Lastensuojelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mitä on lastensuojelu?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä osio pohjautuu Lastensuojelun käsikirjaan otsikosta Lastensuojelulain tarkoitus ehkäisevään lastensuojeluun saakka.

Lastensuojelulain tarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lastensuojelulain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun.

Lapsen oikeuksista on säädetty erikseen Suomen perustuslaissa ja Suomessa voimaan tulleissa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa erityisesti lapsen oikeuksien yleissopimuksessa. Näissä korostetaan lapsen edun huomioon ottamista kaikessa viranomaistoiminnassa. Lapsen oikeuksia ei voida turvata yksin lastensuojelulain keinoin, vaan niiden toteuttaminen on edelleen myös muuta lainsäädäntöä ja muita viranomaisia sekä laajemmin koko yhteiskuntaa koskeva tehtävä. Muu lastensuojelulakiin liittyvä lainsäädäntö. Laissa määritellään lastensuojelu laajasti: Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen liittyvillä toimilla ehkäistään varsinaisen lastensuojelun tarvetta ja ehkäisevällä lastensuojelulla tarjotaan apua ja tukea riittävän varhain, jolloin ehkäistään ongelmien syntymistä tai pahenemista. Tärkeä tehtävä ehkäisevän työn toteuttamisessa on neuvolalla, päivähoidolla ja koululla.

(Edellä oleva sisältö perustuu Lastensuojelun käsikirjaan (THL), www.lastensuojelunkasikirja.fi > työprosessi > mitä on lastensuojelu)

Vastuu lapsen hyvinvoinnista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastuu lapsen hyvinvoinnista on ensisijaisesti lapsen vanhemmilla ja huoltajilla. Lastensuojelulakiin on otettu lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/1983, 1 §; Finlex) oleva määrittely lapsen huollosta. Sen tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti.

Lapsen etu on laaja käsite. Sen mukaan huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Lapselle tulee turvata myös hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus.

Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.

Lapsen vanhempien velvollisuutena on vastata lapsen kasvatuksesta ja huolenpidosta. Heillä on oikeus myös yksin määrätä siitä, miten lapsen kasvatus ja huolenpito järjestetään. Laissa korostetaan, että yhteiskunnan on pyrittävä tukemaan vanhempia tässä tehtävässä ja tarjottava perheelle tarpeellista apua riittävän varhain. Lapsi ja perhe on myös tarvittaessa ohjattava lastensuojelun piiriin.

Kun viranomainen puuttuu perheen yksityisyyteen tai kun toteutetaan lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua, on päätöksiä tehtäessä aina otettava huomioon riittävällä tavalla vanhempien ensisijainen velvollisuus ja oikeus päättää lapsensa hyvinvoinnista ja kasvatuksesta. Viranomaisen on siis pyrittävä kaikin tavoin edesauttamaan, että vanhemmat voivat toteuttaa kasvatustehtäväänsä myös silloin kun järjestetään lastensuojelulain mukaisia palveluja. Viranomaisten on myös oma-aloitteisesti tarjottava perheelle apua. Tällä viranomaista koskevalla velvollisuudella onkin suora vaikutus kuntien määräraha-arviointiin eli kun arvioidaan, miten ja missä laajuudessa kunnassa järjestetään lapsiperheille ja lapsille erilaisia palveluja.

Lapsella on myös oikeus erityiseen suojeluun. Jos vanhemmat eivät jostain syystä kykene huolehtimaan kasvatustehtävästään, julkisen vallan velvollisuus on puuttua perheen tilanteeseen. Aina on kuitenkin noudatettava niin sanotun lievimmän riittävän toimenpiteen periaatetta: on valittava se toimenpide, jolla vähiten puututaan perheen ja lapsen itsemääräämisoikeuteen. Toimenpiteitä mietittäessä on myös arvioitava, mikä tukitoimi tai apu parhaiten vastaa lapsen tai perheen yksilöllisiin tarpeisiin.

(Edellä oleva sisältö perustuu Lastensuojelun käsikirjaan (THL), www.lastensuojelunkasikirja.fi > työprosessi > mitä on lastensuojelu)

Lastensuojelun tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasten hyvinvointia edistetään ja ongelmia ehkäistään monilla erilaisilla yhteiskunnallisilla toimilla. Kyse on lapsen elinympäristön turvallisuudesta ja esimerkiksi riittävistä mahdollisuuksista leikkiin ja muuhun virikkeelliseen toimintaan. Suuri vaikutus hyvinvointiin on sillä, millaisia lapsen arjen ympäristöt ovat. Päivähoito- ja varhaiskasvatuspalvelut, koulu, harrastustoiminta tai muu lähiympäristö ja -yhteisöt vaikuttavat paljon lapsen kehitykseen vanhempien ohella.

Monilla yhteiskunnallisilla päätöksillä on suora vaikutus lasten elämään. Liikenneratkaisut, alkoholipolitiikan toteuttaminen tai vanhempien työssäkäyntiin liittyvät ratkaisut joko tukevat lasten mahdollisuuksia hyvään elämään tai kaventavat niitä.

Lastensuojelu käsitetäänkin laajasti lasten suojeluksi. Se ei ole yksin lastensuojeluviranomaisten toimintaa, vaan on nähtävä myös muita viranomaisia sekä kansalaisia koskettavana asiana. Lasten suojelu perustuu lapsen kansainvälisesti tunnustettuihin oikeuksiin, jotka ovat YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa.

Lastensuojelulla on kolme perustehtävää: lasten yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen, vanhempien tukeminen kasvatustehtävässä ja varsinainen lasten suojelutehtävä. Lastensuojelulain 3 §:ssä määritellään, mitä lastensuojelu on.

(Edellä oleva sisältö perustuu Lastensuojelun käsikirjaan (THL), www.lastensuojelunkasikirja.fi > työprosessi > mitä on lastensuojelu)


Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lastensuojelua on lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu, jota toteutetaan silloin kun lapsi ja perhe ovat lastensuojelun asiakkaina. Lastensuojelutarpeen selvitys , avohuollon tukitoimet , lapsen kiireellinen sijoitus , huostaanotto sekä sijaishuollon järjestäminen ja jälkihuolto ovat lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua. Kyse on lastensuojelutyöstä, jota tehdään lastensuojelun sosiaalityössä, kun on päätetty, että lapsi tai nuori on asiakas.

(Edellä oleva sisältö perustuu Lastensuojelun käsikirjaan (THL), www.lastensuojelunkasikirja.fi > työprosessi > mitä on lastensuojelu)

Ehkäisevä lastensuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisten lasten ja nuorten kasvuolosuhteiden seuraamista ja kehittämistä sekä palvelujen kehittämistä koskevien toimien lisäksi lastensuojelua on myös ehkäisevä lastensuojelu . Sen tarkoituksena on lapsen ja hänen perheensä erityinen tukeminen kunnan peruspalvelujen piirissä. Tällöin ei edellytetä, että lapsi tai perhe on lastensuojelun asiakkaana.

Erityisesti korostetaan äitiys- ja lastenneuvoloiden ja muun terveydenhuollon, päivähoidon, koulun ja nuorisotyön mahdollisuuksia edistää ja turvata lapsen kasvua ja kehitystä. Ehkäisevän lastensuojelun avulla tuetaan vanhemmuutta. Käsite onkin ymmärrettävä sisällöltään laajasti ja sillä tarkoitetaan lastensuojelulain 2 luvun mukaisia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämistä koskevia toimia. 

(Edellä oleva sisältö perustuu Lastensuojelun käsikirjaan (THL), www.lastensuojelunkasikirja.fi > työprosessi > mitä on lastensuojelu)

Huom! alla oleva sisältö ei enää pohjaudu Lastensuojelun käsikirjaan.

Riittämättömät resurssit ja viranomaisten epäpätevyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiontalouden tarkastusvirasto julkaisi toukokuussa 2012 lastensuojeluselvityksen, jonka mukaan kuntien hoitamassa sijaishuollon valvonnassa oli huomattavia puutteita. Kunnissa oli liian vähän päteviä sosiaalityöntekijöitä, eikä kuntien sosiaalihuollon valvonta pysynyt Etelä-Suomen Sanomien mukaan lastensuojelun kasvun perässä. Laitosten valvonta koostui lehden mukaan lähinnä niiden lähettämiin raportteihin perehtymisestä. Selvityksen mukaan sosiaaliviranomaisten ja nuoren tapaamiskerrat jäävät vähimmillään harvempaan kuin yhteen kertaan vuodessa velvoitetun puolivuosittaisen suunnitelmanteon sijaan.[1]

Valtiontalouden tarkastusviraston 2012 vuosikertomuksen mukaan lain vaatimukset toteutuvat vain alle puolessa Suomen kunnissa. Lastensuojelun laatusuositusten mukaan yhdellä sosiaalityöntekijällä saisi olla 20-30 lasta vastuullaan.[2] Kuitenkin Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja Hanna Heinosen mukaan yhdellä sosiaalityöntekijällä saattoi olla 2012 yli 120 lasta huolehdittavanaan.[3]

Esimerkiksi Hämeenlinnassa yksi työntekijä hoiti 2012 noin 70 lasta ja tehtäviin oli vaikea saada päteviä työntekijöitä. Lastensuojeluilmoitusten määrä oli kasvanut kuudessa vuodessa yli 400%. Tähän oli vaikuttanut lakimuutos.[4] Turussa yhtä työntekijää kohti oli 90 ja Tampereella 60 asiakasta ja pätevien työntekijöiden rekrytoiminen oli vaikeaa.

2011 lopulla pätevien sosiaalityöntekijöiden määrä oli aluehallintoviraston mukaan laskenut niin, että vain 58 prosenttia lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä oli päteviä.[5]

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Aija Strömin mukaan noin 20-30 prosenttia sosiaalityöntekijöistä oli kouluttamattomia eli epäpäteviä ja suurin osa heistä työskenteli lastensuojelun toimialalla.[6][7].

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin ilmoitti toukokuussa 2012 aikovansa tutkia, miten 15 eteläsuomalaista kuntaa olivat valvoneet lastenkotiin sijoitettujen lasten lainmukaista kohtelua.[8] MTV 22.3.2010[9]Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 2012 selvityksen mukaan viraston alaisista kunnista 88 alueella vain 62 prosenttia lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä omasi kelpoisuuden työhönsä.[10]

Oikeusturva ja lastensuojelun maine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mielestä lastensuojelun puutteet Helsingissä vaaransivat vakavasti perusoikeuksia. Laissa säädettyjä määräaikoja ei ole pystytty noudattamaan ja 2011 lopulla laiminlyönnit koskivat liki 20 prosenttia ilmoituksista ja noin 25 prosenttia selvityksistä.[11]

Vuoden 2012 lopulla Suomessa oli 80 000 lastensuojelun avohuollon asiakasta.[12]

Tammikuussa 2012 lastensuojelun asiantuntijat olivat sitä mieltä, että vanhempien ja päiväkotien yhteistyötä lastensuojelun kanssa esti jälkimmäisen huono maine. Lastensuojelun puuttuminen nähtiin asiantuntijoiden mukaan rangaistuksena, eikä auttavana toimena. Lastensuojelu samaistettiin huostaanottoon.[13] Satakunnan kansan mielestä 2008 lastensuojelu oli vinoutunut siinä mielessä, että varhaisen puuttumisen sijaan oli jouduttu turvautumaan kalliisiin korjaaviin toimiin. Huostaanotettujen ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä oli lisääntynyt vuosi vuodelta. [14]

Sijaisvanhempien etujärjestöt puolestaan ovat arvostelleet oman asemansa heikkoutta. Perhehoitoliiton toiminnanjohtajan Pirjo Hakkaraisen mielestä sijaisvanhempien juridiset oikeudet ovat heikot. Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Islannissa, Suomessa ei ole mahdollista hakea lapsen pysyvää huostaanottoa. Huostaanotetun lapsen vanhemmat saavat siis anoa huostaanoton purkua yhä uudelleen. Varsinais-Suomen sijoituslasten vanhempien puheenjohtaja Arto Takala taas oli sitä mieltä, että biologisten vanhempien tahto ajoi usein lapsen edun edelle. Kun sijaisvanhempien kädet ovat sidotut, on usein lapsen avoimuudesta kiinni, kuinka todenmukainen kuva kodin oloista saadaan.[15]

Vuoden 2012 alussa voimaan tullut lakimuutos velvoitti kuntia järjestämään huostaan otetuille ensisijaisesti perhehoitoa. Lastensuojelun Keskusliiton 2011 selvityksen mukaan kunnat ja biologiset vanhemmat olivat usein suosineet laitoshoitoa perhehoidon kustannuksella. Huostaanoton yleisimmät syyt olivat Helsingin, Espoon ja Vantaan sosiaalitoimien mukaan aikuisen päihdeongelmat, perheväkivalta, mielenterveysongelmat ja vanhemmuuteen liittyvät vaikeudet.[16]

Lastensuojelu liiketoimintana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhden sijoitetun lapsen laitoshoito maksaa keskimäärin 100 000 euroa vuodessa. Sijaisperhehoidon kulut jäävät neljännekseen tästä, eli noin 25 000 euroon. Esimerkiksi Tampereella sijaisperhe sai 2012 kokoaikaisesti sijoitetusta lapsesta hoitopalkkiota 1 200–1 740 euroa kuussa, riippuen lapsen iästä ja sijoituksen kestosta.

Vähimmäispalkkio oli lakisääteinen 650 euroa. Tampereella päälle tulee 450–650 euroa verottomia kulukorvauksia, käynnistymiskorvauksia ja mahdollisia hoitopalkkioiden korotuksia erityishoidettavuuden perusteella. Lisäksi sijaisperheelle saatetaan maksaa päivystyksestä varallaolo- tai päivystyskorvausta. Sijaisperhe voi saada myös lomatukea, kilometrikorvausta ja sovitusti korvauksia vapaa-ajakseen palkkaamansa hoitajan kustannuksista.

Tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan toiminta on täysin bisneslogiikan mukaista ja sijaishuolto on varsin luonteva liiketoiminnan kohde: kysyntä kasvaa, tehtävä on selkeä, valvonta ja laaduntarkkailu puuttuu, kunta palveluiden maksajana on takuuvarma, ja asiakkaat ovat heikkoja. Rimpelän mukaan edelleenkään ei tiedetä, millaisia tuloksia ja vaikutuksia lasten sijoittamisella on. Valvonnan puutteen takia on mahdotonta arvioida, milloin lapset perheineen ovat toipuneet, ja sijaishuolto voitaisiin purkaa. "Taloudellisesti osaamattomat kunnat ovat luoneet tilanteen, jossa kysyntä ja tarjonta ovat epätasapainossa. Lapsibisnestä ei valvo kukaan." Rimpelän mukaan ehkäisevä perhetyö tulisi lasten ja nuorten sijoittamista paljon halvemmaksi.

Taloussanomat katsoo lastensuojelun olevan tuottoisa bisnesala, joka tarjoaa mahdollisuuksia konsulttifirmoille, rekrytoijille ja monenkirjaville koulutuspalveluille, sekä sijoittajille.[17]

Lasten huostaanotto on Suomessa noin 620 miljoonan euron liikeala. Alan markkinoilla ulkomaalaisten pääomasijoittajien omistamat sosiaali- ja terveysalan yhtiöt, kuten Mehiläinen, Attendo, Mikeva ja Mainio Vire pyrkivät kasvuun alalla. Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhosen mukaan vajaat 70 prosenttia lastensuojelulaitosten ja perhekotien hoitopäivistä hankittiin 2012 yksityiseltä sektorilta.[18] Lokakuussa 2012 Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson esitti mahdollisuutena kuntien lasten sijaishuollon siirtämistä kilpailuttamisen ulkopuolelle. Hänen mielestään voittoa tavoitteleva liiketoiminta ei sovi lastensuojeluun. Myös ministeri Guzenina-Richardson painotti avohoidon kehittämistä ja ongelmien aikaista selvittämistä. Hän kiisti kuntien voitonpyynteet huostaanotoista ansaituilla valtiontuilla, sanoen että "sijoitusten kustannukset ovat kuitenkin niin korkeat, että sellainen ajattelu, jonka mukaan huostaanotto olisi kannattava kunnalle, ei ole ihan pitävää"[19]

Lastensuojelujärjestöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ESS: Näin pinteessä kunnat ovat lastensuojelussa Aamulehti.fi 23.7.2012
  2. Kuntien sosiaalityöntekijät: Lastensuojelun kouluarvosana on 6 MTV 5.9.2012
  3. Karmea luku: Yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla asiakkaana yli 120 lasta MTV 31.8.2012
  4. Pätevää työvoimaa pelottaa lastensuojelun työtaakka Yle.fi 10.9.2012
  5. Lähes kaikki suuret kaupungit rikkovat lastensuojelulakia MTV 5.11.2011
  6. Lastensuojelussa runsaasti epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä MTV
  7. Tilanne on tämä: Epäpätevät hoitavat Suomen suojelua tarvitsevia lapsia Aamulehti.fi 6.9.2012
  8. Tahdonvastaiset huostaanotot kaksinkertaistuivat
  9. Isku lastenkoteihin paljasti: Lapsilla laittomia kieltoja IL 29.5.2012
  10. Lastensuojelussa runsaasti epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä MTV syyskuu 2012
  11. Apulaisoikeuskansleri: Lastensuojelun puutteet vaarantavat lasten oikeudet Helsingissä Aamulehti.fi 5.10.2012
  12. Nuoret haluavat eroon ongelmanuoren leimasta lastensuojelussa Aamulehti.fi 27.9.2012
  13. Asiantuntijat: Lastensuojelun maine haittaa yhteistyötä 18.1.2012
  14. Lastensuojeluilmoituksia tehdään entistä herkemmin Satakunnan Kansa.fi 22.9.2008
  15. Sijaisvanhemmat: Olemme voimattomia viranomaisten edessä MTV 3.9.2012
  16. Laitos ei ole lapsen paikka – huostaanotetut yhä useammin perheisiin MTV 13.3.2012
  17. "Lapsibisnestä ei valvo kukaan" Talousanomat 16.6.2012
  18. Yksityiset hoivayhtiöt hakevat kasvua lastensuojelusta HS.fi 22.10.2012
  19. Suomeen syntyi synkkä miljoonabisnes - Ministeri pohtii estämistä Uusi Suomi 22.10.2012

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paavilainen, Marko: Ristiaallokosta lapsen oikeuksiin. Lastensuojelun yhteistoiminnan historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-318-0.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.