Kehitysmaa

Wikipedia
Ohjattu sivulta Kehitysmaat
Loikkaa: valikkoon, hakuun
  Teollisuusmaat
  Teollistuneet kehitysmaat
  Kehitysmaat
  Ei tarkkaa tietoa
Luokittelut tulevat IMF:ltä ja YK:lta
Hiljattain teollistuneet maat vuonna 2007.

Kehitysmaa on teollisuusmaihin tai rikkaisiin maihin verrattuna tietyillä indikaattoreilla katsottuna ”alikehittynyt” tai ”vähemmän kehittynyt” valtio. Usealla kehitysmaalla on kolonialistinen menneisyys siirtomaana.

Kehitysmaan määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysmaa ei ole saavuttanut tiettyä yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystasoa, joka olisi tuonut mukanaan materiaalisesti korkean elintason. Tunnusomaisia piirteitä ovat alhainen bruttokansantuote, kansalaisten enemmistön vähäinen varallisuus, puutteellinen koulutustaso, etenkin heikko lukutaito, ja terveydenhuollon pulmat, erityisesti korkea lapsi- ja tautikuolleisuus sekä matala elinajanodote, ja siitä seuraava suuri syntyvyys. Demokratiaa sekä siihen liittyvää vakaata poliittista ja oikeudellista yksilönoikeuksien, vapauden, tasa-arvon ja yhteiskuntaluottamuksen ilmapiiriä ei usein ole, tai se on varsin vakiintumatonta.

Kehitysmaat ovat keskenään hyvin hajanainen ryhmä. Aikaisemmin oli yleistä määritellä kehitysmaiksi kaikki Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maat Neuvostoliittoa ja Japania lukuun ottamatta.[1] Nykyisin muutamat niistä ovat kuitenkin jo siinä määrin vaurastuneita, ettei niitä enää lueta kehitysmaihin, kun taas Neuvostoliittoon aikoinaan kuuluneita Keski-Aasian maita voidaan jo sellaisina pitää. Köyhimpiä maita voidaan kuvata omalla termillään: heikoimmin kehittyneet maat tai alikehittyneet maat. Suhteellisesti selvästi eniten tällaisia maita on Afrikassa, jonka tilanteesta esimerkiksi viimeisten vuosikymmenten nälänhädät, sodat ja luonnonkatastrofit, kuten kuivuudet tai tulvat, ovat jättäneet varsin lohduttoman kuvan. Lisäksi etenkin Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa on paljon kehitysmaan kriteerit täyttäviä valtioita, mutta osa niistä on jo varsin teollistuneita, esimerkiksi Turkki, Intia ja Etelä-Afrikka. Näistä edistyneemmistä maista käytetään usein nimitystä vähemmän kehittyneet maat erotuksena köyhimpiin eli vähiten kehittyneisiin maihin.

Kehitysmaiden määrittelyä vaikeuttaa kuitenkin se, että yhden maan sisällä voi olla kehitystasoltaan keskenään hyvin erilaisia alueita. Esimerkiksi Kiina on edelleen satoine miljoonine maaseudulla asuvine köyhineen kehitysmaa, vaikka jotkut sen rikkaimmista kaupungeista vaikuttavat hyvin vaurailta.

Kehitysmaihin on aiemmin viitattu ilmaisulla kolmas maailma, mutta tämä on jäämässä pois, koska sosialististen maiden muodostamaa toista maailmaa ei enää kylmän sodan päättymisen jälkeen ole ollut entisessä mielessä.

Kehitysmaat käyttävät nykyään usein itsestään kiertoilmausta ”etelä” (tai ”Etelä”, isolla kirjoitettuna), ja sitä on viime aikoina käytetty paljon myös angloamerikkalaisessa lehdistössä kuvaamaan näitä enimmäkseen lähellä päiväntasaajaa sijaitsevia maita, joista osa on myös eteläisellä pallonpuoliskolla.

Jotkut tahot ovat myös kritisoineet käsitettä ”kehitysmaa”. Sen on väitetty olevan subjektiivinen, tietyn diskurssin ja arvomaailman luoma käsite, joka langettaa leiman tiettyjen maiden ja niiden asukkaiden ylle.

Kehitysmaiden talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysmaiden tunnusmerkkejä ovat valtioiden taloudelliset ongelmat; teollisuutta on vähän ja talous on enimmäkseen maataloutta. Tyypillistä on, että suuri osa, joskus jopa yli puolet, väestöstä elää informaalitaloudessa eli virallisen talouden ulkopuolella. Vienti on enimmäkseen maataloustuotteita ja jalostamattomia raaka-aineita. Teollistuakseen moni valtio ottaa lainoja teollisuusvaltioilta ja ajautuu helposti velkakierteeseen. Monien kehitysmaihin kuuluvien maiden ilmasto on maanviljelylle epäsuotuisa ja aiheuttaa paljon ongelmia, muun muassa nälkää. Taloudelliset ongelmat johtavat poliittisiin ongelmiin, kuten toistuviin vallankaappauksiin ja sisällissotiin.

YK:n kauppa- ja teollisuusjärjestö UNCTAD arvioi, että pelkästään Afrikan maat ottivat lainaa 540 miljardia dollaria vuosina 19722002. Öljykriisi 1970-luvulla nosti korkoja ja suisti monen kehitysmaan ottamaan lisälainaa ja siten velkakierteeseen. Kehitysmaiden nykyinen velka koostuu korkeasta korosta, jota kehitysmaat maksavat takaisin lainasumman lisäksi.

Vaikka kehitysmaista löytyykin vaurautta, se on normaalisti keskittynyt pienelle osalle väestöstä. UNICEFin mukaan yli neljännes kehitysmaiden lapsista on alipainoisia ja 5,6 miljoonaa lasta kuolee liian vähäisen tai yksipuolisen ruoan vuoksi vuosittain.

Kehitysapu ja lainaehdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysmaa ottaa usein vastaan kehitysapua muilta mailta. Suurten kriisien aikaan apu on luonteeltaan pääasiassa suoraa humanitaarista apua, esimerkiksi ruokaa ja lääkintää.

Perinteisesti tyypillinen kehitysavun muoto ovat olleet kehitysprojektit, esimerkiksi veteen liittyvän kriittisen perusinfrastruktuurin (padot, kaivot, kastelujärjestelmät) rakentaminen. Lisäksi erilaiset kehitysmaiden koulutusjärjestelmään liittyvät panostukset ovat voimakkaassa kasvussa. YK:n suosituksen mukaisesti jokaisen maan tulisi antaa 0,7 prosenttia kansantuotteestaan kehitysapuun. Monet maat, kuten Suomi, eivät täytä tätä kriteeriä. Suomen tilanne vuosikymmen sitten oli toisin, ja muut maailman valtiot ottivat oppia Suomesta.

Kehitysprojekteista on siirrytty viime aikoina yhä enemmän suoraan budjettitukeen, jossa rahoitusta kanavoidaan valtiolle käytettäväksi johonkin tiettyyn tarkoitukseen.

Suoran kehitysavun lisäksi kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki antavat suhteellisen halpaa lainaa usein monimutkaisilla lainajärjestelyillä erilaisiin yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Näitä tahoja on kritisoitu liian liberalistisesta ja avointa maailmankauppaa suosivasta linjasta, millä on väitetty olevan epäsuotuisa vaikutus kehitysmaiden talousrakenteille. Uudistukset nähdään yleensä välttämättöminä myös niiden kriitikoiden mielestä, mutta tarvittavien uudistusten luonteesta on paljon erimielisyyksiä.

Maailmanpankki ja IMF siirtyivät vuosituhannen vaihteessa köyhyyden vähentämisen lähestymistapaan (PRS - Poverty Reduction Strategy), jossa eksplisiittisesti painotetaan suoria sosiaalipoliittisia ohjelmia köyhyyden vähentämiseksi, paikallista omistajuutta sekä demokraattista osallistumisprosessia avun suunnittelussa. Vanhaa talouden sopeuttamiseen lähestymistapaa ei ole kuitenkaan hylätty, vaan se on osana köyhyyden vähentämisajattelua. Köyhyyden vähentämisen lähestymistapaa heijastavat myös YK:n vuosituhattavoitteet erilaisten ongelmien poistamiseksi tietyssä määräajassa. Keskustelu oikeanlaisen avun luonteesta jatkuu kiivaana.

Kehitysmaat ja globaali politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla kehitysmaat vaativat kansainvälisillä foorumeilla ”uutta kansainvälistä talousjärjestystä”. Se oli monipuolinen ohjelma maailmantalouden rakenteiden muuttamiseksi. Keskeiset ehdotukset kuitenkin jäivät toteutumatta teollisuusmaiden laimean vastaanoton takia. Myös toisen maailmansodan jälkeen perustettu Sitoutumattomien maiden liike oli kehitysmaiden yhteinen projekti saavuttaa toimintatilaa maailmanpolitiikassa. Viime aikoina kehitysmaat ovat järjestäytyneet taas hieman yhtenäisemmin kansainvälisisissä instituutioissa, kuten Maailman kauppajärjestössä.

Kehitys ja luonnonvarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtenä ongelman kehityksessä on nähty, että luonnonvarat eivät väitetysti riitä turvaamaan kaikille maailman ihmisille samanlaista materiaalista elintasoa kuin länsimaissa.

On esimerkiksi esitetty, että öljyhuippu ja sitä todennäköisesti seuraava energiapula voi estää kehitysmaita koskaan saavuttamasta länsimaista elintasoa. Optimistit ovat kuitenkin eri mieltä, vaikka siirtymäkausi vaihtoehtoisiin energiamuotoihin voi aiheuttaa väliaikaisia ongelmia. Öljyn hinnan nousu vuosina 2004 ja 2005 on aiheuttanut monissa kehitysmaissa vakavia ongelmia esimerkiksi kuljetusten järjestämisessä ja lisännyt poliittista epävakautta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Allen T & Thomas A (eds.): Poverty and Development into the 21st Century
  • Wilska K. ym: Köyhdytetyt: ihmiskunnan epävirallinen enemmistö
  • Giovanni Andrea Cornia (toim.): Inequality, Growth and Poverty in an era of Liberalization and Globalization
  • Susan George: Another world is possible if... (2004)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan Suuri Ensyklopedia, 4. osa (Juusten - Kreikka), art. Kehitysmaat, Otava 1978, ISBN 951-1-04658-6