RMS Titanic

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Titanic” ohjaa tänne. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
RMS Titanic
RMS Titanic 3.jpg
Aluksen laji postihöyrylaiva
Lippuvaltio Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Kotipaikka 1912: Liverpool, Civil Ensign of the United Kingdom.svg
Tunnuskirjaimet MGY
Omistaja White Star Line White Star flaga.svg
Rakennustelakka Harland and Wolff, Belfast,
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Rakennusnumero 401
Tilattu heinäkuussa 1908[1]
Kölinlasku 22. maaliskuuta 1909
Vesillelasku 31. toukokuuta 1911
Luovutus 2. huhtikuuta 1912
Kohtalo upposi Pohjois-Atlantilla
(41°44′N, 049°57′W)
15. huhtikuuta 1912
Suurin pituus 269,14[1] m
Leveys 28,346[1] m
Suurin syväys 10,363[1] m
Uppouma 52 310 [2] t
Bruttovetoisuus 46 328[1] brt
Pääkoneisto 2 mäntähöyrykonetta sekä Parsons-höyryturbiini
Koneteho noin 38 000[1] kW
Akseliteho 40 MW
Nopeus

22.5[1] kn (42 km/h)

Hyttejä 3 547[1] henkilölle
Lastikapasiteetti 31 831
Titanicin paapuurin puoleinen potkuri.

RMS Titanic oli White Star Line -yhtiön matkustajalaiva, joka törmäsi neitsytmatkallaan 14. ja 15. huhtikuuta välisenä yönä 1912 jäävuoreen Pohjois-Atlantilla ja upposi vieden mukanaan noin 1 500 ihmistä. Laivan kapteenina toimi White Star Linen kommodori Edward J. Smith. Titanic oli sisarlaivojensa RMS Olympicin ja HMHS Britannicin ohella aikansa suurin ja loisteliain höyrylaiva, ja sitä sanottiin uudenlaisen laipiorakenteensa vuoksi ”käytännössä uppoamattomaksi”. Titanicin uppoaminen on yksi historian kuuluisimpia merionnettomuuksia.

Onnettomuustutkimuksissa uppoamisen todettiin olleen seurausta siitä, että kapteeni Smith ei ottanut jäävuorivaroituksia huomioon eikä laiva hidastanut vauhtiaan vaara-alueella. Onnettomuutta pahensi se, ettei pelastusveneitä lastattu täyteen. Ennen Titanicin haaksirikkoa pelastusveneiden kantavuus oli määritetty aluksen kantavuuden mukaan, eikä missään aluksessa tarvinnut Ison-Britannian lain mukaan olla enempää kuin kuusitoista pelastusvenettä. Titanicissa pelastusveneisiin olisi mahtunut vain noin puolet matkustajista. Määrä oli laskettu lähinnä sen varalta, että Titanic saisi konerikon tai vuodon mutta pysyisi pinnalla, kunnes matkustajat voitaisiin siirtää toiseen alukseen.[3]

Onnettomuuden seurauksena meriturvallisuusmääräyksiin tehtiin useita muutoksia: esimerkiksi pelastusveneiden määrä tuli laskea laivan matkustajamäärän perusteella. Lisäksi perustettiin kansainvälinen jääpartio ja solmittiin yhä voimassa oleva SOLAS-sopimus. Onnettomuus myös lisäsi merkittävästi radiolaitteiden käyttöä laivaliikenteessä.[3]

RMS Titanicin hylky löydettiin vuonna 1985, noin 73 vuotta onnettomuuden jälkeen. 3 798 metrin syvyydessä lepäävää, vähitellen hajoavaa hylkyä on tutkittu paljon.[4] Hylky pääsi vuonna 2012 Unescon vedenalaista kulttuuriperintöä koskevan sopimuksen piiriin. Titanicin tarinaa esitellään muun muassa Titanic Belfast -museossa.

Titanic ja sen turma on ollut aiheena useassa elokuvassa, kirjassa tai televisiosarjan jaksossa.

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanicin koko verrattuna ihmiseen, henkilöautoon, linja-autoon ja Airbus A380:een.

Ajatus Titanicin rakentamisesta syntyi vuonna 1907, kun laivanvarustamo White Star Linen toimitusjohtaja J. Bruce Ismay oli illallisella telakka Harland and Wolffin pääjohtajan William Pirrien kanssa. White Star oli vaikeuksissa kilpailijoiden suurempien ja ylellisempien risteilyalusten vuoksi, ja siksi varustamo alkoi suunnitella kahden uuden laivan rakentamista. Kolmas alus lisättiin suunnitelmiin myöhemmin.[5] Uusien laivojen tärkeimmät valtit olisivat nopeuden sijaan suuri koko ja ylellisyys. Titanic rakennettiin yhdessä sisaraluksensa RMS Olympicin kanssa Harland and Wolffin telakalla Pohjois-Irlannin Belfastissa.[6] Alusten avulla White Star Line pyrki saamaan kilpailuedun Atlantin ylittävässä matkustajaliikenteessä.[7]

Harland and Wolffin telakassa oli alun perin kolme osastoa, jotka yhdistettiin siten, että Titanic ja Olympic voitiin rakentaa vierekkäin. Titanicia rakentamaan värvättiin yli 8 000 uutta telakkatyöläistä Irlannista.[8] Laivan runko laskettiin vesille 31. toukokuuta 1911. Tammikuussa 1912 laivan sisätilat olivat valmiit, ja se oli viimeistelyä vaille valmis lähtemään vesille. Työtapaturmissa kuoli yhteensä 15 laivan rakentajaa.[9]

Titanicin suunnittelijana toimi Harland and Wolffin toimitusjohtaja Thomas Andrews,[8] joka oli aiemminkin työskennellyt White Star Linen laivojen parissa.[10] Titanic oli lähes identtinen sisaraluksensa Olympicin kanssa, mutta Ismay lisäsi Titanicin venekannelle ylimääräisiä mukavuuksia ja hyttejä Olympicin neitsytmatkan jälkeen. Siksi Titanic oli hieman Olympicia painavampi ja sitä sanottiin maailman suurimmaksi laivaksi.

Titanicin höyrykoneet olivat aikanaan maailman suurimmat.[9] Kaikkiaan 159 hiiliarinaa 29 kattilassa tuottivat höyryä kahdelle nelisylinteriselle mäntähöyrykoneelle ja yhdelle matalapaineiselle Parsons-turbiinille,[11] jotka pyörittivät laivan kolmea potkuria. Laivan huippunopeudeksi ilmoitettiin 23 solmua eli noin 43 kilometriä tunnissa.[12] Titanicin neljäs savupiippu oli todellisuudessa ilmastointihormi,[11] joka ulkonäkösyistä rakennettiin savupiipun näköiseksi.[6]

Laivan peräsin oli 23,98 m korkea ja 4,65 m pitkä ja painoi 100 tonnia. Peräsintä liikutettiin omien höyrykoneiden avulla. Koneita oli kaksi, mutta vain toista käytettiin kerrallaan, toisen ollessa varakoneena. Ohjaushöyrykoneet olivat jousten varassa erillään laivan rungosta, jottei rankka merenkäynti olisi vaikuttanut niiden toimintaan. Sen varalta, että molemmat ruorimoottorit pettäisivät, peräsintä pystyttiin kääntämään köysillä, joita liikutettiin samoilla moottoreilla kuin laivan viittä ankkuria.[13]

Titanicissa oli tilaa 3 547 matkustajalle ja miehistön jäsenelle. Laiva oli noin 269 metriä pitkä, 28 metriä leveä ja tilavuudeltaan 46 328 bruttorekisteritonnia.[14]

Ensimmäisen luokan vastaanottohuone.

Ylellisyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympicin, Titanicin sisaraluksen, lasikupoli.
Titanicin kuntosali.

Titanic oli aikansa ylellisin valtamerialus. Laivalla oli käytössä silloin vielä rikkaidenkin asunnoissa harvinainen juokseva vesi ja astianpesukone.[9]

Yksi Titanicin tunnetuimmista paikoista oli pääportaikko,[9] jonka katossa sijaitseva lasikupoli päästi sisään luonnonvaloa. Titanicilla oli myös muun muassa neljä hissiä (kolme 1. luokan matkustajille ja yksi 2. luokan matkustajille), kokoushuoneita, kirjasto, parturi, sisäuima-allas, turkkilainen sauna, squash-kenttä ja kuntosali.[15][16] Myös Titanicin kolmas luokka oli poikkeuksellisen viihtyisä matkustuspaikka ravintolasalonkeineen ja yleisine tiloineen, joten kolmannen luokan hytit olisi muissa laivoissa luokiteltu toisen luokan hyteiksi.[9]

Titanic toimi myös postilaivana. Tästä syystä aluksen nimen eteen lisättiin kirjaimet RMS, joka on lyhenne englanninkielisistä sanoista Royal Mail Ship (joskus myös steam-ship tai steamer) eli suomeksi ”Kuninkaallinen posti(höyry)laiva”.

”Uppoamaton laiva”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehdistö kutsui Titanicia käytännössä uppoamattomaksi laivan osastoinnin ansiosta. Jos laivan yhteen osaan tulisi vuoto, aluksen vesitiiviit osastointiovet estäisivät veden pääsyn muihin osastoihin ja laiva pysyisi pinnalla, vaikka ensimmäiset neljä tai kaksi keskellä olevaa osastoa olisivat täyttyneet vedellä.[3]

Titanicissa oli kaksikymmentä pelastusvenettä – kuusitoista standardivenettä ja neljä laskosvenettä – joihin mahtui yhteensä 1 178 matkustajaa. Tämä ylitti Privy Councilin kauppaosaston viranomaismääräykset.[17] Lähes 20 vuotta vanhat pelastusvenemääräykset perustuivat laivan kantokykyyn eivätkä matkustajien määrään.[18] Määräysten säätämisaikaan suurimman laivan kantokyky oli vain neljännes Titanicin kantokyvystä.[3]

Laivan ulkokannet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanic plans.jpg

Titanicilla oli yhdeksän kantta, joista neljä oli täysin vesitiiviitä.[1] Komentosilta oli ylimmällä kannella, ja sen takana olivat perämiesten hytit.[19] Osa näistä hyteistä on säilynyt melko hyvin meren pohjassa. Aivan laivan keulassa oli muun muassa kolmannen luokan hyttejä ja ulkokannella ankkuri, kiinnitysköysiä sekä hieman taempana tähystäjien masto.[20] Niiden takana, aivan komentosillan edessä oli luukut lastiruumaan. Komentosillan alapuolella oli ensimmäisen luokan kävelykansi.

Komentosillan takana, perämiesten hyttien päällä oli laivan etumainen savupiippu. Sen takana olivat lasikupolin kattoikkuna, toinen savupiippu ja kuntosali ensimmäisen luokan matkustajille.[19] Toiseksi alimmalla ulkokannella sijaitsivat ensimmäisen luokan yksityiset kävelykannet, jotka ulottuivat perään asti. Laivan kolmas savupiippu oli suurin piirtein toisen luokan venepaikkojen kohdalla.

Neljännen savupiipun lähellä oli kattoikkuna, josta tuli valoa toisen luokan ravintolasalonkiin. Venepaikkojen takana oli pari kerrosta alempana toisen luokan kävelykansi[21]. Lähempänä perää oli kolmannen luokan kansi, ja myös laivan perä oli kolmasluokkalaisten käytössä.[20]

Vuonna 2020 aletaan rakentaa toista Titanic-laivaa, Titanic II:a.

Neitsytmatka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanicin päällikkö kommodori[22] Edward J. Smith.

Titanic laskettiin vesille 31. toukokuuta 1911, ja se aloitti neitsytmatkansa Southamptonista New Yorkiin 10. huhtikuuta 1912 kello 12. Ennen Atlantin ylittämistä Titanic kävi vielä Ranskan Cherbourgissa ja Irlannin Queenstownissa (nykyinen Cobh).[23] Laivassa matkustivat muun muassa miljonääri John Jacob Astor IV ja hänen vaimonsa Madeleine, kaivosomistaja Benjamin Guggenheim ja hänen rakastajattarensa Madame Leontine Pauline Aubert, denveriläinen seurapiirirouva Margaret Brown, skottilaisparoni Sir Cosmo Duff-Gordon ja hänen pukusuunnittelijavaimonsa Lady Lucile, maailman suurimman tavaratalon Macy'sin omistaja Isidor Straus ja hänen vaimonsa Ida, eversti ja sotahistorioitsija Archibald Gracie, Rothesin kreivitär Noël Leslie, liikemies George Widener, Grand Trunk Railroadin pääjohtaja Charles Hays, sekä Yhdysvaltojen presidentin adjutantti, majuri Archibald Butt.[24]

Titanic purjehti valtameren poikki täydellä vauhdilla, vaikka sitä ei ollut suunniteltu Atlantin ylityksen nopeusennätyksen rikkomiseen.[25] Aluksen oli määrä saapua New Yorkiin keskiviikkona 17. huhtikuuta, ja matka sujui ongelmitta aina huhtikuun 14. päivään asti.[26][27]

Sunnuntaiaamu 14. huhtikuuta valkeni sateisena, mutta päivällä taivas alkoi kirkastua ja sää kylmeni. Titanic sai päivän aikana lukuisia jäävuorivaroituksia muilta laivoilta, mutta niihin ei aina kiinnitetty erityistä huomiota.[28] Iltaan mennessä sää selkeni ja meri oli peilityyni. Kuutamoa ei kuitenkaan ollut, mikä vaikeutti jäävuorten havaitsemista, eikä niitä voinut huomata aalloistakaan, koska meri oli tyyni.[29] Annettuaan ohjeet, joiden mukaan perämies Lightollerin tulisi kutsua kapteeni Smith paikalle, mikäli Lightoller ollenkaan epäilisi tilannetta, kapteeni poistui komentosillalta hyttiinsä kello 21.20.[30]

Kello kymmeneltä illalla ensimmäinen perämies William Murdoch aloitti työvuoronsa komentosillalla. Samaan aikaan tähystäjien märssyssä, ”harakanpesässä”, tulivat vuoroon Frederick Fleet ja Reginald Lee.[30]

Jäävuoreen törmääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanicin hylyn sijainti merkitty kuvaan punaisella rastilla. Kuvassa näkyy myös Titanicin reitti kokonaisuudessaan.

Tähystäjien vahtivuoro sujui rauhallisesti aina kello 23.40:een [huom 1] asti, jolloin he havaitsivat jäävuoren noin 450 metrin päässä.[31] Titanicin nopeus oli noin 21,5 solmua.[32]

Tähystäjä Fleet soitti tähystyskopin soittokelloa kolme kertaa, mikä tarkoitti jotain olevan edessä, ja heti sen jälkeen hän soitti komentosillalle. Kuudes perämies James Moody vastasi puhelimeen ja kuuli Fleetin sanat: ”Jäävuori suoraan edessä!”[33] Moody välitti viestin heti Murdochille, joka määräsi kääntämään ruorin tyyrpuuriin ja koneet taakse.[34] Laiva alkoikin kääntyä, mutta vauhti oli liian kova ja peräsin liian pieni. Jäävuori osui laivan kylkeen ja repi sitä yli 90 metrin pituudelta.[35]

Murdoch määräsi vesitiiviit ovet suljettaviksi, ja kapteeni Smith kiiruhti komentosillalle ottamaan selvää tilanteesta.[32] Useat matkustajat tunsivat törmäyksen, mutta eivät välttämättä ymmärtäneet, mitä oli tapahtunut.[36] Suunnittelija Thomas Andrews ja toimitusjohtaja J. Bruce Ismay haettiin komentosillalle. Laivan koneet oli pysäytetty. Lyhyen tutkimuksen jälkeen Andrews ymmärsi, että jäävuori oli repinyt aluksen kylkeen aukkoja kuuden ensimmäisen osaston kohdalta ja jokainen osasto tulvi pahasti. Titanic oli suunniteltu pysymään pinnalla, vaikka vettä tulvisi neljään osastoon, mutta nyt vettä oli jo kuudessa osastossa.[37] Laipiot ylettyivät vain E-kannelle asti, joten vesi pääsisi tulvimaan niiden yli laivan kaikkiin 16 osastoon. Andrews arvioi laivan pysyvän pinnalla korkeintaan puolitoista tuntia[37] ja Smith kaksi tuntia.[38]

Titanicin pumput käynnistettiin, mutta niiden teho ei riittänyt tyhjentämään osastoja vedestä. Kapteeni Smith käski sähköttäjiä lähettämään hätäsanoman muille laivoille. Aluksi nämä sähköttivät perinteisen CQD-hätäkutsun mutta käyttivät sen jälkeen uutta SOS-merkkiä.[39] Lähin kutsuun vastannut laiva oli RMS Carpathia, mutta sekin oli neljän tunnin matkan päässä.[40] Ainoa kyllin lähellä oleva laiva oli SS Californian. Sen sähköttäjä Cyril Evans oli kuitenkin mennyt nukkumaan saatuaan Titanicin sähköttäjältä Jack Phillipsiltä töykeän vastauksen viestiin, jossa hän yritti kertoa Californianin havainneen jäävuoria alueella, jonne Titanic oli purjehtimassa.[30]

Muutamia päiviä Titanicin uppoamisen jälkeen otettiin tämä kuva jäävuoresta, jossa voi nähdä merkkejä punaisesta maalista.

Pelastusveneet käyttöön[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapteeni Smith käski jakamaan kaikille matkustajille pelastusliivit ja ohjaamaan naiset sekä lapset pelastusveneisiin. Ensimmäinen pelastusvene laskettiin mereen kello 0.45.[41] Veneet lastattiin aluksi vain puolilleen, sillä monet pitivät turvallisempana pysyä laivassa.[42] Lisäksi miehistö pelkäsi, että pelastusveneet voisivat upota, jos niissä olisi liian paljon matkustajia. Esimerkiksi veneessä numero 1 oli vain 12 ihmistä, vaikka suurin osa veneistä oli tarkoitettu 60–70 hengelle.[43] Paapuurin puolella – jossa vastuussa oli toinen perämies Charles Lightoller – noudatettiin tiukasti määräystä, ettei miehiä saanut laskea pelastusveneisiin, mutta tyyrpuurin puolella – jossa vastuussa oli William Murdoch – miehet pääsivät mukaan, jos naisia ei ollut lähettyvillä.[44] Pelastusveneiden lukumääräksi oli alun perin suunniteltu 64, mutta matkustusmukavuuden lisäämiseksi määrä oli vähennetty ensin 32:een ja sitten 20:een.[6]

Kymmenen metriä kölin yläpuolella sijaitseva pieni squash-sali oli veden vallassa jo hieman keskiyön jälkeen.[45] Tuolloin jo lähes kaikki höyrykattilat oli sammutettu. Neljäs perämies Joseph Boxhall näki paapuurin puolella toisen laivan valot ja yritti antaa sille merkin morselampulla.[46] Ensimmäiset hätäraketit ammuttiin klo 00.45.[47] Raketit olivat kuitenkin värittömiä, eikä Californianin kansipäällystö ymmärtänyt, että Titanic oli hädässä.[48]

Titanicin laskosvene D saapui RMS Carpathialle kello 7:15 aamulla 15. huhtikuuta 1912. Uppoamisyönä veneeseen tulvi jääkylmää merivettä.

Estääkseen pakokauhun syntymisen Titanicin orkesteri oli soittanut tanssimusiikkia ensimmäisen luokan aulassa. Myöhemmin muusikot siirtyivät soittamaan venekannelle.[49] Stuertit kiertelivät hyteissä herättelemässä niitä, jotka vielä nukkuivat.[50]

Laivan kallistuessa ja keulan painuessa syvemmälle pakokauhu pääsi valloilleen. Kello 1.20 keula oli uponnut veteen jo laivan nimeä myöten. Mereen oli laskettu seitsemän pelastusvenettä, joista yksikään ei ollut täynnä.[51] Venekansi täyttyi pelastusveneisiin hädissään pyrkivistä matkustajista. Näihin aikoihin ensimmäisen luokan matkustaja Benjamin Guggenheim meni hyttiinsä vaihtamaan parhaat vaatteensa ylleen, valmiina ”uppoamaan kuin herrasmies”.[52]

Seuraavien kahdenkymmenen minuutin aikana laskettiin vesille neljä pelastusvenettä. Vene numero 15 laskettiin liian nopeasti ja vene numero 13 oli vaarassa jäädä sen alle. Alla olevan veneen taavetin laskuköydet saatiin kuitenkin leikattua viime hetkellä poikki.[53] Kello 1.30 viides perämies Lowe ampui varoituslaukauksen estääkseen miesjoukkoa hyppäämästä veneeseen numero 14.[54]

Kun viimeisiä veneitä jo laskettiin vesille, Titanicin radiosähköttäjät Phillips ja Bride jatkoivat yhä hätäkutsujen lähettämistä muille laivoille. Carpathia sai heiltä viimeisen viestin kello 1.45: ”Konehuone on veden vallassa kattiloihin asti.”[55] Tämän jälkeen kapteeni Smith vapautti sähköttäjät tehtävistään.[56]

Kello 2.00 vesi oli enää vain kolmisen metriä kävelykannen alapuolella.[3] Titanicin rikkain matkustaja John Jacob Astor IV auttoi raskaana olevan vaimonsa viimeiseen pelastusveneeseen mutta jäi itse laivaan. Tarinan mukaan orkesteri soitti viimeiseksi virren ”Nearer my God to Thee” (”Sua kohti, Herrani”),[57] jonka orkesterinjohtaja Wallace Henry Hartley olisi halunnut soitettavan omissa hautajaisissaan. Virsi tunnetaan nykyään myös nimellä ”Titanic-hymni”. Jotkut Titanicista pelastuneet ovat kuitenkin kertoneet, että sen jälkeen orkesteri soitti vielä svengaavaa ragtime-musiikkia.[58]

Laivan suunnittelija Thomas Andrews ja kapteeni Smith upposivat laivan mukana, yrittämättä lainkaan pelastautua.[59] Johtaja J. Bruce Ismay sen sijaan nousi laskosvene C:hen. Onnettomuuden jälkeen erityisesti William Randolph Hearstin omistamat lehdet pilkkasivat Ismayta ja ylistivät niitä miehiä, jotka ”kuolivat kunniakkaasti”.[60] Ismayn mainetta ei pelastanut edes se, että tutkijalautakunta totesi hänen auttaneen ensin matkustajat veneeseen ja vasta sen jälkeen nousseen siihen itse.[61]

Laskosveneiden vesillelasku tuotti ongelmia. Vene B putosi venekannelle väärin päin ja vene A oli puolityhjä, kun se pyyhkiytyi mereen. Laskosvene kaatui ja ihmiset putosivat mereen, mutta monet onnistuivat kapuamaan ylösalaisin kääntyneen veneen pohjan päälle.[62]

Viimeiset hetket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Willy Stöwer: Titanicin tuho. Teoksessa jäävuoren ruhjoma keula painuu pinnan alle ja nostaa perän ylös.
Animaatio uppoamisesta.

Kun viimeiset pelastusveneet oli laskettu vesille, laivassa oli vielä yli 1 500 matkustajaa, joilla ei ollut mitään toivoa pelastumisesta. Kello 2.10 laivan perä oli noussut ilmaan ja paljastanut potkurit.[63] Laiva kallistui yhä enemmän, myös paapuurin puoleiselle kyljelleen, ja joskus kello 02.10–02.15 välillä etummainen savupiippu kaatui ja putosi veteen.[64]. Konemiehistö oli saanut pidettyä laivan valot palamassa loppuhetkiin asti, mutta lopulta ne sammuivat kokonaan.[65] Perä kohosi koko ajan korkeammalle, kunnes runkorakenteet pettivät ja laiva katkesi keskeltä kahtia. Perä putosi takaisin lähes normaaliin asentoon ja loputkin jäljelle jääneet savupiiput kaatuivat mereen. Vedellä täyttynyt etuosa alkoi vajota nopeasti ja vetää mukanaan siinä vielä kiinni ollutta, ihmisiä täynnä olevaa takaosaa.[64] Lopulta uppoava etuosa irtosi. Perä pysyi vielä vähän aikaa kohtisuorana, mutta hiljalleen se kuitenkin vajosi ja vei mukanaan satoja matkustajia.[66]

Laiva oli vajonnut kokonaan pinnan alle noin klo 02.20.[67] Veden varaan joutuneet ihmiset huusivat pelastusveneitä apuun, mutta vain kaksi venettä palasi. Nekin onnistuivat pelastamaan vain yhdeksän ihmistä, joista kolme kuoli pian pelastumisen jälkeen. Muissa pelastusveneissä ei uskallettu palata uppoamispaikalle, koska veneessäolijat pelkäsivät laivan uppoamisen aiheuttaman pyörteen imaisevan heidät mukanaan tai veneisiin pyrkivien ihmisten kaatavan veneet.[68]

Pelastusliivejä riitti kaikille,[69] mutta ne eivät suojanneet kylmältä vedeltä. Puolessa tunnissa lähes kaikki veden varaan joutuneet olivat paleltuneet kuoliaaksi.

Onnettomuuden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastustyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkustajalaiva RMS Carpathia saapui onnettomuuspaikalle ensimmäisenä kello 4.00 ja alkoi pelastaa pelastusveneissä olevia ihmisiä, joista osa oli kuitenkin menehtynyt kylmyyteen. Kello yhdeksään mennessä kaikki 706 pelastunutta oli kerätty turvaan.[70] Carpathian kapteeni ilmoitti sähkeitse Titanicia kohdanneesta onnettomuudesta. Laivan lääkäri tutki pahimmin kylmettyneet ja shokissa olleet matkustajat; muille annettiin lämmintä juotavaa ja huopia. Carpathian matkustajat antoivat pelastuneille jopa omia vaatteitaan.[71]

Carpathia oli matkalla Välimerelle mutta palasi New Yorkiin viedäkseen Titanicin matkustajat määränpäähänsä. Pelastuttuaan Bruce Ismay lähetti White Star Linen New Yorkin toimistoon viestin, jossa kertoi Titanicin uponneen ja onnettomuuden vaatineen lukuisia ihmishenkiä. Onnettomuutta tutkinut Yhdysvaltain senaatin tutkimuskomitea ylisti Carpathian järjestelmällisiä pelastustoimia.[72]

Jos Titanicin lähettämien rakettien merkitys olisi ymmärretty, moni olisi voitu pelastaa kuolemalta. Merenkulun sääntöjen mukaan hätärakettien tuli lähteä minuutin välein, kun Titanicin raketit lähetettiin keskimäärin 7–8 minuutin välein. Yhteensä laivalta ammuttiin kahdeksan rakettia noin tunnin kuluessa.[73]

SS Californian oli 20–30 kilometrin päässä Titanicista pysähtyneenä turvallisuussyistä yön ajaksi paikoilleen. Laivalta nähtiin myös hätäraketit ja yritettiin ottaa yhteys Titaniciin morselampulla, mutta vastausta ei saatu eikä sähköttäjää herätetty.[74] Laivan mastoon asennettiin kuitenkin kirkas valo kahden tunnin ajaksi. Yhdysvaltain senaatin tutkimuskomitea totesi Californianin miehistön osoittaneen välinpitämättömyyttä ja vastuuttomuutta. Radisti Cyril Evans oli sulkenut laitteistonsa ja mennyt nukkumaan juuri hetkeä ennen Titanicin onnettomuutta.[75]

Californianin radiosähköttäjä käynnisti laitteistonsa 3.30[75], ja kun laiva sai tiedon Titanicin haaksirikosta, se lähti onnettomuuspaikalle, jossa kohtasi Carpathian. Californianin tehtäväksi jäi etsiä mahdollisia eloonjääneitä.[76]

Onnettomuuden laajuus selviää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New York Heraldin etusivu onnettomuuden jälkeen.

Sanomalehdet joutuivat aluksi toimimaan erittäin vajavaisten tietojen varassa. Ensimmäiset uppoamisen jälkeen ilmestyneet lehdet kertoivat, ettei Titanicin haaksirikossa ollut kuollut ainuttakaan ihmistä ja laivaa oltiin hinaamassa Halifaxiin.[77] Pian onnettomuuden laajuus kuitenkin tuli kokonaisuudessaan julki. White Star Line vuokrasi kaksi alusta, CS Mackay-Bennettin ja CS Minianin noutamaan ruumiita onnettomuuspaikalta. Lisäksi kolme muutakin alusta toi ruumiita maihin. Vainajia löydettiin yhteensä 337, joista 128 haudattiin merelle. Maihin tuotiin 209 ruumista, ja niistä 150 haudattiin Halifaxin kolmelle hautausmaalle.[78]

Uhrit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Southamptoniin pystytetty muistomerkki Titanicin onnettomuudessa kuolleiden konemiesten muistoksi.

Lopulta ymmärrettiin, että kyseessä oli rauhan ajan suurin merionnettomuus, joka oli vaatinut 1 517 uhria. Vain 706[79] ihmistä selvisi onnettomuudesta. Ensimmäisen luokan miehiä pelastui enemmän kuin kolmannen luokan lapsia.[80] Uhrien ja Titanicilla matkustaneiden määrästä on esitetty erilaisia arvioita.[81] Epävarmuus johtuu monista seikoista, kuten siitä, että jotkut matkalipun ostaneet peruivat matkansa viime hetkellä.[82]

Tunnetuimpia onnettomuuden uhreja olivat liikemies John Jacob Astor IV, laivan suunnittelija Thomas Andrews, Yhdysvaltain presidentin sotilasavustaja Archibald Butt, kaivosmagnaatti Benjamin Guggenheim sekä Macy's -tavaratalon omistaja Isidor Straus vaimoineen.

Luokka Lukumäärä Selviytyjiä Selviytyjät % Kuolleet Kuolleet %
1. luokka 329 199 60,5 % 130 39,5 %
2. luokka 285 119 41,8 % 166 58,2 %
3. luokka 710 174 24,5 % 536 75,5 %
Miehistö 899 214 23,8 % 685 76,2 %
Yhteensä 2 223 706 31,8 % 1 517 68,2 %

Monille turman uhreille on pystytetty muistomerkkejä. Näihin kuuluvat kapteeni Smithin patsas Lichfieldissä[83], Titanicin orkesterin muistomerkki Broken Hillissä[84] ja Ballaratissa[85] Australiassa, Wallace Henry Hartleyn muistomerkki Colnessa Lancashiressa[86] sekä Isidor ja Ida Strausin muistomerkki New Yorkissa Yhdysvalloissa[87]. Vuonna 2012, kun onnettomuudesta oli kulunut sata vuotta, avattiin Belfastiin Titanic-aiheinen museo Titanic Belfast.[88]

Titanicilla matkustaneista koirista vain kolme sylikoiraa pelastui omistajineen, vaikka koirat vapautettiin laivan kennelistä ennen uppoamista. Monet matkustajat kertoivat nähneensä koirien juoksevan pitkin kantta.[89]

Onnettomuustutkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaispiirros Yhdysvaltain kuulemisten joistain todistajista. Oikeassa yläkulmassa senaattori William Alden Smith.

Onnettomuuden jälkeen sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa järjestettiin julkiset kuulemiset. Yhdysvaltain tilaisuus alkoi 19. huhtikuuta, ja puheenjohtajana toimi senaattori William Alden Smith.[90] Britannian kuulemistilaisuus alkoi Lordi Merseyn alaisuudessa 2. toukokuuta.[91] Kummassakin tilaisuudessa tehtiin samat johtopäätökset: pelastusveneiden määrää koskeva lainsäädäntö oli vanhentunutta ja epätarkkaa,[92] kapteeni Smith ei ollut ottanut jäävuorivaroituksia huomioon,[93][94] pelastusveneitä ei ollut täytetty kunnolla[95][94] eikä laiva ollut hidastanut vauhtiaan.[93][94] Californianin kapteenia arvosteltiin voimakkaasti siitä, että laiva ei mennyt auttamaan Titanicia.[96]

Monet eloonjääneet kolmannessa luokassa matkustaneet valittivat myöhemmin siitä, että laivan henkilökunta auttoi ensimmäisen luokan matkustajia, mutta samalla ovet lukittiin niin että kolmannen luokan matkustajia estettiin pääsemästä pelastusveneisiin.[97] Väitteelle ei kuitenkaan löydetty perusteluja turman jälkeisessä tutkinnassa.[98]

Kummassakaan kuulemistilaisuudessa ei pidetty huolimattomuutta IMM:n tai White Star Linen osalta turman syynä. Miehistö oli vain seurannut normaalikäytäntöjä, joten onnettomuus voitiin luokitella ”luonnonilmiön" aiheuttamaksi.[99] Britannian kuulemisessa todettiin lisäksi, että kapteeni Smith oli noudattanut perinteistä toimintatapaa, jota ei aiemmin ollut pidetty vaarallisena.[100] Loppuraportissa huomautettiin myös, että yksistään Britannian lipun alla matkustavat laivat olivat kuljettaneet 3,5 miljoonaa matkustajaa edellisen kymmenen vuoden aikana ja ihmishenkiä samana aikana menetettiin vain 73.[101]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onnettomuuden seurauksena otettiin käyttöön useita ohjeita, joiden tarkoitus oli parantaa merenkäynnin turvallisuutta. Laivoihin määrättiin pakollisiksi enemmän pelastusveneitä, pelastusveneharjoituksia piti järjestää säännöllisesti ja matkustajalaivoilla tuli olla lennätin käytössä ympärivuorokautisesti. Pohjois-Atlantin jäävuoritilannetta vartioimaan perustettiin kansainvälinen jäävartiosto, ja merenkäynnin turvallisuusohjeiden yhteensovittamiseksi sovittiin kansainvälinen SOLAS-sopimus.[102]

Onnettomuus aiheutti myös taloudellisia menetyksiä. White Star Linen korvausvastuu selvitettiin vakuutusoikeudenkäynneissä, jotka alkoivat Yhdysvalloissa kesäkuussa 1915 piirituomari Julius M. Mayerin johdolla. Sitä ennen 22. helmikuuta 1913 oli tehty päätös, jonka mukaan yhdysvaltalaisella oikeudella oli oikeus kuulla vahingonkorvausvaateita asiassa. Yhdysvaltojen lain mukaan laivan omistajien vastuu rajoittui vain laivan pelastushintaan (engl. salvage value), jonka oli arvioitu olevan noin 97 000 Yhdysvaltain dollaria. Erillisessä päätöksessä todettiin kuitenkin, että Ison-Britannian laki päti korvausvaatimusten kokonaissummaan, joka oli 16,8 miljoonaa dollaria. Korvausvaatimukset piti lähettää oikeudelle 14. tammikuuta 1913 mennessä, ja niitä voitiin tehdä neljässä kategoriassa: hengenmenetys, omaisuudenmenetys, hengen- ja omaisuudenmenetys sekä vammautuminen ja omaisuudenmenetys. Yksittäisten henkilöiden tekemät korvausvaatimukset vaihtelivat omaisuudenmenetyksiä koskien 41 dollarista lähes 180 000 dollariin. Lisäksi eräs maahantuoja teki asiakkaidensa puolesta korvausvaatimuksen, jonka summa oli yli 220 000 dollaria. Suurimman hengenmenetystä koskevan korvausvaatimuksen – miljoona dollaria – teki erään teatterinomistajan leski. Vaatimukset saatiin käsiteltyä 28. heinäkuuta 1916 mennessä, ja korvauksia jaettiin yhteensä 663 000 dollarin arvosta.[103]

Uppoamisen syitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erään teorian mukaan jäävuori olisi painanut Titanicin kylkeä siten sisään, että kyljen teräslevyt ratkesivat niittauksistaan. Tämä selittäisi sen, miksi törmäys ei juurikaan kuulunut tai tuntunut laivan sisällä.

Titanicin uppoaminen herätti aikoinaan paljon pelkoa ja ennakkoluuloja laivaliikennettä kohtaan. Olihan turma aikansa eniten kuolonuhreja vaatinut merionnettomuus.[104]

Uppoamisesta on useita teorioita. Vanhimman käsityksen mukaan jäävuori repi laivan kylkeen aukkoja, mutta myöhemmin on esitetty, että se väänsi irti niittejä, joilla metallilevyt oli kiinnitetty. Kummassakin tapauksessa vesi olisi tulvinut sisään laivan kyljestä ja upottanut sen.[105] Joissakin tutkimuksissa on todettu, että metallilevyt olivat heikkolaatuista ja helposti ruostuvaa terästä. Kylmä vesi saattoi hyvinkin haurastuttaa ne, ja niiden takia laiva olisi voinutkin upota. Tämä ei kuitenkaan ole uskottavaa, sillä samalla tavalla valmistettua terästä käytettiin tuohon aikaan suurimmassa osassa Isossa-Britanniassa rakennetuista laivoista. Harland and Wolffin käyttämän teräksen on myös sanottu olleen ensiluokkaista omana aikanaan.[106][107]

Uusin teoria esittää, että perinteisen käsityksen mukaiset kylkivauriot — etenkin, jos teräs oli haurasta — olisivat kovin epätodennäköisiä. Vedenpinnan nousu laivan sisällä viittaisi pikemminkin siihen, että vauriot syntyivät sen pohjaan, eivät kylkeen. Jos laiva olisi saanut aukkoja kylkeensä, se olisi kallistunut toiselle puolelle. Lisäksi tiedot konehuoneiden vesitilanteesta ja kuulohavainnot jatkuvasta, raapivasta äänestä eivät tue ajatusta kylkivaurioista. Kun suurella nopeudella vedessä liikkuva kappale törmää kyljittäin painavampaan esineeseen, se siirtyy liike-energian vaikutuksesta ensimmäisen törmäyksen myötä poispäin eikä heilu edestakaisin sataa metriä. Onkin todennäköisintä, että Titanic ajoi jäävuoren vedenalaisen osan yli, jolloin laivan pohja sen keulaosassa sai vuotoja.[108] Tämä selittää myös sen, miksi jäävuoresta putosi jäätä laivan kansille. Vaikka laivan massa olikin mitätön jäävuoreen verrattuna, se liikkui nopeasti ja kallisti vuorta, jolloin vuoren ylemmät osat pääsivät kosketukseen kansirakenteiden kanssa.

Useiden todistajalausuntojen mukaan laiva pysähtyi törmäyksen jälkeen hetkeksi mutta jatkoi sitten matkaansa vain hieman hitaammin kuin ennen törmäystä. Kapteeni Smith oli saanut konemestarilta liian optimistisen raportin vaurioista eikä odottanut lopullista tietoa alas tarkistuskierrokselle lähettämältään perämieheltä. Titanic olisi kestänyt neljän osaston täyttymisen vedellä. Jäävuori veti kuitenkin laivaan yli 90 metrin viillon, mikä täytti kuusi osastoa vedellä[37]. Yksi syy Titanicin uppoamiseen olikin, että laivan alaosan laipioiden katot eivät olleet vesitiiviitä, jolloin vesi pääsi tulvimaan vesitiiviiden ovien yli aluksen muihin osiin.[109] Törmäyksen jälkeen Titanic höyrysi eteenpäin vielä kymmenen minuutin ajan, mikä nopeutti uppoamista merkittävästi, sillä se lisäsi painetta, jolla vesi hyökyi sisään. White Star Line -yhtiön johtajan J. Bruce Ismayn on sanottu vaatineen kapteeni Smithiä jatkamaan etenemistä törmäyksen jälkeen, jolloin hän pahensi tietämättään katastrofia.[110]

Pian uppoamisen jälkeen ajateltiin, että Titanic olisi pysynyt pinnalla, jos laiva olisi ajettu suoraan päin jäävuorta. Silloin vain keula olisi tuhoutunut eikä vesi olisi päässyt tulvimaan neljää useampaan peräkkäiseen osastoon. Nykykäsityksen mukaan törmäyksen voima olisi kuitenkin ollut niin suuri, että isku olisi vaurioittanut runkoa pahasti koko laivan pituudelta, useat niitit olisivat hajonneet ja liitokset pettäneet. Titanic olisi luultavasti uponnut paljon nopeammin ja sekasortoisemmissa olosuhteissa kuin mitä todellisuudessa tapahtui.[111]

Vaikka Titanicin peräsin olikin kooltaan määräysten rajoissa, sitä ei kuitenkaan voi pitää erityisen ajanmukaisena. Titanic Historical Societyn tutkijoiden mukaan laivan korkea ja kapea peräsin oli perua 1700-luvun purjelaivoista, ja se oli kooltaan vain murto-osa esimerkiksi Cunard-linjan RMS Mauretanian tai RMS Lusitanian peräsimestä. Ilmeisesti suunnittelijat eivät olleet juuri miettineet, miten 269 metriä pitkä laiva pystyisi tekemään hätäkäännöksen törmäyksen välttämiseksi.[112]

Ehkä vieläkin kohtalokkaampi suunnitteluvirhe oli Titanicin kolmipotkurirakenne. Sivupotkurien voimanlähteenä olivat mäntähöyrykoneet, joiden pyörimissuuntaa voitiin vaihtaa, mutta keskipotkurin moottorina oli höyryturbiini, jossa ei ollut peruutusvaihdetta. Kun ensimmäinen perämies määräsi koneet peruuttamaan, hän samalla tietämättään vei laivalta kääntymiskyvyn. Koska peräsimen edessä olleen keskipotkurin turbiinissa ei ollut peruutusvaihdetta, se pysäytettiin, mikä vähensi huomattavasti aluksen ohjailukykyä. Jos laivaa olisi pelkästään käännetty nopeutta vähentämättä, se olisi saattanut pystyä väistämään jäävuoren.[3]

Hylyn löytyminen ja tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanicin keula (2004).

Titanicin hylkyä ei voitu paikallistaa vuosikymmeniin kehittymättömän sukellustekniikan vuoksi.[113] Hylky löydettiin vasta 1. syyskuuta 1985,[114] kun Robert Ballard löysi vedenalaisella Argo-kameralla merenpohjassa makaavan jättiläislaivan konehuoneen kattilan. 73 vuotta aiemmin uponneen loistoristeilijän löytyminen herätti paljon huomiota. Hylyn sijainnista oli ollut liikkeellä virheellisiä tietoja, minkä takia se löydettiinkin vasta 1985.[115]

Titanicin hylky makaa Pohjois-Atlantin pohjassa 3 798 metrin syvyydessä 560 kilometrin päästä Newfoundlandista.[116] Paapuurin puoleinen potkuri on irronnut aluksen tömähdettyä merenpohjaan. Vedenpaine on murskannut lasikupolin ja muita ikkunoita pirstaleiksi, keulamasto on kaatunut ja voimistelusalin katto romahtanut. Ruoste on peittänyt Titanicin nimikyltin ja muodostanut keulaan keulakuvan kaltaisen muodostelman, vaikka Titanicissa ei ollut keulakuvaa. Hylyn lähistöllä on paljon irtotavaraa.[117]

Hylky on pahoin rapistunut ja vaurioitunut, ja rautaa syövien bakteerien on laskettu hävittävän siitä yli 45 kilogrammaa rautaa joka päivä.[9] Hylkyyn on alettu järjestää myös turistisukelluksia, jotka osaltaan vaurioittavat hylkyä.[4] Erityisesti laivan etukansi on kärsinyt pienoissukellusveneiden käsittelyssä. Lisäksi Titanicin hylky on turistien jättämien roskien peitossa ja tutkijat ovatkin todenneet, ettei se ole enää arkeologisesti puhdas.[4] Titanic ei ole hautautunut meren pohjaan, joten se on täysin suojaton bakteerien aiheuttamaa hajoamista vastaan, ja suuri osa laivan pienemmistä osista on jo tuhoutunut. Laivan keula on vielä kokonainen ja suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta noin sadan vuoden kuluttua siitäkin on jäljellä luultavasti vain pieniä osia.[9] Vuonna 2012 Titanicin hylky pääsi Unescon suojelulistalle, joten hylyn myyminen, tuhoaminen ja hajottaminen on kielletty.[113][118]

RMS Titanic -yhtiö sai vuonna 1994 tuomioistuimen päätöksellä yksinoikeuden nostaa esineitä Titanicin hylystä. Vuoteen 2010 mennessä pintaan olikin nostettu jo noin 5 500 esinettä.[4] Yritys rahoitti vuonna 2010 tehdyn kolmiulotteisen kartoituksen, jonka avulla hylystä saatiin yhtä tarkkaa tietoa kuin jos se olisi nostettu pintaan.[119] Samana vuonna yhdysvaltalainen oikeus päätti, että yrityksellä oli oikeus nostopalkkioon, jonka summa olisi yhtä suuri kuin vuosina 1993–2004 nostettujen esineiden käyvän markkina-arvon yhteissumma.[120]

Titanicin hylyn ruosteesta löydettiin vuonna 2010 ennestään tuntematon bakteerilaji, joka sai nimekseen Halomonas titanicae.[121][122]

Legendoja ja myyttejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valo horisontissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa matkustajista ja miehistön jäsenistä kertoi myöhemmin havainneensa horisontissa, Titanicin paapuurin puolella huomattavasti pienemmän aluksen valon. Neljäs perämies Joseph Boxhall päätteli aluksen olevan niin lähellä, että antoi sille merkkejä viestilampulla. Valoa kohti alettiin soutaa, mutta yksikään pelastusvene ei saavuttanut sitä.[123] Valo ei voinut tulla Californianista, koska se oli Titanicista pohjoiseen eli tyyrpuurin puolella.[124]

Jälkeenpäin on arveltu valon tulleen pienestä hylkeenmetsästysaluksesta, joka olisi ollut vain kymmenen kilometrin päässä Titanicista. Alus olisi höyrynnyt pois, koska miehistö oli laittomissa puuhissa ja pelkäsi joutuvansa pidätetyksi.[9]

SOS[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mallinnus Titanicin lähettämästä hätäviestistä.

Toisin kuin yleisesti uskotaan, Titanicin onnettomuus ei ollut ensimmäinen kerta, kun SOS-hätämerkkiä käytettiin.[125] SOS-hätämerkin käyttöä ehdotettiin kansainvälisessä konferenssissa Berliinissä jo vuonna 1906, ja se ratifioitiin 1908 ja on ollut käytössä siitä lähtien. SOS-hätämerkin sijasta brittisähköttäjät tosin käyttivät vanhempaa CQD-hätämerkkiä. Pääsähköttäjä Jack Phillips käytti CQD:tä, kunnes apusähköttäjä Harold Bride sanoi hänelle:[39]

"Send SOS; it's the new call, and this may be your last chance to send it."
(Lähetä SOS, se on uusi tunnus ja tämä saattaa olla viimeinen tilaisuutesi käyttää sitä)

Onnettomuudessa menehtynyt Phillips vaihtoi kehotuksen jälkeen CQD:n SOS-tunnukseen.

Taikauskoisia uppoamisselityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanicin tuho on herättänyt myös taikauskoisia käsityksiä. On esimerkiksi väitetty, että Titanicin työnumero oli telakalla 390904 ja se olisi tuottanut epäonnea, koska numerosarjan peilikuva voidaan lukea ”NO POPE”, eli ”ei paavia”.[126] Toisen selityksen mukaan kiireessä rakennetun kaksoispohjan väliin jäi kuolleita rakentajia, joiden sielut olisivat aiheuttaneet onnettomuuden. Ensimmäisen väitteen mukainen työnumero on kuitenkin vain tarinaa, eikä telakan rakennusmiehiä kadonnut selittämättömästi työn aikana.[127]

Titanicin uppoamisen syyksi on myös ehdotettu ”Titanicin kirousta”. Onnettomuus on esimerkiksi liitetty Hope-timantin kiroukseen, vaikka timantti ei koskaan edes ollut Titanicissa.[128] Kirouksen aiheuttajaksi on esitetty myös Amon-Ran temppelin papittaren 1890-luvulla Egyptistä löydettyä muumiota, jonka sen omistaja William Thomas Stead olisi kätkenyt Titanicin lastiin. Hänen väitetään ostaneen muumion British Museumista. Todellisuudessa muumiota ei ole koskaan säilytetty British Museumissa, missä on edelleenkin näytteillä ainoastaan sen sarkofagin kansi.[129]

Kirjallinen yhteensattuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1898 Morgan Robertson julkaisi Futility (Turhuus) -nimisen romaanin, joka kertoi jäävuoreen törmäyksen vuoksi uponneesta Titan-nimisestä loistoristeilijästä, joka olisi ollut aikansa ylellisin laiva. Romaanissa kuvattu laiva on hieman Titanicia lyhyempi ja teholtaan pienempi, mutta muuten kirjan Titanin tiedoissa on nähty yhtäläisyyksiä Titanicin tietojen kanssa. Robertson tosin julkaisi 1912 kirjastaan uuden version, jossa aluksen mittoja oli muutettu vastaamaan enemmän Titanicia.[130]

Titanic kirjallisuudessa ja elokuvissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saved from the Titanic -elokuvan (1912) mainosjuliste.

Titanicilla on ollut merkittävä vaikutus populaarikulttuuriin uppoamisestaan saakka. Onnettomuus on innoittanut lukuisia kirjoja, näytelmiä, elokuvia, runoja ja taideteoksia, ja sen merkityksestä, tarkoituksesta ja seurauksista on tehty erilaisia tulkintoja. Välittömästi turman jälkeen julkaistiin lukuisia aihetta käsitteleviä runoja. Näistä Thomas HardynThe Convergence of the Twain” (1912) oli yksi merkittävimmistä. Turmasta selvinneiden – kuten Margaret Brownin[131], Charles Lightollerin[132] sekä Violet Jessopin[133] ja Archibald Gracien[134] – kokemuksista kertovia tekstejä julkaistiin joko heidän elinaikanaan tai postuumisti. Lisäksi useat kynäilijät yrittivät hyötyä tragediasta tuottamalla sensaatiokirjoja, joiden tiedot poimittiin usein epätarkoista lehtijutuista.[135] Vuonna 1955 julkaistiin Walter Lordin arvostettu tietokirja Titanicin kohtalonyö (A Night to Remember), joka perustui useisiin selviytyneiden kertomuksiin.[136]

Titanicista kertovia draamaelokuvia on tehty useita. Ensimmäinen niistä, Saved from the Titanic, julkaistiin vain 29 päivää laivan uppoamisen jälkeen. Sen pääosaa esitti Titanicin uppoamisesta selvinnyt mykkäelokuvatähti Dorothy Gibson.[137] Natsi-Saksa hyödynsi onnettomuutta propagandaelokuvassa vuonna 1943. Tämän lisäksi tarina on esiintynyt amerikkalaisessa melodraamassa (Titanic, 1953). Isossa-Britanniassa tuotettua elokuvaa Titanicin kohtalonyö (A Night to Remember, 1958) pidetään yhä historiallisesti totuudenmukaisimpana,[138] mutta taloudellisesti parhaiten on menestynyt James Cameronin Titanic (1997), joka oli aikanaan eniten tuottanut elokuva.[139]

Television yleistyttyä Titaniciin liittyvistä aiheista on tehty lukuisia televisiotuotantoja, jotka ovat vaihdelleet lyhyistä piirretyistä televisiosarjojen jaksoihin sekä aiheesta kertoviin televisiodraamoihin. Aihetta on käsitelty myös science fictionissa, kuten vuonna 1966 esitetyssä yhdysvaltalaisen The Time Tunnel -televisiosarjan ensimmäisessä jaksossa.[140]

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. laivan omaa aikaa. Törmäyshetkellä laivan kellot olivat 2 minuuttia edellä UTC-3:a. Tarkemmin asiasta katso Halpern, Samuel & Weeks, Charles: ”Description of the Damage to the Ship”, Report into the Loss of the SS Titanic: A Centennial Reappraisal. Stroud, UK: The History Press, 2011. ISBN 978-0-7524-6210-3. (englanniksi)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ballard, Robert D.: Exploring the Titanic. New York: Scholastic, 1993. ISBN 0-590-41952-8. (englanniksi)
  • Eaton, John P. & Haas, Charles A.: Titanic: Triumph and Tragedy. W.W. Norton & Company, Inc., 1998. ISBN 0-393-03697-9. (englanniksi)
  • Lord, Walter: Titanicin kohtalonyö. (A Night to Remember, 1955.) Suomentanut Olli Nuorto. 2. painos (1. painos 1957). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22799-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Ship Specifications Titanicstory.com. Viitattu 5.3.2012. (englanniksi)
  2. R.M.S. Titanic Ship Statistics Atlanticliners.com. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
  3. a b c d e f Lord, Walter: The Night Lives On. New York: Morrow, 1986. ISBN 978-0688049393. (englanniksi)
  4. a b c d Titanicin hylkyä ympäröivät tämän päivän roskat 15.4.2012. Yle Uutiset. Viitattu 10.8.2014.
  5. Eaton & Haas 1998, s. 13.
  6. a b c Titanic: Kiehtovia yksityiskohtia Historianet.fi. 22.03.2012. Viitattu 15.4.2012.
  7. Ballard 1993, s. 10.
  8. a b Galleria: Titanic – jättiläisen synty Tieteen kuvalehti. Viitattu 15.4.2012.
  9. a b c d e f g h Tieteen Kuvalehti, erikoisjulkaisu ”Titanic”, 1987.
  10. Thomas Andrews Titanic-titanic.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  11. a b Technical Facts about Titanic Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  12. Titanic Facts & Figures Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  13. Hutchings & de Kerbrech: ”RMS Titanic 1909–12 (Olympic Class): Owners' Workshop Manual”, s. 68. Sparkford, Yeovil: Haynes, 2011. ISBN 978-1-84425-662-4. (englanniksi)
  14. Hugh Brewster, Laurie Coulter: Titanic facts: Everything you ever wanted to know about the RMS Titanic Titanic-nautical.com. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
  15. Titanic's Turkish Baths Titanic-titanic.com. Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  16. RMS Titanic Facts Titanic Society & Rescue Center. Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  17. Eaton & Haas 1998, 32.
  18. Lowering Titanic's Lifeboats National Museums of Northern Ireland. Viitattu 23.7.2014. (englanniksi)
  19. a b Boat Deck Titanicstory.com. Viitattu 16.4.2012. (englanniksi)
  20. a b Nichol, Mark M.: Diagram of RMS Titanic Titanicstory.com. Viitattu 16.4.2012. (englanniksi)
  21. Shelter Deck Titanicstory.com. Viitattu 16.4.2012. (englanniksi)
  22. Edward John Smith Encyclopedia Titanica. Viitattu 11.4.2012. (englanniksi)
  23. Titanic's Maiden Voyage Port Cities. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
  24. RMS Titanic: 1st Class Passengers Encyclopedia Titanica. Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  25. The Moon Made the Tianic Sink? WABC. 6.3.2012. ABC Inc.. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)
  26. R.M.S. Titanic history Rmstitanic.home.comcast.net. Viitattu 27.1.2012. (englanniksi)
  27. Eaton & Haas 1998, s. 113.
  28. Eaton & Haas 1998 s. 114.
  29. Tiihonen, Minna: Mitä jos...? RMS Titanic. Viitattu 12.8.2014.
  30. a b c Eaton & Haas 1998, s. 115.
  31. Boethius, Daniel: The real RMS Titanic 1997. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)
  32. a b Eaton & Haas 1998, 138.
  33. ”Iceberg right ahead!” Eaton & Haas 1998, s. 137.
  34. Titanic's First Officer William Murdoch Titanic-titanic.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  35. Titanic – The Exhibition: The Voyage 21.9 2007. Museum of Science and Industry. Viitattu 21.9.2007. (englanniksi)
  36. Butler, Daniel Allen: The Collision RMS Titanic Remembered. Viitattu 12.8.2014. (englanniksi)
  37. a b c Bullock, Shan: The Sinking of the Titanic 1912. Viitattu 20.7.2014. (englanniksi)
  38. Titanic – sata vuotta kohtalokkaasta yöstä. (Ylimääräinen 25-sivuinen liite) Tieteen kuvalehti, 2012, s. 2–25.
  39. a b Mr Harold Sydney Bride Encyclopedia Titanica. Viitattu 1.8.2007. (englanniksi)
  40. United States Senate Inquiry, Day 1: Testimony of Arthur H. Rostron Titanic Inquiry Project. Viitattu 20.7.2014. (englanniksi)
  41. Uppoamattoman Titanicin tuho Viitattu 2.10.2007.
  42. Rosenberg, Jennifer: The Sinking of the RMS Titanic About.com 20th Century History. About.com. Viitattu 29.4.2012. (englanniksi)
  43. Gardener, Robin & van der Vat, Dan: The Riddle of the Titanic. Orion, 1995. ISBN 978-0-7528-0167-4. (englanniksi)
  44. Nicholas, Anthony: To the lifeboats — evacuating Titanic American Daily Herald. 15.4.2012. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  45. Eaton & Haas 1998, s. 146.
  46. Eaton & Haas 1998, s. 148.
  47. Mr George Thomas Rowe Encyclopedia Titanica. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  48. Californian Titani-titanic.co m. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  49. Wallace Hartley of The Titanic Titanic-titanic.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  50. Eaton & Haas 1998, s. 145.
  51. Titanic Lifeboat Launching Times Titanic-titanic.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  52. Mr. Benjamin Guggenheim Encyclopedia Titanica. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  53. Eaton & Haas 1998, s. 153.
  54. Eaton & Haas 1998, s. 154.
  55. Eaton & Haas 1998, s. 166.
  56. Ballard 1993, s. 28.
  57. Bevil, J. Marshall: And the Band Played On: Hypotheses Concerning What Music Was Performed Near the Climax of the Titanic Disaster Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  58. Found at last, the violin played by the Titanic bandmaster as the ship went down Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
  59. Mr Thomas Andrew Jr Encyclopedia Titanica. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)
  60. Louden-Brown, Paul: Ismay and the Titanic Titanic Historical Society. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
  61. British Wreck Commissioner's Inquiry Report: Account of the Saving and Rescue of those who Survived/Conduct of Sir Cosmo Duff Gordon and Mr Ismay titanicinquiry.org. Viitattu 10.8.2014. (englanniksi)
  62. Titanic Lifeboat Launching Times Titanic-titanic.com. Viitattu 30.4.2012. (englanniksi)
  63. The Sinking Of The Titanic titanic-titanic.com. Viitattu 30.4.2012. (englanniksi)
  64. a b R.M.S. Titanic History R.M.S. Titanic Page. Viitattu 1.5.2012. (englanniksi)
  65. Titanic timeline titanic-titanic.com. Viitattu 30.4.2012. (englanniksi)
  66. Ballard 1993, 59.
  67. Lord 1998, 119.
  68. Fowler, Dave: Titanic Lifeboats Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  69. Titanc facts The Titanic Page. Viitattu 1.5.2012. (englanniksi)
  70. Clarkson, Andrew: Carpathia and the rescue titanic-titanic.com. Viitattu 31.7.2014. (englanniksi)
  71. Fleming, Katherine: Part three: The cries of the doomed The West Australian. 12.4.2012. Viitattu 1.5.2012. (englanniksi)
  72. United States Senate Inquiry: ”Titanic” disaster Titanic Inquiry Project. Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)
  73. Gillespie, John G.: When is a rocket called a distress signal or just a flash in the sky? Titanic History Society. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
  74. Ballard 1993, s. 24.
  75. a b United States Senate Inquiry, Day 8: Testimony of Cyril F. Evans Titanicinquiry.com. Viitattu 7.8.2014. (englanniksi)
  76. Eaton & Haas 1998, 189.
  77. Halifax and the Titanic Disaster Viitattu 16. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
  78. RMS Titanic: Resource Guide Province of Nova Scotia. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  79. Summary of passengers and survivors Titanic Inquiry Project. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
  80. Anesi, Chuck: The Titanic Casualty Figures (And What They Mean) 1997. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  81. Lord 1998, 205.
  82. Owens, Luke: CSI Titanic: Who Died How? 26.6.2007. encyclopedia-titanica.org. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  83. Lichfield Mercury: Captain remembered thanks to phone call 16.6.2011. Lichfield Mercury. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  84. The Titanic Memorial (Titanic-muistomerkin tiedot Broken Hillin Internet-sivuilla) Broken Hill. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  85. SS Titanic Memorial Bandstand Victorian Heritage Database. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  86. Eaton & Haas 1998, s. 296.
  87. Eaton & Haas 1998, s. 299.
  88. Birth of Titanic Belfast Titanic Belfast. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  89. Eveleth, Rose: The Definitive Guide to the Dogs on the Titanic Smithsonian.com. 31.3.2014. Smithsonian Institution. Viitattu 18.7.2014. (englanniksi)
  90. Eaton & Haas 1998, s. 220.
  91. Eaton & Haas 1998, 260–261.
  92. Recommendations titanicinquiry.org. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  93. a b Ice both to northward and southward of steamship ”Titanic's” track titanicinquiry.org. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  94. a b c British Wreck Commissioner's Inquiry Report titanicinquiry.org. Viitattu 23.7.2014. (englanniksi)
  95. Capacity of lifeboats not utilized titanicinquiry.org. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  96. Stanley Lord encyclopedia-titanica.org. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  97. United States Senate Inquiry, Day 13: Testimony of Daniel Buckley Titanic Inquiry Project. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
  98. British Wreck Commissioner's Inquiry Report: Account of the Saving and Rescue of those who Survived: Third Class Passengers Titanic Inquiry Project. Viitattu 15.4.2012. (englanniksi)
  99. Gordon, Hal: Titanic: The Squalid Sequel 10.4.2012. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  100. Account of Ship's Journey Across the Atlantic / Messages Received / Disaster Action That Should Have Been taken titanicinquiry.org. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  101. Eaton & Haas 1998, 265
  102. Eaton & Haas 1998, s. 330–331.
  103. Eaton & Haas 1998, s. 277–279.
  104. Heitler, Claudia: Titanic sank 100 years ago Here There Everywhere – News for Kids. 10.4.2012. Viitattu 16.4.2012. (englanniksi)
  105. Ballard 1993, s. 58.
  106. Felkins, Katherine & Leighly, Jr., H.P. & Jankovic, A.: The Royal Mail Ship Titanic: Did a Metallurgical Failure Cause a Night to Remember? JOM. 1998. The Minerals, Metals & Materials Society. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  107. Stephenson, Parks: ”Modern Marvels: Titanic Tech” Questions 2003. marconigraph.com. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  108. Brown, David G.: Last log of the Titanic encyclopedia-titanica.org. Viitattu 20.7.2014. (englanniksi)
  109. Ballard 1993, s. 23.
  110. Revealed after 98 years: The REAL reason why the Titanic hit that iceberg Daily Mail. 22.9.2010. Viitattu 7.4.2012. (englanniksi)
  111. Butler, Daniel Allen: The Titanic would have survived had she hit the iceberg head-on RMS Titanic Remembered. Viitattu 7.4.2012. (englanniksi)
  112. Titanic Myths Titanic Historical Society. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
  113. a b Titanicin hylky pääsi Unescon suojelulistalle Yle Uutiset. Viitattu 15.4.2012.
  114. Kirkkala, Soila & Iso-Markku, Jaana: Mitä Missä Milloin 1987, s. 14. Helsingissä: Otava, 1986. ISBN 951-1-08999-4.
  115. West, Andrew: It's A CQD Old Man: 41.46 North, 50.14 West 9.1.2009. encyclopedia-titanica.org. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
  116. Remes, Mika: Titanic: Kuusi kohtalokasta virhettä upotti unelmat 10.4.2012. Tiede.fi. Viitattu 18.7.2014.
  117. Cohen, Jennie: First Map of Entire Titanic Wreck Site Sheds New Light on Disaster History.cm. 8.3.2012. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
  118. Wreck of the Titanic now protected by Unesco 5.04.2012. Unesco. Viitattu 10.4.2012. (englanniksi)
  119. [Wallius, Annina: Titanicin hylky kuvataan esine esineeltä 28.7.2010. Yle, Kulttuuriuutiset. Viitattu 29.7.2010.
  120. Beach Smith, Rebecca: RMS Titanic, Inc. v. Wrecked & Abandoned Vessel, 742 F. Supp. 2d 784 - Dist. Court, ED Virginia 2010 (PDF) United States District Court, E.D. Virginia, Norfolk Division.. Viitattu 14.8.2014.
  121. Mason, Betsy. "Top 10 New Species Discovered in 2010", Wired, 24.5.2011. Luettu 7.7.2011.  (englanniksi)
  122. "New species of bacteria found in Titanic 'rusticles'", BBC News, 6.12.2010. Luettu 7.7.2011.  (englanniksi)
  123. Sean Chase: The mysterious ship that didn't rush to save the Titanic 6. toukokuuta 2010. thedailyobserver.ca. Viitattu 18.7.2014.
  124. Halpern, Samuel: Navigational inconsistencies of the SS Californian (PDF) titanicology.com. Viitattu 10.8.2014.
  125. Mikkelson, Barbara & Mikkelson, David P.: Urban Legends Reference Pages: Same Old Ship Snopes.com. Viitattu 1.8.2007. (englanniksi)
  126. Butler, Daniel Allen: The Titanic’s “anti-Catholic” hull number doomed the ship RMS Titanic Remembered. Viitattu 14.4.2012. (englanniksi)
  127. Shipyard worker trapped in hull National Museums Northern Ireland. Viitattu 14.4.2012. (englanniksi)
  128. Hope diamond sank with Titanic National Museums Northern Ireland. Viitattu 14.4.2012. (englanniksi)
  129. Was the disaster caused by an Egyptian Mummy lying in the Cargo hold? Titanicandco.com. Viitattu 14.4.2012. (englanniksi)
  130. The Titanic Futility Historyonthenet.com. Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)
  131. Murphy, Chuck: May 5, 1912: Mrs. J. J. Brown writes own story of the Titanic disaster (alkuperäinen teksti rva. J.J. Brown 5.5.1912 The Denver Postissa) denverpost.com. 4.11.2012. The Denver Post, LLC. Viitattu 28.7.2014. (englanniksi)
  132. Acknowledgements, Sources and Links to Other Titanic Related Sites marraskuu 1994. titanic-whitestarships.com. Viitattu 30.7.2014. (englanniksi)
  133. Titanic Survivor: The Newly Discovered Memoirs of Violet Jessop Who Survived Both the Titanic and Britannic Disasters Publisher's Weekly. 1.7.1998. Viitattu 30.7.2014. (englanniksi)
  134. Aldworth, Dave ym.: Colonel Archibald Gracie IV encyclopedia-titanica.org. Viitattu 29.7.2014. (englanniksi)
  135. White, Jay: ”God's Ark”: Subscription Book Publishing and the Titanic, s. 98. Acadiensis, 1999. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 28.7.2014). (englanniksi)
  136. Tonkin, Boyd: A Night To Remember, by Walter Lord 13.4.2012. The Independent. Viitattu 28.7.2014. (englanniksi)
  137. Mark Johnson: ‘Saved From the Titanic’: Survivor Dorothy Gibson’s Lost Titanic Movie 11. huhtikuuta 2012. International Business Times. Viitattu 28.7.2014. (englanniksi)
  138. Wates, Rosi: Five Titanic myths spread by films 4.4.2012. BBC News. Viitattu 27.7.2014. (englanniksi)
  139. Titanic and the Making of James Cameron: The Inside Story of the Three-Year ... - Paula Parisi - Google Books. (englanniksi)
  140. The Time Tunnel Season 1 Episode 1: Rendezvous with Yesterday TV.com. CBS Entertainment. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Appelsin, Ulla: Titanicin tuntematon lapsi. Helsingissä: Ajatus, 2003. ISBN 951-20-6408-1.
  • Eaton, John P. & Haas, Charles A.: Titanicin kohtalonyö. (Titanic: Destination Disaster: The Legends and the Reality, 1989.) Suomennos: Juha Peltonen. Helsinki: Koala, 2003. ISBN 952-5186-48-2.
  • Wetterholm, Claes-Göran: Titanic: Suomalaisten siirtolaisten uponneet unelmat. Helsinki: Alfamer, 2012. ISBN 978-952-472-143-1.
  • Ylikarjula, Simo: Titanicin vuosisata 1912–2012: Unelmalaivan ihmiskohtalot. Helsinki: Katharos, 2012. ISBN 978-952-5957-21-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta RMS Titanic.