1924
Wikipedia
[muokkaa] Tapahtumia
- 22. tammikuuta – Ramsay MacDonaldista tuli ensimmäinen Ison-Britannian työväenpuolueen pääministeri.
- 25. tammikuuta – Vuoden 1924 talviolympialaiset avattiin Chamonix'ssa, Ranskan alpeilla. Ne olivat ensimmäiset talviolympialaiset.
- 26. tammikuuta – Petrograd nimettiin uudelleen Leningradiksi.
- 1. helmikuuta – Yhdistynyt kuningaskunta tunnusti Neuvostoliiton.
- 9. maaliskuuta – Italia liitti itseensä Rijekan.
- 20. maaliskuuta – Aero Oy avasi ensimmäisen lentoreittinsä Helsingistä Tallinnaan Junkers F 13 -koneella.
- 25. maaliskuuta – Kreikka julistautui tasavallaksi.
- 1. huhtikuuta – Adolf Hitler tuomittiin vallankaappausyrityksestä viiden vuoden vankeuteen, hän vietti vankilassa kuitenkin vain yhdeksän kuukautta.
- 6. huhtikuuta – Fasistit saivat Italiassa vaaleissa 2/3 äänistä.
- 2. kesäkuuta – Yhdysvaltain presidentti Calvin Coolidge allekirjoitti Indian Citizenship Actin, joka myönsi kaikille Yhdysvalloissa syntyneille intiaaneille kansalaisuuden.
- 10. kesäkuuta – Fasistit kaappasivat ja tappoivat Italian sosialistien johtajan Giacomo Matteottin Roomassa.
- 5. heinäkuuta – Vuoden 1924 kesäolympialaisten avajaiset pidettiin Pariisissa.
- 28. elokuuta – Elokuun kansannousu alkoi Georgiassa.
- 31. elokuuta – Paavo Nurmi teki uuden 10 000 m:n maailmanennätyksen.
- 9. syyskuuta – Belgia siirtyi kahdeksantuntiseen työpäivään.
- 12. joulukuuta – Kommunistien vallankaappaus Virossa epäonnistui.
- 30. joulukuuta – Edwin Hubble ilmoitti havainneensa muita galakseja.
[muokkaa] Syntyneitä
- 3. tammikuuta – André Franquin, belgialainen sarjakuvataiteilija (k. 1997)
- 10. tammikuuta – Max Roach, yhdysvaltalainen jazzmuusikko
- 10. tammikuuta – Aila Meriluoto, suomalainen kirjailija
- 14. tammikuuta – Risto Mäkelä, suomalainen näyttelijä
- 21. tammikuuta – Benny Hill, brittiläinen koomikko (k. 1992)
- 23. tammikuuta – Martti Pokela, suomalainen laulaja, viulisti ja kanteleensoittaja
- 10. helmikuuta – Marjatta Kallio, suomalainen näyttelijä
- 24. maaliskuuta – Veikko Tuomi, suomalainen iskelmälaulaja
- 3. huhtikuuta – Marlon Brando, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 11. toukokuuta – Antony Hewish, englantilainen radioastronomi ja fysiikan nobelisti
- 19. toukokuuta – Olli Hämäläinen, suomalainen toimittaja ja muusikko
- 22. toukokuuta – Charles Aznavour, armenialais-ranskalainen laulaja
- 9. kesäkuuta – Sinikka Luja-Penttilä, suomalainen kansanedustaja ja ministeri
- 12. kesäkuuta – George Herbert Walker Bush, Yhdysvaltain 41. presidentti
- 17. kesäkuuta – Liisa Tuomi, suomalainen näyttelijä (k. 1989)
- 4. heinäkuuta – Eva Marie Saint, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 28. heinäkuuta – Luigi Musso, Formula 1 -kuljettaja
- 15. elokuuta – Marko Tapio, suomalainen kirjailija (k. 1973)
- 9. syyskuuta – Henrik Tikkanen, suomalainen kirjailija (k. 1984)
- 11. syyskuuta – Marja-Liisa Vartio, suomalainen kirjailija (k. 1966)
- 1. lokakuuta – Jimmy Carter, Yhdysvaltain 39. presidentti
- 4. lokakuuta – Charlton Heston, näyttelijä ja konservatiiviaktivisti
- 4. lokakuuta – Pärre Förars, suomalainen lakimies ja muusikko
- 10. lokakuuta – Ed Wood, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja (k. 1978)
- 23. lokakuuta – Maaria Eira, suomalainen oopperalaulaja
- 24. lokakuuta – Kauko Helovirta, suomalainen näyttelijä (k. 1997)
- 20. marraskuuta – Benoît Mandelbrot, matemaatikko
- 25. marraskuuta – Mauri Sariola, suomalainen rikoskirjailija (k. 1985)
- 1. joulukuuta – Eino Uusitalo, suomalainen poliitikko
- 11. joulukuuta – Taisto Tähkämaa, suomalainen poliitikko
- 14. joulukuuta – Kirsi Kunnas, suomalainen lastenkirjailija
- 20. joulukuuta – Ahti Pekkala, suomalainen poliitikko
- 20. joulukuuta – Martti Takala, suomalainen kasvatustieteilijä, professori
[muokkaa] Kuolleita
- 21. tammikuuta – Vladimir Lenin, Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja
- 3. helmikuuta – Woodrow Wilson, Yhdysvaltain 28. presidentti
- 17. helmikuuta – Oskar Merikanto, suomalainen säveltäjä ja urkuri
- 1. maaliskuuta – Louise-Marie Amélie, Belgian kuninkaan Leopold II:n tytär
- 3. kesäkuuta – Franz Kafka, kirjailija
- 11. kesäkuuta – Severi Nuormaa, suomalainen kirjailija
- 17. elokuuta – Pavel Urysohn, venäläissyntyinen matemaatikko (s. 1898)
- 13. syyskuuta – P. J. Hannikainen, suomalainen säveltäjä, kuoronjohtaja ja runoilija
- 29. marraskuuta – Giacomo Puccini, italialainen oopperasäveltäjä (s. 1858)
[muokkaa] Nobelin palkinnot
- Nobelin fysiikanpalkinto: Karl Siegbahn
- Nobelin lääketieteen palkinto: Willem Einthoven
- Nobelin kirjallisuuspalkinto: Wladyslaw Reymont
[muokkaa] Kirjoja
- Omistani ja omilleni – Frans Eemil Sillanpää
- Maan tasalta – Frans Eemil Sillanpää
- Tunturin tuolta puolen – Arvi Järventaus
- Paimentytöt – Arvi Järventaus
- Tohvelisankarin rouva – Maria Jotuni
- Helkavirsiä 1–2 – Eino Leino
- Shemeikan murhe – Eino Leino
- Kylpylävieraana Badenissa – Hermann Hesse
- Iloista kyytiä rajakomendantin autossa – Ilmari Kianto
- Ryysyrannan Jooseppi – Ilmari Kianto
- Vahingosta vihastuu – Olli (Väinö Nuorteva)

