Yhdysvaltain presidentinvaalit 2012

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yhdysvaltain presidentinvaalit 2012
Flag of the United States.svg
2008 ←
6. marraskuuta 2012
→ 2016

  Official portrait of Barack Obama.jpg Mitt Romney by Gage Skidmore 6 cropped.jpg
Ehdokas Barack Obama Mitt Romney
Puolue Demokraattinen puolue Republikaaninen puolue
Kotiosavaltio Illinois Massachusetts
Varapresidenttiehdokas Joe Biden Paul Ryan
Ääniä 65 899 660 60 932 152
Kannatus 51,0% 47,2%

ElectoralCollege2012.svg

Sinisissä osavaltioissa Barack Obama voitti valitsijamiehet ja punaisissa Mitt Romney.
Yhteensä Obama voitti 332 valitsijamiestä ja Romney 206.

Presidentti virassa ennen vaaleja

Barack Obama
Demokraattinen puolue

Uusi presidentti

Barack Obama
Demokraattinen puolue

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2012 ovat Yhdysvaltain 57. presidentinvaalit. Tiistaina 6. marraskuuta 2012 järjestetyssä vaalissa valittiin valitsijamiehet, jotka puolestaan valitsivat seuraavan presidentin ja varapresidentin 17. joulukuuta 2012. Valitsijamiesten lukumäärä jakautuu osavaltioiden väestömäärän mukaan. Istuva presidentti Barack Obama sai taakseen 6. marraskuuta pidetyissä vaaleissa enemmistön valitsijamiehistä, ja sitä myöten hänet valittiin presidentiksi 17. joulukuuta pidetyssä valitsijamieskokouksessa. Obama sai äänistä 51,0 % ja hänen vastaehdokkaansa republikaani Mitt Romney 47,2 %.

Samaan aikaan pidettiin senaatin vaalit, joissa äänestettiin 33 paikasta, ja valittiin 113:s Yhdysvaltain edustajainhuone. Lisäksi valittiin 11 kuvernööriä ja äänestettiin osavaltioiden tason lainsäädäntöelinten kokoonpanoista.

Muutokset valitsijamiesten määrässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valitsijamiesten määrä ja muutokset

Yhdysvaltain vuoden 2010 väestönlaskenta muutti valitsijamiesten määrää joissakin osavaltioissa ja määritti niiden määrän vuosien 2012, 2016 ja 2020 vaaleissa.[1] Kartassa on esitetty sinisellä osavaltiot, joissa valitsijamiesten määrä lisääntyi ja oranssilla osavaltiot, joiden valitsijamiesmäärä vähentyi. Harmaissa osavaltioissa ei ole tapahtunut muutosta.

Laskennan mukaan demokraatit menettivät kuusi paikkaa edellisissä presidentinvaaleissa Al Goren, John Kerryn ja Barack Obaman voittamissa osavaltioissa, kun taas republikaanit saivat kuusi paikkaa osavaltioissa, joissa heidän edelliset presidenttiehdokkaansa George W. Bush ja John McCain voittivat. Tämä tarkoittaa demokraateille 242 valitsijamiespaikkaa ja republikaaneille 181 paikkaa. Loput 115 valitsijamiestä eivät muuttuneet.[1]

Perinteisesti kaikissa osavaltioissa on ollut käytössä enemmistövaali, jossa vaalin voittanut saa kaikki osavaltion valitsijamiehet. Vuoden 2012 presidentinvaalien esivaaleissa osassa osavaltioita siirryttiin suhteelliseen vaalitapaan. [2]

Ehdokkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demokraattien ehdokas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Istuva presidentti, demokraattisen puolueen Barack Obama, ilmoitti pyrkivänsä demokraattien ehdokkaaksi toiselle ja viimeiselle virkakaudelleen. Hän aloitti vaalikampanjansa huhtikuussa 2011.[3] Istuvana presidenttinä Obamalla ei ollut vakavasti otettavia haastajia ja hänet ja varapresidentti Joe Biden valittiin yksimielisesti demokraattien ehdokkaiksi puoluekokouksessa 5. syyskuuta.[4]

Republikaanien ehdokas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Republikaanien esivaalien voittajaksi selviytyi Massachusettsin entinen kuvernööri Mitt Romney, joka käytännössä varmisti ehdokkuutensa voitettuaan 29. toukokuuta Texasin esivaalin, mikä takasi hänelle enemmistön valintaan vaadittavista puoluekokousedustajista.[5] Romney nimitettiin virallisesti republikaanisen puolueen ehdokkaaksi puoluekokouksessa 30. elokuuta. Hänen varapresidenttiehdokkaansa oli kongressiedustaja Paul Ryan.[6]

Myös seuraavat ehdokkaat kelpuutettiin osallistumaan vaaliväittelyihin:[8]


Republikaanien esivaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo vuonna 2008 esivaaliehdokkaana ollut Mitt Romney keräsi mielipidemittauksissa vahvoja kannatuslukuja pitkin vuotta 2011. Loppukesästä hänen kilpailijakseen nousi Michele Bachmann, jonka kannatus kuitenkin lähti laskuun Rick Perryn ilmoittauduttua ehdokkaaksi elokuussa.[13] Perry johti gallupeja parin kuukauden ajan, mutta kehnot esiintymiset televisioväittelyissä heikensivät hänen suosiotaan ja konservatiivien kannatus alkoi siirtyä liikemies Herman Cainille. [14] Cainin kampanja koki kuitenkin pahan kolauksen, kun kolme naista syytti häntä seksuaalisesta häirinnästä. Kun marraskuun lopulla ilmeni vielä, että Cainillä oli ollut vaalikampanjan alkuun saakka kestänyt avioliiton ulkopuolinen suhde[15], hän päätti luopua ehdokkuudesta.[16]

Cainin vetäydyttyä republikaanien konservatiivisiiven ykkösnimeksi nousi Rick Santorum, joka voitti ensimmäisenä pidetyssä Iowan esivaalissa Romneyn äärimmäisen niukalla marginaalilla.[17] Toisessa esivaalissa New Hampshiressä Romney otti selvän voiton, kun taas sitä seuraavan Etelä-Carolinan vaalin voittajaksi selviytyi Newt Gingrich.[18] [19] Tuossa vaiheessa kisassa oli mukana enää neljä aktiivisesti kampanjoivaa ehdokasta, sillä Bachmann, Huntsman ja Perry olivat yksi toisensa jälkeen luovuttaneet heikon menestyksensä vuoksi.

Romney vankisti jälleen asemiaan ottamalla voiton runsasväkisessä Floridassa ja muutamaa päivää myöhemmin Nevadassa[20][21], mutta tilanne tasoittui jälleen Santorumin vietyä nimiinsä Coloradon, Minnesotan ja Missourin esivaalit.[22]

Maaliskuun aikana Romneyn asema alkoi kuitenkin vähitellen vahvistua. Niin sanottuna supertiistaina 6. maaliskuuta hän voitti kuusi osavaltiota kymmenestä; Santorum voitti kolme ja Gingrich ainoastaan kotiosavaltionsa Georgian.[23] Gingrichin ja Santorumin kampanjat alkoivat lisäksi kärsiä rahapulasta. Huhtikuun alussa Romney vei voiton Wisconsinin ja Marylandin esivaaleissa, ja 10. huhtikuuta Rick Santorum ilmoitti lopettavansa kampanjoinnin. Gingrich pysytteli mukana vielä muutaman viikon, mutta luopui hänkin kisasta 2. toukokuuta. Ron Paul pysyi virallisesti mukana aina elokuun lopussa pidettyyn puoluekokoukseen saakka, mutta ei onnistunut voittamaan yhtäkään jäljellä olleista esivaaleista.

Sitoutumattomat ja kolmansien puolueiden ehdokkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahden pääpuolueen lisäksi libertaaripuolueen Gary Johnson ja vihreiden Jill Stein olivat ehdolla riittävän monessa osavaltiossa, että heillä oli teoreettinen mahdollisuus saada taakseen valitsijamiesten enemmistö ja voittaa vaalit.[24][25]

Tulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiuutiset
Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen:

Presidentti Barack Obama voitti vaalit saaden äänistä 51,0 %, samalla kun vastaehdokas, republikaani Mitt Romney sai äänistä 47,2 %. Obaman ja Romneyn äänten ero oli noin 5 miljoonaa ääntä. Obama sai 65 899 660 ääntä ja Romney 60 932 152 ääntä.[26] Ääntenlaskennan kuluessa Obama oli jäljessä äänimäärässä mutta kuitenkin saamassa enemmän valitsijamiehiä, sillä käytössä on enemmistövaalitapa osavaltioittain, ja enemmistön ääniä saanut valitsijamies saa osavaltion kaikki äänet[27]. Lopulta kuitenkin Obaman saama äänimäärä kääntyi suuremmaksi kuin Romneyn. Vain 3,8 prosenttiyksikön erosta huolimatta Obama sai 332 valitsijamiestä ja Mitt Romney vain 206.[26] Floridan tulos selvisi vasta usean päivän kuluttua, mutta sillä ei enää ollut merkitystä, koska Obama sai tarvittavat valitsijamiehet taakseen muutenkin.[28] Mitt Romney tunnusti tappionsa.[29]

Obama voitti seuraavissa osavaltioissa: Illinois, Oregon, Kalifornia, Havaiji, Washington, Minnesota, New Mexico, Maine, New York, Delaware, Connecticut, Maryland, Massachusetts, New Jersey, Rhode Island, Vermont, Florida[28] ja Washington (DC). Romney voitti seuraavissa osavaltioissa: Utah, Montana, Alaska, Arizona, Missouri, Idaho, Texas, Louisiana, Kansas, Pohjois-Dakota, Etelä-Dakota, Nebraska, Wyoming, Alabama, Mississippi, Oklahoma, Tennessee, Arkansas, Länsi-Virginia, Etelä-Carolina, Georgia, Indiana ja Kentucky.[30]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Congressional seats 2010 Census Bureau. Viitattu 4.1.2012. (englanniksi)
  2. Romneylle murskavoitto Puerto Ricon esivaaleissa Viitattu 20.3.2012.
  3. a b Obama ilmoittautui vuoden 2012 presidenttikilpaan HS.fi. 4.4.2011. Viitattu 4.4.2011.
  4. Obama nominated 5.9.2012. National Journal. Viitattu 14.10.2012. (englanniksi)
  5. RNC Chairman Reince Priebus Statement on the Texas Primary Election 30.5.2012. Louisianan republikaaninen puolue. Viitattu 14.10.2012.
  6. Romney completes GOP ticket with Rep. Ryan, projects 'steadiness' 11.8.2012. Fox News. Viitattu 14.10.2012.
  7. Romney ends bid, eyeing 2012 7.2.2008. Politico. Viitattu 28.1.2009.
  8. Who’s Running in 2012? 2012 Election Central. Viitattu 4.1.2012. (englanniksi)
  9. a b c d e f Republican Presidential Candidates NYTimes.com. Viitattu 4.1.2012. (englanniksi)
  10. Yle
  11. Montopoli, Brian (2.5.2012) "Newt Gingrich suspends presidential campaign", CBS News.
  12. Ron Paul might run again in 2012; should decide by mid-2009 14.11.2008. Independent Political Report. Viitattu 28.1.2009.
  13. Rasmussen Reports
  14. Nymag.com
  15. Usa Today, 2.11.2011
  16. Los Angeles Times, 3.12.2011
  17. Bloomberg.com, 21.1.2012
  18. Washington Post, 10.1.2012
  19. Washington Post, 21.1.2012
  20. Enight.myflorida.com
  21. Usa Today 4.2.2012
  22. New York Times 8.2.2012
  23. Democratic Convention Watch
  24. Libertarian Party
  25. Jill Stein For President
  26. a b Google Politics & Elections Viitattu 15.11.2012.
  27. Maija Setälä, Johdatus politologiaan, luento, UTu, viitattu 7.11.2012
  28. a b LA Times englanniksi, viitattu 13.11.2012
  29. Obaman vaaliväki juhlii - voitto ratkesi yllättävän nopeasti YLE. Viitattu 7.11.2012.
  30. Obama defeats Romney to win second term, vows he has 'more work to do' Fox News. Viitattu 7.11.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]