Jurassic Park

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jurassic Park
Elokuvan mainosjuliste
Elokuvan mainosjuliste
Ohjaaja Steven Spielberg
Käsikirjoittaja Michael Crichton
David Koepp
Tuottaja Kathleen Kennedy
Gerald R. Molen
Säveltäjä John Williams
Kuvaaja Dean Cundey
Leikkaaja Michael Kahn
Lavastaja Jackie Carr
Erikoisefektit Stan Winston
Phil Tippett
Michael Lantieri
Dennis Muren
Pääosat Sam Neill
Laura Dern
Jeff Goldblum
Richard Attenborough
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Pictures
Amblin Entertainment
Ensi-ilta Flag of the United States.svg 9. kesäkuuta 1993
Flag of Finland.svg 1. syyskuuta 1993
Kesto 127 min
Alkuperäiskieli englanti
Ikäraja Kuvaohjelman ikäraja 12
Budjetti 63 000 000 $
Tuotto 914 691 118 $
Seuraaja Kadonnut maailma – Jurassic Park
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
Allmovie

Jurassic Park on Steven Spielbergin ohjaama, Michael Crichtonin samannimiseen romaaniin (Suomessa julkaistu nimellä Dinosauruspuisto) perustuva yhdysvaltalainen tieteis- ja seikkailuelokuva vuodelta 1993. Elokuva kuvattiin Kauain saarella, Havaijilla ja siitä tuli aikanaan maailman menestynein elokuva.

Elokuva on saanut kaksi jatko-osaa: Kadonnut maailma: Jurassic Park (1997) ja Jurassic Park III (2001), jota Spielberg ei ohjannut.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tarina

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Ryhmä tiedemiehiä (paleontologit Alan Grant, Ellie Sattler ja kaaosteoriamatemaatikko Ian Malcolm) sekä lakimies Donald Gennaro kutsutaan antamaan mielipiteensä Jurassic Park -puistosta, jonka perusti miljardööri John Hammond Isla Nublarin saarelle lähelle Costa Ricaa. Hammond haluaa kuulla heidän mielipiteensä ennen kuin hän aukaisee puiston vuoden kuluttua.

Puiston vetonaulana ovat esihistorialliset dinosaurukset, jotka ovat kloonattu vahingoittuneesta dinosauruksen DNA:sta. Veri, joka sisälsi DNA:ta, oli saatu hyttysistä, jotka olivat imeneet dinosaurusten verta ja jääneet kiinni meripihkaan. He olivat kuitenkin joutuneet paikkaamaan joitain kohtia DNA:sta sammakoiden geeneillä saadakseen DNA:n kokonaiseksi. He halusivat myös varmistua siitä, että dinosaurukset eivät lisääntyisi, joten he olivat tehneet kaikista eläimistä naaraita.

Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan. Puiston pääohjelmoija Dennis Nedry varastaa dinosaurusten alkioita. Hän oli tehnyt sopimuksen Biosyn-yhtiölle työskentelevän Lewis Dogsonin kanssa. Jotta Nedry pystyisi toteuttamaan suunnitelmansa, hänen täytyy sulkea kaikki puiston turvajärjestelmät mukaan lukien puistoa ympäröivät sähköaidat. Pakomatkallaan hän kuitenkin joutuu Dilophosauruksen saaliiksi.

Samaan aikaan Grant, Ellie, Ian, Gennaro sekä Hammondin lapsenlapset Tim ja Lex lähtevät kiertoajelulle puistoon tiettyä reittiä pitkin kulkevilla sähköautoilla. Ellie jää tutkimaan sairasta Triceratopsia, kun muut jatkavat kiertoajelua. Nedryn sulkiessa turvatoimia saarelle saapuu myrsky. Dennis sulkee kuitenkin myös joitain sähkölaitteita kuten puhelimet ja kiertoajelun, jolloin autot juuttuvat Tyrannosaurusten aitauksen eteen. Pian Tyrannosaurus hyökkää paikalle, syö Gennaron ja haavoittaa Iania. Se myös kaataa auton, jossa Tim ja Lex ovat, mutta Grant onnistuu pelastamaan heidät.

Hammond on huolissaan lapsista ja lähettää puiston turvallisuudesta huolehtivan Robert Muldoonin pelastamaan heidät, ja Ellie lähtee hänen mukaansa. He löytävät Ianin, sekä Grantin ja lasten jäljet mudassa johtamassa pois autolta. Tyrannosaurus hyökkää, mutta he onnistuvat pakenemaan jeepillä.

Grant, Tim ja Lex nukkuvat puussa ja heräävät aamulla Brachiosauruksen ollessa aterioimassa heidän lähettyvillään. Pian Grant huomaa maassa munankuoria ja tajuaa, että dinosaurukset ovat pystyneet lisääntymään, koska on olemassa sammakoita, jotka pystyvät vaihtamaan sukupuoltaan ja osa dinosaurusten geeneistähän oli korvattu sammakoiden geeneillä. Kolmikko kohtaa tasangolla Tyrannosauruksen takaa-ajaman Gallimimus-lauman ja pääsevät aitauksen loppuosaan.

Samaan aikaan Ellie, Ian, Hammond, Muldoon ja Ray Arnold suunnittelevat pelastusoperaatiota. He katkaisevat sähköt siinä toivossa, että verkko palaisi takaisin normaalitilaan, koska Nedry oli sotkenut sen hakkeroimalla. Ray päättää lähteä kytkemään virrat uudelleen päälle, muttei palaa. Hammond lähettää Ellien ja Muldoonin hoitamaan asian, mutta matkalla Muldoon huomaa Velociraptorin läsnäolon. Hän jää metsästämään niitä, kun Ellie onnistuu kytkemään virrat. Ellie tajuaa Arnoldin kuolleen, ja raptorit pääsevät sisään. Ellie pakenee, mutta Muldoon joutuu raptorien tappamaksi. Ellien kytkiessä sähköjä päälle Grant, Tim ja Lex ovat kiipeämässä sähköaidan yli. Tim saa sähköiskun, josta hän kuitenkin selviytyy. Grant vie lapset vieraskeskukseen ja tapaa Ellien.

Vieraskeskuksessa Tim ja Lex pakenevat kahta raptoria keittiöön, jossa he lukitsevat toisen raptorin kylmiöön. Keittiön ulkopuolella he tapaavat Grantin ja Ellien, jotka ovat varustautuneet aseilla. He menevät valvomoon, jossa he kytkevät virrat päälle, jolloin ovet lukkiutuvat. Grant soittaa Hammondille ja käskee tämän pyytää helikopterin hakemaan heidät pois. Puhelu kuitenkin keskeytyy, kun Velociraptor hyökkää huoneeseen ikkunasta. Grant ja lapset kiipeävät nopeasti tikkaita katossa olevaan luukkuun. He saapuvat rakennustelineille, jossa he ovat joutumassa raptoreiden saaliiksi, kunnes Tyrannosaurus hyökkää ja tappaa toisen raptorin. Grant, Ellie, Tim ja Lex pakenevat, kun toinen raptor jää epätoivoisesti taistelemaan Tyrannosauruksen kanssa. Raptorin kuoltessa Tyrannosaurus karjuu ja esittelyteksti "kun dinosaurukset hallitsivat maailmaa" putoaa. Selviytyjät etenevät Hammondin jeepillä helikopterin luokse ja pakenevat saarelta.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

[muokkaa] Tekeminen

[muokkaa] Esituotanto

Sukupuuttoon kuolleiden eläinten geneettinen uudelleenluominen oli pysynyt puheenaiheena jo kymmenen vuotta ennen kuin kirjailija Michael Crichton sai ideansa dinosaurusten geneettisestä uudelleenluomisesta. Hän kertoi ideasta ystävilleen MIT:ssa ja rohkaistui heidän todettuaan, että se voisi toimia.[1]

Myöhemmin Crichton ja Spielberg työskentelivät yhteisen käsikirjoituksen parissa. Kesken työn Spielberg tiedusteli Crichtonilta tämän tulevista kirjoista, jolloin hän mainitsi kirjoittavansa tarinaa dinosauruksista ja geeniteknologiasta. Spielberg kiinnostui projektista heti.[1]

Tehdessään kuvakäsikirjoitusta elokuvaan Spielbergille selvisi, että elokuva tulisi vaatimaan ennätyksellisen määrän erikoistehosteita. Hän palkkasi työhön neljä nimekästä erikoistehosteiden tekijää: Stan Winstonin, Phil Tippetin, Dennis Murenin ja Michael Lantierin. Winstonin ryhmä loi kaikki kuvauksissa täysikokoiset dinosaurus-robotit, kun taas Tippetin piti alun perin toteuttaa kaikki muut täysikokoiset dinosaurukset go-motion-animaatiolla, joka oli kehittyneempi versio aiemmin käytetystä stop-motionista. Spielberg kuitenkin piti testianimaatioita nykivinä ja suostui lopulta Dennis Murenin ehdotukseen toteuttaa kaikki dinosaurukset CGI-animaatiolla.[1]

[muokkaa] Roolit

 Sam Neill  ... Alan Grant  
 Laura Dern  ... Ellie Sattler  
 Jeff Goldblum  ... Ian Malcolm  
 Richard Attenborough  ... John Hammond  
 Bob Peck  ... Robert Muldoon  
 Joseph Mazzello  ... Tim Murphy  
 Ariana Richards  ... Alexis "Lex" Murphy  
 Martin Ferrero  ... Donald Gennaro  
 Samuel L. Jackson  ... Ray Arnold  
 Wayne Knight  ... Dennis Nedry  
 B.D. Wong  ... Henry Wu  

Ensimmäiset valinnat rooleihin olivat Jeff Goldblum ja Sir Richard Attenborough. Alan Grantin rooliin Spielberg harkitsi ensin Richard Dreyfussia sekä William Hurtia ja ehti kysyä jopa Harrison Fordia ennen kuin valitsi Sam Neillin. Hahmo perustuu oikeaan paleontologiin Jack Horneriin. Spielberg halusi myös alun perin Sigourney Weaverin näyttelemään Ellie Sattleria.

[muokkaa] Alkuperäinen lopetus

Alun perin elokuvan piti loppua siihen, kun Tyrannosauruksen luuranko putoaa ja murskaa leuoillaan Velociraptorin, ennen kuin se ehtii hyökätä Alanin, Ellien, Timin ja Lexin kimppuun. Toinen raptor olisi murskaantunut rakennustelineen alle. Hammond saapuu ja ampuu viimeisen raptorin haulikolla.

Kun alkuperäinen lopetus näytti myöhemmin liian yksinkertaiselta, luuranko korvattiin elävällä Tyrannosauruksella, joka hyökkää raptoreiden kimppuun pelastaen Grantin ja muut. Sitä ei kuitenkaan kerrota, miten Tyrannosaurus tuli vierailijakeskukseen ja miten raptorit, Grant ja muut eivät huomanneet sitä (ottaen huomioon sen ison koon ja äänekkäät askeleet). Seinässä on kuitenkin iso, muovilla peitetty reikä, josta Tyrannosaurus luultavasti tuli läpi. Tämä kohtaus myös poistaa raptoreiden ampumisen. Molemmissa versioissa selviytyneet pakenevat Hammondin kanssa jeepillä helikopterille ja pakenevat saarelta.

Alkuperäistä lopetusta käytettiin Sega Mega Driven Jurassic Park -videopelissä. Lopetusta käytettiin Grantin kampanjan lopussa, jossa pelaaja pudottaa luurangon kranaateilla. Mutta jos pelaaja valitsee raptorin pelattavaksi hahmoksi, luuranko pitää pudottaa Grantin päälle.

[muokkaa] Erot kirjaan verrattuna

(Lähde)[2]

  • Kirjassa kiertoajeluautot ovat Toyota Land Cruisereita, mutta elokuvassa ne ovat Ford Explorereita.
  • Kirjassa puistossa on kone, joka pitää lukua eläinten määrästä.
  • Muutamat kirjan juonikuviot (kuten Tyrannosaurus vesiputouksella, pikkutyttö hiekkarannalla pienten dinosaurusten uhrina, Alanin ja lasten matkustaminen jokea alas sekä Pterosaurus-häkin läpi kulkeminen) jätettiin elokuvassa käyttämättä, mutta esiintyvät jatko-osissa.
  • Eläinten lisääntyminen mainitaan elokuvassa vain kaksi kertaa, mutta kirjassa se on toistuvaa.
  • Kirjan Ian on melko ivallinen, mutta loistava mies, joka ei voinut kunnolla arvostaa tarkkuuttaan kaaosteorioissaan, koska hän vahingoittuu liikuntakyvyttömäksi dinosauruksen hyökkäyksessä. Ianin teräviä monologeja lievennettiin elokuvaa varten. Kirjassa Iania myös kuvaillaan kaljuuntuvaksi ja paljon vähemmän vankkarakenteiseksi kuin on häntä elokuvassa näyttelevä Jeff Goldblum.
  • Kirjassa Ianin kuolee lopussa, joskin kirjan jatko-osassa hänet "herätetään" henkiin. Elokuvassa hän selviytyy.
  • Kirjassa pääinsinööri Arnoldin etunimi on John, elokuvassa Ray.
  • Kirjassa Tyrannosaurus jahtaa autoa, jossa ovat Muldoon ja Gennaro. Elokuvassa autossa ovat Ellie, Ian ja Muldoon.
  • Kirjassa on takauma, jossa Tim kertoo Grantille siitä, kun hän oli museossa ja kuinka ihmiset vääristivät Tyrannosauruksen selkänikamien määrän.
  • Kohtaus, jossa ihmisiä kuolee ja selviytyy on kirjassa melko ironinen. Useat henkilöt kuolevat kirjassa mutta selviytyvät elokuvissa, toisten laita taas on päinvastoin. Esimerkiksi Gennaro pakenee kirjassa, mutta kuolee elokuvassa. Hammond taas joutuu Procompsognathuksien saaliiksi kirjassa, mutta elokuvassa hän pakenee naarmuitta.
  • Grantin suhde Ellieen on kirjassa puhtaasti ammattimainen, kun taas elokuvassa heitä käsitellään romanttisesti.
  • Grant kasvattaa partaa kirjassa ja on jonkin verran lyhyempi ja möhömahainen.
  • Grant ei pidä lapsista elokuvassa, mutta kirjassa hän pitää heistä alusta alkaen.
  • Kirjassa Ellie on 24-vuotias ja kihloissa lääkärin kanssa. Elokuvassa hän ei ole naimisissa.
  • Gennaroa kuvaillaan kirjassa 40-vuotiaaksi, lihaksikkaaksi ja urheilulliseksi. Elokuvassa hän on lyhyt, laiha ja jokseenkin typerä, ja hän muistuttaa persoonallisuudeltaan kirjan Hammondia, mutta toimii kuin kirjan Ed Regis. Kirjassa Regis, InGenin päätiedottaja, kutsutaan Latinalaiseen Amerikkaan sen jälkeen, kun työntekijät kuolevat, ja hän tuo tiedemiehet PR-tarkoituksia varten. Sitten hän jättää lapset autoon ja joutuu Tyrannosauruksen saaliiksi kiertoajeluautohyökkäyksen jälkeen. Sitä vastoin elokuvassa niin käy Gennarolle. Persoonalliselta älyltään he ovat erilaisia. Regis on pitkä, punatukkainen ja jokseenkin charmikas, kun taas Hammond on kärsimätön, vieraantunut ja uikuttava kuten elokuvan Gennaro.
  • Kirjassa Gennaro on eräänlainen "jokamies"-tyyppi, välillä hyvinkin rohkea (menee kääntämään virran päälle, metsästää Tyrannosaurusta Muldoonin kanssa, menee Raptoreiden pesään ja käyttää radiota virtojen mentyä takaisin päälle), välillä taas pelkuri (piileskelee rekassa Procompsognathuksilta ja hylkää Muldoonin).
  • Hammondin hahmo on myös selvästi erilainen. Kirjassa hän kuolee viime kädessä pienen dinosauruksen leukoihin, kun hän murtuneesta nilkastaan huolimatta yrittäessään kiivetä mäkeä ylös huvilalleen. Kiipeämisen aikana hänen päänsä täyttyy suunnitelmista rakentaa jälleen puisto jonnekin muualle sekä ärtymyksestä vieraitaan ja lapsenlapsiaan kohtaan. Kirjassa hän tekee puiston vain yhdestä syystä: ansaitakseen rahaa, kuten hän kuvailee "Mikään ei estä minua avaamasta tätä puistoa maailman kaikille lapsille... ainakin rikkaille". Huolimatta kaikista Ianin todisteista ja vahingoista, joita dinosaurukset olivat aiheuttaneet, Hammond halusi silti luoda uuden saaren. Elokuvassa hän teki kuitenkin puiston jokaiselle maailmassa, ei ainoastaan rikkaille, ja halusi selvästi nauttia siitä, kun lapset ihmettelevät dinosauruksia. Toisin kuin kirjassa, elokuvan lopussa hän ymmärtää, ettei se voisi koskaan toimia eikä enää rahoita puistoa.
  • Kirjassa Lex Murphy (Ariana Richards elokuvassa) on nuorempi kuin Tim ja kuvataan poikatyttönä, kun taas Tim on perehtynyt tietokoneisiin ja kantaa dinosaurus-pakkomiellettä. Elokuvassa Tim on nuorempi ja hänen tietokonetaitojansa laajennetaan ja annetaan Lexille. Tim myös kiroilee paljon kirjassa, mutta ei elokuvassa.
  • Kirjassa Muldoon on alkoholiongelmainen, suurikokoinen, järkevä ja raisu mies, joka on kotoisin Etelä-Afrikasta. Hän kuitenkin vahingoittaa useaa dinosaurusta kunnollisella määrällä aseistusta (raketit, aseet ja tappavat myrkyt). Elokuvassa hän on hyvin hiljainen ja hänellä on vain yksi ase käytössään (Franchi SPAS-12 -haulikko, joka ei ole hyvä pitkän matkan metsästysase sen epätarkkuuden takia). Raptorit olivat kuitenkin ovelampia ja syövät hänet, ennen kuin hän ehtii käyttää sitä. Se käänsi Raptoreiden huomion muualle ja tämä antoi Ellielle tarpeeksi aikaa paeta bunkkerista. Kirjassa Ellie ja Muldoon saavat houkuteltua suurimman osan Raptoreista vierailijakeskukseen, mikä antoi Grantille tilaisuuden käynnistää generaattori. Kaikkien kykenemättömyys tappaa dinosauruksia elokuvassa luetaan pääasiassa ohjaaja Steven Spielbergin ansioksi, joka on kuuluisa haluttomuudestaan tehdä sankareista aseiden käyttäjiä ja metsästäjiä Indiana Jonesin jälkeen.
  • Huomattava ero kirjan ja elokuvan välillä on tarinan lopussa olevassa Grantin ja Raptoreiden kohtauksessa. Kirjassa hän houkuttelee ne huoneeseen ja tappaa kolme niistä myrkytetyillä munilla ja ruiskuilla, elokuvassa sen sijaan Tyrannosaurus saapuu vierailijakeskukseen ja syö raptorit, jolloin Grant ja muut pelastuvat.
  • Kirjassa kohtaus, jossa Tyrannosaurus hyökkää autojen kimppuun, on pidempi ja siinä on synkempi ja klaustrofobisempi tunnelma.
  • Eläinlääkäri Gerry Hardingilla on kirjassa tärkeämpi rooli. Siinä hän selviytyy Raptoreiden hyökkäyksestä ja pelastaa Ianin.
  • Kirjassa Henry Wulla on myös merkittävämpi rooli, mutta elokuvassa hän esiintyy vain lyhyen aikaa. Hänet kuvataan tyypilliseksi nuoreksi tiedemieheksi, joka yrittää saada jälkensä tieteelliseen maailmaan. Wu oli huolissaan siitä, että dinosaurukset voisivat lisääntyä huolimatta hänen parhaista ehkäisy-yrityksistään, silti myös ylpeänä siitä tosiasiasta, että hän kloonasi dinosaurukset tarpeeksi hyvin, että ne voisivat tuottaa jälkeläisiä itse. Wu ja Arnold työskentelevät yhdessä saadakseen tietokoneen takaisin kuntoon ja hän keskustelee Hammondin kanssa puiston pyörittämisestä. Kirjassa Wu kuolee, mutta elokuvassa ei.
  • Kirjassa puiston henkilökunta ja työntekijät eivät lähde laivalla mantereelle, kun taas elokuvassa he lähtevät, joten vähemmän ihmisiä kuolee.
  • Kirjassa Hammond oli kerännyt rahaa kääpiönorsulla, kun taas elokuvassa mainittiin kirppusirkus.
  • Kirjassa Arnold ja Wu pystyivät kääntämään turvajärjestelmän takaisin päälle ilman, että heidän tarvitsi sulkea koko järjestelmää. Tämä johtuu siitä että Dennis Nedry ei pystynyt sulkemaan turvajärjestelmää, joka tarkkaili hänen jokaista liikettään. Tekemällä niin he eivät kuitenkaan saaneet selville mitä puhelimille tapahtui.
  • Gennaron vaatimuksesta (kutsua helikopteri Ianille) he sulkevat koko järjestelmän ja alkulatauksen toistolla saavat puhelimet takaisin toimimaan. He luulevat kaiken olevan kunnossa ja Muldoon lähtee vangitsemaan paenneita eläimiä. Kuitenkin noin viisi tuntia myöhemmin, juuri kun Muldoon saa Tyrannosauruksen vangituksi, virta katkeaa jälleen. Arnold ja Wu huomaavat, että kun he toistivat alkulatauksen, he käynnistivät apuvirralla normaalin sijaan, koska päägeneraattori tarvitsi virtaa apuvirrasta käynnistyäkseen. Valot, tietokoneet, videojärjestelmät ja ovien lukot toimivat, mutta kukaan ei tarkistanut sähköaitoja, joiden käynnistämiseen apuvirtageneraattorin teho ei riittänyt. Sillä aikaa Raptorit pakenivat ja alkoivat aiheuttaa tuhoa. Tämä liittyi enemmän kaaosteoriaan – ideaan, että elävässä järjestelmässä on liian monta muuttujaa ihmiselle selvitettäväksi, ja vain yksi erehdys voi osoittautua tuhoisaksi. Elokuvassa Wu ei ole paikalla eikä Arnold voi kytkeä virtaa yhteenkään järjestelmään sulkematta koko järjestelmää. Tämä ilmeni siinä, että Nedry pystyi sulkemaan turvajärjestelmät. Hän kuitenkin harkitusti jätti raptoriaitauksen aitaan virran päälle kuin tietäen, mitä tapahtuisi, jos ne karkaisivat. Kun Arnold sulkee järjestelmän ja menee generaattorille uudelleenkäynnistämään sitä, Raptorit karkaavat. Ne ahdistivat hänet generaattoriasemalle ja tappoivat hänet.
  • Kirjassa Tyrannosauruksella on tarttumakieli.
  • Kirjassa matkustajat tulevat ulos autoista katsomaan sairasta Stegosaurusta. Elokuvassa se on sairas Triceratops. Stegosaurus esiintyi ensimmäisen kerran elokuvassa Kadonnut maailma: Jurassic Park.
  • Kirjassa Hammond ei vieraile Grantin ja Ellien luona, mutta hallituksen työntekijä vierailee. Sen sijaan Hammond soittaa Grantille ja pyytää hänet Jurassic Parkiin.
  • Kirjassa Muldoon ja Gennaro löytävät Nedryn runnellun ruumiin sen jälkeen kun Arnold on ilmoittanut löytäneensä hänet. Elokuvassa hänet unohdetaan sen jälkeen kun Dilophosaurus tappaa hänet. Hammond vain mainitsee, että on melko selvää, ettei Nedry palaa.
  • Kirjassa Grant, Lex ja Tim nukkuvat huoltorakennuksessa, elokuvassa puussa.
  • Elokuvan lopussa selviytyneet vain lähtevät saarelta, eikä yleisöllä ole aavistustakaan siitä, mitä jäljelle jääneille dinosauruksille tapahtuisi. Kirjassa Ellie, Grant, Gennaro ja Muldoon menevät tutkimaan Raptoreiden pesää tulivuoreen.
  • Kirjassa Grant pitää Timin kanssa puhumisesta, kun taas elokuvassa hän on hieman vaivautunut siitä.
  • Kirjassa ja elokuvassa mainitaan, että kaikki dinosaurukset olivat riipuvaisia lysiinistä. Wu pani niihin virheellisen geenin, joka esti niitä tuottamasta lysiiniä. Ellei dinosauruksille annettu lysiiniä ne menivät koomaan 24:ssä tunnissa ja kuolivat. Ei tiedetä, miten dinosaurukset pystyivät selviytymään eri kirjojen tai kolmen elokuvan välisen ajan. Kirjassa viitaataan, että ei onnistuttu estämään dinosauruksia tuottamasta lysiiniä ja että sitä kuitenkin syntyi, kun niihin lisättiin muiden eläinten DNA:ta. Tämä virhe mainitiin elokuvassa vain kerran, eikä sitä ikinä selvitetty. Kadonneessa Maailmassa Richard Levinen Costa Rican työtoveri Marty Guitierrez selittää hänelle, että muista poikkeava eläin näkyy usein soijapapufarmin ympärillä ja veikkaa, että näillä eläimillä on runsaasti lysiiniä sisältävä ruokavalio. Samanlainen selitys on elokuvassa Kadonnut maailma: Jurassic Park, jossa Julianne Mooren hahmo Sarah Harding kertoo, että kasvit Isla Nublarilla ja Isla Sornalla sisältävät lysiiniä. Kasvinsyöjät söivät kasveja ja lihansyöjät kasvinsyöjiä, mikä turvasi dinosaurusten lysiinin saannin.

[muokkaa] Elokuvassa esiintyvät dinosaurukset

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

[muokkaa] Musiikki

Album-jurassic-park-original-motion-picture-soundtrack.jpg

Jurassic Park -elokuvan musiikin on säveltänyt John Williams.

  1. Opening Titles
  2. Theme from Jurassic Park
  3. Incident at Isla Nublar
  4. Journey to the Island
  5. The Raptor Attack
  6. Hatching Baby Raptor
  7. Welcome to Jurassic Park
  8. My friend, The Brachiosaurus
  9. Dennis Steals the Embryo
  10. A Tree for My Bed
  11. High-Wire Stunts
  12. Remembering Petticoat Lane
  13. Jurassic Park Gate
  14. Eye to Eye
  15. T-Rex Rescue and Finale
  16. End Credits

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. a b c The Making of Jurassic Park-dokumenttielokuva; Jurassic Park [DVD, 2005], Universal Pictures
  2. Changes from the novel wiki.answers.com. Viitattu 18. elokuuta 2008. (englanniksi)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Jurassic Park -sitaatteja.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä