Tieteiselokuva

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tieteiselokuvan juliste

Tieteiselokuva on elokuvan lajityyppi (genre), joka perustuu tieteistarinoihin, science fictioniin. Lajityyppi on tuttu aivan elokuvateollisuuden varhaisimmilta vuosilta asti. Ensimmäisenä tieteiselokuvana voidaan pitää Georges Mélièsin vuonna 1902 ohjaamaa elokuvaa Matka kuuhun (Le Voyage dans La Lune), joka pohjautui löyhästi Jules Vernen romaaneihin Maasta Kuuhun ja Kuun ympäri.

Tieteiselokuvat ovat käsitelleen monia erikoisia aiheita, joita muissa elokuvissa ei ole esiintynyt. Tieteiselokuvissa on käsitelty herkkiä sosiaalisia ja poliittisia aiheita samalla tarjoten viihdyttävää tarinaa tavallisemmille katsojille. Nykyään tieteiselokuvat ovat erikoistehostetekniikan eturintamassa ja yleisö on tottunut näkemään todentuntuisia muukalaisolentoja, avaruustaisteluita, energia-aseita, valoa nopeampaa matkustamista ja kaukaisia maailmoja.

Nykyaikainen tieteiselokuva sai alkunsa Stanley Kubrickin vuonna 1968 ohjaamasta elokuvasta 2001: Avaruusseikkailu.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Huomattavia tieteiselokuvia

[muokkaa] Suomalaisia tieteiselokuvia

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Schneider, Steven Jay (päätoim.): 101 scifi-elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään. (101 sci-fi movies you must see before you die, 2009.) Käännös: Sini Bonke. Helsinki: Readme.fi, 2009. ISBN 978-952-220-179-9.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä