Lazar Kaganovitš

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lazar Kaganovitš

Lazar Moisejevitš Kaganovitš (ven. Лазарь Моисеевич Каганович, 22. marraskuuta (J: 10. marraskuuta) 1893 Habnoje, Kiovan alue, Ukraina22. heinäkuuta 1991) oli neuvostoliittolainen poliitikko. Hänen merkittävimpiin työtehtäviinsä kuului rautatieministerin virka sekä sotilaskomentajana toimiminen toisessa maailmansodassa.

Kaganovitš syntyi juutalaiseen perheeseen. Opiskellessaan itsenäisesti hän omaksui ateistisen maailmankatsomuksen. Ennen vallankumousta hän toimi suutarina.

Kaganovitš liittyi bolševikkeihin vuonna 1911, ja hänet pidätettiin 1915. Lokakuun vallankumouksen aikana Kaganovitš oli kapinan johtajana Homelissa. Puolueen keskuskomitean jäsen hänestä tuli vuonna 1918. Vuonna 1918 Kaganovitš oli puolueen propagandakomissaarina. Vuosina 19201922 hän johti bolševikkejä Turkmenistanissa, jossa hän oli kukistamassa muslimikapinaa. Toimittuaan eri tehtävissä, muun muassa Ukrainan kommunistisen puolueen keskuskomitean ensimmäisenä sihteerinä 1925–1928, hän kuului vuodesta 1930 lähtien Moskovan puoluejärjestön johtoon. Ensimmäisen Ukrainan pääsihteeriyden aikanaan hän auttoi Nikita Hruštšovin uran nousuun.

Nikita Hruštšovin mukaan Kaganovitšia pidettiin Neuvostoliiton parhaana hallintomiehenä. Hänen toimintansa kukoistavinta aikaa oli Moskovan rakennustyön vuosikymmen eli 1930-luku. Moskovan metron valmistuminen kruunasi hänen työnsä, ja hänen johdollaan rakennettu maanalainen kantoi monia vuosia hänen nimeään. Puoluevalvontatoimikunnan puheenjohtajana Kaganovitš välttyi joutumasta puhdistuksien uhriksi, maatalouden kollektivisoinnin aikaan hänet lähetettiin Ukrainaan ja Siperiaan kulakkien kimppuun. On arvioitu, että vuosina 19321933 ukrainalaisiin kohdistuneessa hyökkäyksessä kuoli noin 7–10 miljoonaa ihmistä. Suurin osa heistä kuoli nälkään, ja näitä tapahtumia kutsutaan ukrainalaisten holokaustiksi eli holodomoriksi. Häntä ja hänen puoluetoveriaan Vjatšeslav Molotovia pidetään Ukrainan nälänhädän pääarkkitehteinalähde?.

Vuonna 1947 Kaganovitš nousi Hruštšovin seuraajaksi Ukrainan ensimmäisenä sihteerinä, ja kuusi vuotta myöhemmin, Stalinin kuoleman jälkeen, saatu ensimmäisen varapääministerin virka oli Kremlissä hänen viimeisiä tehtäviään, ennen kuin hänet destalinisoimisen myötä vuonna 1957 erotettiin keskuskomitean puhemiehistöstä "puolueenvastaisen ryhmän toimintaan osallistumisesta".

Kaganovitš sai jatkaa Sverdlovskissa sementtitehtaan johtajana, ja Leonid Brežnevin aikaan siirtyneessä Neuvostoliitossa hän muiden aikansa entisten valtiomiesten tapaan eli eläkepäivänsä tavallisen neuvostokansan parissa. Kaganovitšin kotiapulainen on maininnut hänen viimeisiksi sanoikseen "Tämä on katastrofi!" hänen katsoessaan televisiosta Mihail Gorbatšovin ja Boris Jeltsinin kahdenkeskistä väittelyä, jonka jälkeen hän kuoli. Seuraavana kuussa Neuvostoliitossa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys, joka johti maan hajoamiseen.

Myös Kaganovitšin veli Mihail Kaganovitš oli merkittävä neuvostoliittolainen poliitikko.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukrainan vaakuna Ukrainan kommunistisen puolueen ensimmäiset sihteerit

Jevhenija Bosch 1917–18 | Georgi Pjatakov 1918-19 | Serafima Gopner 1919-19 | Emmanuil Kriving 1918-19 | Stanislav Kosior 1919-20 | Vjatšeslav Molotov 1920-21 | Dmitri Manuilski 1921-23 | Emmanuil Kriving 1923-25 | Lazar Kaganovitš 1925–28 | Nikita Hruštšov 1938–1947 | Lazar Kaganovitš 1947 | Nikita Hruštšov 1947–49 | Leonid Melnikov 1949–53 | Oleksi Kyrytšenko 1953–57 | Mykola Pidhornyi 1957–63 | Petro Šelest 1963–1972 | Volodymyr Štšerbytskyi 1972–89 | Stanislav Hurenko 1990–91