "Irakin taistelu leviää koko maailmaan"
  6. Stanwood 1991, 1. luvun s. 8, "Irakin taistelu leviää koko maailmaan"
  7. Stanwood 1991, 1. luvun s. 8, "Irakin taistelu leviää koko maailmaan"
  8. Stanwood 1991, 1. luvun s. 8, "Irakin taistelu leviää koko maailmaan"
  9. Stanwood 1991, 1. luvun s. 8, "Irakin taistelu leviää koko maailmaan"
  10. Military Lessons of the Gulf War s. 61
  11. Lawrence Freedman and Efraim Karsh, The Gulf Conflict: Diplomacy and War in the New World Order, 1990-1991 (Princeton, 1993), 324-29.
  12. Iraq: The Undeclared War Rahab S Hawa
  13. Stanwood 1991, 15. päivä, 21. päivä, 25, päivä
  14. Stanwood 1991, 20. päivä
  15. Wiener 2008, CIA, s 481
  16. Stanwood 1991, 4, osan sivu 3 (teoksessa ei ole sivunumeroita)
  17. Wiener 2008, CIA, s 481, s 482
  18. Wiener 2008, CIA, s 481
  19. Wiener 2008, CIA, s 482
  20. Stanwood 1991, Osan 4 s. 6
  21. Stanwood 1991, Osa 4

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]