Vihreä puolue (Yhdysvallat)
Wikipedia
| Green Party Yhdysvaltain vihreä puolue |
||
| Perustettu | 2001
|
|
| Toimisto | 1711 18th Street NW Washington, D.C. 20009 |
|
| Kotisivu | www.gp.org | |
| Parlamentaarikkoja | ||
| Jäsenyydet | Global Greens | |
Yhdysvaltain vihreä puolue (Green Party) on ollut mukana Yhdysvaltain politiikassa 1980-luvulta saakka. Puolue sai laajempaa huomiota ensimmäisen kerran vuonna 1996, kun se asetti presidenttiehdokkaaksi Ralph Naderin. Nader oli vihreiden ehdokkaana myös vuonna 2000.
Puolue on voittanut vaaleja lähinnä paikallistasolla; suurin osa valituiksi tulleista vihreistä on valittu henkilövaaleissa, joissa puolueen tuki ei ole välttämätöntä.
Puolueella oli vuoden 2006 marraskuussa lähes 290 000 rekisteröitynyttä äänestäjää, mikä oli neljänneksi eniten Yhdysvalloissa.[1]
Vuoden 2006 alahuoneen ja senaatin vaaleissa vihreät saivat huomattavasti vähemmän ääniä kuin Yhdysvaltain libertaaripuolue, mutta saman vuoden kuvernöörivaaleissa vihreät saivat puolestaan huomattavasti enemmän ääniä kuin libertaarit.[1]
Puolue kannattaa ympäristönsuojelua, paikallista päätöksentekoa ja osallistuvaa demokratiaa. Puolueen ohjelmassa on monia sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviä kohtia, ja se kannattaa esimerkiksi kansalaispalkkaa.[2]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 Richard Winger: November 2006 registration totals Ballot Access News. 1. tammikuuta 2007. Viitattu 26. joulukuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Social Justice 2004. Green Party of the United States. Viitattu 26. joulukuuta 2007. (englanniksi)

