Valtionyhtiö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Valtionyhtiö on joko osakeyhtiö (oy) tai julkinen osakeyhtiö (oyj), jossa valtiolla on määräysvalta. Valtio on yhtiössä enemmistöomistaja, toisin sanoen sen osuus on yli puolet osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä.

Osakkuusyhtiö ei ole valtionyhtiö, vaan osakeyhtiö, jossa valtiolla on alle puolet äänivallasta. Valtio käyttää näissä yhtiöissä vain osakeomistuksensa mukaista osakasvaltaa.

Suomessa valtionyhtiöiden omistajaohjaus on keskitetty Valtionneuvoston kansliaan. Omistajapolitiikassa yhtiöt on jaettu kolmeen kategoriaan: erityistehtäviä hoitaviin yhtiöihin, strategisiin yhtiöihin, sekä yhtiöihin joissa on vain finanssitavoite.[1]

Yleinen toimija kautta maailman[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtionyhtiöitä on lukuisissa maissa.

Ranska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-luvulla Ranska kansallisti koko Ranskan lentokoneteollisuuden. Muillakin aloilla (esimerkiksi EDF sähköntuotannossa ja jakelussa tai EADS-konserni ilmailussa) Ranskan valtionomistus on edelleen hyvin merkittävä.

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa on lukuisia liittovaltion omistamia valtionyhtiöitä, kuten esimerkiksi Amtrak. Myös monilla osavaltioilla on valtionyhtiöitä, kuten esimerkiksi North Dakota Mill and Elevator ja South Dakota Public Broadcasting. Esimerkiksi INTELSAT-satelliittitietoliikenneyhtiö oli Yhdysvaltain liittovaltion ja muutaman avaruustekniikkayhtiön yhteisesti omistama pyrkien ja 10-15 vuodeksi päästen Yhdysvaltain globaaliin monopoliin tällä alalla.

Kiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan kansantasavallassa monet valtionyhtiöt ovat maan puolustusministeriön alaisuudessa, minkä vuoksi sekin osa yrityksistä, joka ei valmista puolustusvälineitä, mielletään lännessä sotateollisuutena. Kiinassa suurin osa eri alan yrityksistä on sekä yksityisten sijoittajien, että valtion yhteisessä omistuksessa. Valtionyhtiöitä ja osakkuusyhtiöitä hallinnoi Valtioneuvoston valtion omaisuuden valvonta ja hallintokomissio.

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen valtionyhtiöiden alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen suomalainen valtionyhtiö – ainakin itsenäisyyden aikana – oli W. Gutzeit & Co, joka oli konkurssin partaalla, kun valtio osti sen norjalaisomistajilta vuonna 1918. Yhtiö jatkaa edelleen Stora Enso -nimisenä. 1920-luvulla valtio alkoi systemaattisesti laajentaa Suomen teollisuuden osaamispohjaa perustamalla Valtion rikkihappo- ja superfosfaattitehtaat, Outokumpu Oy:n sekä Imatran voimalaitoksen.

Toisen maailmansodan jälkeen muun muassa valtion tykkitehdas ja lentokonetehdas muunnettiin sotakorvaustuotantoon. Yhtiöt olivat jo entuudestaan valtion täysin omistamia, mutta Valmetin synty teki niistä pääosin siviilituotteita valmistavia yhtiöitä. Samaan aikaan syntyivät Typpi Oy lannoitushuollon varmistamiseksi sekä Kemijoki Oy Pohjois-Suomen jokien valjastamiseksi sähköntuotantoon. Pohjolan liikenne perustettiin hoitamaan tilapäisesti kuljetuksia Petsamon Jäämeren sataman ja muun valtakunnan välillä, ennen kuin rautatie rakennettaisiin. Viimeiset suuret valtionyhtiöt olivat 1950-luvulla perustettu Neste Oy ja Rautaruukki vuonna 1960.

Uudet valtionyhtiöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulta lähtien on monet valtion laitokset ja liikelaitokset yhtiöitetty. Osa yhtiöistä on sittemmin yksityistetty. Tyypillinen kehitys on ollut varsinkin liikenneministeriön hallinnonalan budjettisidonnaisista liikelaitoksista, myös virastolaitoksiksi kutsutuista organisaatioista omaa taloudenpitoa hoitavien ns. uusimuotoisten liikelaitosten kautta osakeyhtiömuotoon. Esimerkkeinä mainittakoon Valtionrautatiet, jonka liiketoimintaa jatkaa nykyään VR-Yhtymä ja Posti- ja telelaitos, jonka perillisiä ovat Itella-konserni ja TeliaSoneran Suomen liiketoiminta. Tuorein esimerkki on Tielaitoksesta eriytetty Tieliikelaitos, josta tuli Destia Oy vuoden 2008 alussa. Yksi harvoista jäljellä olevista tällaisista valtion laitoksista on Kansaneläkelaitos.

Korruptio ja valtionyhtiöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transparency Internationalin mukaan valtionyhtiöillä on ylimääräisiä korruptioriskejä johtuen vastuusuhteiden epäselvyydestä, mahdollisuudeta kanavoida julkisia varoja enemmän tai vähemmän läpinäkyvästi, sekä läheisyydestä sääntelijöihin ja poliitikkoihin. Toiset valtionyhtiöt voivat myös suosia niitä. [2][3]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtion tiedonjulkistamispalkinnon saaneen päätoimittaja Antti-Pekka Pietilän mukaan valtionyhtiöissä annetaan jatkuvasti tapahtua asioita, joista yksityiset yritykset erottaisivat toimitusjohtajansa ja hänen suoria alaisiaan, valtionyhtiö Patria on lahjonut miljoonilla asekaupoissa Slovakiassa ja Egyptissä, Merenkulkulaitoksen ylin johto on tuomittu lahjusten vastaanotosta norjalaiselta varustamolta, valtionyhtiö Outokumpu on syytteessä rahanpesusta ja väärennöksistä, valtionyhtiö Destia hankki urakoita lähipiiriltään ja valtionyhtiö Sonera vakoili luvatta toimittajia ja työntekijöitään. [4]

Ks. myös Valco.

Muut maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtionyhtiöiden työpaikat ovat Kreikassa palkintoja puolueväelle, kenties pelkkiä nimellisiä virkoja. Tämän seurauksena valtionyhtiöissä on vahvat ammattiyhdistysvoimat, jotka estävät uudistukset. [5]

Brasilian valtava Petrobras-öljy-yhtiö vastaa 90 prosentista Brasilian öljyntuotannosta ja on maanosan suurimpia yrityksiä. Saadakseen sopimuksen yhtiön kanssa on pitänyt maksaa puolueille ja poliitikoille rahaa. Ilmeisesti 3 % sopimusten arvosta on mennyt valtaa pitävän työväenpuolue PT:n ja sen liittolaisten PMDB:n ja PP:n poliitikoille yhteensä miljardien eurojen vaalikampanjoinnin rahoittamiseen. [6]

Mm. New York Times on kirjoittanut Kiinan valtionyhtiöiden olevan puoluejohtajien sukujen korruptiovälineitä, joilla on tehtailtu näille omaisuuksia.[7]

Kenian valtionyhtiöt ovat osittain osaamattomuuden ja korruption vuoksi estäneet talouskehitystä. Vuonna 1979 presidentin komissio sanoi niiden olevan "vakava uhka taloudelle", eivätkä ne myöhemminkään 1989 mennessä olleet edistäneet teollistumista tai mustan bisnesluokan syntymistä.[8]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valtion tilinpäätöskertomus vuodelta 2004, osa III liite 7, 23.6.2005.
  • Valtion yhtiöomistus 2006. Kauppa- ja teollisuusministeriö 2007.
  • Hallituksen kertomus valtiovarain hoidosta ja tilasta vuonna 2003, 4.6.2004.
  • Ilkka Puro, "Mistä valtionyhtiöt syntyivät?", KTM, 2, 2005

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]