RMS Titanic

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Titanic” ohjaa tänne. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
RMS Titanic
RMS Titanic 3.jpg
Aluksen laji postihöyrylaiva
Lippuvaltio Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Kotipaikka 1912: Liverpool, Civil Ensign of the United Kingdom.svg
Tunnuskirjaimet MGY
Omistaja White Star Line White Star flaga.svg
Rakennustelakka Harland and Wolff, Belfast,
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Rakennusnumero 401
Tilattu heinäkuussa 1908[1]
Kölinlasku 22. maaliskuuta 1909
Vesillelasku 31. toukokuuta 1911
Luovutus 2. huhtikuuta 1912
Kohtalo upposi Pohjois-Atlantilla
(41°44′N, 049°57′W)
15. huhtikuuta 1912
Suurin pituus 269,14[1] m
Leveys 28,346[1] m
Suurin syväys 10,363[1] m
Uppouma 52 310 [2] t
Bruttovetoisuus 46 328[1] brt
Pääkoneisto 2 mäntähöyrykonetta sekä Parsons-höyryturbiini
Koneteho n. 38000[1] kW
Akseliteho 40 MW
Nopeus

22.5[1] kn (42 km/h)

Hyttejä 3 547[1] henkilölle
Lastikapasiteetti 31 831
Titanicin paapuurin puoleinen potkuri.

RMS Titanic oli White Star Line -yhtiön matkustajalaiva, joka törmäsi neitsytmatkallaan 14. ja 15. huhtikuuta välisenä yönä 1912 jäävuoreen Pohjois-Atlantilla ja upposi vieden mukanaan noin 1 500 matkustajaa. Se oli sisarlaivojensa RMS Olympicin ja HMHS Britannicin ohella aikansa suurin ja loisteliain höyrylaiva. Uudenlaisen laipiorakenteensa vuoksi uppoamattomaksi sanotun Titanicin uppoaminen on yksi historian kuuluisimpia merionnettomuuksia.

Ennen Titanicin haaksirikkoa pelastusveneiden kantavuus oli ollut riippuvainen aluksen kantavuudesta, eikä yhdessäkään aluksessa tarvinnut Ison-Britannian lain mukaan olla enempää kuin kuusitoista pelastusvenettä, koska laipiorakentamisen yksi keskeinen idea oli tehdä haaksirikkoutuneesta laivasta suuri kelluva pelastusvene. Pelastusveneitä oli vain noin puolelle matkustajista. Onnettomuuden seurauksena määrättiin pelastusveneiden laskentaperusteeksi laivan matkustajamäärä. Pelastusveneiden määrä oli laskettu lähinnä sen varalta, että Titanic saisi konerikon tai vuodon, mutta pysyisi pinnalla matkustajien siirtämiseksi toiseen alukseen. Niiden tarkoituksena ei siis edes ollut pelastaa laivan koko henkilökuntaa matkustajineen avomerellä. Laivan arveltiin pahimmassakin tapauksessa kelluvan pari vuorokautta, kunnes apua ehtisi paikalle. Onnettomuus myös lisäsi merkittävästi radiolaitteiden käyttöä laivaliikenteessä.[3]

Titanicin ainoana kapteenina toimi White Star Linen kommodori[4] Edward J. Smith.

RMS Titanicin hylky löydettiin vuonna 1985, noin 73 vuotta onnettomuuden jälkeen. 3 798 metrin syvyydessä lepäävää hylkyä on tutkittu ja nykyään sinne järjestetään turistisukelluksia.[5] Hylky pääsi vuonna 2012 Unescon vedenalaista kulttuuriperintöä koskevan sopimuksen piiriin.[6][7]

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanicin koko verrattuna ihmiseen, henkilöautoon, linja-autoon ja Airbus A380:een.

Ajatus Titanicin rakentamisesta syntyi vuonna 1907. Laivanvarustamo White Star Line oli vaikeuksissa kilpailijoiden suurempien ja ylellisempien risteilyalusten vuoksi. Harland and Wolffin puheenjohtaja William Pirrie suunnitteli White Star Linen toimitusjohtaja J. Bruce Ismayn kanssa illallisella kahden uuden laivan rakentamista (kolmas lisättiin myöhemmin),[8] joiden tärkeimmät valtit olisivat nopeuden sijaan suuri koko ja ylellisyys. Titanic oli toinen Olympic-luokan laiva, ja se rakennettiin yhdessä sisaraluksensa RMS Olympicin kanssa Pohjois-Irlannin Belfastissa Harland and Wolffin telakalla.[9] Telakalla oli alun perin kolme osastoa, jotka yhdistettiin siten, että Titanic ja Olympic voitiin rakentaa vierekkäin.[10] Titanicia rakentamaan värvättiin yli 8 000 uutta telakkatyöläistä Irlannista.[10] Aluksia rakentaneet irlantilaiset ansaitsivat keskimäärin kaksi puntaa viikossa.[9] He tekivät viisipäiväistä työviikkoa kello 7:50-17:30.[9]

Titanic rakennettiin kuljettamaan matkustajia Pohjois-Amerikan ja Euroopan välisellä reitillä sekä lyömään kaksi pahinta kilpailijaansa, Cunard Linen valtamerialukset Mauretanian ja Lusitanian.[11] Rakennustyöt sujuivat joutuisasti, ja laivan runko laskettiin vesille 31. toukokuuta 1911. Tammikuussa 1912 laivan sisätilat olivat valmiit, ja se oli viimeistelyä vaille valmis lähtemään vesille. Työtapaturmissa kuoli yhteensä 15 laivan rakentajaa.[12]

Titanicin suunnittelijana toimi Harland and Wolffin toimitusjohtaja Thomas Andrews,[10] joka oli aiemminkin ollut tekemisissä White Star Linen laivojen kanssa.[13] Titanic oli lähes identtinen sisaraluksensa Olympicin kanssa, mutta se oli hieman painavampi Ismayn lisättyä ylimääräisiä mukavuuksia ja hyttejä Titanicin venekannelle Olympicin neitsytmatkan jälkeen, joten se sai maailman suurimman laivan tittelin.

Laivan höyrykoneet olivat maailman suurimmat.[12] Kaikkiaan 159 hiiliarinaa 29 kattilassa tuottivat höyryä kahdelle nelisylinteriselle mäntähöyrykoneelle ja yhdelle matalapaineiselle Parsons-turbiinille,[14] jotka pyörittivät laivan kolmea potkuria. Laivan ilmoitettu huippunopeus oli 43 km/h (23 solmua).[15] Titanicin neljäs savupiippu oli todellisuudessa ilmastointihormi,[14] joka ulkonäkösyistä rakennettiin savupiipun näköiseksi.[9]

Laivan peräsin oli kooltaan 23,98 m korkea ja 4,65 m pitkä ja painoi 100 tonnia. Peräsintä liikutettiin omien höyrykoneiden avulla. Näitä koneita oli kaksi, joista vain toista käytettiin kerrallaan, toisen ollessa varakoneena. Ohjaushöyrykoneet olivat jousten varassa erillään laivan rungosta, ettei rankka merenkäynti olisi vaikuttanut niiden toimintaan. Siinä tapauksessa, että molemmat ruorimoottorit pettäisivät, peräsintä pystyttiin liikuttelemaan köysillä, joita liikutettiin samoilla moottoreilla, joilla laivan viittä ankkuria nostettiin ja laskettiin.[16]

Titanicissa oli tilaa 3 547 matkustajalle ja miehistön jäsenelle. Laiva oli noin 269 metriä pitkä, 28 metriä leveä ja tilavuudeltaan 46 328 bruttorekisteritonnia.[17]

Ensimmäisen luokan vastaanottohuone.

Ylellisyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympicin, Titanicin sisaraluksen, lasikupoli.
Titanicin kuntosali

Titanic oli aikansa ylellisin valtamerialus. Laivalla oli käytössä silloin vielä rikkaidenkin asunnoissa harvinainen juokseva vesi ja astianpesukone.[12]

Yksi Titanicin tunnetuimmista paikoista oli pääportaikko,[12] jonka katossa sijaitseva lasikupoli päästi sisään luonnonvaloa. Titanicilla oli myös muun muassa neljä hissiä (kolme 1. luokan matkustajille ja yksi 2. luokan matkustajille), kokoushuoneita, kirjasto, parturi, sisäuima-allas, turkkilainen sauna, squash-kenttä ja kuntosali.[18][19] Myös Titanicin kolmas luokka oli poikkeuksellisen viihtyisä matkustuspaikka ravintolasalonkeineen ja yleisine tiloineen, joten kolmannen luokan hytit olisi muissa laivoissa luokiteltu toisen luokan hyteiksi.[12]

Titanic toimi myös postilaivana. Tästä syystä aluksen nimen eteen lisättiin kirjaimet RMS, joka on lyhenne englanninkielisistä sanoista Royal Mail Ship (joskus myös steam-ship tai steamer) eli suomeksi "Kuninkaallinen posti(höyry)laiva".

”Uppoamaton laiva”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehdistö kutsui Titanicia käytännössä uppoamattomaksi laivan osastoinnin ansiosta.[3] Jos laivan yhteen osaan tulisi vuoto, aluksen vesitiiviit osastointiovet estäisivät veden pääsyn muihin osastoihin ja laiva pysyisi pinnalla, vaikka ensimmäiset neljä tai kaksi keskellä olevaa osastoa olisivat täyttyneet vedellä.[3]

Titanicissa oli kaksikymmentä pelastusvenettä – kuusitoista standardivenettä ja neljä laskosvenettä – joihin mahtui yhteensä 1 178 matkustajaa. Tämä ylitti Privy Councilin kauppaosaston viranomaismääräykset.[20] Lähes 20 vuotta vanhat pelastusvenemääräykset perustuivat laivan kantokykyyn eivätkä matkustajien määrään.[21] Määräysten säätämisaikaan suurimman laivan kantokyky oli vain neljännes Titanicin kantokyvystä.[3]

Laivan ulkokannet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanic plans.jpg

Titanicilla oli yhdeksän kantta, joista neljä oli täysin vesitiiviitä.[1] Komentosilta oli ylimmällä kannella, ja sen takana olivat perämiesten hytit.[22] Osa näistä hyteistä on säilynyt melko hyvin meren pohjassa. Aivan laivan keulassa oli muun muassa kolmannen luokan hyttejä ja ulkokannella ankkuri, kiinnitysköysiä sekä hieman taempana tähystäjien masto.[23] Näiden jälkeen tuli aivan komentosillan edessä oleva osa, josta oli luukut lastiruumaan. Luukkujen jälkeen oli komentosilta, jonka alapuolella oli ensimmäisen luokan kävelykansi.

Aivan komentosillan takana perämiesten hyttien päällä oli laivan etumainen savupiippu. Tämän takana oli lasikupolin kattoikkuna, jonka takana oli laivan toinen savupiippu ja kuntosali ensimmäisen luokan matkustajille.[22] Toiseksi alimmalla ulkona olevalla kannella sijaitsivat ensimmäisen luokan yksityiset kävelykannet, jotka ulottuivat perään asti. Laivan kolmas savupiippu sijaitsi suurin piirtein toisen luokan venepaikkojen kohdalla.

Neljännen savupiipun lähellä oli toisen luokan ravintolasalonkiin valoa tuova kattoikkuna. Venepaikkojen jälkeen oli pari kerrosta alempana toisen luokan kävelykansi[24]. Tästä perään päin mentäessä oli kolmannen luokan kansi, josta vielä perään päin mentäessä oli laivan perä. Tämä oli myös kolmasluokkalaisten käytössä.[23]

Neitsytmatka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanicin kapteeni Edward J. Smith.

Titanic laskettiin vesille 31. toukokuuta 1911, ja se aloitti neitsytmatkansa Southamptonista New Yorkiin 10. huhtikuuta 1912 kello 12.00. Ennen Atlantin ylittämistä Titanic kävi vielä Ranskan Cherbourgissa ja Irlannin Queenstownissa (nyk. Cobh).[25] Laivassa matkustivat muun muassa miljonääri John Jacob Astor IV ja hänen vaimonsa Madeleine, kaivosmagnaatti Benjamin Guggenheim ja hänen rakastajattarensa Madame Leontine Pauline Aubert, denveriläinen seurapiirirouva Margaret Brown, skottilaisparoni Sir Cosmo Duff-Gordon ja hänen pukusuunnittelijavaimonsa Lady Lucile, maailman suurimman tavaratalon, Macyn, omistaja Isidor Straus ja hänen vaimonsa Ida, eversti ja sotahistorioitsija Archibald Gracie, Rothesin kreivitär Noël Leslie, liikemies George Widener, Grand Trunk Railroadin pääjohtaja Charles Hays, sekä Yhdysvaltojen presidentin adjutantti, majuri Archibald Butt.[26]

Titanic purjehti valtameren poikki täydellä vauhdilla, vaikka sitä ei ollut suunniteltu Atlantin ylityksen nopeusennätyksen rikkomiseen.[27] Aluksen oli määrä saapua New Yorkiin keskiviikkona, 17. huhtikuuta, ja matka sujui ongelmitta aina huhtikuun 14. päivään asti.[28][29]

Sunnuntaiaamu 14. huhtikuuta valkeni sateisena, mutta päivän edetessä taivas alkoi kirkastua ja sää kylmeni. Titanic sai päivän aikana lukuisia jäävuorivaroituksia muilta laivoilta, mutta niihin ei aina kiinnitetty erityistä huomiota.[30] Iltaan mennessä sää oli muuttunut selkeäksi ja meri oli peilityyni. Kuutamoa ei kuitenkaan ollut, mikä vaikeutti jäävuorten havaitsemista, eikä niitä voinut huomata aalloistakaan, koska meri oli tyyni. Kapteeni Smith poistui komentosillalta hyttiinsä, kun laiva oli saapumassa alueelle, jolla jäävuoria oli havaittu. Hän ei kertonut jäävuorivaroituksista perämiehille vaan käski pitää vauhdin tasaisena.[31]

Kello kymmeneltä illalla ensimmäinen perämies William Murdoch aloitti työvuoronsa komentosillalla. Samaan aikaan tähystäjien märssyssä, ”harakanpesässä”, tulivat vuoron Frederick Fleet ja Reginald Lee.[32]

Jäävuoreen törmääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanicin hylyn sijainti merkitty kuvaan punaisella ristillä. Kuvassa näkyy myös Titanicin reitti kokonaisuudessaan.

Tähystäjien vahtivuoro sujui rauhallisesti aina kello 23.40[huom 1] asti, jolloin he havaitsivat jäävuoren noin 450 metrin päässä.[33] Titanicin nopeus juuri ennen onnettomuutta oli noin 21,5 solmua.[34]

Tähystäjä Fleet soitti tähystyskopin soittokelloa kolme kertaa, mikä tarkoitti jotain olevan edessä, ja heti sen jälkeen hän soitti komentosillalle. Kuudes perämies James Moody vastasi puhelimeen ja kuuli Fleetin sanat: ”Iceberg right ahead!” (suom. Jäävuori suoraan edessä!)[35] Moody välitti viestin heti Murdochille, joka määräsi kääntämään ruorin styyrpuuriin ja koneet taakse.[36] Laiva alkoikin kääntyä, mutta vauhti oli silti liian kova ja peräsin liian pieni nopeaan käännökseen. Jäävuori osui laivan kylkeen ja repi sitä yli 70 metrin pituudelta.[37]

Murdoch määräsi vesitiiviit ovet suljettaviksi, ja kapteeni Smith kiiruhti komentosillalle ottamaan selvää tilanteesta.[34] Muuten vain harvat olivat huomanneet törmäyksen. Suunnittelija Thomas Andrews ja toimitusjohtaja J. Bruce Ismay haettiin komentosillalle. Laivan koneet oli pysäytetty. Lyhyen tutkimuksen jälkeen Andrews ymmärsi, että jäävuori oli repinyt aluksen kylkeen aukkoja kuuden ensimmäisen osaston kohdalta ja jokainen osasto tulvi pahasti. Titanic oli suunniteltu pysymään pinnalla, jos vettä tulvi neljään osastoon, mutta nyt vettä oli jo kuudessa osastossa.[38] Laipiot ylettyivät vain E-kannelle asti, joten vesi pääsi tulvimaan niiden yli laivan kaikkiin 16 osastoon. Andrews arvioi laivan pysyvän pinnalla korkeintaan puolitoista tuntia[38] ja Smith maksimissaan kaksi tuntia.[39]

Titanicin pumput käynnistettiin, mutta niiden teho ei riittänyt tyhjentämään osastoja vedestä. Kapteeni Smith käski sähköttäjiä lähettämään hätäsanoman muille laivoille. Aluksi nämä sähköttivät perinteisen CQD-hätäkutsun mutta käyttivät sen jälkeen uutta SOS-merkkiä.[40] RMS Carpathia oli lähin kutsuun vastannut laiva, mutta sekin oli neljän tunnin matkan päässä Titanicista.[41] Ainoa kyllin lähellä oleva laiva oli SS Californian. Sen sähköttäjä Cyril Evans oli kuitenkin mennyt nukkumaan saatuaan Titanicin sähköttäjältä Jack Phillipsiltä töykeän vastauksen viestiin, jossa hän yritti kertoa Californianin havainneen jäävuoria alueella, jonne Titanic oli matkaamassa.[32]

Muutamia päiviä Titanicin uppoamisen jälkeen otettiin tämä kuva jäävuoresta, jossa voi nähdä merkkejä punaisesta maalista.

Pelastusveneet käyttöön[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapteeni Smith käski jakamaan kaikille matkustajille pelastusliivit ja ohjaamaan naiset sekä lapset pelastusveneisiin. Ensimmäinen pelastusvene laskettiin mereen kello 0.45.[42] Veneet lastattiin aluksi vain puoliksi, sillä monet pitivät turvallisempana pysyä laivassa.[43] Lisäksi miehistö pelkäsi, että liian suuret matkustajamäärät upottaisivat pelastusveneet. Esimerkiksi veneessä numero 1 oli vain 12 ihmistä, vaikka suurin osa veneistä oli tarkoitettu 60–70 hengelle.[44] Paapuurin puolella noudatettiin tiukasti määräystä, ettei miehiä saanut laskea pelastusveneisiin, mutta styyrpuurin puolella tämä sallittiin, jos naisia ei ollut lähettyvillä.[45] Pelastusveneiden lukumääräksi oli alun perin suunniteltu 64, mutta matkustusmukavuuden lisäämiseksi määrä oli vähennetty ensin 32:een ja sitten 20:een.[9]

Kymmenen metriä kölin yläpuolella sijaitseva pieni squash-sali oli veden vallassa jo hieman keskiyön jälkeen.[46] Tuolloin jo lähes kaikki höyrykattilat oli sammutettu. Neljäs perämies Joseph Boxhall näki laivan keulan paapuurin puolella toisen laivan valot ja yritti antaa sille merkin morselampulla.[47] Ensimmäiset hätäraketit ammuttiin klo 00.45. Raketit olivat kuitenkin värittömiä,[48][49] eikä Californianin kansipäällystö ymmärtänyt, että Titanic oli hädässä.[49]

Titanicin laskosvene D saapui RMS Carpathialle kello 7:15 aamulla 15. huhtikuuta 1912. Uppoamisyönä veneeseen tulvi jääkylmää merivettä.

Estääkseen pakokauhun syntymisen Titanicin orkesteri oli soittanut tanssimusiikkia ensimmäisen luokan aulassa. Myöhemmin muusikot siirtyivät soittamaan venekannelle.[50] Stuertit kiertelivät hyteissä herättelemässä niitä, jotka vielä nukkuivat.[51]

Laivan kallistuessa ja keulan painuessa syvemmälle pakokauhu pääsi valloilleen. Kello 1.20 keula oli uponnut veteen jo laivan nimeä myöten. Mereen oli laskettu seitsemän pelastusvenettä, joista yksikään ei ollut täynnä.[52] Venekansi täyttyi pelastusveneisiin hädissään pyrkivistä matkustajista. Näihin aikoihin ensimmäisen luokan matkustaja Benjamin Guggenheim meni hyttiinsä vaihtamaan parhaat vaatteensa ylleen, valmiina ”uppoamaan kuin herrasmies”.[53]

Seuraavien kahdenkymmenen minuutin aikana laskettiin vesille neljä pelastusvenettä. Vene numero 15 laskettiin liian nopeasti ja vene numero 13 oli vaarassa jäädä sen alle. Alla olevan veneen taavetin laskuköydet saatiin kuitenkin leikattua viime hetkellä poikki.[54] Kello 1.30 viides perämies Lowe ampui varoituslaukauksen estääkseen miesjoukkoa hyppäämästä veneeseen numero 14.[55]

Kun viimeisiä veneitä jo laskettiin vesille, Titanicin radiosähköttäjät Phillips ja Bride jatkoivat yhä hätäkutsujen lähettämistä muille laivoille. Carpathia sai heiltä viimeisen viestin kello 1.45: ”Konehuone on veden vallassa kattiloihin asti.”[56] Tämän jälkeen kapteeni Smith vapautti sähköttäjät tehtävistään.[57]

Kello 2.00 vesi oli enää vain kolmisen metriä kävelykannen alapuolella.[3] Titanicin rikkain matkustaja John Jacob Astor IV auttoi raskaana olevan vaimonsa viimeiseen pelastusveneeseen mutta jäi itse laivaan. Tarinan mukaan orkesteri soitti viimeiseksi virren ”Nearer my God to Thee” (”Sua kohti, Herrani”),[58] jonka orkesterinjohtaja Wallace Henry Hartley olisi halunnut soitettavan omissa hautajaisissaan. Virsi tunnetaan nykyään myös nimellä ”Titanic-hymni”. Jotkut Titanicista pelastuneet ovat kuitenkin kertoneet, että sen jälkeen orkesteri soitti vielä svengaavaa ragtime-musiikkia.[59]

Laivan suunnittelija Thomas Andrews ja kapteeni Smith upposivat laivan mukana, yrittämättä lainkaan pelastautua.[60] Johtaja J. Bruce Ismay sen sijaan nousi laskosvene C:hen. Onnettomuuden jälkeen erityisesti William Randolph Hearstin omistamat lehdet pilkkasivat Ismayta ja ylistivät niitä miehiä, jotka ”kuolivat kunniakkaasti”.[61] Ismayn mainetta ei pelastanut edes se, että tutkijalautakunta totesi hänen auttaneen ensin matkustajat veneeseen ja vasta sen jälkeen nousseen sille itse.

Laskosveneiden vesillelasku tuotti ongelmia. Vene B putosi venekannelle väärin päin ja vene A oli puolityhjä, kun se pyyhkiytyi mereen. Laskosvene kaatui ja ihmiset putosivat mereen, mutta monet onnistuivat kapuamaan ylösalaisin kääntyneen veneen pohjan päälle.[62]

Viimeiset hetket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Willy Stöwer: Titanicin tuho. Teoksessa jäävuoren ruhjoma keula painuu pinnan alle ja nostaa perän ylös.
Animaatio uppoamisesta.

Kun viimeiset pelastusveneet oli laskettu vesille, laivassa oli vielä yli 1 500 matkustajaa, joilla ei ollut mitään toivoa pelastumisesta. Kello 2.10 laivan perä oli noussut ilmaan ja paljastanut potkurit.[63] Laiva kallistui yhä enemmän, myös paapuurin puoleiselle kyljelleen, ja joskus kello 02.10–02.15 välillä etummainen savupiippu kaatui ja putosi veteen.[64]. Konemiehistö oli saanut pidettyä laivan valot palamassa loppuhetkiin asti, mutta lopulta ne sammuivat kokonaan.[65] Perä kohosi koko ajan korkeammalle, kunnes runkorakenteet pettivät ja laiva katkesi keskeltä kahtia. Perä putosi takaisin lähes normaaliin asentoon ja loputkin jäljelle jääneet savupiiput kaatuivat mereen. Vedellä täyttynyt etuosa alkoi vajota nopeasti ja vetää mukanaan siinä vielä kiinni ollutta, ihmisiä täynnä olevaa takaosaa.[64] Lopulta uppoava etuosa irtosi ja perä kohosi vielä hieman korkeammalle merestä. Hiljalleen peräosa kuitenkin vajosi uudelleen ja vei mukanaan satoja matkustajia. Laiva oli painunut kokonaan pinnan alle noin klo 02.20. Veden varaan joutuneet ihmiset jäivät huutamaan pelastusveneitä apuun, mutta vain kaksi venettä palasi ja nekin onnistuivat pelastamaan vain yhdeksän ihmistä (joista kolme kuoli pian pelastumisen jälkeen.[66] Muissa pelastusveneissä ei uskallettu palata uppoamispaikalle, koska veneessäolijat pelkäsivät laivan uppoamisen aiheuttaman pyörteen imaisevan heidät mukanaan tai veneisiin pyrkivien ihmisten kaatavan veneet.

Pelastusliivejä riitti kaikille,[67] mutta ne eivät suojanneet kylmältä vedeltä. Puolessa tunnissa lähes kaikki veden varaan joutuneet olivat paleltuneet kuoliaaksi.

Onnettomuuden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastustyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

RMS Titanic ampui useita hätäraketteja ja lähetti melkein uppoamiseen saakka hätäsignaaleja lennättimellään. Se saikin yhteyden useisiin laivoihin ja maalla oleviin rannikkoasemiin. Kapteeni Smith sai tiedon, että RMS Carpathia oli tulossa apuun, mutta sen saapumiseen menisi neljä tuntia.

Matkustajalaiva RMS Carpathia saapui ensimmäisenä paikalle kello 4.00 ja alkoi pelastaa pelastusveneissä olevia ihmisiä, joista osa oli kuitenkin menehtynyt kylmyyteen. Kello yhdeksään mennessä kaikki 706 pelastunutta oli kerätty turvaan.[68] Carpathian kapteeni ilmoitti sähkeitse Titanicia kohdanneesta onnettomuudesta. Laivan lääkäri tutki pahimmin kylmettyneet ja shokissa olleet matkustajat; muille annettiin lämmintä juotavaa ja huopia. Laivan matkustajat antoivat pelastuneille jopa omia vaatteitaan.[69]

Carpathia oli matkalla Välimerelle, mutta palasi New Yorkiin viedäkseen Titanicin matkustajat määränpäähänsä. Pelastuttuaan Bruce Ismay lähetti White Star Linen New Yorkin toimistoon viestin, jossa kertoi Titanicin uponneen ja onnettomuuden vaatineen lukuisia ihmishenkiä. Onnettomuutta tutkinut Yhdysvaltain senaatin tutkimuskomitea ylisti Carpathian järjestelmällisiä pelastustoimia.[70]

Jos Titanicin lähettämien hätärakettien olisi ymmärretty olevan vaararaketteja, moni ihminen olisi voitu pelastaa kuolemalta. Merenkulun sääntöjen mukaan hätärakettien tuli lähteä minuutin välein, kun Titanicin raketit lähetettiin keskimäärin 7–8 minuutin välein. Yhteensä laivalta ammuttiin kahdeksan rakettia noin tunnin kuluessa.[71]

SS Californian oli 20–30 kilometrin päässä Titanicista pysähtyneenä turvallisuussyistä yön ajaksi paikoilleen. Laivalta nähtiin myös hätäraketit, ja laivalta yritettiinkin ottaa yhteys Titaniciin morselampulla, mutta ilman vastausta, eikä sähköttäjää herätetty.[72] Laivan mastoon asennettiin kuitenkin kirkas valo kahden tunnin ajaksi. USA:n senaatin tutkimuskomitea totesi Californian miehistön osoittaneen välinpitämättömyyttä ja vastuuttomuutta. Kun vielä Californianin radisti Cyril Evans oli sulkenut laitteistonsa ja mennyt nukkumaan juuri hetkeä ennen Titanicin onnettomuutta,[73] menetti laiva mahdollisuutensa pelastaa Titanicin matkustajat ja miehistön.

Californianin radiosähköttäjä käynnisti laitteistonsa 3.30, ja kun laiva sai tiedon Titanicin haaksirikosta, se lähti onnettomuuspaikalle, jossa kohtasi Carpathian. Californianin tehtäväksi jäi turhaan etsiä mahdollisia eloonjääneitä.

Onnettomuuden laajuus selviää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New York Heraldin etusivu onnettomuuden jälkeen.

Sanomalehdet joutuivat toimimaan erittäin vajavaisten tietojen varassa – kuten voi huomata oheisen The New York Heraldin etusivun tiedoista. Ensimmäiset uppoamisen jälkeen ilmestyneet lehdet kertoivat, ettei Titanicin haaksirikossa ollut kuollut ainuttakaan ihmistä ja että Titanicia oltiin hinaamassa Halifaxiin.[74] Pian suuren onnettomuuden tuhot kuitenkin tulivat kokonaisuudessaan julki. White Star Line vuokrasi CS Mackay-Bennettin noutamaan ruumiita onnettomuuspaikalta. Laivan päästyä perille kävi kuitenkin ilmi, että ruumiiden määrä ylitti laivan kapasiteetin. Osa laivaan nostetuista jouduttiin tutkimusten jälkeen hautaamaan mereen. Mackay-Bennetillä oli liki kahden viikon matkan jälkeen mukanaan 306 vainajaa, lisäksi 128 uhria oli haudattu mereen. Varustamo joutui vuokraamaan kolme muutakin alusta. Yhteensä 209 ruumista tuotiin maihin haudattavaksi. Suuri osa heistä lepää Halifaxin kolmella hautausmaalla.[75]

Uhrit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Southamptoniin pystytetty muistomerkki Titanicin onnettomuudessa kuolleiden konemiesten muistoksi.

Lopulta ymmärrettiin, että kyseessä oli kaikkien aikojen suurin rauhan ajan merionnettomuus, joka oli vaatinut 1517 uhria. Vain 706[76] ihmistä selvisi onnettomuudesta. Titanicilla matkustaneista koirista vain kolme sylikoiraa pelastui omistajineen, vaikka koirat vapautettiin laivan kennelistä ennen uppoamista. Monet matkustajat kertoivat nähneensä koirien juoksevan pitkin kantta.[77]

Ensimmäisen luokan miehiä pelastui enemmän kuin kolmannen luokan lapsia.[78]

Luokka Lukumäärä Selviytyjiä Selviytyjät % Kuolleet Kuolleet %
1. luokka 329 199 60,5 % 130 39,5 %
2. luokka 285 119 41,8 % 166 58,2 %
3. luokka 710 174 24,5 % 536 75,5 %
Miehistö 899 214 23,8 % 685 76,2 %
Yhteensä 2 223 706 31,8 % 1 517 68,2 %

Onnettomuustutkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Time To Get Busy - no caption.png

Onnettomuuden seurauksena sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa järjestettiin julkiset kuulemiset. Yhdysvaltain tilaisuus alkoi 19. huhtikuuta. Sen puheenjohtajana toimi senaattori William Alden Smith.[79] Britannian kuulemistilaisuus alkoi Lordi Merseyn alaisuudessa 2. toukokuuta.[80] Kummankin tulokset olivat samanlaiset: pelastusveneiden määrää koskeva lainsäädäntö oli vanhentunutta ja epätarkkaa,[81] kapteeni Smith oli laiminlyönnyt saapuneiden jäävuorivaroitusten huomioimisen[82][83] pelastusveneitä ei oltu kunnolla täytetty tai miehitetty[84][83] eikä laiva ollut vähentänyt vauhtia.[82][83] Californianin kapteeni Lordia kritisoitiin suuresti kummassakin kuulemisessa siitä, että tämä ei mennyt auttamaan Titanicia.[85]

Monet eloonjääneet kolmannessa luokassa matkustaneet valittivat myöhemmin siitä, että laivan henkilökunta auttoi vain ensimmäisen luokan matkustajia ja jätti samalla kolmannen luokan matkustajat kuolemaan lukitsemalla ovet ja estämällä näin näitä pääsemästä pelastusveneisiin.[86] Väitteelle ei kuitenkaan löydetty perusteluja turman jälkeisessä tutkinnassa.[87]

Kumpikaan kuulemistapahtuma ei löytänyt huolimattomuutta IMM:n tai White Star Linen osalta syyksi turmaan. Molemmat kuulemiset totesivat, että miehistö oli vain seurannut normaalikäytäntöjä ja näin ollen onnettomuus voitiin luokitella ”luonnonilmiöksi".[88] Britannian kuulemisten loppupäätelmänä oli lisäksi, että kapteeni Smith oli seurannut perinteistä toimintatapaa, jota ei aiemmin oltu todettu vaaralliseksi[89] (kuulemistilaisuuden loppuraportti lisäksi totesi, että yksistään Britannian lipun alla matkustavat laivat olivat kuljettaneet 3,5 miljoonaa matkustajaa edellisen kymmenen vuoden aikana; ihmishenkiä samana aikana menetettiin vain 73[90]). Loppupäätelmänä oli, että kapteeni Smith oli tehnyt ”sen, minkä kuka tahansa muu asiansa osannut henkilö olisi tehnyt samassa tilanteessa.”

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onnettomuuden seurauksena otettiin käyttöön useita merenkäynnin ohjeita, joiden tarkoitus oli parantaa merenkäynnin turvallisuutta. Laivoissa oli jatkossa enemmän pelastusveneitä, pelastusveneharjoituksia piti järjestää säännöllisesti ja matkustajalaivoilla tuli olla lennätin käynnissä ympärivuorokautisesti. Pohjois-Atlantin jäävuoritilannetta vartioimaan perustettiin kansainvälinen jäävartiosto, ja merenkäynnin turvallisuusohjeiden yhteensovittamiseksi sovittiin kansainvälinen SOLAS-sopimus. Kummatkin näistä ovat edelleen toiminnassa.[91]

Uppoamisen syitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erään teorian mukaan jäävuori olisi painanut Titanicin kylkeä siten sisään, että kyljen teräslevyt ratkesivat niittauksistaan. Tämä selittäisi sen, miksi törmäys ei juurikaan kuulunut tai tuntunut laivan sisällä.

Titanicin uppoaminen herätti aikoinaan paljon pelkoa ja ennakkoluuloja laivaliikennettä kohtaan. Olihan turma aikansa eniten kuolonuhreja vaatinut merionnettomuus[92].

Uppoamisesta on useita teorioita. Vanhimman mukaan jäävuori repi kylkeen aukkoja, mutta myöhemmin on esitetty, että jäävuori väänsi laivan metallilevyjä pitäviä niittejä irti. Kummassakin tapauksessa vesi olisi päässyt sisään laivan kyljestä ja upottanut sen.[93] Jotkut tutkimukset ovat todenneet, että laivaan käytetyt metallilevyt olivat heikkolaatuista ja helposti ruostuvaa terästä, ja kylmä vesi saattoi hyvinkin haurastuttaa ne ja niiden takia laiva olisi voinutkin upota. Tämä ei kuitenkaan ollut laivan rakentamisajankohtana harvinaista, sillä samaa teräksenvalmistustapaa käytettiin valtaosassa valmistusta Isossa-Britanniassa kyseisenä ajankohtana. Harland and Wolffin käyttämän teräksen on myös sanottu olleen ajankohtana ensiluokkaista.[94][95]

Uusin teoria esittää, että historiankirjoituksessa perinteisesti esitetyt kylkivauriot — etenkin, jos teräs oli haurasta — olisivat kovin epätodennäköisiä. Vedenpinnan nousu laivan sisäosissa viittaisi pikemminkin siihen, että vauriot syntyivät sen pohjaan, ei kylkeen. Tutkijoiden mukaan, jos laiva olisi saanut kylkeensä kuvatun kaltaisia aukkoja, laiva olisi ollut kallellaan toiselle puolelle. Lisäksi tiedot konehuoneiden vesitilanteesta ja laivassa olleiden kuulema jatkuva raapiva ääni eivät tue kylkivaurioteoriaa. Kun suurella nopeudella vedessä liikkuva kappale törmää kyljittäin itseään painavampaan esineeseen, siirtyy se liike-energian vaikutuksesta ensimmäisen törmäyksen myötä poispäin siitä, eikä heilu edestakaisin sataa metriä. Onkin todennäköisintä, että Titanic itse asiassa ajoi jäävuoren vedenalaisen osan yli, jolloin laivan pohja sen keulaosassa sai vuotoja.[96] Tämä selittää myös sen, miksi jäävuoresta putosi jäätä laivan kansille – laivan massa (vaikka onkin mitätön verrattuna jäävuoren massaan) ja nopeus kallistivat vuorta, jolloin vuoren ylemmät osat pääsivät kosketukseen ylempien kansirakenteiden kanssa.

Useiden todistajalausuntojen mukaan laiva pysähtyi törmäyksen jälkeen hetkeksi ja jatkoi sitten matkaansa vain hieman hitaammalla nopeudella kuin ennen törmäystä. Kapteeni Smith oli saanut konemestarilta liian optimistisen raportin vaurioista eikä odottanut lopullista tietoa alas tarkistuskierrokselle lähettämältään perämieheltä. Titanic kesti neljän osaston täyttymisen vedellä. Jäävuoren vedettyä Titaniciin yli sadan metrin viillon, mikä täytti viisi osastoa, vesi tulvi yli vesitiiviiden ovien ja laipioiden ja pääsi tunkeutumaan osastosta toiseen, eikä laivaa voitu enää pelastaa. Yksi syy Titanicin uppoamiseen on myös se, että laivan alaosan laipiot eivät olleet vesitiiviitä katosta, jolloin vesi pääsi tulvimaan aluksen muihin osiin.[97] Eteenpäin höyryämisen jatkaminen kymmenen minuutin ajan törmäyksen jälkeen nopeutti uppoamista merkittävästi, sillä se lisäsi painetta, jolla vesi hyökyi sisään runkoon syntyneistä aukoista. White Star Line -yhtiön johtajan J. Bruce Ismayn on sanottu vaatineen kapteeni Smithiltä etenemisen jatkamista törmäyksen jälkeen ja pahentaneen myös siten tietämättään katastrofia.[98]

Pian uppoamisen jälkeen esitettiin teoria, jonka mukaan Titanic olisi selvinnyt, jos laiva olisi väistämisyrityksen sijaan ajettu suoraan päin jäävuorta; tällöin vain keula olisi tuhoutunut, jolloin vesi ei olisi päässyt tulvimaan neljää useampaan peräkkäiseen osastoon eikä siten noussut laipioiden yli. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa: törmäyksen voima olisi ollut niin suuri, että isku olisi vaurioittanut runkoa pahasti koko laivan pituudelta aiheuttamalla useiden niittien hajoamisen ja liitosten pettämisen. Tämän seurauksena Titanic olisi luultavasti uponnut paljon nopeammin kuin todellisuudessa ja sekasortoisemmissa olosuhteissa.[99]

Vaikka Titanicin peräsin olikin kooltaan määräysten rajoissa, sitä ei kuitenkaan voi pitää erityisen ajanmukaisena. Titanic Historical Societyn tutkijoiden mukaan Titanicin korkea ja kapea peräsin oli perua 1700-luvun purjelaivoista; se oli vain murto-osan esimerkiksi Cunard-linjan Mauretanian tai Lusitanian peräsimien koosta. Ilmeisesti suunnittelijat eivät olleet juurikaan miettineet, miten 269 metriä pitkä laiva pystyisi tekemään hätäkäännöksiä törmäysten välttämiseksi.[100]

Ehkä vieläkin kohtalokkaampi suunnitteluvirhe oli Titanicin kolmipotkurirakenne, jossa kummankin laitimmaisen potkurin voimanlähteenä oli mäntähöyrykone, joiden pyörimissuuntaa voitiin vaihtaa. Keskipotkurin moottorina taas oli höyryturbiini ilman peruutusvaihdetta. Kun ensimmäinen perämies määräsi koneet peruuttamaan jäävuoren välttämiseksi, hän samalla tietämättään vei laivalta kääntymiskyvyn, koska peräsimen edessä olleen keskipotkurin turbiinissa ei ollut peruutusvaihdetta, se pysäytettiin, mikä taas vähensi huomattavasti aluksen ohjailukykyä. Jos ensimmäinen perämies olisi pelkästään kääntänyt laivaa nopeutta vähentämättä, Titanic olisi saattanut pystyä ohittamaan jäävuoren.[3]

Hylyn löytyminen ja tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanicin keula (2004)

Titanicin hylkyä ei voitu vuosikymmeniin uppoamisen jälkeen paikallistaa huonon sukellustekniikan vuoksi.[6] Hylyn löysivät yhdysvaltalaiset ja ranskalaiset tutkijat vasta 1. syyskuuta 1985[101], kun Robert Ballard löysi vedenalaisella Argo-kameralla merenpohjassa makaavan jättiläislaivan konehuoneen kattilan. 73 vuotta aiemmin uponneen loistoristeilijän löytyminen herätti paljon huomiota. Hylyn sijainnista oli ollut liikkeellä virheellisiä tietoja, minkä takia se löydettiinkin vasta 1985.

Titanicin hylky makaa Pohjois-Atlantin pohjassa 3 798 metrin syvyydessä 560 kilometrin päästä Newfoundlandista.[102] Laivan savupiiput irtosivat upotessa ja paapuurin puoleinen potkuri puolestaan aluksen tömähdettyä merenpohjaan. Vedenpaine on murskannut lasikupolin ja muita ikkunoita pirstaleiksi, keulamasto on kaatunut ja voimistelusalin katto romahtanut. Ruoste on peittänyt Titanicin nimikyltin ja muodostanut keulaan keulakuvan kaltaisen muodostelman, vaikka Titanicissa ei ollut keulakuvaa. Hylyn lähistöllä on paljon irtotavaraa.

Hylky on pahoin rapistunut ja vaurioitunut. Rautaa syövien bakteerien on laskettu hävittävän hylystä yli 45 kilogrammaa rautaa joka päivä.[12] Hylkyyn on alettu tarjota myös turistisukelluksia, jotka osaltaan vaurioittavat hylkyä.[5] Erityisesti laivan etukansi on kärsinyt pienoissukellusveneiden käsittelyssä. Lisäksi Titanicin hylky on turistien jättämien roskien peitossa ja hylyn tutkijat ovat todenneet, ettei hylky ole enää arkeologisesti puhdas.[5] Titanic ei ole hautautunut meren pohjaan, joten se on täysin suojaton bakteerien aiheuttamaa hajoamista vastaan, ja suuri osa laivan pienemmistä osista on jo tuhoutunut. Laivan keula on vielä kokonainen ja suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta noin sadan vuoden kuluttua siitäkin on jäljellä luultavasti vain pieniä osia.[12] 2012 Titanicin hylky pääsi Unescon suojelulistalle.[6] Nykyään hylyn myyminen, tuhoaminen ja hajottaminen on siis rikollista.[6]

RMS Titanic -yhtiö sai vuonna 1994 tuomioistuimen päätöksellä yksinoikeuden nostaa esineitä Titanicin hylystä. Vuoteen 2010 mennessä niitä oli nostettu pintaan jo noin 5 500 kappaletta.[5] Yritys vaatii tuomioistuimessa esineistöön omistusoikeutta korvauksena nostokustannuksista. RMS Titanic -yhtiö rahoitti elokuussa 2010 hylystä tehdyn kolmiulotteisen kartoituksen, jolla siitä saatiin yhtä tarkkaa tietoa kuin, jos se olisi nostettu pintaan.[103]

Legendoja, myyttejä ja salaliittoteorioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valo horisontissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa hengissä selvinneistä matkustajista ja miehistön jäsenistä kertoi myöhemmin havainneensa Titanicin uppoamisen aikana ja uppoamisen jälkeen horisontissa aluksen paapuurin puolella Titanicia huomattavasti pienemmän aluksen valon. Neljäs perämies Joseph Boxhall laski aluksen olevan niin lähellä, että antoi sille merkkejä viestilampulla.[104] Kyseessä ei voinut olla Californian, koska se sijaitsi Titanicista pohjoiseen, eli oli sen styyrpuurin puolella. Uppoamisen jälkeen valo havaittiin uudelleen, ja pelastusveneistä yritettiin kiinnittää sen huomio sytyttämällä merkkisoihtuja. Valoa kohti alettiin soutaa, mutta pian sen havaittiin katoavan näkyvistä.

Jälkeenpäin on esitetty valon olleen pieni hylkeenmetsästysalus, joka olisi ollut vain kymmenen kilometrin päässä Titanicista ja höyrynneen pois luullessaan Titanicin yrittävän pidättää aluksen miehistön näiden laittomien puuhien takia.[12]

SOS[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastoin yleistä uskomusta Titanicin uppoaminen ei ollut ensimmäinen kerta, kun SOS-hätämerkkiä käytettiin.[105] SOS-hätämerkin käyttöä ehdotettiin International Conference on Wireless Communication at Sea -konferenssissa Berliinissä jo vuonna 1906. Se ratifioitiin 1908 ja on ollut käytössä siitä lähtien. SOS-hätämerkin sijasta brittisähköttäjät käyttivät vanhempaa CQD-hätämerkkiä. Pääsähköttäjä Jack Phillips käytti CQD:tä, kunnes apusähköttäjä Harold Bride sanoi hänelle:[40]

"Send SOS; it's the new call, and this may be your last chance to send it."
(Lähetä SOS, se on uusi tunnus ja tämä saattaa olla viimeinen tilaisuutesi käyttää sitä)

Onnettomuudessa menehtynyt Phillips vaihtoi kehotuksen jälkeen CQD:n SOS-tunnukseen.

Taikauskoisia uppoamisselityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanicin tuho on herättänyt myös taikauskoisia pohdintoja. Laivan telakalla saaman työnumeron 390904 on kerrottu tuottaneen epäonnea, koska numero peilin kautta näyttäisi siltä, että siinä lukee ”NO POPE”, ”ei paavia”.[106] Kiireessä rakennetun kaksoispohjan väliin jääneiden rakentajien sielujen on kerrottu aiheuttaneen onnettomuuden. Esitetty työnumero on kuitenkin vain tarinaa, eikä telakan rakennusmiehiä ole työn aikana selittämättömästi kadonnut.[107]

Titanicin uppoamisen syyksi on myös ehdotettu jonkinlaista kirousta nimeltä titanicin kirous. On esimerkiksi väitetty, että Titanicin uppoaminen liittyi Hope-timantin kiroukseen. Timantti ei kuitenkaan ole koskaan ollut Titanicissa.[108] Kirouksen aiheuttajaksi on esitetty myös Amon-Ran temppelin papittaren 1890-luvulla Egyptistä löydettyä muumiota, jonka sen omistaja, lehtimies William Thomas Stead olisi kätkenyt Titanicin lastiin. Hänen väitetään ostaneen muumion British Museumilta. Todellisuudessa British Museum ei ole koskaan omistanut kuin muumion sarkofagin kannen, joka on edelleen näytteillä museossa.[109]

Kirjallinen yhteensattuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1898 Morgan Robertson julkaisi Futility (Turhuus) -nimisen romaanin, joka kertoi jäävuoreen törmäyksen vuoksi uponneesta kuvitteellisesta Titan-nimisestä loistoristeilijästä, joka olisi ollut aikansa ylellisin laiva. Kirjassa esiintynyt laiva oli hieman Titanicia lyhyempi ja teholtaan pienempi, mutta muuten kirjan antamat tiedot Titanista vastasivat uskomattoman paljon Titanicin tietoja. Robertson tosin julkaisi 1912 kirjastaan uuden version, jossa aluksen mittoja oli muutettu vastaamaan enemmän Titanicin vastaavia.[110]

Salaliittoteorioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten monien suurta julkisuutta saaneitten tapahtumien kohdalla, myös Titanicin uppoamisesta on vuosien mittaan esitetty useita vaihtoehtoisia teorioita. Väitteet siitä, ettei uppoamista aiheuttanutkaan jäävuori, ovat olleet useiden lehtikirjoitusten ja kirjojen aiheina. Useimmat näistä teorioista ovat olleet helppoja osoittaa vääriksi, ja ne ovat perustuneet epätarkkoihin tai puutteellisiin tietoihin.

Joidenkin teorioiden mukaan laiva upotettiin tarkoituksellisesti vakuutusrahojen toivossa, eikä uponnut alus ollutkaan Titanic vaan sen taitavasti naamioitu sisaralus Olympic. Tarkoitus oli, että telakalla huonosta teräksestä valmistettu ja onnettomuusaltis Olympic upotettaisiin hallitusti siten, että toinen alus saapuisi sopivasti paikalle pelastamaan matkustajat ja miehistön. Kapteeni Smith vain tuli onnettomasti upottaneeksi laivan ennen aikojaan, aidossa onnettomuudessa. Joukko tutkimusmatkailijoita todisti vuonna 1986 hylystä ottamallaan kuvalla, että alus todellakin oli Titanic. White Star Linen laivoilla oli erillinen symboli ja numero. Hylyn tarkastelemisen jälkeen tutkijat huomasivat erehtymättömän numeron, joka todella osoitti hylyn Titaniciksi. Se kumosi tämän salaliittoteorian.[111]

Titanic kirjallisuudessa ja elokuvissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titanicilla on ollut merkittävä vaikutus poulaarikulttuuriin uppoamisestaan saakka. Onnettomuus on inspiroinut lukuisia kirjoja, näytelmiä, elokuvia, näytelmiä, runoja ja taideteoksia, ja sen merkityksestä, tarkoituksesta ja perinnöstä on tehty erilaisia tulkintoja. Välittömästi turman jälkeen julkaistiin lukuisia runoja. Näistä Thomas Hardyn "The Convergence of the Twain" (1912) oli yksi merkittävimmistä. Turmasta selvinneiden – kuten Margaret Brown[112], Charles Lightoller[113] sekä Violet Jessop[114] ja Archibald Gracie[115] – kokemuksista kertovia tekstejä julkaistiin joko heidän elinaikanaan tai postyymisti. Lisäksi useat puoskarikirjoittajat löivät tragedialla rahoiksi tuottamalla sensaationalistisia "dollarikirjoja", joiden sisältämät tiedot poimittiin usein epätarkoista lehtijutuista. [116]Vuonna 1955 julkaistiin Walter Lordin vaikutusvaltainen A Night to Remember -tietokirja, joka perustui useisiin selviytyneiden kertomuksiin.[117]

Titanicista kertovia draamaelokuvia on julkaistu useita. Ensimmäinen tällainen elokuva, Saved from the Titanic, julkaistiin vain 29 päivää laivan uppoamisen jälkeen. Sen pääosaa esitti Titanicin uppoamisesta selvinnyt mykkäelokuvatähti Dorothy Gibson.[118] Uppoaminen esitettiin fiktiivisessä muodossa natsi-Saksan tuottamassa propagandaelokuvassa vuodelta 1943. Tämän lisäksi tarina on esiintynyt amerikkalaisessa melodraamassa (Titanic, 1953). Isossa-Britanniassa tuotettua elokuvaa A Night to Remember (1958) pidetään yhä kaikkien aikojen historiallisesti paikkansapitävimpänä kuvauksena uppoamisesta,[119] mutta menestynein kuvaus on James Cameronin Titanic (1997), josta tuli siihen mennessä eniten tuottanut elokuva.[120]

Television yleistyttyä Titanicin maailman tuottamat teemat ja sosiaalinen mikrokosmos inspiroivat lukuisia televisiotuotantoja, jotka ovat vaihdelleet lyhyistä piirretyistä televisiosarjojen jaksoihin sekä aiheesta kertoviin televisiodraamoihin. Uutena genrenä aihetta ryhtyi käsittelemään science fiction, kuten vuonna 1966 esitetty yhdysvaltalaisen The Time Tunnel -televisiosarjan ensimmäinen jakso.

Tunnetuimmat miehistön jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. laivan omaa aikaa. Törmäyshetkellä laivan kellot olivat 2 minuuttia edellä UTC-3:a. Tarkemmin asiasta katso Samuel Halpern & Charles Weeks: ”Description of the Damage to the Ship”, Report into the Loss of the SS Titanic: A Centennial Reappraisal. Stroud, UK: The History Press, 2011. ISBN 978-0-7524-6210-3.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta RMS Titanic.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Robert D. Ballard: Exploring the Titanic. New York: Scholastic, 1993. 0-590-41952-8. (englanniksi)
  • John P. Eaton ja Charles A. Haas: Titanic: Triumph and tragedy. W.W. Norton & Company, Inc., 1998. ISBN 0-393-03697-9. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Ship Specifications titanicstory.com. Viitattu 5.3.2012. (englanniksi)
  2. Uppouma
  3. a b c d e f Walter Lord: The Night Lives on
  4. Edward John Smith Encyclopedia Titanica. Viitattu 11.4.2012. (englanniksi)
  5. a b c d YLE Uutiset: Titanicin hylkyä ympäröivät tämän päivän roskat Viitattu 15.4.2012
  6. a b c d Titanicin hylky pääsi Unescon suojelulistalle YLE Uutiset. Viitattu 15.4.2012.
  7. Wreck of the Titanic now protected by Unesco Unesco. Viitattu 10.4.2012. (englanniksi)
  8. Eaton & Haas 1998, 13.
  9. a b c d e Titanic: Kiehtovia yksityiskohtia Historianet.fi. 22.03.2012. Viitattu 15.4.2012.
  10. a b c Galleria: Titanic – jättiläisen synty Tieku.fi. Viitattu 15.4.2012.
  11. The Titanic Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  12. a b c d e f g h Tieteen Kuvalehti, erikoisjulkaisu "Titanic", 1987
  13. Thomas Andrews Titanic-titanic.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  14. a b Technical Facts about Titanic Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  15. Titanic Facts & Figures Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  16. Hutchings & de Kerbrech: "RMS Titanic 1909–12 (Olympic Class): Owners' Workshop Manual" s. 68.. Sparkford, Yeovil: Haynes, 2011. isbn 978-1-84425-662-4.
  17. http://www.titanic-nautical.com/titanic-facts.php
  18. Titanic's Turkish Baths Titanic-titanic.com. Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  19. RMS Titanic Facts Titanic Society & Rescue Center. Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  20. Eaton & Haas 1998, 32.
  21. Lowering Titanic's Lifeboats National Museums of Northern Ireland. Viitattu 23.7.2014. (englanniksi)
  22. a b Boat Deck titanicstory.com. Viitattu 16.4.2012.
  23. a b Mark M. Nichol: Diagram of RMS Titanic titanicstory.com. Viitattu 16.4.2012. (englanniksi)
  24. Shelter Deck titanicstory.com. Viitattu 16.4.2012. (englanniksi)
  25. Titanic - the maiden voyage Port Cities. Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  26. RMS Titanic: 1st Class Passengers Encyclopedia Titanica. Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  27. The Moon Made the Tianic Sink? WABC. Viitattu 17.4.2012.
  28. R.M.S. Titanic history rmstitanic.home.comcast.net. Viitattu 27.1.2012.
  29. Eaton & Haas 1998, 113.
  30. Eaton & Haas 1998 s. 114
  31. Kapteeni Edward John Smith Viitattu 2.10.2008.
  32. a b Eaton & Haas 1998, 115.
  33. The real RMS Titanic Viitattu 17.4.2012.
  34. a b Eaton & Haas 1998, 138.
  35. Eaton & Haas 1998, 137.
  36. Titanic's First Officer William Murdoch Titanic-titanic.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  37. Titanic – The Exhibition: The Voyage 21.9 2007. Museum of Science and Industry. Viitattu 21.9.2007. (englanniksi)
  38. a b Shan Bullock: The Sinking of the Titanic 1912. Viitattu 20.7.2014.
  39. Titanic – sata vuotta kohtalokkaasta yöstä. (Ylimääräinen 25-sivuinen liite) Tieteen Kuvalehti, , s. 2-25.
  40. a b Mr Harold Sydney Bride Encyclopedia Titanica. Viitattu 1.8.2007. (englanniksi)
  41. United States Senate Inquiry, Day 1: Testimony of Arthur H. Rostron Titanic Inquiry Project. Viitattu 20.7.2014.
  42. Uppoamattoman Titanicin tuho Viitattu 2.10.2007=.
  43. Jennifer Rosenberg: The Sinking of the RMS Titanic about.com. Viitattu 29.4.2012.
  44. Robin Gardener & Dan van der Vat: The Riddle of the Titanic. Orion, 1995. ISBN 978-0-7528-0167-4.
  45. Kolmas luokka O-R Viitattu 2.10.2008.
  46. Eaton & Haas 1998, 146.
  47. Eaton & Haas 1998, 148
  48. Mr George Thomas Rowe Encyclopedia Titanica. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  49. a b Californian Titani-titanic.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  50. Wallace Hartley of The Titanic Titanic-titanic.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  51. Eaton & Haas 1998, 145.
  52. Titanic Lifeboat Launching Times Titanic-titanic.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  53. Mr. Benjamin Guggenheim Encyclopedia Titanica. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  54. Eaton & Haas 1998, 153.
  55. Eaton & Haas 1998, 154
  56. Eaton & Haas 1998, 166.
  57. Ballard 1993, s. 28.
  58. J. Marshall Bevil: And the Band Played On: Hypotheses Concerning What Music Was Performed Near the Climax of the Titanic Disaster Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  59. Titanic's band Viitattu 9. huhtikuuta 2012. (englanniksi)
  60. Mr Thomas Andrew Jr encyclopedia titanica. Viitattu 17.4.2012.
  61. Paul Louden-Brown: Ismay and the Titanic Titanic Historical Society. Viitattu 19. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
  62. Titanic Lifeboat Launching Times Titanic-titanic.com. Viitattu 30.4.2012. (englanniksi)
  63. The Sinking Of The Titanic titanic-titanic.com. Viitattu 30.4.2012.
  64. a b R.M.S. Titanic History Viitattu 1.5.2012.
  65. Titanic timeline titanic-titanic.com. Viitattu 30.4.2012.
  66. Dave Fowler: Titanic Lifeboats Viitattu 21.7.2014.
  67. Titanc facts The Titanic Page. Viitattu 1.5.2012.
  68. Andrew Clarkson: Carpathia and the rescue titanic-titanic.com. Viitattu 31.7.2014.
  69. Katherine Fleming: PART THREE The cries of the doomed The West Australian. Viitattu 1.5.2012.
  70. United States Senate Inquiry: "Titanic" disaster Titanic Inquiry Project. Viitattu 30. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
  71. John G. Gillespie: WHEN IS A ROCKET CALLED A DISTRESS SIGNAL OR JUST A FLASH IN THE SKY? Titanic History Society. Viitattu 8.3.2012. (englanniksi)
  72. Ballard 1993, s. 24
  73. The Day before the Sinking Viitattu 19. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
  74. Halifax and the Titanic Disaster Viitattu 16. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
  75. RMS Titanic: List of Bodies and Disposition of Same Province of Nova Scotia. Viitattu 30. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
  76. SUMMARY OF PASSENGERS AND SURVIVORS.
  77. Rose Eveleth: The Definitive Guide to the Dogs on the Titanic 31. maaliskuuta 2014. smithsonian.com. Viitattu 18.7.2014.
  78. http://www.anesi.com/titanic.htm
  79. Eaton & Haas 1998, 220.
  80. Eaton & Haas 1998, 260-261.
  81. Recommendations titanicinquiry.org. Viitattu 22.7.2014.
  82. a b ICE BOTH TO NORTHWARD AND SOUTHWARD OF STEAMSHIP "TITANIC'S" TRACK. titanicinquiry.org. Viitattu 22.7.2014.
  83. a b c British Wreck Commissioner's Inquiry Report titanicinquiry.org. Viitattu 23.7.2014.
  84. CAPACITY OF LIFEBOATS NOT UTILIZED. titanicinquiry.org. Viitattu 22.7.2014.
  85. Stanley Lord encyclopedia-titanica.org. Viitattu 21.7.2014.
  86. http://www.titanicinquiry.org/USInq/AmInq13Buckley01.php
  87. [http://www.titanicinquiry.org/BOTInq/BOTReport/BOTRep3rdClass.php British Wreck Commissioner's Inquiry Report: Account of the Saving and Rescue of those who Survived Third Class Passengers] Titanic Inquiry Project. Viitattu 15.4.2012.
  88. Hal Gordon: Titanic: The Squalid Sequel 10. huhtikuuta 2012. Viitattu 22.7.2014.
  89. Account of Ship's Journey Across the Atlantic / Messages Received / Disaster Action That Should Have Been taken titanicinquiry.org. Viitattu 21.7.2014.
  90. Eaton & Haas 1998, 265
  91. Eaton & Haas 1998, 330-331.
  92. Claudia Heitler: Titanic sank 100 years ago htekidsnews.com. Viitattu 16.4.2012.
  93. Ballard 1993, 58.
  94. Katherine Felkins, H.P. Leighly, Jr., A. Jankovic: The Royal Mail Ship Titanic: Did a Metallurgical Failure Cause a Night to Remember? 1998. Viitattu 21.7.2014.
  95. Parks Stephenson: "Modern Marvels: Titanic Tech" Questions 2003. marconigraph.com. Viitattu 21.7.2014.
  96. David G. Brown: Last log of the Titanic encyclopedia-titanica.org. Viitattu 20.7.2014. (englanniksi)
  97. Ballard 1993, s. 23
  98. Revealed after 98 years: The REAL reason why the Titanic hit that iceberg Daily Mail. 22. syyskuuta 2010. Viitattu 7.4.2012. (englanniksi)
  99. Daniel Allen Butler: The Titanic would have survived had she hit the iceberg head-on Viitattu 7.4.2012. (englanniksi)
  100. Titanic Myths Titanic Historical Society. Viitattu 1.5.2012.
  101. Kirkkala, Soila; Iso-Markku, Jaana: Mitä Missä Milloin 1987, s. 14. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1986. ISBN 951-1-08999-4.
  102. Mika Remes: Titanic: Kuusi kohtalokasta virhettä upotti unelmat 10.4.2012. tiede.fi. Viitattu 18.7.2014.
  103. Annina Wallius, Titanicin hylky kuvataan esine esineeltä, Yle, Kulttuuriuutiset 28.7.2010, luettu 29.7.2010
  104. Sean Chase: The mysterious ship that didn't rush to save the Titanic 6. toukokuuta 2010. thedailyobserver.ca. Viitattu 18.7.2014.
  105. Barbara ja David P. Mikkelson: Urban Legends Reference Pages: Same Old Ship Snopes.com. Viitattu 1.8.2007. (englanniksi)
  106. Daniel Allen Butler: The Titanic’s “anti-Catholic” hull number doomed the ship rmstitanicremembered.com. Viitattu 14.4.2012.
  107. Shipyard worker trapped in hull National Museums Northern Ireland. Viitattu 14.4.2012.
  108. Hope diamond sank with Titanic National Museums Northern Ireland. Viitattu 14.4.2012.
  109. Was the disaster caused by an Egyptian Mummy lying in the Cargo hold? Viitattu 14.4.2012.
  110. The Titanic Futility Historyonthenet.com. Viitattu 30. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
  111. Daniel Allen Butler: The Titanic and Olympic were “switched” in an insurance-fraud scheme rmstitanicremembered.com. Viitattu 18.7.2014.
  112. Murphy, Chuck: May 5, 1912: Mrs. J. J. Brown writes own story of the Titanic disaster (alkuperäinen teksti rva. J.J. Brown 5.5.1912 The Denver Postissa) denverpost.com. 4.11.2012. The Denver Post, LLC. Viitattu 28.7.2014. (englanniksi)
  113. Acknowledgements, Sources and Links to Other Titanic Related Sites marraskuu 1994. titanic-whitestarships.com. Viitattu 30.7.2014.
  114. Titanic Survivor: The Newly Discovered Memoirs of Violet Jessop Who Survived Both the Titanic and Britannic Disasters 1.7.1998. publishersweekly.com. Viitattu 30.7.2014.
  115. Dave Aldworth, Duane Gallagher, Phillip Gowan, Roger Lustgraaf: Colonel Archibald Gracie IV encyclopedia-titanica.org. Viitattu 29.7.2014.
  116. Jay White: "God's Ark": Subscription Book Publishing and the Titanic, s. 98. Acadiensis, 1999. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 28.7.2014).
  117. Boyd Tonkin: A Night To Remember, by Walter Lord 13. huhtikuuta 2012. The Independent. Viitattu 28.7.2014.
  118. Mark Johnson: ‘Saved From the Titanic’: Survivor Dorothy Gibson’s Lost Titanic Movie 11. huhtikuuta 2012. International Business Times. Viitattu 28.7.2014.
  119. Rosie Wates: Five Titanic myths spread by films 4. huhtikuuta 2012. BBC News. Viitattu 27.7.2014.
  120. Titanic and the Making of James Cameron: The Inside Story of the Three-Year ... - Paula Parisi - Google Books

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Appelsin, Ulla: Titanicin tuntematon lapsi. Helsingissä: Ajatus, 2003. ISBN 951-20-6408-1.
  • Eaton, John P. & Haas, Charles A.: Titanicin kohtalonyö. (Titanic, destination disaster: The legends and the reality, 1989.) Suomennos: Juha Peltonen. Helsinki: Koala, 2003. ISBN 952-5186-48-2.
  • Lord, Walter: Titanicin kohtalonyö. (A night to remember, 1955.) Suomentanut Olli Nuorto. 2. painos (1. painos 1957). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22799-4.
  • Wetterholm, Claes-Göran: Titanic: Suomalaisten siirtolaisten uponneet unelmat. Helsinki: Alfamer, 2012. ISBN 978-952-472-143-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]