Ridley Scott

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ridley Scott
Ridley Scott vuonna 2012.
Ridley Scott vuonna 2012.
Syntymäaika 30. marraskuuta 1937 (ikä 75)
Syntymäpaikka South Shields, Englanti
Aktiivisena 1965–
Ammatti elokuvaohjaaja, tuottaja
Puoliso Felicity Heywood (1964–1975)
Sandy Watson (1979–1989)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ridley Scott (s. 30. marraskuuta 1937 South Shields) on englantilainen elokuvaohjaaja ja tuottaja.

Sisällysluettelo

Ura[muokkaa]

Ridley Scott aloitti ohjaajan uransa 1960-luvulla ohjaamalla BBC:n televisiosarjoja. 1970-luvulla hän perusti Alan Parkerin, Hugh Hudsonin ja nuoremman veljensä Tony Scottin kanssa mainosyrityksen. Hän ohjasi satoja mainoksia ennen ensimmäistä elokuvaansa Kaksintaistelijat (The Duellists, 1977). Elokuva ei menestynyt hyvin, mutta se sai Hollywoodin studiot huomaamaan Scottin. Hänen seuraava elokuvansa oli tieteiskauhuelokuva Alien – kahdeksas matkustaja. Tämä osoittautui jättimäiseksi menestykseksi ympäri maailmaa.

Scottin toinen Hollywood-elokuva oli tieteiselokuva Blade Runner (1982), joka epäonnistui kaupallisesti, mutta on kuitenkin sittemmin saanut yhä enemmän arvostusta. Nykyään Blade Runneria pidetään yhtenä tieteiselokuvan suurimmista klassikoista ja se on saanut lukuisia jäljittelijöitä. Scottin näyttävä visuaalinen tyyli ja panostaminen lavastukseen ja innovatiiviseen valaistukseen ovat olleet suuria vaikuttajia kokonaiseen elokuvantekijöiden sukupolveen. Monet ovat suoraan kopioineet Scottin tyylin.

Vuonna 1996 Ridley Scott perusti veljensä Tony Scottin kanssa televisio- ja elokuvatuotantoyhtiö Scott Free Productionsin. Kaikki Scottin elokuvat sen jälkeen on tuotettu hänen oman tuotantoyhtiönsä alla.

Scottin historiallisen seikkailuelokuva Gladiatorin (2000) suuri menestys elvytti lähes kuolleen niin sanotun miekka ja sandaali -genren eli antiikin aikaan sijoittuvan seikkailuelokuvan. Vuonna 2004 Scott palasi historiallisen seikkailuspektaakkelin pariin ristiretkistä kertovalla elokuvalla Kingdom of Heaven – Taivas maan päällä (Kingdom of Heaven, 2004). Tämä ei kuitenkaan menestynyt yhtä hyvin kuin Gladiator.

Vaikka monet hänen elokuvistaan ovat suuresti arvostettuja, Ridley Scottin uralla on myös epäonnistumisia. Sotilas Jane (G.I. Jane, 1997) ja Hannibal (2001) saivat kriitikoilta huonon vastaanoton sekä 1492 – Paratiisin valloitus (1492: Conquest of Paradise, 1992) ja Legenda (Legend, 1985) olivat suuria kaupallisia epäonnistumisia.

Scott on saanut kolme parhaan ohjauksen Oscar-ehdokkuutta, ne tulivat elokuvista Thelma ja Louise, Gladiator ja Isku Mogadishuun.

Muuta[muokkaa]

Useassa Ridley Scottin ohjaamassa elokuvassa on päähenkilönä Russell Crowe. Muutamina esimerkkeinä mainittakoon menestyselokuvat Gladiator ja American Gangster.

Ridleyn veli Tony kuoli hypättyään sillalta Los Angelesissa Kaliforniassa 19. elokuuta 2012.[1]

Filmografia[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

  1. Wallius, Anniina; Hanhivaara, Jussi: Tunnettu elokuvaohjaaja hyppäsi sillalta kuolemaan 20.8.2012. Yle Uutiset. Viitattu 11.12.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa]