Blade Runner

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Blade Runner
399px-Blade Runner poster.jpg
Ohjaaja Ridley Scott
Käsikirjoittaja Philip K. Dick
Hampton Fancher
David Peoples
Tuottaja Michael Deeley
Säveltäjä Vangelis
Kuvaaja Jordan Cronenweth
Leikkaaja Terry Rawlings
Marsha Nakashima
Pääosat Harrison Ford
Rutger Hauer
Sean Young
Edward James Olmos
Daryl Hannah
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Warner Bros. Pictures
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 25. kesäkuuta 1982
Suomen lippu 1. lokakuuta 1982
Kesto 117 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 28 miljoonaa USD
Tuotto 33 139 618 USD
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Blade Runner (myös nimellä Blade Runner – Metropolis 2020) on Ridley Scottin ohjaama vuonna 1982 ilmestynyt tieteiselokuva. Elokuva edustaa tyyliltään kyberpunkia ja sijoittuu synkkään tulevaisuuden Los Angelesiin vuonna 2019. Hampton Fancherin ja David Peoplesin kirjoittama käsikirjoitus perustuu löyhästi Philip K. Dickin romaaniin Palkkionmetsästäjä (Do Androids Dream of Electric Sheep?).

Blade Runner ei ilmestyessään menestynyt Pohjois-Amerikassa, mutta sai paremman vastaanoton Euroopassa. Myöhemmin se on kuitenkin saanut huomattavasti arvostusta yksityiskohtaisen maailmansa vuoksi. Sitä on luonnehdittu “uraauurtavaksi science fiction-noir-elokuvaksi”.[1]

Elokuvan dystooppinen Los Angeles on usein mainittu postmodernina elokuvakaupunkina. Blade Runnerin kaupunki ei ole visio ultramoderneista pilvenpiirtäjistä ja järjestyksessä olevista, mekaanisista sisustuksista, vaan se on pikemminkin sekoitus esteettisesti kierrätettyä rappiota.[2]

Elokuvan pääosassa on Harrison Ford ja sivuosissa Rutger Hauer, Sean Young, Edward James Olmos, M. Emmet Walsh, Daryl Hannah, William Sanderson, Brion James, Joe Turkel ja Joanna Cassidy. Elokuvan mieleenpainuvan syntetisaattorimusiikin teki Vangelis.

Visuaalinen ilme[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmin suurimpia vahvuuksia on visuaalisesti kaunis ja huolellisen yksityiskohtaisesti toteutettu tummasävyinen lavastus[3] – sekoitus sadetta, pursuavaa savua ja loputtomasti muuttuvia keinovaloja, jotka yhdessä synnyttävät mielikuvan dystooppisesta yhteiskunnasta ja kurjasta, loppuunkulutetusta Maa-planeetasta.[4]

Ohjaaja Ridley Scott halusi kuvan näyttävän pimeältä, mutta sisältävän silti useita valokerroksia. Kuvaaja Jordan Cronenweth käytti työssään monimutkaisia väripaletteja. Hän valitsi usein raskaita valonlähteitä, jotka oli sijoitettu juuri ja juuri pois näkyvistä. Näin hän valaisi elokuvan ainutlaatuisella tavalla. Kuvaajan mantra elokuvaa tehdessä oli: “Kyse ei ole siitä, mitä valaistaan, vaan siitä, mitä ei valaista.”.[1] Cronenwethin kanssa työskentelivät läheisesti konseptisuunnittelija Syd Mead, tuotantosuunnittelija Lawrence G. Paull, art director David Snyder, puvustajat Michael Kaplan ja Charles Knode, sekä trikkikuvausvalvoja Douglas Trumbull.[1]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studion johtajat eivät pitäneet Blade Runnerista elokuvan testinäytöksissä. Kommenteissa arvosteltiin Vangeliksen musiikin vähäistä käyttöä ja kertojaääntä. Eräs tuottaja jopa sanoi elokuvan "muuttuvan tylsemmäksi jokaisella katselukerralla".[5]

Blade Runner sai alun perin ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Se menestyi huonosti Yhdysvalloissa, vaikkakin paremmin muualla maailmassa. Elokuvan onni kääntyi, kun sitä levitettiin videolla ja kaapelikanavilla.[4] Videolla elokuva saavutti innokkaan kannattajajoukon ja kulttisuosion. Se menestyi lopulta niin hyvin, että se valittiin yhdeksi ensimmäisistä elokuvista, jotka saivat DVD-julkaisun.

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään monet pitävät Blade Runneria modernina klassikkona sekä 2000-luvun tärkeiden teemojen ja huolenaiheiden ennustajana.lähde? Siihen myös viitataan useissa muissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, kuten Num3roiden kolmannen kauden jaksossa Hardball.[6] Yksityiskohtaisen ja omaperäisen tulevaisuudenkuvansa ansiosta sitä myös pidetään yhtenä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista elokuvista.[7][8] Sen visuaalista tyyliä on jäljitelty runsaasti, ja sitä pidetään kyberpunk-genren määritelleenä elokuvana.[7][8] Se on myös monien tieteentekijöiden suosikkielokuva.[9] Blade Runner myös toi kirjailija Philip K. Dickin Hollywoodin tietoisuuteen ja sen jälkeen lukuisia elokuvia on tehty hänen kirjojensa pohjalta.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On marraskuu vuonna 2019.lähde? Eräässä losangelesilaisessa nuudelibaarissa istuva, eläköitynyt poliisi Rick Deckard (Harrison Ford) joutuu konstaapeli Gaffin (Edward James Olmos) pidättämäksi. Gaff vie Deckardin tämän entisen esimiehen, Bryantin (M. Emmet Walsh), luokse. Ennen eläkkeelle vetäytymistään Deckard toimi ”blade runnerina” (alkuperäinen suomennos "teräratas"), jonka tehtävä oli jäljittää ja eliminoida replikantteja eli ihmisten kaltaisiksi tehtyjä geneettisiä keino-olentoja. Bryant kertoo Deckardille, että useita, jo vanhentunutta tekniikkaa edustavia replikantteja on päässyt pakoon ja saapunut laittomasti Maahan. Kyseiset replikantit edustavat Tyrell Corporationin Nexus-6 -malleja, joiden elinkaari on vain neljä vuotta, jotta niille ei ehtisi kehittyä tunteita. Replikantit ovat tulleet Maahan kenties pidentääkseen elämäänsä.

Bryant näyttää Deckardille videon toisesta blade runnerista nimeltä Holden (Morgan Paull), joka suorittaa nauhalla paraikaa Voight-Kampffin testiä. Kyseistä testiä käytetään erottamaan ihmiset replikanteista arvioimalla testattavan haastattelukysymyksiin antamien vastausten empaattisuutta. Holdenin videolla paraikaa testaama yksilö, Leon (Brion James), ampuu Holdenia, kun paljastuminen replikantiksi alkaa käydä todennäköiseksi. Bryant tahtoo Deckardin palaavan työhönsä eliminoidakseen Leonin sekä kolme muuta replikanttia, Roy Battyn (Rutger Hauer), Zhoran (Joanna Cassidy) ja Prisin (Daryl Hannah). Deckard yrittää kieltäytyä, mutta joutuu sitten suostumaan, kun Bryant vihjaa, että kieltäytymisestä saattaa seurata Deckardille jotain ikävää.

Deckard lähtee Tyrell Corporationiin yhdessä Gaffin kanssa varmistaakseen, että Voight-Kampffin testi toimii myös Nexus-6 -mallien kanssa. Yhtiön tiloissa Deckardille selviää, että Tyrellin (Joe Turkel) apulainen Rachael (Sean Young) on kokeellinen replikantti, joka uskoo olevansa ihminen. Rachaelin tajuntaan on istutettu ylimääräisiä muistoja, jotka toimivat eräänlaisena ”emotionaalisena vallina”. Sen seurauksena Rachaelille täytyy suorittaa tavallista laajamittaisempi Voight-Kampffin testi, jotta hän paljastuisi replikantiksi.

Myös karanneet replikantit yrittävät päästä Tyrellin puheille. Ensimmäinen yritys johtaa Royn ja Leonin Chew-nimisen miehen (James Hong) laboratorioon, jossa valmistetaan replikanttien silmiä. Pakon edessä Chew ohjaa replikantit J. F. Sebastianin (William Sanderson) luo, joka on lahjakas suunnittelija ja työskentelee lähellä Tyrelliä. Rachael käy tapaamassa Deckardia tämän asunnolla ja yrittää todistaa tälle ihmisyytensä näyttämällä tälle erästä perhevalokuvaa. Kun Deckard osoittaa Rachaelille, että tämän muistot kuuluvat todellisuudessa Tyrellin jo menehtyneelle sukulaistytölle, Rachael pudottaa valokuvan lattialle ja lähtee kyynelehtien pois. Pris tapaa J. F. Sebastianin tämän Bradbury Buildingissa sijaitsevassa asunnossa. Sebastian asuu asunnossaan yksin seuranaan ainoastaan vuosien varrella luomansa robottinuket.

Käydessään Leonin asunnossa Deckard löytää Leonin valokuvien joukosta Zhoran kuvan. Sen lisäksi hän löytää asunnon kylpyammeesta jonkinlaisen suomun. Deckard käy tapaamassa replikanttieläimiä myyvää kauppiasta ja saa kuulla, että suomu on peräisin eräästä Abdul Ben Hassanin (Ben Astar) tekemästä käärmeestä. Hassan opastaa Deckardin Taffey Lewisin (Hy Pyke) strippiklubille, missä Zhora työskentelee parhaillaan stripparina. Deckard eliminoi Zhoran, mutta Leon sattuu näkemään hänet. Pian sen jälkeen Deckard tapaa Bryantin, joka käskee häntä lisäämään eliminointilistalleen myös Rachaelin, joka on kadonnut Tyrell Corporationin päämajasta. Deckard sattuu näkemään Rachaelin väkijoukossa. Ennen kuin hän ehtii kuitenkaan toimia, hän saa kimppuunsa Leonin. Rachael pelastaa Deckardin tappamalla Leonin. Kaksikko palaa yhdessä Deckardin asunnolle, ja Deckard lupaa jättää Rachaelin rauhaan. Myöhemmin kaksikko viettää yhdessä intiimin hetken. Kun Rachael yrittää sitten lähteä tiehensä, Deckard viettelee hänet.

Roy saapuu Sebastianin asunnolle ja kertoo Prisille, että he ovat nyt joukon ainoat jäljelle jääneet replikantit. He kertovat ahdingostaan Sebastianille ja voittavat tämän puolelleen. Sebastian paljastaa, että hänen oma elämänsä on aivan yhtä lyhyt kuin replikanttienkin; Sebastian kärsii eräästä perinnöllisestä sairaudesta, joka kiihdyttää hänen ikääntymistään. Myöhemmin Roy ja Sebastian pääsevät sisään Tyrellin kattohuoneistoon, kun Sebastian valehtelee rakennuksen vartijoille saapuneensa kertomaan Tyrellille eräästä kirjeshakkia varten keksimästään voittosiirrosta. Roy vaatii luojaltaan pidempää elämää, mutta Tyrell kertoo hänelle, ettei kukaan ole keksinyt keinoa pidentää replikanttien elämää. Sitten Roy pyytää saada synninpäästön tunnustaen tehneensä ”kyseenalaisia asioita”. Tyrell vähättelee Royn syyllisyydentunnetta ylistäen tämän kehittynyttä muotoilua sekä saavutuksia. Hän neuvoo Royta ”juhlimaan niin kauan kuin mahdollista”. Roy ottaa Tyrellin pään käsiinsä, suutelee tätä ja tappaa tämän. Sebastian juoksee hissille Roy perässään, mutta myöhemmin paljastuu, että Roy ajaa hissillä alakertaan yksin. Final Cutissa Bryant kertoo Deckardille, että Sebastianin ruumis löydettiin Tyrellin asunnosta, mutta muissa versioissa Sebastianin kohtalo jää arvoitukseksi.

Deckard saapuu Sebastianin asunnolle ja saa yllättäen kimppuunsa Prisin. Deckard onnistuu tappamaan Prisin juuri ennen kuin Roy saapuu paikalle. Roy iskee nyrkkinsä seinän lävitse, tarttuu Deckardia tämän oikeasta käsivarresta ja murtaa tämän kaksi sormea kostoksi Zhoran ja Prisin eliminoinnista. Sitten Roy vapauttaa Deckardin ja antaa tälle etumatkaa ennen kuin lähtee jahtaamaan tätä ympäri rakennusta. Royn lyhyt elämä alkaa olla kuitenkin lopuillaan, ja sen seurauksena hänen oikea kätensä alkaa pettää. Roy tökkääkin naulan kätensä läpi saadakseen käden takaisin hallintaan. Sitten hän pakottaa Deckardin katolle. Deckard yrittää paeta hyppäämällä viereiseen rakennukseen, mutta hänen hyppynsä jää lyhyeksi, minkä seurauksena hän päätyy roikkumaan rakennuksesta törröttävään palkkiin. Kun Deckard lopulta menettää otteensa sateen liukastamasta palkista, Roy (joka on hypännyt Deckardin perään ja selviytynyt hypystä vaivatta) tarttuu tätä kädestä ja vetää tämän takaisin katolle. Viimeisillä hetkillään Roy pitää yksinpuhelun elämästään: ”Olen nähnyt asioita, joita te ihmiset ette uskoisi. Hyökkäysaluksia tulessa Orionin edustalla. Olen katsellut c-säteiden kimaltelua pimeässä lähellä Tannhäuser-porttia. Kaikki nuo hetket katoavat aikanaan kuin kyyneleet sateeseen. Aika kuolla.” Roy kuolee Deckardin silmien edessä tämän istuessa hiljaa paikoillaan.

Gaff saapuu paikalle ja huutaa Deckardille Rachaelia koskien: ”Harmi, ettei hän saa elää, mutta toisaalta, kukapa saisi?” Deckard palaa asuntoonsa ja löytää Rachaelin elossa nukkumasta hänen sängyllään. Kun he lähtevät pois, Deckard löytää yksisarvista esittävän origamin, joka toimii Gaffin käyntikorttina (Gaff nähdään elokuvan aikana useasti taittelemassa erilaisia origameja). Elokuvan lopusta on tehty kaksi versiota: toisessa Deckard ja Rachael poistuvat kerrostalosta kohti epävarmaa tulevaisuutta, kun taas toisessa heidän nähdään ajavan idyllisen maiseman halki.

Elokuvan eri versiot ja niiden saatavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Workprint / Denverin ja Dallasin koenäytännöissä esitetty[10] versio (1982).[11] Toisenlainen alku, kertojanääni vasta lopussa, ei yksisarvista, ei onnellista loppua, muunneltu dialogi ja toisenlainen musiikki.[12] Esitettiin vahingossa yleisölle vuonna 1990.[10]
    • Saatavana viiden levyn Ultimate Collector's Editionilla.[12]
  • USA San Diego Sneak Preview (kesäkuu 1982)[11]
  • USA:n sisämaan versio (Yhdysvaltalaisissa elokuvateattereissa julkaistu versio – 1982).[11] 117 min.[13] Sisältää kertojanäänen ja onnellisen lopun.[12]
    • Saatavana neljän levyn Collector's Editionilla ja viiden levyn Ultimate Collector's Editionilla.[12]
  • Kansainvälinen versio (Euroopan ja Aasian teattereissa julkaistu versio – 1982)[11] 118 min.[13] Sama kuin yhdysvaltalaisissa teattereissa nähty versio, mutta sisältää enemmän väkivaltaa.[13]
    • Saatavana neljän levyn Collector's Editionilla ja viiden levyn Ultimate Collector's Editionilla.[12]
  • The Director's Cut (1992).[11] 117 min.[13] Deckardin kertojanääni ja onnellinen loppu poistettu, paljonpuhuva uni yksisarvisesta lisätty.[12] Nimestä huolimatta ohjaajalla oli tämän version tekemisessä vain vähän valtaa.[13]
    • Tämä versio elokuvasta julkaistiin VHS:llä ja laserlevyllä vuonna 1993. Sama, alkujaan laserlevylle tehty siirto julkaistiin DVD:lle vuonna 1997 ja vielä uudelleen 2006.[1]
    • Saatavana neljän levyn Collector's Editionilla ja viiden levyn Ultimate Collector's Editionilla.[12]
  • The Final Cut 117 min.[14] Elokuvan eri versioista tämä on ohjaajan oma suosikki.[4] Siinä on entisöity kuva ja ääni. Tätä versiota on paikoin lyhennetty; toisaalta uutta materiaalia on lisätty. Kuvien sisältöä on muuteltu digitaalisesti. DVD-, Blu-ray- ja HD-DVD-versiot.[14]
    • Kahden levyn Special Edition.[12] Toinen levy on DVD,[13] jolla on pitkä dokumenttielokuva.[12] Ensimmäinen levy sisältää kolme kommenttiraitaa[14]
    • Neljän levyn Collector's Edition.[12] Sisältää kaiken sen, minkä kahden levyn pakkauskin ja lisäksi kolme muuta versiota elokuvasta.[12] Mukana on myös elokuvasta poistettua materiaalia ja haastatteluita.[10] American Cinematographer -lehden mukaan tämä versio paljastaa kuvan hämäristä alueista uusia yksityiskohtia ja saa elokuvan näyttämään filminkaltaisemmalta ja värikkäämmältä kuin aiemmat versiot. Kuva on puhdas pakkausjäänteistä. Ääniraita on selväpiirteinen ja ympäröivä eikä kuulosta vanhentuneelta.[1]
    • Viiden levyn Ultimate Collector's Edition, joka on pakattu matkalaukkuun. Sisältää saman minkä neljän levyn pakkaus ja lisäksi Workprint-version elokuvasta. Mukana on myös pienoismalleja ja kirje ohjaajalta. HD DVD- ja Blu-ray -formaateissa.[12]
    • Viiden levyn Complete Collector's Edition on sama kuin Ultimate Collector's Edition, mutta ilman matkalaukkua.[15]

Jatko-osa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ridley Scott ilmoitti elokuussa 2011 tekevänsä elokuvalle jatkoa, joka ei tule olemaan alkuperäisen elokuvan uudelleenfilmatisointi[16], vaan sen jatko-osa, joka sijoittuu muutaman vuoden päähän ensimmäisestä elokuvasta[17].[18]

Saman ohjaajan toisen tieteiselokuvan Prometheuksen (2012) Blu-ray-julkaisu sisältää vihjauksen mahdollisesta yhteydestä Alien-universumin Weylandin ja Blade Runner -universumin Tyrellin kanssa: Blu-rayn ”pääsiäismunan” mukaan Weyland puhuu edesmenneestä mentoristaan, joka muun muassa asui pyramidin huipulla katsoen enkelten kaupunkia (Los Angeles). Ridley on valmistamassa jatkoa myös Prometheukseen.[19][20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Sweeney, K.: Blade Runner (2007) 4-Disc Collector’s Edition 2/2008. American Cinematographer.
  2. Mattias Frey: Postmodernism and Film film reference. Advameg, Inc.. Viitattu 26.12.2011. (englanniksi)
  3. Blade Runner - The Final Cut: 5-Disc Ultimate Collector's Edition
  4. a b c Metcalf, Stephen: Blade Runner: The Complete Ultimate Visionary Final Cut Collector's Edition Is Here! Slate.
  5. http://www.salon.com/2013/03/15/old_notes_show_that_movie_executives_initially_hated_bladerunner/
  6. Hardball. Num3rot, 3. tuotantokausi
  7. a b http://cinemaddicts.org/blog/2007/11/23/blade-runner-the-most-influential-science-fiction-movie-of-the-1980s/
  8. a b https://theshadowzone.wordpress.com/2012/12/31/thirty-years-later-blade-runner-1982/
  9. http://www.guardian.co.uk/science/2004/aug/26/sciencenews.sciencefictionspecial
  10. a b c http://www.thedigitalbits.com/reviewshd/bladerunnerfinalallver03.html
  11. a b c d e Paul M. Sammon: Future Noir
  12. a b c d e f g h i j k l http://www.thedigitalbits.com/articles/br2007/announce.html
  13. a b c d e f http://www.thedigitalbits.com/reviewshd/bladerunnerfinalallver02.html
  14. a b c http://www.thedigitalbits.com/reviewshd/bladerunnerfinalallver01.html
  15. http://hddvd.highdefdigest.com/bladerunner.html#vital
  16. Ridley Scott ohjaa uuden Blade Runnerin Yle.fi Viitattu 20.8.2011
  17. Blade Runner 2 virallistettu viitattu 17.7.2012
  18. Director Ridley Scott Describes a Scene from the BLADE RUNNER Sequel
  19. PROMETHEUS Blu-ray Easter Egg Reveals BLADE RUNNER Connection?
  20. Ridley Scott Talks Prometheus And Blade Runner Sequels

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]