2012
Wikipedia
2012 on nykyinen kuluva vuosi ja karkausvuosi.
- Helsinki on maailman designpääkaupunki vuonna 2012.
- Mayakalenterin (Tzolk'in) 13. (nykyinen) baktun loppuu laskentatavasta riippuen joko 21. tai 23. päivä joulukuuta. Sen jälkeen alkaa kuitenkin uusi pitkänlaskun kierros. 13. baktunin loppumista on usein virheellisesti tulkittu maailmanlopun (tarkemmin 2012-ilmiö) ajankohdaksi.
[muokkaa] Muut ajanlaskut
- Kiinassa alkaa lohikäärmeen vuosi 23. tammikuuta.
[muokkaa] Tapahtumia
[muokkaa] Tammikuu
- 1. tammikuuta – Euroopan unionin puheenjohtajuus siirtyi Puolalta Tanskalle.
- 1. tammikuuta – Tokiota ravisutti 7 magnitudin maanjäristys. Järistyksen keskus oli yli 300 kilometrin syvyydessä Filippiinienmerellä, lähellä Japanille kuuluvia Izusaaria.
- 1. tammikuuta − Tasavallan presidentti Tarja Halonen piti virkakautensa viimeisen uudenvuodenpuheen, jossa hän puuttui aiempaa tarmokkaammin yhteiskunnan eriarvoistumiseen ja nuorten syrjäytymiseen.
- 1. tammikuuta − Suomen tupakkalaki kiristyi: tupakkatuotteita ei enää saanut pitää näkyvillä elintarvikemyymälöissä.
- 1. tammikuuta − Yhteisvaluutta euron käyttöönotosta tuli kuluneeksi 10 vuotta.
- 5. tammikuuta − Syyttäjä vaati Egyptin entiselle presidentille Hosni Mubarakille ja kahdelle hänen pojalleen kuolemanrangaistusta sekä kahdeksalle Mubarakin lähipiiriin kuuluneelle henkilölle vankeusrangaistuksia Mubarakin virkakaudella tapahtuneista rikoksista.
- 9. tammikuuta − Elisa aloitti Elisan ja Saunalahden verkoissa The Pirate Bayn eston. Käräjäoikeus oli 26. lokakuuta 2011 antamassaan tuomiossa määrännyt eston, mutta jutun käsittely oli vielä kesken ylemmissä oikeusasteissa.[1]
- 13. tammikuuta – Italialainen loistoristeilijä ajoi hiekkasärkälle ja kaatui kyljelleen Italian länsirannikolla.
- 15. tammikuuta – Kazakstanin parlamenttivaalit.
- 15. tammikuuta – Venäjän Phobos-Grunt–Mars-luotain syöksyi Maan ilmakehään ja tuhoutui.
- 16. tammikuuta – 22. tammikuuta – Ensimmäiset Nuorten talviolympialaiset järjestetään Innsbruckissa. Itävallassa.
- 17. tammikuuta – Englanninkielinen Wikipedia suljettiin päiväksi protestiksi Yhdysvaltain SOPA-lakia vastaan. mm. WordPress, Google, Reddit, Boing Boing, Tucows ja Wired, kaikkiaan noin 7 000 verkkosivustoa protestoivat lakiesitystä vastaan sensuroimalla sisältöään.[2]
- 19. tammikuuta – Yhdysvaltain hallitus sulki Hongkongissa toimineen Megaupload-tiedostonjakosivuston. Neljä sen ylläpitäjistä ilmoitettiin pidätetyn Uudessa-Seelannissa. Sen perustaja Kim Dotcom oli tietojen mukaan Saksan ja Suomen kansalainen.[3] FBI syytti sivuston ylläpitäjiä salaliitosta tekijänoikeusrikkomuksiin ja rahanpesuun sekä pimeisiin kauppoihin. Megaupload oli jossain vaiheessa Internetin 13. suosituin sivusto, jolla oli 150 miljoonaa rekisteröitynyttä ja 50 miljoonaa päivittäistä käyttäjää.[4]
- 19. tammikuuta – Kameravalmistaja Eastman Kodak haki suojaa velkojiltaan ja hakeutui velkasaneeraukseen.[5]
- 20. tammikuuta − Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen valittiin urheilutoimittajien äänestyksessä vuoden 2011 parhaaksi suomalaisurheilijaksi.
- 21. tammikuuta − Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Håkan Juholt jätti paikkansa ehdittyään toimia siinä vain kymmenen kuukautta.
- 21. tammikuuta − Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi television Ykkösaamu-ohjelmassa toivovansa Luther-säätiön eroa Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta.
- 22. tammikuuta – Suomen presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Toiselle kierrokselle 5. helmikuuta pääsivät Sauli Niinistö (37,0 %) ja Pekka Haavisto (18,8 %).
- 22. tammikuuta – Kroatiassa järjestettiin kansanäänestys Euroopan unionin liittymisestä. 66 % äänestäneistä kannatti ja 33 % oli vastaan.[6]
- 22. tammikuuta – Libyan Siirtymäajan kansallisen neuvoston (NTC) kakkosmies Abdul Hafiz Ghoga jätti paikkansa häntä vastaan Bengasissa suunnattujen mielenosoitusten ja viikonloppuisen NTC:n paikallisen päämajan valtauksen jälkeen.[7] Neuvoston puhemies Mustafa Abdul Jalil varoitti seuraavana päivänä sisällissodan uhasta, jos NTC hajoaa.[8]
- 24. tammikuuta − Turkin Pariisin-suurlähettiläs varoitti Ranskaa maiden välisten diplomaattisuhteiden katkeamisesta sen jälkeen, kun Ranskan kansalliskokous oli hyväksynyt lain, jonka nojalla Ottomaanien valtakunnan alueella vuonna 1915 tehdyn armenialaisten joukkomurhan kiistämisestä tuli rangaistava teko. Armenia puolestaan ilmaisi tyytyväisyytensä päätökseen. Kyseisen lain voimaantuloon tarvittiin vielä presidentti Nicolas Sarkozyn vahvistus.
- 25. tammikuuta − SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner ilmoitti jättävänsä paikkansa SDP:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen heikon vaalimenestyksen vuoksi.
- 25. tammikuuta − Voimakkain avaruusmyrsky kuuteen vuoteen iskeytyi Maan magneettikenttään ja aiheutti voimakkaita revontulia.[9]
- 27. tammikuuta − Ilmatieteen laitos antoi ensimmäisen pakkasvaroituksen Pohjois-Karjalan maakuntaan.
- 28. tammikuuta − Kemin 17. Lumilinnan avajaiset
- 29. tammikuuta − Miss Suomeksi 2012 valittiin Sara Chafak.
[muokkaa] Helmikuu
- 1. helmikuuta – Stockmann Helsingissä täyttää 150 vuotta.
- 6. helmikuuta – Kuningatar Elisabet II:n timanttiriemujuhlan (Diamond Jubilee) juhlallisuudet alkavat valtaannousunsa Yhdistyneen kuningaskunnan, Kanadan, Australian, Uuden-Seelannin ja eräiden muiden valtioiden valtaistuimille sekä tulosta Kansainyhteisön päämieheksi 60. vuosipäivänä.
- 29. helmikuuta – Suomen Pankki Helsingissä vaihtaa markkoja euroiksi viimeistä päivää.
[muokkaa] Maaliskuu
- 4. maaliskuuta – Venäjän presidentinvaalit.
- 9. maaliskuuta – Yleisurheilun sisäratojen MM-kisat Istanbulissa alkavat.
[muokkaa] Huhtikuu
- 15. huhtikuuta – RMS Titanicin uppoamisesta tulee kuluneeksi 100 vuotta.
- 17. huhtikuuta – Yhdysvaltain on määrä luovuttaa Etelä-Korean asevoimien sodanaikainen komento korealaisille. Korean sodan ajalta periytyvä Combined Forces Command hajotetaan.
[muokkaa] Toukokuu
- toukokuu – Ranskan presidentinvaalit. Nicolas Sarkozy voi pyrkiä toiselle kaudelle.
- 4. toukokuuta - 20. toukokuuta − Jääkiekon maailmanmestaruuskisat järjestetään Suomessa ja Ruotsissa.
- 22.- 24./26. toukokuuta − Eurovision laulukilpailu järjestetään Azerbaidžanissa.
[muokkaa] Kesäkuu
- 6. kesäkuuta – Venuksen ylikulku Auringon yli. Viimeksi Venus kulki yli Auringon kesäkuussa 2004, jolloin ainakin Etelä-Suomessa sää esti kyseisen näytöksen todistamista.
- 8. kesäkuuta – Ridley Scottin ohjaaman Prometheus-elokuvan ilmoitettu ensi-ilta.
- 9. kesäkuuta – 1. heinäkuuta – Jalkapallon Euroopanmestaruuskilpailut Puolassa ja Ukrainassa.
- 27. kesäkuuta – Yleisurheilun EM-kilpailut Helsingissä alkavat
[muokkaa] Heinäkuu
- 1. heinäkuuta – Meksikon presidentinvaalit. Felipe Calderón ei voi asettua ehdolle toiselle kaudelle.
- 1. heinäkuuta – Euroopan unionin puheenjohtajuus siirtyy Tanskalta Kyprokselle.
- 27. heinäkuuta – Kesäolympialaisten avajaiset Lontoossa
[muokkaa] Elokuu
[muokkaa] Syyskuu
[muokkaa] Lokakuu
- 28. lokakuuta – Kunnallisvaalit Suomessa.
[muokkaa] Marraskuu
- 6. marraskuuta – Yhdysvaltain presidentinvaalit. Istuva presidentti Barack Obama voi pyrkiä toiselle kaudelle.
[muokkaa] Joulukuu
- joulukuu – Etelä-Korean presidentinvaalit
- joulukuu – Asteroidi 4179 Toutatis sivuuttaa Maan
- 21. joulukuuta – Mm. Maya-sivilisaation käyttämän mesoamerikkalaisen pitkän laskun kalenterin kolmastoista b'ak'tun-sykli tulee loppuun.
[muokkaa] Syntyneitä
- 24. tammikuuta − Tanskan prinssi Joachim ja prinsessa Marie saivat tyttövauvan.[10]
- Helmikuu – Ruotsin kruununprinssessa Victoria ja prinssi Daniel saanevat perheenlisäystä. [11]
[muokkaa] Kuolleita
-
Pääartikkeli: Luettelo vuonna 2012 kuolleista henkilöistä
[muokkaa] Suunniteltuja elokuvia
-
Pääartikkeli: Elokuvavuosi 2012
[muokkaa] Videopelijulkaisuja
[muokkaa] Vuosi 2012 fiktiossa
- 2012-elokuvan tapahtumat sijoittuvat tälle vuodelle.
- I Am Legend -elokuvan tapahtumat sijoittuvat tälle vuodelle.
- Videopeli Grand Theft Auto 2 perustuu tälle vuodelle.
- Videopeli Stalker: Shadow of Chernobyl perustuu tälle vuodelle.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ http://www.elisa.fi/ir/pressi/?o=5130.00&did=17728
- ↑ http://www.bbc.co.uk/news/technology-16612628
- ↑ www.iltasanomat.fi/ulkomaat/megaupload-miljonaari-pidatettiin---suomen-lippu-liehui-salossa/art-1288443544597.html
- ↑ http://www.reuters.com/article/2012/01/20/us-usa-crime-piracy-idUSTRE80I24220120120
- ↑ http://www.bbc.co.uk/news/business-16625725
- ↑ http://www.rts.rs/page/stories/sr/story/11/Region/1031522/Hrvatsko+%22da%22+Evropskoj+uniji.html
- ↑ http://www.bbc.co.uk/news/world-africa-16671590
- ↑ http://www.hs.fi/ulkomaat/Libyan+johtaja+varoittaa+sis%C3%A4llissodasta/a1305554004650
- ↑ voimakas aurinkomyrsky
- ↑ Tanskaan on syntynyt pikkuprinsessa Viitattu 25.1.2012
- ↑ Asiantuntija: Victoria synnyttaa jo helmikuun alussa MTV3.fi 23.11.2011, viitattu 9.1.2012
- ↑ http://pelaajalehti.com/2011/08/25/kinect-star-wars-myohastyy/
- ↑ http://www.xcom.com/