Wii U

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wii U

Nintendo-Wii-U-Logo.png

Wii U Console and Gamepad.png

Kehittäjä Nintendo
Sukupolvi 8. sukupolvi
Julkaisu Yhdysvaltain lippu 18. marraskuuta 2012
Euroopan unionin lippu 30. marraskuuta 2012
Australian lippu 30. marraskuuta 2012
Japanin lippu 8. joulukuuta 2012
Muisti Sisäinen flash-muisti (8 Gt tai 32 Gt), SD-kortti, ulkoinen USB-muisti[1]
Ohjain Wii U:n ohjain (Gamepad), Wii Remote, Wii Classic Controller, Wii Balance Board[1], Wii U Pro Controller
Verkkopalvelu Nintendo Network
Taaksepäin yhteensopivuus Wii (GameCube, Virtual Console)
Edeltäjä Wii
Gamepad.svg
Lisää videopeliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

Wii U (ウィー ユー) on vuonna 2012 julkaistu Nintendon pelikonsoli ja Wiin seuraaja. Se julkaistiin Euroopassa 30. marraskuuta.[2] Wii U on ensimmäinen kahdeksannen sukupolven pelikonsoli.[3]

Sisällysluettelo

Laitteisto [muokkaa]

Wii U on Nintendon kuudes kotikonsoli. Konsolista julkaistaan kaksi versiota. Halvempi perusmalli on väriltään valkoinen ja sen mukana tulee Wii U GamePad -ohjain, HDMI-kaapeli, sekä virtalähteet konsolille ja ohjaimelle. Lisäksi perusmallissa on kahdeksan gigatavua flash-muistia sisäänrakennettuna. Premium-mallin väri on musta ja sen mukana tulee edellämainitun lisäksi ohjaimen lataustelakka, ohjaimen pöytäteline, konsolin pystyjalusta, Nintendoland-peli ja 32 gigatavua muistia[2].

Järjestelmä on yhteensopiva uusien Wii U -pelien lisäksi myös useimpien Wii-pelien kanssa. Sen sijaan Wii U ei Wiin viimeisimmän mallin tapaan ole yhteensopiva Gamecube-pelien tai -ohjaimien kanssa.

Ohjaimet [muokkaa]

Wii U GamePad [muokkaa]

Wii U GamePad on Wii U:n pääohjain. Siinä on sisäänrakennettu kosketusnäyttö, jonka avulla voi täydentää päänäytön peliä tai toistaa peliä suoraan näytöltä. Se toimii itsenäisenä ilman televisiota. Ohjaimessa on myös kiihtyvyydentunnistin, gyroskooppi, kamera, kaksi analogista tattia sekä sisäänrakennettu mikrofoni, ja se tukee NFC-yhteyttä, jota voidaan käyttää muun muassa langattomaan luottokortilla maksamiseen. Konsoli on myös yhteensopiva Wii Remote, Wii Nunchuk, Wii Balance Board ja Wii U Pro Controller -ohjaimien kanssa. Wii U tukee kahta GamePadia konsolia kohden.

Shigeru Miyamoto on edistänyt ajatusta GamePadista, koska hän korostaa sitä, että pelaaminen onnistuu kosketusnäytöllä, jos televisiota käytetään johonkin muuhun tarkoitukseen.

Wii U:n sanotaan tarjoavan ”asymmetristä” kilpailua, jossa GamePad on yksi kokemus, jolla voi pelata ja voittaa tietyllä tavalla, kun muilla pelaajilla on toisenlaisia tapoja pelata peliä ja voittaa se.

Wii U Pro Controller [muokkaa]

Konsoliin on myös toinen uusi ohjain, joka on saatavana erikseen Wii U:lle ja se on nimeltään Wii U Pro Controller. Siinä on perinteiset analogiset tatit, painikkeet ja se muistuttaa hyvin paljon perinteisiä ohjaimia. Se ei ole yhteensopiva jokaisen Wii U -pelin kanssa, sillä siinä ei ole kosketusnäyttöä.

CPU [muokkaa]

Wii U:n suoritin on IBM:n suunnittelema. Suoritin on kolmiytiminen, jonka rakenne muodostuu eDRAM-välimuistista. Nintendo tai IBM ei ole paljastanut yksityiskohtaisia ​​teknisiä tietoja.

Tekniset tiedot [muokkaa]

Nintendon julkaisemat tekniset tiedot voivat vielä muuttua.

Prosessorit:

  • CPU: IBM POWER7 -pohjainen moniytiminen suoritin
  • GPU: Custom AMD Radeon -pohjainen High Definition GPU

Muisti:

  • Perusmalli: 8 Gt, Premium: 32 Gt sisäinen flash-muisti, laajennettavissa SD-muistikorteilla ja ulkoisilla USB-kovalevyillä.
  • Optinen levyasema on yhteensopiva 12cm HD-optisten levyjen kanssa (25 Gt per taso)[4][5] ja 12 cm Wiin optiset levyt

Portit ja oheislaitteet:

  • SD-muistikorttitelakka (yhteensopiva SDHC-korttien kanssa)
  • USB 2.0 -portit (kaksi konsolin etupuolella, kaksi takapuolella)
  • Sensor Bar -virtaportti
  • AV Multi Out -portti
  • HDMI 1.4 -ulostuloportti

Wii U GamePad:

  • Sisäänrakennettu 3-akselinen gyroskooppi, ja kiihtyvyydentunnistin
  • Kaiuttimet ja mikrofoni
  • Eteen suunnattu kamera
  • IR-anturinauhat
  • 6.2" (15.7 cm) 16:9 resistiivinen kosketusnäyttö
  • Kaksi painettavaa analogista tattia ja yksi D-pad
  • Stylus
  • Select-, Start-, Home- ja Power -painikkeet
  • A/B/X/Y painikkeet, L/R-painikkeet ja ZL/ZR-painikkeet
  • Tärinä
  • Ohjaimen synkronointipainikkeet
  • Bluetooth
  • NFC

Video:

Äänentoisto:

  • ”AV Multi Out” -portti. kuusikanavainen PCM ulostulo HDMIn kautta.

Ohjelmisto [muokkaa]

Laiteohjelmisto [muokkaa]

Miiverse-yhteisöpalvelu toimii Wii U:n päänäyttönä. Se sisältää Pelikonsolin Miit sekä Mii-hahmoja ympäri maailmaa. Se esittää myös konsolien käyttäjien mieltymykset ja globaalin kehityksen.

Miiverse on käytettävissä myös tietokoneissa, puhelimissa jne.

Pelit [muokkaa]

Pelejä on ilmottettu tulevan konsolin ilmestymisvaiheessa useita kymmeniä, jatko-osia tulee yksinoikeudella Wii U:lle.

Sovellukset [muokkaa]

Nintendo on kehittänyt Nintendo eShopin, jonka avulla voi lukea kirjoja, pelioppaita ja digitaalisia lehtiä, sekä ladata/ostaa pelejä ja pelidemoja sekä paljon muuta. Nintendo on ilmoittanut, että Wii U tukee viihdesovelluksia kuten Hulu, Netflix ja Youtube. [2]

Ominaisuudet [muokkaa]

Near Field Communication (NFC) [muokkaa]

Kamera [muokkaa]

Wii U Gamepad sisältää yhden sisäänpäin suunnattun kameran, jonka resoluutio on 0,3 megapikseliä.

Taaksepäin yhteensopivuus [muokkaa]

Wii U on yhteensopiva kaikkien Wii:lle julkaistujen pelien, mukaanlukien digitaalisten, ja useimpien oheislaitteiden kanssa. Wii-pelikonsolin valikko on sisäänrakennettu Wii U:hun erillisenä ohjelmana. [6] Kuitenkaan Gamecube-levyt eivät ole yhteensopivia Wii U:n kanssa vaan GameCube-pelit voi mahdollisesti ostaa tulevaisuudessa päivitetystä Wii Shopista Virtual Consolena.

Nintendo 3DS yhteensopivuus [muokkaa]

Yhteys Nintendo 3DS -käsikonsolin ja Nintendo Wii U:n kanssa on mahdollinen Miiverse-yhteisöpalvelun avulla. Myös Nintendo Networkin avulla on mahdollista pelata yhteensopivia pelejä Nintendo 3DS:n ja Wii U:n välillä.

Älypuhelinyhteydet [muokkaa]

Videot ja videopuhelut [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. a b Wii U Nintendo Network @ E3 2011. Nintendo. Viitattu 9.6.2011. (englanniksi)
  2. a b c Kaikki mitä halusit tietää Wii U:sta pelit.fi. Viitattu 14.9.2012.
  3. Nintendo Launches New Console: Can Wii U Repeat the Wii Surprise?
  4. Wii U Discs Will Be 25GB In Size Kotaku.
  5. Kohler, Chris (June 7, 2011). "Nintendo voisi muuttaa pelaamista radikaalisti Wii U:n uudella ohjaimella". Wired. 
  6. Play Wii games on Wii U. Nintendon viralliset nettisivut 2013. Nintendo. Viitattu 7.2.2013. (englanniksi)