RMS Lusitania
Wikipedia
RMS Lusitania oli brittiläinen matkustajahöyrylaiva, jonka saksalainen sukellusvene U-20 upotti torpedoimalla ensimmäisen maailmansodan aikana 7. toukokuuta 1915 Irlannin edustalla. Alus oli matkalla New Yorkista Liverpooliin.
[muokkaa] Tietoa laivasta
RMS Lusitanian rakensi Cunard Linelle John Brown & Co Ltd:n telakka Clydebankissä, Glasgow'ssa vuosina 1905-1906. Aluksen oli suunnitellut Leonard Peskett. Alus laskettiin vesille 7. kesäkuuta 1906 ja sen kastoi Lady Inverclyde. Valmistuessaan alus oli maailman suurin valtamerihöyrylaiva. Lusitanialla oli myös sisaralus RMS Mauretania. Alus oli 785 jalkaa (239,27m) pitkä ja 88 jalkaa (26,82m) leveä, ja sen bruttopaino oli 31550 tonnia. Aluksen pääkoneina oli 4kpl Parsonin höyryturbiinimoottoreita, jotka pyörittivät neljää pronssipotkuria. Aluksen normaali risteilynopeus oli 26,7 solmua (49,5 km/h), joten alus oli Titanicia nopeampi. Mastoja oli kaksi ja savupiippuja neljä.
Matkustajapaikkoja laivalla oli seuraavasti:
- 1. luokka: 563
- 2. luokka: 464
- 3. luokka: 1,138 (yleensä 3. luokka oli siirtolaisluokka, steerage)
[muokkaa] Uppoaminen
RMS Lusitania upposi saksalaisen sukellusveneen ammuttua torpedon laivan kylkeen toukokuussa 1915. Onnettomuudessa menehtyi 1198 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Alus upposi 18 minuutissa ja pelastusveneitä ehdittiin laskea vain kuusi kappaletta. Titanicin haaksirikon jälkeen myös Lusitanialle oli lisätty pelastusveneitä. Viimeisellä matkallaan Lusitanialla oli yhteensä 48 pelastusvenettä, joista 26 collapsible eli ns. laskosveneitä (kyljet purjekankaisia). Tilaa veneissä oli 2605 hengelle. Lisäksi pelastusliivejä oli 2325 kappaletta.
Saksa väitti Lusitanian kuljettavan sotamateriaalia Yhdysvalloista Britanniaan ja piti siten aluksen upottamista oikeutettuna. Britannia kielsi sotamateriaalin kuljetuksen. Lusitanian upotus käänsi Yhdysvaltojen yleisen mielipiteen entistä myönteisemmäksi Britanniaan kohtaan ja oli osaltaan vaikuttamassa maan liittymiseen ensimmäiseen maailmansotaan ympärysvaltojen puolelle.
Aluksen viimeisellä matkalla kapteenina toimi William Thomas Turner. Viimeisen matkan kuuluisimpia matkustajia olivat amerikkalaisen teräspohatan poika Alfred Vanderbilt, newyorkilainen teatterituottaja Charles Frohman, arkkitehti Theodate Pope, suffragetti Lady Margaret MacWorth sekä suurliikemies David Thomas, joka oli myös Lady MacWorthin isä.
Vuonna 2007 RMS Lusitanialta selvinneistä elossa ovat yhä Barbara McDermott (s. kesäkuussa 1912) ja Audrey Lawson-Johnston (s. helmikuussa 1915).
[muokkaa] Lusitanian pelastusveneet
- Nro 1 Saatiin lasketuksi mukanaan vain kaksi merimiestä. Vene palasi uppoamispaikalle nostamaan veden varaan joutuneita.
- Nro 2, 4 Vene nro 4 saatiin lasketuksi, mutta samaan aikaan laskettu vene nro 2 murskasi koko veneen ja sen matkustajat. Samassa välikohtauksessa vene nro 2 kaatui.
- Nro 3, 7, 9 Upposivat laivan mukana täynnä matkustajia.
- Nro 5 Vaurioitui torpedon iskeytyessä alukseen, eikä ollut laskukelpoinen.
- Nro 6, 8, 10, 18 Upposivat laivan mukana.
- Nro 11, 13, 19, 21 Saatiin laskettua turvallisesti mereen täynnä matkustajia ja pääsivät pakenemaan uppoamispaikalta.
- Nro 12, 20 Putosivat mereen laskettaessa matkustajineen päivineen.
- Nro 14 Saatiin laskettua, mutta kääntyi kumolleen.
- Nro 15 Saatiin laskettua täynnä matkustajia. Veneestä siirettiin osa matkustajista veneeseen nro 1 ja sen jälkeen 15 palasi uppoamispaikalle nostamaan vedessä olijoita.
- Nro 17 Saatiin laskettua mereen, mutta upposi matkustajien painosta.
- Nro 22 Laskettiin mereen ilman matkustajia. Veden varaan joutuneet nousivat siihen.
