Täsmäase

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Täsmäase (täsmäammus) on maaliin hakeutuva asejärjestelmän vaikutusosa. Täsmäaseita käytetään silloin, kun haetaan erityisen suurta osumatarkkuutta. Ammustyypistä riippuen täsmäase voi hakeutua maaliin joko itsenäisesti, tai se voidaan ohjata maaliin ulkoisen maalinosoituksen avulla [1]

Täsmäaseista ja niiden vastaisesta toiminnasta (elektroninen sodankäynti) on tullut nykyaikaisten asevoimien keskeisiä kykyjä.

Täsmäaseiden etuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

BOLT-117 laserohjautuva pommi

Suuren osumatodennäköisyyden ansiosta täsmäaseet ovat tehokkaita. Niiden hinta alenee jatkuvasti elektroniikan halvetessa.

Ammuttaessa esimerkiksi tykillä epäsuorasti 10–15 kilometrin päässä olevaa panssarivaunua, yhden tykin ammukset hajoavat noin 100×100 metrin alueelle. Jos alueella on yksi panssarivaunu, joka muodostaa noin 20 neliömetrin maalipinnan ylhäältäpäin, osumatodennäköisyys siihen on 20/10 000 = 0,002, eli 0,2 prosenttia. Yhden osuman saamiseksi 50 % todennäköisyydellä tarvitaan 350 kranaattia, 90 % osumatodennäköisyyteen jo 1150 kranaattia.

Jos vaikutus pitää saada aikaiseksi minuutissa, 90 % varmuuteen tarvitaan 192 tykkiä (à 6 laukausta minuutissa), eli 16 patteristoa – organisaatio jossa on 2300–3400 henkilöä. Panssarivaunujen torjunta ei ole järkevää epäsuoralla tulella ja tavanomaisilla ammuksilla.

Jos samassa tilanteessa käytetään hakeutuvaa ammusta, esimerkiksi ruotsalaista 120 mm:n kranaatinheittimen täsmäammusta STRIX, ja jos kyseisen ammuksen hakeutumisalue on vähintään 100×100 neliömetriä, täsmäammus osuu laskennallisesti 100 prosentin todennäköisyydellä. Niinpä vihollisen panssarivaunut voidaan tuhota sen selustassa, paljon ennen kuin niistä tulee uhka omille joukoille.

Tämä tapahtui ensimmäisen kerran suuressa mittakaavassa Bekaan laakson taistelussa Libanonissa vuonna 1982, jossa israelilaiset löivät syyrialaisen panssaridivisioonan paljon ennen kuin se ehti edes taistelualueelle.

Merkittäviä etuja täsmäammuksista tulee myös sitä kautta, että tiettyyn vaikutukseen tarvittava kalusto, esimerkiksi tykkien lukumäärä, vähenee oleellisesti, samoin vaikutukseen tarvittava aika. Täsmäaseen mahdollistama pieni organisaatio on joustavampi. 1000 täsmäammusta on helpompi piilottaa kuin 500 000 tavanomaista tykinammusta.

Täsmäaseiden haittoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täsmäaseet ovat yleensä kalliimpia kuin tavanomaiset aseet. Monet vanhemmat täsmäaseet olivat erittäin paljon säästä riippuvia (laservalaisu tai TV-ohjaus), jolloin niitä ei voinut käyttää huonossa säässä. Tämä vaikutti vielä merkittävästi täsmäaseiden käyttöön ja sodankäyntiin vuoden 1991 Persianlahden sodassa ja sen jälkeenkin.

Tavanomaista tykin ammusta ei voi juuri torjua, kun se on lähtenyt tykin putkesta. Täsmäaseella on jokin ohjaus- tai ohjautumismenetelmä, johon voidaan vaikuttaa ja näin estää täsmäaseen vaikutus vielä sen lennon aikana. Esimerkiksi edellä mainittu STRIXin hakeutuminen perustuu lämpösäteilyyn, jolloin vähentämällä panssarivaunun lämpösäteilyä tai luomalla lämpösäteileviä harhamaaleja, STRIX voidaan torjua tai ohjata harhamaaliin. Usein täsmäaseissa on harhautuksen varalta torjuntamenetelmiä, jolloin niistä tulee entistä kalliimpia.

Täsmäaseita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täsmäaseita ovat mm.:

  • ohjukset (ilmatorjunta-, panssarintorjunta-, ohjustorjunta- ja merimaaliohjukset)
  • hakeutuvat ampumatarvikkeet (kenttätykistö, kranaatinheittimistö (STRIX), raketinheittimistö, tykistöohjukset)
  • älykkäät, hakeutuvat miinat (maa- ja merimiinat)
  • älykkäät ohjautuvat tai ohjattavat pommit (JDAM)
  • älykkäät ohjattavat tai ohjautuvat torpedot.

Uudet GPS-ohjatut täsmäaseet kuten JDAM ovat säästä riippumattomia, halpoja ja niitä voidaan käyttää pienellä maalialueella massamaisesti täsmäshokkivaikutukseen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. (Turvallisuuspoliittinen selonteko 2004, s. 157).