Antti-Pekka Pietilä

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Antti-Pekka Pietilä (s. 16. huhtikuuta 1954[1]) on pitkään eri viestimien päällikkötehtävissä työskennellyt journalisti, joka työskentelee nykyisin omassa yrityksessään konsulttina ja tietokirjailijana. Hän tuli Ilta-Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi eläkkeelle jääneen Vesa-Pekka Koljosen jälkeen.[2] Hän erosi 25. syyskuuta 2006 ilmoittamatta siirtyvänsä toisiin tehtäviin.[3] Eroilmoituksesta muodostui julkinen keskustelu ja epäilys siitä, olisiko Suomen Keskusta myötävaikuttanut eron aikaansaamiseen.[4] Pietilä esitti saman väitteen myöhemmin itse erääseen toiseen asiaan liittyneessä oikeudenkäynnissä. Timo Laaninen kiisti painostusväitteen omalta osaltaan 4. joulukuuta 2006 Yleisradiolle.[5]

Keväällä 2008 Pietilä nimettiin Suomen Lehtiyhtymän kaupunkilehtien julkaisujohtajaksi. Samalla hänet nimitettiin Helsingin Uutisten, Vantaan Sanomien ja Länsiväylän vastavaksi päätoimittajaki.[6]


[muokkaa] Ura

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Kultarannan pursiseura, Antti-Pekka Pietilä (1990)
  • Oikean Paukun tarina, Tasavallan takapiru Heikki Tavela, Antti-Pekka Pietilä (1992)
  • Maatalousmafia syö rahamme, Antti-Pekka Pietilä, 1994
  • Pankkikirja, Antti-Pekka Pietilä, 1995
  • Presidentin pankki, kertomus Suomen Pankista, Antti-Pekka Pietilä, 1996
  • Sinivalkoinen vuorineuvos, Yrjö Niskanen, Antti-Pekka Pietilä, 1997
  • Uutisista viihdettä, viihteestä uutisia, Median muodonmuutos, Antti-Pekka Pietilä (2007)
  • Pankkikriisin peitellyt paperit, Antti-Pekka Pietilä (2008)

[muokkaa] Lähteet

  1. Päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä lähtee Ilta-Sanomista 22.9.2006 16:12. Helsingin Sanomat.
  2. IS:n ex-päätoimittaja: Keskusta painosti HS 4.12.2006
  3. Päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä lähtee Ilta-Sanomista HS 23.9.2006
  4. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja eroaa tehtävästään 22.9.2006 16:51. Ilta-Sanomat. Viitattu 8.2. 2008.
  5. Keskustan Laaninen kiistää syytökset 4.12.2006 17:22. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.2. 2008.
  6. Mediamoguli A-P Pietlä, Helsingin Sanomat 27.4.2008
Henkilökohtaiset työkalut