Nintendo 64

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nintendo 64

Nintendo 64-n logo.svg

N64.jpg

Kehittäjä Nintendo
Sukupolvi 5. sukupolvi
Julkaisu Japanin lippu 23. kesäkuuta 1996
Yhdysvaltain lippu 29. syyskuuta 1996
Euroopan unionin lippu
Australian lippu 1. maaliskuuta 1997
Ranskan lippu 1. syyskuuta 1997
Kiinan lippu 17. marraskuuta 2003
Laitteisto 93,75 MHz:n MIPS R4300 -suoritin, 62,5 MHz:n SGI grafiikkasuoritin, 4 Mt RDRAM-keskusmuistia
Tallennusväline pelikasetti
Pelit luettelo Nintendo 64 -peleistä
Edeltäjä Super Nintendo Entertainment System
Seuraaja Nintendo GameCube
Gamepad.svg
Lisää videopeliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

Nintendo 64 eli N64 on Nintendon kehittämä ja alun perin 1996 julkaisema videopelikonsoli. N64 julkaistiin 1997 Euroopassa ja Australiassa.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nintendo ilmoitti 1993 kehittävänsä Silicon Graphicsin kanssa uutta Project Reality -koodinimistä konsolia. Koodinimi syntyi spekulaatiosta, jonka mukaan konsoli pystyisi tuottamaan sen ajan supertietokoneiden kanssa saman tasoista grafiikkaa. Kun konsoli oli vielä suunnitteluvaiheessa, sen markkinoitiin olevan graafisilta ominaisuuksiltaan ensimmäisen Jurassic Park -elokuvan tasoa.lähde? 1994 Rareware ja Midway Games julkaisivat Killer Instinct ja Cruis'n USA -kolikkopelit, joiden väitettiin käyttävän uudelleennimetyn Ultra 64:n laitteistoa. Laitteistolla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä Ultra 64:n kanssa, vaan pelit käyttivät hyväkseen kiintolevyjä ja TMS-prosessoreita. Killer Instinct oli grafiikassa aikansa kehittynein peli, ja muun muassa sen pelitaustat näytettiin suoraan kiintolevyltä ja animoituina hahmojen liikkuessa vaakasuunnassa.

Nintendo 64 julkistettiin ensi kertaa 24. marraskuuta 1995 Japanissa Shoshinkai-ohjelmistomessuilla Nintendo Ultra 64 -nimellä. Ultra-liite pudotettiin pois nimestä 1. helmikuuta 1996, koska Konami oli jo ehtinyt rekisteröidä sen Ultra Games -jaostonsa tavaramerkiksi.

Merkittäviä pelejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mario Kart 64 Mario Party Paper Mario
Lylat Wars Super Smash Bros. Super Mario 64
The Legend of Zelda: Ocarina of Time The Legend of Zelda: Majora's Mask Mario Tennis
Wave Race 64 Mario Golf Yoshi's Story
  • Rare Ltd. kehitti tasaiseen tahtiin pelejä Nintendo 64:lle luoden muun muassa Banjo-Kazooie- ja Conker-sarjat sekä tuoden Nintendon kuuluisan Donkey Kong -pelisarjan kolmiulotteiseen muotoon pelissä Donkey Kong 64. Yrityksen peleihin lukeutuvat:
Blast Corps Banjo-Kazooie Perfect Dark
Conker's Bad Fur Day Diddy Kong Racing Donkey Kong 64
GoldenEye 007 Jet Force Gemini Banjo-Tooie

Huomioitavia julkaisuja olivat myös Turok: Dinosaur Hunter -nimikkeen ensimmäiset pelit. Ensimmäinen peli, Turok: Dinosaur Hunter, oli menestystuote konsolin ensimmäisen persoonan ammuntapelien joukossa esitellen uuden näkökulman Amerikan alkuperäiskansojen metsästäjästä scifi-fantasia-teemaisessa ympäristössä; tämä oli uusi pelikokemus aikanansa. Pelin jatko-osa, Turok 2: Seeds of Evil, oli arvostelujen mukaan kelvollinen seuraaja edeltäjälleen. Lisäksi sarjassa ilmestyivät Turok: Rage Wars ja Turok 3: Shadow of Oblivion, joista ensimmäinen oli hyvät arvostelut saanut puhdas moninpeli, ja toinen sarjan muiden osien taustalle jäävä julkaisu.

Konamin N64-pelit eivät ole koskaan saaneet suurta kiitosta faneilta eritoten niiden heikon graafisen toteutuksensa vuoksi. Castlevania-sarjan edustajista vain toista pidetään kelvollisena julkaisuna. Konami kuitenkin julkaisi mm. kolme I.S.S.-peliä N64:lle.

Viimeinen Nintendo 64 -peli, joka julkaistiin Pohjois-Amerikassa, oli 20. elokuuta 2002 julkaistu Tony Hawk's Pro Skater 3, kun taas Euroopassa viimeinen peli oli 16. marraskuuta 2001 julkaistu Mario Party 3.

Grafiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Graafisen suorituskyvyn osalta Nintendossa oli tiettyjä pullonkauloja, joista merkittävimpiin kuului tekstuurivälimuistin rajoittaminen 4096 tavuun. Yhdessä kasettien pienen tallennuskapasiteetin kanssa tämä teki muiden kuin hyvin pienten tekstuurien käytön hankalaksi. Konsolissa oli lisäksi bilineaarinen suodatus, joten pieniresoluutioiset tekstuurit näyttivät erittäin sumeilta. Konsolin elinkaaren loppua kohti ongelmaa tosin kyettiin kiertämään eri tavoin.

Toisaalta Nintendo 64 kykeni teksturoinnissa kilpailijoita PlayStationia ja Saturnia kehittyneempään trilineaariseen suodatukseen, mikä teki pinnoista pehmeitä verrattuna kilpailijoiden pikselöityneisiin pintoihin. Suodatus sai pieniresoluutioiset tekstuurit näyttämään todellista tarkemmilta. Eräissä Nintendon ei-realistisuuteen pyrkivissä peleissä, kuten Super Mario 64:ssä, käytettiin erittäin yksinkertaisia teksturointeja ja paljon gouraud-varjostusta. Tällä saatiin tiettyihin peleihin niiden teemaan sopiva sarjakuvamainen tyyli, joka peitti laitteiston rajoituksia.

Kasetit vs. levyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nintendo 64:n pelikasetti avattuna.
Nintendo 64:n pelikasetti avattuna niin, että mikrosiru näkyy.

Nintendo 64 oli viimeinen huomattava pelikonsoli, jonka pelit oli tallennettu ROM-kaseteille (vaikkakin SNK:n Neo-Geo-laitteiston tuotantoa jatkettiin aina vuoteen 2004 asti).

Edut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nintendo perusteli kasettien käyttämistä Nintendo 64:n kanssa useilla tavoilla:

  • ROM-kasettien latausajat ovat erittäin nopeita verrattuna levyihin varsinkin, kun senaikaisten CD-ROM-asemien nopeudet olivat harvoin suurempia kuin 4x. Tämän huomaa monista latausruuduista, joita on Sony PlayStationin peleissä mutta harvoin N64:n peleissä. ROM-kasetit ovat niin paljon nopeampia kuin 2x-CD-ROM-asemat muissa konsoleissa, että kehittäjät pystyivät lähettämään dataa reaaliajassa.
  • ROM-kasettien monistaminen on vaikeaa ja kallista, mikä näin ollen estää laittoman kopioinnin. Vaikka PC:lle kehitettiin myöhemmin laittomia oheislaitteita, ne ovat harvinaisia verrattuna tavalliseen CD-asemaan kuten PlayStationissa. Nintendo 64:ään verrattuna piratismi oli PlayStationilla valtavaa.
  • ROM-kasetteihin voi lisätä peliä tukevia mikrosiruja, kuten SNES:n kohdalla tehtiin. (Starwing käyttää hyväkseen Super FX -sirua.)
  • Useimmat kasetit tallentavat itsenäisesti profiileja ja pelitilanteita itse kasetille, joten erillisiä ja kalliita muistikortteja ei tarvita. Alussa datan tallennukseen tarvittiin kasetin paristoa, josta loppui virta aikanaan, tosin yleensä vasta vuosien päästä. Myöhemmissä peleissä pariston sijasta tallennukseen käytettiin EEPROM-siruja. (Jotkin pelit, kuten Rayman 2, sen sijaan vaativat muistikortin kaltaisen "Controller pak":in pelitilanteen tallentamiseen.)
  • ROM-kasetit ovat paljon kestävämpiä kuin CD-ROM:it. Kasetin vahingoittaminen on erittäin vaikeaa, kun taas CD-ROM-levyjä pitää kohdella varovasti ja säilyttää koteloissa. Tämän vuoksi kasetit ovat parempia lapsille, jotka eivät osaa pitää huolta CD-ROM-levyistä. Kasetti myös estää vahingossa tapahtuvat raapaisut, eikä täten naarmuista syntyviä levynlukuvaikeuksiakaan ole.
  • Oli myös hyvin yleistä, että varhaiset CD-ROM-mekanismit pettivät. ROM-kasetti-järjestelmässä ei ole liikkuvia osia.

Haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kasettien tallennuskapasiteetti oli huomattavasti CD-ROM:ia pienempi. Tämän vuoksi muille konsoleille tehdyt pelit jouduttiin pakkaamaan Nintendo 64:lle siirrettäessä, ja elokuvakohtauksia jouduttiin usein jättämään pois. Toisaalta kehittäjät CD-ROM konsoleilla eivät aina ottaneet formaatin muistikapasiteetista täyttä hyötyä irti, toisin kuin Nintendo 64:llä. Tästä esimerkkinä Resident Evil 2, joka Playstationilla julkaistiin kahdella CD:llä, mutta Nintendo 64:llä vain yhdellä kasetilla ja vielä Playstation-versiota tarkemmilla grafiikoilla, huolimatta kasetin pienemmästä muistimäärästä.
  • Kasetit olivat paljon kalliimpia tuottaa kuin CD-levyt. CD-levyjen tuotanto oli myös nopeampaa kuin kasettien, ja CD-pohjaisten konsolien pelikehittäjät saattoivat helposti muuttaa tuotantomäärää vastaamaan kysynnänvaihteluita, kun taas kasettien kohdalla tuotanto- ja kustannusarvioinnit oli tehtävä paljon tarkemmin.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikanaan Sonyn ja Segan kilpailevien laitteiden (Playstationin ja Saturnin) pelit oli tallennettu CD-ROM-levyille. Niiden valmistus ja levittäminen on paljon halvempaa, mikä tekee kehittämisestä edullisempaa kolmannelle osapuolelle. Seurauksena useat pelikehittäjät, jotka olivat tukeneet Nintendoa, siirtyivät suurempien voittojen perässä CD-pohjaisille alustoille.

N64:n kasetin tuotantomaksu oli korkeampi kuin CD:n; yksi ajan pelilehdistä väitti, että keskimääräinen kasetin tuotantohinta on 25 dollaria, kun taas CD-levyn on 10 senttiä. Julkaisijoiden piti maksattaa korkeat kehityskustannukset kuluttajilla, joten N64:n pelit olivat kalliimpia kuin PlayStationin. Yhdysvalloissa PlayStation-pelien hinnat ylittivät harvoin 50 dollaria, mutta N64-pelien hinnat saattoivat nousta 60 dollariin. Sonyn Greatest Hits -pelit (Euroopassa Platinum-pelit) hinnoiteltiin 19,99 dollariin kappaleelta, kun taas Nintendon Player's Choice -pelit maksoivat 39,99 dollaria kappaleelta.

Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasettiaikakauden jatkaminen Nintendo 64:llä oli avaintekijä siihen, että Nintendo menetti johtoasemansa videopelimarkkinoilla. Useimmat kasettien edut eivät tulleet tarpeeksi hyvin esille, ja kasettien puutteet nousivatkin merkittävämpään asemaan; puutteet käänsivät kuluttajat kuten myös kehittäjät pois laitteelta. Etenkin myöhempinä aikoina kaseteille kehittäminen oli vaikeaa ja kallista varsinkin, kun kasettien rajoitettu tallennustila rajoitti pelien sisältöä. Useimmat kolmannen osapuolen kehittäjät vaihtoivat PlayStationiin (kuten Square, jonka Final Fantasy VII oli alun perin tarkoitus julkaista N64:lle), kun taas ne, jotka jäivät, julkaisivat vähemmän pelejä N64:lle (Capcom, joka julkaisi vain 3 peliä, ja Konami, joka julkaisi 13 N64:lle ja yli 50 PlayStationille). Uusia pelijulkaisuja oli vähän ja harvassa, kun taas PlayStationille tulvi uusia pelejä. Lopputuloksena N64:n pelikirjasto rajoittuu noin 200 kappaleeseen; vastaavasti PlayStationin kirjastoon kuuluu yli 1000 kappaletta. (Muutama PlayStation-peli kehitettiin vielä PlayStation 2:n julkaisunkin jälkeen, kun Nintendo 64:n pelikehitys loppui GameCuben julkaisuun.) Useimmat Nintendo 64:n parhaista peleistä oli Nintendon kehittämiä, tai toisen osapuolen, kuten Rarewaren. Roolipelien suhteellisen pieni osuus vaikutti myös siihen, ettei N64 juurikaan menestynyt Japanin markkinoilla, joka oli perinteisesti ollut yksi Nintendon vahvimmista markkina-alueista.

Haittapuolista huolimatta N64:lle julkaistiin useita suosittuja pelejä, jotka antoivat sille pitkän käyttöiän. N64 otti konsolisukupolven toisen paikan ja PlayStation ensimmäisen, noin 40 ja 51 %:n markkinaosuuksilla. Suurin osa tästä suosiosta saatiin Nintendon vahvojen ensimmäisen osapuolen pelien ansiosta, kuten Marion ja The Legend of Zeldan, joilla oli vahva brändi, vaikka ne ilmestyivät vain Nintendon konsoleille. (Brändi on vahva nykyäänkin.) Nintendo 64 säilytti myös vanhempien pelaajien suosion, mistä kuuluu kiitos peleille GoldenEye 007, Nightmare Creatures, Resident Evil 2, Perfect Dark, Shadow Man, Doom 64 ja Quake II.

Nintendo 64:lle julkaistiin vanhan FamiComin tapaan diskettiasema (N64DD), joka lisäisi pelien kokoa huimasti. Muun muassa Ocarina of Time -pelille aiottiin julkaista vaikeampi Master Quest -versio. Myöhemmin GameCubella on kuitenkin julkaistu mm. Master Quest ja Doshin the Giant, jotka olivat molemmat N64DD-projekteja.

Vuonna 2001 Nintendo 64 korvattiin levypohjaisella Nintendo GameCubella, vaikka Nintendo kieltäytyikin käyttämästä yleistä CD/DVD-teknologiaa. Sen sijaan GameCubella käytetään pienempää GameCuben optista levyä. Piratismin estämisen lisäksi levyratkaisu tekee konsolista myös sukupolvensa kätevimmän ja liikutettavimman.

Triviaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ocarina of Time sai vuonna 2000 jatko-osan Majora's Mask, joka nostatti aluksi mielenkiintoa N64:ää kohtaan mutta ilmestyessään jäi monien medioiden epähuomioon. Tämä oli yksi peleistä, jotka hyödynsivät Nintendo 64:n expansion-pakkia, joka mahdollisti paremman graafisen ilmeen.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]