Takaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Takaus on sitoumus, jolla sitoumuksen antaja (takaaja) lupautuu velkojalle vastuuseen kolmannen henkilön (päävelallisen) velasta.[1]

Takaus kuuluu vakuussitoumuksiin ja se on yksi henkilövakuuksista. Velan vakuutena on takaajan varallisuus kokonaan eikä vain yksilöity osa hänen omaisuudestaan, niin kuin reaalivakuuksissa.[1] Vakuus on laajempi käsite kuin takaus.

Takauksen ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Takaukselle ovat ominaisia muun muassa seuraavat seikat:

  • takaussitoumuksen kohteena on toisen henkilön velka; omaa velkaa ei voi taata
  • takaaja, joka on maksanut velan toisen henkilön puolesta, saa vaatia tältä korvausta suorituksestaan (ns. regressi)
  • takaus on päävelkaan nähden liitännäinen:
    • takausvastuun syntyminen edellyttää päävelan olemassaoloa
    • takausvastuu raukeaa, kun päävelka on kokonaan maksettu tai velka lakkaa muutoin
    • takauksella ei ole omaa, itsenäistä tarkoitusta; se on päävelkasuhteen apusitoumus [1]

Takaus on oikeudellinen kolmikantasuhde, jossa osapuolina ovat velkoja, päävelallinen ja takaaja. Päävelallinen on vastuussa velan maksamisesta velkojalle. Jos velallinen ei maksa velkaansa, velkojalla voi olla oikeus vaatia suoritusta takaajalta ja jos takaaja joutuu suorittamaan velan, hän saa vaatia korvausta päävelalliselta.

Takaustyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Toissijainen takaus on takaus, jonka mukaan takaaja vastaa päävelasta vain, jollei suoritusta saada velalliselta.[2] Tällaista takausta kutsuttiin ennen lailliseksi takaukseksi.
    Jollei takausta ole annettu omavelkaisena takauksena tai takauksen sisällöstä ole muuta sovittu, takaus katsotaan annetuksi toissijaisena takauksena (Takauslaki 3 §). Toissijaiset takaukset ovat käytännössä erittäin harvinaisia.[1]
  • Omavelkainen takaus on takaus, jonka mukaan takaaja vastaa päävelasta niin kuin henkilökohtaisesti vastuussa oleva velallinen.[2]
    Omavelkainen takaaja on päävelasta ensisijaisessa vastuussa.[1] Velkoja saa omavelkaisen takauksen perusteella vaatia takaajalta suoritusta, kun päävelka on erääntynyt (Takauslaki 22 §).
  • Täytetakaus on takaus, jonka mukaan takaaja vastaa päävelasta vain siltä osin kuin suoritusta ei saada päävelan vakuudeksi annetusta omaisuudesta.[2]
  • Erityistakaus on takaus, joka koskee vain takaussitoumuksessa yksilöityä yhtä tai useampaa päävelkaa.[1]
  • Yleistakaus on takaus, joka koskee muutakin kuin vain yksilöityä päävelkaa.[2] Takaus siis koskee kaikkia nimetyn luotonantajan saatavia sitoumuksessa mainitulta päävelalliselta.[1]
  • Jälkitakaus on takaus, jonka tarkoituksena on turvata velkojan saatava toiselta takausmieheltä eli ensitakaajalta. Kyse on takaajan puolesta annetusta takauksesta.[1]
  • Vastatakaus on takaus, joka on annettu takausmiehen regressisaamisen vakuudeksi. Se annetaan päätakaajalle eikä velkojalle.[1]

Vierasvelkapanttaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vierasvelkapanttauksella tarkoitetaan sitoumusta, jonka perusteella sitoumuksen antaja (pantinantaja) antaa omaisuuttaan (pantin) velkojalle toisen henkilön velvoitteen suorittamisen vakuudeksi. Vierasvelkapanttaus ei ole takaus – se kuuluu esinevakuuksiin, mutta koska siinä annetaan vakuus toisen henkilön velasta, tällaisesta vieraan velan maksamisen varalta annetusta, jossain määrin takauksen kaltaisesta panttaussitoumuksesta säädetään takauslaissa.

Takausta koskevia säännöksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleislaki
  • Takauslaki – (Laki takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta 19.3.1999/361)
Muissa laeissa olevia erityissäännöksiä
  • Velkakirjalain 20 § 2. mom. – (Velkakirjalaki 31.7.1947/622)
  • Holhoustoimilain 34 § 1. momentin 4 kohta – (Laki holhoustoimesta 1.4.1999/442)
  • Takaisinsaantilain 19 ja 21 § – (Laki takaisinsaannista konkurssipesään 26.4.1991/758)
  • Velkajärjestelylain 8, 12, 14 ja 72–77 § – (Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä 25.1.1993/57)
  • Yrityssaneerauslain 17–20, 25, 42 ja 48 § – (Laki yrityksen saneerauksesta 25.1.1993/47)
  • Ulosottokaaren 1. luku 34 § ja 3. luku 43–46 § – (Ulosottokaari 15.6.2007/705)
  • Oikeustoimilain 36 § – (Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228)
  • Kuluttajariitalautakuntalain 2 § 7 kohta – (Laki kuluttajariitalautakunnasta 12.1.2007/8)
Yleisiä periaatteita koskevat lait
  • Oikeustoimilaki – (Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228)
  • Korkolaki – (Korkolaki 20.8.1982/633)
Ennen 1. lokakuuta 1999 annettuja takauksia koskivat lait
  • Kauppakaaren 10. luvun 8–13 § – (Vuoden 1734 lain Kauppakaari)
  • Vuoden 1873 takausasetus – (Asetus takausmiehen edesvastaus-velvollisuuden tarkemmasta määräämisestä 24.2.1873/7)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Aurejärvi, Erkki – Hemmo, Mika: ”III Takaus, kirjoittanut Erkki Aurejärvi”, Luotto-oikeuden perusteet. 2. painos. Helsinki: Talentum, 2006. ISBN 952-14-0781-6.
  2. a b c d Laki takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta 2 §

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]