2020-luku
Wikipedia
Ohjattu sivulta 2029
2020-luku on tuleva vuosikymmen, joka alkaa 1. tammikuuta 2020 ja päättyy 31. joulukuuta 2029. Vuosikymmen on 2000-luvun kolmas vuosikymmen.
Ennustettuja ja suunniteltuja tapahtumia [muokkaa]
2020
- JAXA suunnittelee lähettävänsä tähän vuoteen mennessä robottiastronautteja, joita seuraisivat ihmisastronautit, Kuuhun.
- Kesäolympialaiset 2020, joiden isäntämaa päätetään 2013.
- Saksan viimeinen ydinvoimala aiotaan sulkea tähän vuoteen mennessä.
- Australiassa Queensland ohittaa luultavasti Victorian väkirikkaimpana osavaltiona.
- Maailman öljyntuotanto saavuttanee huippunsa tähän vuoteen mennessä. [1]
- Venäläinen Energija suunnittelee louhivansa helium-3 -isotooppia teollisessa skaalassa Kuusta tähän vuoteen mennessä.[2]
- Kiinan on tarkoitus saada avaruusasemansa valmiiksi 2020 mennessä.[3]
- Suomessa pidetään kunnallisvaalit
- Yhdysvalloissa pidetään presidentinvaalit.
- NASA suunnittelee lähettävänsä Venus Surface Explorerin Venukseen.
- Trinidad ja Tobagosta, Malesiasta, Chilestä, Intiasta, Omanista, Pakistanista ja Filippiineistä on arvioitu tulemaan teollisuusmaita tähän vuoteen mennessä.
- Yhdistyneiden kansakuntien arvioiden mukaan Araljärvi katoaa kokonaan vuoteen 2020 mennessä, jos nykyinen kehityssuunta jatkuu. [4]
2021
- USS Nimitzille tilataan korvaaja suunnitelman mukaan tänä vuonna.
- Costa Ricassa suunnitellaan valtion olevan hiilivapaa tähän vuoteen mennessä.
2022
- Tammikuu: BepiColombo-luotaimen pitäisi asettua Merkuriusta kiertävälle radalle.
- Talviolympialaiset 2022, joiden isäntämaa päätetään 2015.
- Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2022 pidetään Qatarissa.
- 73P/Schwassmann-Wachmann saattaa aiheuttaa meteorisuihkun.[5]
- 24. elokuuta: Anders Behring Breivikillä on teoriassa mahdollisuus päästä ehdonalaiseen vapauteen.
2023
- Slovenian viimeinen ydinvoimala aiotaan sulkea tähän vuoteen mennessä.
- Höyrylaiva Villen tekijänoikeudet raukeavat.
2024
- 8. huhtikuuta: Täydellinen auringonpimennys näkyy pohjoisesta Meksikosta eteläiseen Kanadaan.
2025
- Joidenkin arvioiden mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ohittaa Saksan Euroopan suurimpana taloutena tänä vuonna.
2026
- Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2026.
- Intian arvioidaan ohittavan Kiinan väkiluvussa tähän vuoteen mennessä.
- Sagrada Família odotetaan valmistuvan. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1882.
2027
- Asteroidi (137108) 1999 AN10 ohittaa Maan lähietäisyydeltä (388 960 km).
- FBI:n kansiot Martin Luther Kingin murhasta ovat luettavissa tänä vuonna.
2028
- Afrikan unioni suunnittelee Afrikkaan yhteisvaluuttaa täksi vuodeksi.
- Yhdistyneiden kansakuntien arvion mukaan maailman väkiluku saavuttaa kahdeksan miljardin rajan.
2029
- Asteroidi 99942 Apophis ohittaa Maan lähietäisyydeltä. Se voi mahdollisesti myös osua Maahan.
- Atlantin valtameren lämmin kausi lienee ohi tähän vuoteen mennessä, ja valtameri alkaa jaksollisesti kylmentyä.
- CIA:n ja FBI:n kansiot John F. Kennedyn murhasta ovat luettavissa tänä vuonna.
- Sekä Euroopan avaruusjärjestö, Kiina, Venäjä ja Intia suunnittelevat lähettävänsä miehitetyn lennon Kuuhun tähän vuoteen mennessä.
- Joidenkin arvioiden mukaan Voyager 2 lopettaa lähetykset Maahan tähän vuoteen mennessä.
- Täydellinen kuunpimennys Uudenvuodenpäivän vastaisena yönä näkyy alusta loppuun Suomen alueella.
- Joidenkin arvioiden mukaan robotit ovat saavuttaneet ihmisen tasoisen älykkyyden tähän vuoteen mennessä.[6]
Fiktiivisiä viittauksia [muokkaa]
2020
- Elokuvan Terminator – tuhoaja robotit pitävät valtaa tällä vuosikymmenellä.
2022
- Elokuva Maailma vuonna 2022 sijoittuu nimensä mukaisesti tähän vuoteen.
2023
- Videopeli Crysis 2 sijoittuu tähän vuoteen.
2025
- Videopeli Call of Duty: Black Ops II sijoittuu tähän vuoteen.
2026
- Mykkäelokuva Metropolis sijoittuu tähän vuoteen.
2027
- Tieteiselokuva Ihmisen pojat sijoittuu tähän vuoteen.
2029
- NES:in Blue Shadow -pelin tapahtumat sijoittuvat tähän vuoteen.