Aleksanteri III (Venäjä)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aleksanteri III
Kramskoy Alexander III.jpg
Venäjän keisari
13. maaliskuuta 18811. marraskuuta 1894
Edeltäjä Aleksanteri II
Seuraaja Nikolai II
Tiedot
Syntynyt 10. maaliskuuta 1845
Pietari
Kuollut 1. marraskuuta 1894 (49 vuotta)
Jalta
Puoliso Maria Fjodorovna
Uskonto ortodoksi
Allekirjoitus SignatureAlexanderIII.jpg
Aleksanteri III ja Maria Fjodorovna Tanskassa 1893

Aleksanteri III (10. maaliskuuta (J: 26. helmikuuta) 1845 Pietari1. marraskuuta (J: 20. lokakuuta) 1894 Jalta) oli Venäjänmaan keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 18811894.

Aleksanteri syntyi 10. maaliskuuta (26.2. vanhaa lukua) 1845 Aleksanteri II:n ja keisarinna Maria Aleksandrovnan (Hessen-Darmstadtin prinsessa Marie) toisena poikana. Aleksanteri III ei ollut kruununperijä ensimmäisen 20 ikävuotensa aikana. Kun hänen vanhempi veljensä Nikolai kuoli 1865, hän alkoi opiskella lakia ja poliittista filosofiaa. Hänen opettajanaan toimi pääasiassa Konstantin Pobedonestsev, Pyhän synodin prokuraattori, joka oli yksinvaltiuden vannoutunut tukija.

Kuolinvuoteellaan tsarevitš Nikolai toivoi, että hänen morsiamensa, Tanskan Kristian IX:n tytär, prinsessa Dagmar naisi hänen seuraajansa. Aleksanterin ja nimen Maria Fjodorovna (1847–1928) ottaneen prinsessan avioliitosta tuli onnellinen.

Aleksanteri esitteli mielellään voimiaan, sillä hän pystyi paljain käsin repimään korttipakan ja rutistamaan hopearuplan kasaan.

Aleksanteri III ei ollut yhtä vapaamielinen kuin isänsä. Hän oli venäläisen nationalismin ja ortodoksisuuden tukija. Hän oli ulkomaisia, erityisesti saksalaisia, vaikutteita vastaan. Preussin-Ranskan sodan aikana hän vastusti julkisesti isäänsä, joka oli Preussin puolella. Turkin sodassa 1877–1878 Aleksanteri komensi hyökkäävän armeijan vasenta sivustaa. Aleksanteri oli pikkutarkka komentaja, ja pettynyt kuten muutkin, kun Berliinin konferenssi vei suuren osa Venäjän voitoista.

Keisarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri III nousi valtaistuimelle 1881, kun hänen isänsä murhattiin. Hän peruutti isänsä valmisteleman itsevaltiaan valtaa rajoittavan perustuslain ja ilmoitti, ettei aikonut rajoittaa valtaansa. Nationalistien mukaan löyhä kuri ja vapaamielisyys johtivat hajanaisuuteen ja vähemmistökansojen omavaltaisuuteen. Aleksanteri II:n vapaamieliset uudistukset taas olivat johtaneet vallankumoukselliseen toimintaan ja hänen surmaansa. Keisarin murhasta järkyttynyt kansa suhtautuikin aluksi myönteisesti kurinpalautukseen. Entinen keisarin kanslian III osasto järjestettiin ohranaksi. Maalaisia tulivat valvomaan aatelistosta valitut poliisiviranomaiset, maapäälliköt. Zemstvojen valtaa vähennettiin ja talonpoikien edustusta niissä. Vallankumousliike saatiin kukistettua puoleksitoista vuosikymmeneksi.

Toukokuussa 1887 Aleksandr Uljanov, Leninin vanhin veli, joka oli ollut mukana ns. narodniki-liikkeessä, hirtettiin osallistumisesta keisari Aleksanteri III:n salamurhayritykseen.

Aleksanteri III:n valtakaudella kansallisia vähemmistöjä alettiin venäläistää. Valtakunnan asukkaista noin puolet oli venäläisiä tai 2/3 kun "vähävenäläiset" ja valkovenäläiset laskettiin mukaan. Näiden seutujen paikallisia murteita ei saanut julkisesti käyttää. Veikselin kuvernementtien (ts. Puolan) hallinto ja koulut muutettiin venäjänkielisiksi ja katolisen kirkon toimintaa vaikeutettiin. Kapinoihin osallistuneita liettualaisia pidettiin samalla tavalla ahtaalla. Itämerenmaakunnista peruutettiin saksankielisen aatelin keskiajalta periytyvä itsehallinto. Virolaiset ja latvialaiset vapautuivat näin tilanherrojen sorrosta, ja hallinto oli tavanomaista kuvernementtihallintoa. Valtiolliset määräykset juutalaisten syrjimiseksi tulivat jälleen voimaan.

Aleksanteri III:n valtakauden lopussa teollistuminen alkoi toden teolla. Katovuodet näännyttivät kuitenkin joukoittain ihmisiä vielä 18911892. Maan talous saatiin lopulta tasapainoon kun sotia ei käyty. Panssarilaivoja rakennettiin kuitenkin määrätietoisesti. Mustallamerellä oli oltava voimakkaampi kuin Turkki, ja Itämerellä tavoitteena oli lyödä Ruotsin ja Saksan yhdistyneet laivastot. Nopeasti kehittyvän tekniikan myötä vanhentunutta laivastoa siirrettiin Tyynenmeren laivastoksi.

Saksan ja Venäjän välit katkesivat 1887 Saksan tuettua Itävaltaa Balkanilla. Pietari lähestyi Pariisia, ja molempien maiden nationalistit innostuivat liittoajatuksesta. Innostusta ei vähentänyt edes Ranskan jumalaton tasavaltalaisuus eikä se, että Venäjän alamainen olisi saanut Marseljeesin esittämisestä karkotuksen Siperiaan. Puolustussopimus maiden välillä solmittiin 1894.

Aleksanteri III kuoli 1. marraskuuta (20.10.) 1894 palatsissaan Krimillä, luultavasti vammaan, jonka hän oli saanut junaonnettomuudessa Borkissa ja joka oli kehittynyt munuaissairaudeksi.

Aleksanteri III oli myös innokas baritonitorvensoiton harrastaja.[1]

Aleksanteri III:n lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaartin Seitsikko kaartinsoittokunta.fi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksanteri III (Venäjä).
Venäjän vaakuna Edeltäjä:
Aleksanteri II
Venäjän keisari
18811894
Seuraaja:
Nikolai II