Persianlahden sota

Persianlahden sota
Päivämäärä: 2. elokuuta 1990 – 28. helmikuuta 1991 Paikka: Persianlahti, Irak, Kuwait Casus belli: Irakin miehitys Kuwaitissa Lopputulos: Saddam Husseinin tappio, Kuwaitin vapautus
Osapuolet
Kuwait Yhdysvallat Saudi-Arabia Iso-Britannia Egypti Syyria Qatar Ranska Yhdistyneet arabiemiirikunnat	Irak
Komentajat
Norman Schwarzkopf George H. W. Bush Colin Powell Fahd Abdullah John Major Jabir al-Ahmad al-Jabir al-Sabah Hamad ibn Khalifa Al Thani	Saddam Hussein
Vahvuudet
666 000	360 000
Tappiot
Vihollisen tulituksesta kuolleet: 190 kuoli, 719 haavoittui, 41 vangittiin, (Kuwaitilaisten tappiot tuntemattomat, mutta ainakin 605 kadonnutta) Omien tulituksesta kuolleet: 44 kuoli, 57 haavoittui Räjähtämättömiin ammuksiin kuolleet:11 Onnettomuudet: 134 kuoli Yhteensä: noin 1800 kuoli,haavoittui, katosi tai vangittiin	25 000 kuoli, 75 000 haavoittui, 80 000 vangittiin, yhteensä: arviolta 175 000 kuoli, haavoittui tai vangittiin
kuolleet siviilit: noin 3664 Irakilaista siiviiliä, 2 Israelilaista siviiliä, ja 230 haavoittunutta

Persianlahden sota eli operaatio Desert Storm (suom. Aavikkomyrsky) oli sota, joka käytiin Irakin ja yhdysvaltalaisen kenraali Norman Schwarzkopfin johtaman monikansallisen liittouman välillä vuonna 1991.

Irakin hyökkäys Kuwaitiin 2. elokuuta 1990 johti välittömästi YK:n turvallisuusneuvoston vaatimukseen Irakin joukkojen vetäytymiseksi ja Irakia vastaan asetettuihin talouspakotteisiin. Yhdysvallat ryhtyi myös pikaisesti lähettämään joukkoja Persianlahden alueelle (operaatio Desert Shield, suom. Aavikkokilpi), ilmoittaen joukkojen välittömäksi tehtäväksi Saudi-Arabian puolustamisen. Kun kansainvälisen yhteisön poliittinen painostus ei saanut Saddam Husseinia vetämään Irakin joukkoja Kuwaitista salli YK:n turvaneuvosto myös voimakeinot miehittäjän karkoittamiseksi maasta. Yhdysvallat kokosi seuraavien kuukausien aikana 34 maan liittouman Irakia vastaan ja siirsi Persianlahdelle yhteensä noin 575 000 sotilasta. 12. tammikuuta 1991 Yhdysvaltain kongressi antoi presidentille valtuudet sotilaallisen voiman käyttöön Irakin ajamiseksi Kuwaitista.

Varhainen historia

Kuwait ja Britannia allekirjoittivat 1899 sopimuksen, jonka mukaan Britannia hoitaa maan ulkopolitiikan sekä ulkomaille tapahtuvan kaupan. Sopimuksen syntyyn vaikutti Saksan keisarikunnan imperialismi alueella. Britannia suojasi maata ensimmäisessä maailmansodassa, jonka seurauksena Arabian niemimaata hallinnut Ottomaanien valtakunta hajosi ja alueelle syntyi useita uusia valtioita kuten Irak. Alueen jako ei ottanut huomioon alueen heimorajoja eikä eri alueiden erilaisia kulttuuritaustoja.

Alueelta löytynyt öljy ja sen käytön jatkuva lisääntyminen sekä sitoutuminen valtioiden taloudellisiin ja poliittisiin etuihin nosti alueen merkitystä. Kuwaitin julistauduttua itsenäiseksi Isosta-Britanniasta 19. kesäkuuta 1961 Irak kieltäytyi tunnustamisesta ja samalla ilmoitti alueen kuuluvan itselleen. Hyökkäyksen uhatessa Kuwait pyysi apua entiseltä emämaaltaan, jonka sotilaallinen väliintulo heinäkuussa 1961 esti tapahtumien etenemisen.

Irak aloitti vuonna 1981 Irakin-Iranin sodan, joka Iranin takia pitkittyessään ajoi Irakin valtaviin velkoihin. Vuonna 1988 päättyneen sodan jälkeen Irak oli velkaa varsinkin Kuwaitille. Irakissa oltiin muille arabimaille katkeria siitä, että nämä maat eivät olleet tukeneet Irakia kyllin sen taistelussa Iranin islamilaista shiiafundamentalismia vastaan.

Sodan syyt

Irakin hyökkäyksen taustana voidaan pitää historiallisten syiden lisäksi ainakin viittä eri syytä joko yhdessä tai erikseen. Nämä ovat:

1. Irak ei kyennyt maksamaan Irakin-Iranin sotaan saamaansa 80 miljardin dollarin lainaa takaisin, jolloin maa väitti käyneensä sotaa Kuwaitin ja Saudi-Arabian etujen vuoksi. Kuwait pysyi tiukkana ja vaati lainaamiensa 65 miljardin dollarin takaisinmaksua tarjoten Irakille taloudellisen ja sisäpoliittisen syyn hyökkäykselle.
2. Kuwaitin rikkaudet helpottaisivat Irakin talousongelmia
3. Kuwaitin poraukset miehittämättömällä raja-alueella Rumailassa
4. Öljyn ylituotanto, joka oli leikannut alueen maiden öljytuloista merkittävän osan.
5. Lopullisen syyn Saddam sai, kun Kuwaitin emiiri kieltäytyi ehdotetusta rauhanneuvottelusta vedoten Arabiliiton samanaikaiseen kokoontumiseen.

Ennen sotaa

Irakin johtaja Saddam Hussein syytti toukokuun 1990 Arabiliiton huippukokouksessa joitain arabimaita öljyn myymisestä polkuhintaan. Saddam uhkasi 17. heinäkuuta 1990 käyttää voimakeinoja Kuwaitin ylituotannon ja alihinnoittelun estämiseksi. Saddam väitti Kuwaitin ja Arabiemiraattien toimien vieneen Irakilta 14 miljardia dollaria öljytuloina. Heinäkuussa OPEC päätti nostaa öljyn hintoja ja asetti tuotantokiintiöt. Silti Irakin ulkoministeri Tariq Aziz sanoi Kuwaitin vieneen Irakin öljyä maiden väliseltä puolueettomalta alueelta. Aziz otti Kuwaitille takaisin maksettavista lainoista 2 miljardia dollaria pois.

Irak keskitti 24. heinäkuuta 1991 30000 sotilastaan Kuwaitin vastaiselle rajalle. Egyptin presidentti yritti sovitella kiistaa käymällä Irakin, Kuwaitin ja Saudi-Arabian pääkaupungeissa. 25. heinäkuuta Yhdysvaltain Irakin suurlähettiläs sanoi Saddamille, ettei Yhdysvallat sekaannu arabien keskinäisiin selkkauksiin, mutta suojellakseen ystäviä on valmiina käyttämään voimaa. Irak jatkoi armeijansa lisäämistä Kuwaitin vastaisella rajalla. 17. heinäkuuta Kuwait suostui muihin Irakin korvausvaatimuksiin paitsi ei halunnut luovuttaa Warbajin ja Bubijanin saaria. Pari päivää myöhemmin Jordanian kuningas Husseinin sovitteluyritys meni pieleen, ja heinäkuun viimeisenä päivänä pidetyt Irakin ja Kuwaitin kahdenkeskiset neuvottelut kariutuivat.

Irakin hyökkäys

Irakin ja Kuwaitin edustajat tapasivat 30. heinäkuuta, 1990 Jeddassa, Saudi Arabiassa sopien öljyn tuotannosta sekä maiden raja-alueiden hallinnasta, mutta Irak aloitti hyökkäyksensä neuvottelujen kestäessä 2. elokuuta 1990 kello 2 aamuyöstä Bagdadin aikaa. Kolme Irakin tasavaltalaiskaartin divisioonaa ylitti maiden välisen rajan. Yksi divisioonista hyökkäsi rantatietä pitkin Kuwait Cityyn, toinen valtasi sisämaan öljykentät ja kolmas siirtyi Saudi-Arabian vastaiselle rajalle estämään mahdollisten apujoukkojen saapumisen.

Kuwaitin joukot kävivät kolmipäiväisen puolustussodan, jonka aikana Kuwaitin maa-, ilma- ja merivoimat tuhottiin tai pakotettiin vetäytymään maasta. Kuwaitin emiiri sheikki Jaber al-Ahmed al-Sabah pakeni Saudi-Arabiaan, jonne hän perusti pakolaishallituksen. Kuwait oli vallattu 3. elokuuta. Seuraavana päivänä Irakin joukot ryhmittyivät maan etelärajalle estääkseen ulkopuoliset hyökkäykset ja mahdollistaakseen etenemisensä Saudi-Arabiaan. Mikäli Irak valtaisi Saudi-Arabian se valvoisi 45 prosenttia maailman öljyvaroista sekä muuttuisi arabimaailman johtajaksi. Irakin vallanneet joukot mm kiduttivat, tappoivat, ryöstelivät ja raiskasivat Kuwaitissa.

Reaktiot maailmalla

Arabiliitto kutsui Irakin tekemän Kuwaitin valtauksen takia arabimaat hätäkokoukseen. Myös YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui poikkeuksellisesti. Irakia tukenut Neuvostoliittokin vaati Irakia vetäytymään pois Kuwaitista. Irakin ja Kuwaitin Yhdysvalloissa, Englannissa ja Ranskassa olleet rahavarat jäädytettiin. YK julisti viikon kuluttua Kuwaitin liittämisen Irakiin laittomaksi ja asetti samalla Irakille talouspakotteet. YK:ta kiinnosti myös Irakin ottamien länsimaisten panttivankien kohtalo. Yhdysvallat uhkaili Irakia voimankäytöllä, samoin Iso-Britannia. 14. lokakuuta Liittouma aloitti propaganda kampanjan Irakia vastaan mm. syyttämällä Irakia sotarikoksista Kuwaitin valtauksen yhteydessä, joita ei kuitenkaan sodan jälkeen pystytty näyttämään toteen. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi marraskuun lopussa 1990 voimankäytön päätöslauselmassaan 678, jos Irak ei poistuisi Kuwaitista 15. tammikuuta 1991 mennessä.

Ilmasota

Yhdysvallat, Britannia ja yhdeksän muuta maata vastasi Saudi-Arabian elokuiseen avunpyyntöön lähettämällä ilmavoimien yksiköitä alueelle. Liittoumalla oli alueella 7. elokuuta 323 lentokonetta, joiden määrä kasvoi niin, että 12. elokuuta alueella oli jo 501 lentokonetta, 11. syyskuuta 1220 lentokonetta ja 17. tammikuuta 2430 lentokonetta ja lopulta 24. helmikuuta 2790 lentokonetta. Alueella oli esimerkiksi 46 prosenttia Yhdysvaltain ilmavoimien taisteluyksiköistä. I

Hyökkäys

Liittouma käynnisti irakilaisten häätämiseksi Kuwaitista ilmapommitusoperaation 17. tammikuuta 1991. Pommituksiin käytettiin risteilyohjuksia ja täsmäpommeja. Täsmäiskujen yleisyyden takia sotaa voi kutsua ensimmäiseksi hi-tech-sodaksi. Ilmapommitusten tehtävänä oli musertaa Irakin armeijan komentorakenne, ilmapuolustus ja taistelutahto. Hyökkäyksiä tehtiin sotilaskohteiden lisäksi myös joidenkin muihin strategisiin voimalaitoksiin, siltoihin, asevarikkoihin ja kemiallisten aseiden tuotantolaitoksiin.

Myös Irak käytti sodassa keskipitkän matkan ohjuksia ampuen niitä sotaan osallistumattoman Israelin siviilikohteisiin, lähinnä Tel Avivin kaupunkiin. Irakin ilmeisenä tarkoituksena oli sotkea Israel mukaan konfliktiin Irakin vihollisena ja saada sodassa arabimaiden tuki. Tässä Irak kuitenkin epäonnistui: Israel ei vastannut provokaatioon. Monet arabimaat tuomitsivat myös Irakin hyökkäyksen toista arabimaata, Kuwaitia, vastaan.

Liittouman aiheuttamat siviilitappiot

Irakilaisia siviilejä kuoli sodassa 2278, ja haavoittui tai vammautui 5965

Ilmaiskuilla oli erityisen tuhoisa vaikutus Irakin sähköverkkoon. 11 20:sta Irakin päävoimalaitoksesta tuhoutui. Yhdysvaltain valtiosihteeri James Baker III oli varoittanut Genevessä Irakin varapääministeri Tarek Azizia että Irak pommitetaan takaisin kivikauteen. Tämä lähes pitkin paikkansa, kun sähköntuotannosta oli pommitusten jälkeen jäljellä 4%. Ilmaiskuilla tuhottiin myös Irakin suurimmat padot, useimmat pumppuasemat ja monet jätevesipudistamot. Tällöin Irakista tuli sähkön, puhtaan veden ja viemäröinnin alalla yksi huonoiten varustautuneista arabimaista, kun se oli ollut enen sotaa kärkisijoilla.

Ilmaiskut vaikeuttivat tuntuvasti elämää Bagdadissa jo kahden pommitusviikon jälkeen. Sähköt olivat poikki, juomavedestä puute monin paikoin. Ruoasta oli jatkuva pula, ja asukkaille ei enää jaettu polttoainetta. Siviilien asunnot kärsivät pahoin ilmapommituksista . 14. helmikuuta 1991 Yhdysvaltain ilmavoimien pudottamat laserohjatut pommit räjähtivät ydinsodan kestäväksi aiotussa pommisuojassa Amiriyahissa. GBU-27-pommi oli räjähtänyt läpäistyään ensin 3 metrin betonikuoren. Tämän jälkeen perästä tuli toinen pommi, joka teki varsinaisen tuhon. Räjähdyksen tuloksena arviolta 400 pommisuojassa ollutta siviiliä kuoli ruumiit käpristävässä kuumuudessa. Osa kuoli vesisäiliön veden kiehuessa ja kastellessa ihmiset. Suurin osa julkiset väestönsuojan numero 15 kuolleista oli naisia ja lapsia. Kesti neljä tuntia ennen kuin palomiehet pystyivät raivaamaan tien auki bunkkeriin mm polttolaikkaamalla. Yhdysvaltain ilmavoimat luulivat että että bunkkeri olisi ollut sotilaallinen johtokeskus, ja prikaatinkenraali Richard Neal syytti Saddamia siviilien sijoittamisesta tähän bunkkeriin tarkoituksella, Tapaus herätti länsimaissa ja arabimaissa laajoja protesteja Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA oli valinnut Amriyahin kohteeksi, ja tämmän jälkeen CIA:lta ei kysytty pommituskohteiden valinnassa neuvoja.

Maasota

Helmikuun 24. Yhdysvaltain johtama liittouma käynnisti maahyökkäyksen, joka kukisti ilmaiskujen nujertaman Irakin armeijan varsin helposti ja ajoi sen pakosalle Kuwaitista. Vetäytyessään Irakin armeija tuhosi ja ryösti omaisuutta Kuwaitista, sytytti lukuisia öljylähteitä tuleen ja laski öljyä Persianlahteen.

Irakin vanha liittolainen Neuvostoliitto teki sodassa tulitaukoesityksen ja saikin tappion kärsineen Irakin lupaamaan vetää joukkonsa Kuwaitista. Liittouma ei esitystä tässä vaiheessa enää hyväksynyt vaan sen tavoitteena oli tuhota Saddam Husseinin sotilaallinen mahti ja Al-Kuwaitiin mottiin jäämässä olevat Irakin vakinaisen armeijan joukot, kansalliskaartilaiset (Saddam Husseinin eliittijoukot) sekä palestiinalaismilitantit. Irakilaisten (Al-)Kuwaitissa ollut armeijakunta alkoikin vetäytyä takaisin Irakiin yhtenä valtavana autosaattueena ja muutamana pienempänä saattueena.

Persianlahden sodan joukkojen liikkeet

Aavikolla kulkeva saattue oli erityisen helppo maali täydellisen ilmaherruuden saavuttaneelle liittoumalle, ja saattuetta tulittaneet nimittivätkin tapausta "kalkkunan ampumiseksi" (engl. Turkey shoot; yhdysvaltalainen sanonta, joka kuvaa erityisen helppoa maalitaulua). Kriitikkojen mielestä kyseessä ei ollut varsinaisesti taistelu vaan yksipuolinen tuhoaminen. Oman traagisen sävynsä tuovat saattueessa todennäköisesti olleet kuwaitilaiset panttivangit, ihmiskilvet.

Sotilaskalustoa, ajoneuvoja, ryöstösaaliista ja ihmisten palaneita ruumiita täynnä ollut kilometrien mittainen tieosuus tunnettiinkin pian nimellä Kuoleman moottoritie (engl. Highway of death). Tien varrelle jäänyt käyttökelpoinen omaisuus hävisi ryöstelijöiden ja keräilijöiden mukaan. Romut raivattiin tien sivuun. Kuolleet haudattiin lähistölle joukkohautoihin. Vainajien määrää ei tällöin laskettu. Autonromutkin on sittemmin siivottu pois omaan "joukkohautaansa".

Helmikuun 27. liittouman joukot ilmoittivat vapauttaneensa Kuwaitin ja 28. helmikuuta Yhdysvallat julisti sata tuntia kestäneen maasodan päätteeksi tulitauon.

Tappiot

Arviot Irakin armeijan menetyksistä vaihtelevat 20 000 ja 100 000 kuolleen välillä. Haavoittuneiden määrä on korkeimmillaan arvioitu 300 000:ksi, mutta todellinen luku lienee huomattavasti alempi. Irakin hallituksen ilmoituksen mukaan pommituksissa kuoli 2 300 irakilaista siviiliä.

Yhdysvaltain johtaman liittouman tappiot olivat virallisen ilmoituksensa mukaan 378 kuollutta ja 1 000 haavoittunutta. Sodan jälkeisinä vuosina tuhannet Persianlahden sodan veteraanit ovat kärsineet Persianlahden syndroomasta, jonka syyksi on epäilty muun muassa altistumista kemiallisille aseille, käytettyjä köyhdytettyä uraania sisältäviä ammuksia ja sotilaille annettuja pernaruttorokotteita. Persianlahden syndrooman syyt ja olemassaolo ovat yhä kiistanalaisia.

Kuwait sodan jälkeen

Kun Yhdysvaltain joukot vapauttivat Kuwaitin, tavallisen kansan ongelmat siellä jatkuivat ja jopa pahenivat. Al-Sabahin hallitus alkoi jahdata palestiinalaisia samalla kun jätehuolto ei toiminut, ja ruoasta ja vedestä oli paha pula. Ulkomaalaisia, kansanvaltaa ja palestiinalaisia vastustavia kuolemanpartioita toimi maassa, ja niiden väitettiin olevan hallituksen luomia. Mm. Irakista sotavankeudesta palanneet upseerit olivat tyytymättömiä hallitsevaan emiirisukuun.

Irakin kapinat

Irakista paenneet maan kansalaiset kertoivat CIA:lle, että siellä saattaisi syttyä kapina Saddamia vastaan. Niinpä Yhdysvaltain presidentti Bush kehotti Irakin kansaa nousemaan kapinaan. Tämän tuloksena Irakin eteläosien shiiat ja pohjoisen kurdit nousivatkin Saddamia vastaan. CIA pyrki tukemaan kapinaa mm propagandan avulla, mutta kapinalliset eivät saaneet esimerkiksi sotilasapua Yhdysvalloilta. Eteläosien kapinalliset valtasivat monia kaupunkeja ja melkein saivat Basran. Saddamin armeija toimi tällä kertaa tehokkaasti huonosti aseistettuja kapinallisia vastaan ja surmasi kymmeniä tuhansia kapinallisia. Kapinat olivat ohi seitsemässä viikossa. Yhdysvallat ei auttanut Irakin shiia- ja kurdikapinallisia, vaikka olisi pystynyt kaatamaan sotavoimin Saddamin. Yhdysvallat näet pelkäsi kapinallisten pirstovan Irakin osiin, mikä aiheuttaisi pitkään jatkuvaa poliittista epävakautta alueelle. Ajateltiin mahdollisen invaansion tuloksena Saddamin kaaduttua Irakin hajoavan siten että Kurdistanista olisi tullut oma valtionsa, ja maan eteläosien shiiat liittyneet Irakiin tai vastaavaa. Keskusteluun siitä valtaisiko liittouma Irakin, kenraali Schwarzkopf sanoi "minä en aio muuttaa mitään". Saddamin hallinnon kukistaminen sai odottaa vuoteen 2003 ja Irakin sotaan, mitä monet tarkkailijat silloin arvostelivat väkivaltaa lisäävänä.

Lähteet

• Watson, Bruce w. - George, Bruce - Tsouras, Peter - Cyr, B. L. et al: Military Lessons of the Gulf War. Somerset, Englanti: BCA, 1991. CN 2533. (englanniksi)

Katso myös

• Persianlahden syndrooma