David Cameron

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
David Cameron
David Cameron official.jpg
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
11.5.2010–
Monarkki Elisabet II
Varapääministeri Nick Clegg
Edeltäjä Gordon Brown
Opposition johtaja
6.12.2005 – 11.5.2010
Pääministeri

Tony Blair

Gordon Brown
Edeltäjä Michael Howard
Seuraaja Harriet Harman
Konservatiivipuolueen johtaja
6.12.2005–
Edeltäjä Michael Howard
Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin kansanedustaja (Witneyn vaalipiiri)
7.6.2001
Edeltäjä Shaun Woodward
Tiedot
Syntynyt 9. lokakuuta 1966 (ikä 48)
Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Puolue Konservatiivipuolue
Puoliso Samantha Cameron
Uskonto anglikaani
Allekirjoitus Accession Treaty 2011 David Cameron signature.svg

David William Donald Cameron (s. 9. lokakuuta 1966 Lontoo, Englanti)[1] on brittiläinen konservatiivipuolueen poliitikko. Hän on Britannian pääministeri toukokuusta 2010 ja konservatiivipuolueen puheenjohtaja joulukuusta 2005.

Sisällysluettelo

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Cameron syntyi Lontoossa varakkaaseen perheeseen. Hänen isänsä toimi pörssimeklarina, ja Cameronien suvussa on ollut useita konservatiivikansanedustajia.[2] Cameron varttui Berkshiressä[3] ja kävi arvostettua Etonin poikakoulua. Myöhemmin hän opiskeli Oxfordin yliopistossa pääaineinaan filosofia, politiikka ja talous.[2]

Cameron polveutuu kuningas Vilhelm IV:stä.[1][4]

Poliittisen uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konservatiivipuolueen tutkimusosasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmistumisen jälkeen Cameron työskenteli Konservatiivipuolueen tutkimusostastolla (Conservative Research Department). Vuonna 1991 siirtyi työskentelemään Downing Streetille avustamaan John Majoria hänen Pääministerin kysymysten tiedotustilaisuuksissaan.[5] Elokuussa 1991 hänestä tuli Konservatiivipuolueen tutkimusosaston poliittisen jaoston johtaja ja oli ehdolla Pääministerin poliittiseksi sihteeriksi, mutta hävisi lopulta paikan Jonathan Hillille.[6] Hän sai vastuulleen Majorin avustamisen lehdistötilaisuuksissa vuoden 1992 parlamenttivaalien aikana. Cameron myöskin hioi talous-straaa vaalien aikana.

Valtiovarainministerin esikuntasihteeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron nousi konservatiivien vaalivoiton jälkeen valtiovarainministeri Norman Lamontin esikuntasihteeriksi (Special Adviser).[7] Cameron työskenteli Lamontille kun paine ekonomisteilta pakotti Englannin punnan ulos Euroopan valuuttakurssimekanismista.[8] Tämän seurauksena Lamontin suosio julkisuudessa tuhoutui, mutta Cameronia pidettiin puolestaan lupaavana kandidaattina Newburyn täytevaaleissa. Cameron kuitenkin päätti olla lähtemättä ehdolle.[9] Cameron myös auttoi Lamontia Euroopan valuuttarahamekanismista lähdön selvittelyssä. Lamont sai potkut tapauksen seurauksena ja Cameron sai vastuulleen kirjoittaa Lamontin erolausunnon.[10]

Sisäministerin esikuntasihteeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lamontin eron jälkeen sisäministeri Michael Howard rekrytoi Cameronin hänen esikuntasihteerikseen (Special Adviser), vaikka valtiovarainministeriö olisi halunnut että Cameron jää sinne.

Vuoden 1994 maaliskuussa vuoti julkisuuteen että Työväenpuolue oli järjestänyt tapaamisen John Majorin kanssa keskustellakseen konservatiivien ja työväenpuolueen välillä terrorisminvastaisen lain tukemisesta. Kun tutkimukset eivät löytäneet vuodon lähdettä, työväenpuolueen edustaja Peter Mandelson vaati että Howard vakuuttaa ettei Cameron ollut vastuussa vuodosta ja Howard vakuutti.[11][12] Yksi vanhempi valtion virkamies sanoi että Howardin avustajilla ja sihteereillä oli paljon suurempi vaikutus sisäministerin politiikkaan kuin yleensä. [13]

Carlton[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron jätti poliittisen avustajan roolinsa ja siirtyi liike-elämän puolelle Carlton Communicationsin hallintoasioista vastaavaksi johtajaksi. Carlton oli kasvava mediayhtiö, jolla oli myös elokuvajakelu- ja videotuotantoosastot. Cameron kritisoi keskustelussa vuonna 1998 päällekkäisten media-alan säätömekanismien vaikutusta.selvennä

Cameron erosi hallintoasioista vastaavan johtajan roolista helmikuussa 2001 noustakseen ehdolle parlamenttivaaleissa, mutta hän pysyi palkkalistalla konsulttina.[14][15][16]

Parlamentin jäsen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaaliehdokas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron valittiin 4. huhtikuuta 2000 konservatiivien ehdokkaaksi Witneyn vaalipiirin kansanedustajaksi vuoden 2001 vaaleihin. Hän oli aiemmin yrittänyt päästä Kensington & Chelsean vaalipiirin sekä sen jälkeen Wealdenin vaalipiirin konservatiiviehdokkaaksi. Witneyn vaalipiiri oli ollut aiemmin konservatiiveille varma voitto, mutta istuva kansanedustaja Shaun Woodward oli siirtynyt työväenpuolueen edustajaksi. Vuoden 2001 vaaleissa Cameron voitti Woodwardin ja pääsi Witneyn kansanedustajaksi Britannian parlamentin alahuoneeseen eli House of Commonsiin. William Haguen johtama konservatiivipuolue kuitenkin hävisi vaalit Tony Blairin johtamalle työväenpuolueelle. [17][18][19][20]

Kansanedustajan ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valintansa jälkeen Cameron osallistui sisäpolitiikasta vastaavaan alahuoneen valiokuntaan. Tämä oli huomattava valinta uudelle kansanedustajalle. Cameron ehdotti että komitea aloittaa tutkimuksen Britannian huumelaista[21] ja kehotti radikaalien toimenpiteiden harkitsemista[22].

Cameron yritti päättäväisesti lisätä julkista näkyvyyttään ja antoi kommentteja kuumiin ja paljon keskusteltuihin aiheisiin sekä skandaaleihin liittyen. Vuonna 2002 konservatiivien johtaja Iain Duncan Smith kutsui Cameronin ja Cameronin liittolaisen George Osbornen (myöhempi valtiovarainministeri) avustamaan häntä parlamentin "etupenkeille" (etupenkki tarkoittaa brittipolitiikassa puolueiden tärkeimpiä jäseniä ja on nimetty heidän parlamentin istumapaikkansa mukaan) pääministerin kyselytunnin kysymysten valmistelussa. Cameron kuitenkin kapinoi puoluejohtoa vastaan, eikä esimerkiksi heti seuraavalla viikolla tarkoituksella ilmaantunut paikalle äänestämään ja vastustamaan hallituksen lakia seksuaalivähemmistöjen ja naimattomien avioparien adoptio-oikeudesta. Cameron ei kuitenkaan ollut ainoa kapinoitsija puolueessa, ja Ian Duncan Smithin johtajuus päättyikin puolueen sekä etu- että takapenkkiläisten kapinointiin.[23][24]

Vuonna 2003 Cameron nimitettiin varjoministeriksi Eric Forthin varamieheksi konservatiivien alahuoneen puolueryhmän varajohtajaksi. Hänestä tuli myös konservatiivien varajohtaja kun saman vuonna marraskuussa Michael Howard nousi konservatiivien johtajaksi puolueen sisäisessä "vallankumouksessa". Hänet nimitettiin myös opposition paikallishallinnosta vastaavaksi puhujaksi. Myöhemmin hänestä tuli opetuksesta vastaava varjoministeri vuoden 2005 parlamenttivaalien jälkeisessä puolueen uudelleenjärjestelyssä.[25]

Konservatiivien puheenjohtajuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen puheenjohtajavaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2005 vaalien työväenpuolueen voiton jälkeen Michael Howard ilmoitti eroavansa konservatiivien johdosta. Cameron ilmoitti 29. syyskuuta asettuvansa puheenjohtajaehdokkaaksi. Cameronin merkittäviä tukijoita olivat esimerkiksi Boris Johnson, varjovaltiovarainministeri ja Cameronin pitkäaikainen liittolainen George Osborne, varjopuolustusministeri Michael Ancram, Oliver Letwin ja entinen konservatiivipuolueen johtaja William Hague.[26][27].

Cameronin kampanja ei kerännyt alussa laajaa kannatusta ja hänen vastaehdokkaansa David Davisin arveltiin voittavan reilusti. Cameron kuitenkin piti konservatiivien puoluekokouksessa loistavaksi luonnehditun puheen, jossa hän lupasi saada "ihmisistä tuntumaan hyvältä sen että he ovat konservatiiveja" ja kertoi haluavansa saada "koko uuden sukupolven" konservatiivien puolelle.[28]

Johtajuusvaalien ensimmäisellä kierroksella 18. lokakuuta 2005 Cameron tuli toiseksi 56 äänellä, mikä oli hieman odotettua parempi tulos. Eniten ääniä kerännyt David Davis sai 62 ääntä, mikä puolestaan oli odotettua heikompi tulos. Liam Fox tuli kolmanneksi 42 äänellä ja Kenneth Clarke tippui pois vaalin seuraavalta kierrokselta saatuaan 38 ääntä. 20. lokakuuta järjestetyllä toisella kierroksella Cameron voitti 90 äänellä, David Davis tuli toiseksi 57 äänellä ja Liam Fox tippui 51 äänellä. Sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella vain puolueen kansanedustajat parlamentin alahuoneesta äänestivät.[29]

Seuraavalla kierroksella, jossa vain Cameron ja Davis olivat vastakkain, saivat kaikki puolueen rekisteröidyt jäsenet äänestää. Cameron julistettiin konservatiivipuolueen johtajaksi 6. joulukuuta 2005. Cameron sai 134 446 ääntä eli 67,6 % puolueen jäsenten äänistä. Davis sai 64 398 ääntä eli 32,4 %.[30] Suurimmaksi syyksi Cameronin voitolle arvellaan hänen hienoa puhettaan, kun taas Davisin puhe puoluekokouksessa petti hänen kannattajiensa odotukset. Cameron julistettiin myös samana päivänä virallisesti opposition johtajaksi ja samalla Privy Councilin jäseneksi.[31]

Reaktiot Cameronin johtajuuteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameronin suhteellinen nuoruus ja kokemattomuus ennen puolueen puheenjohtajaksi tulemista sai aikaan satiirisia vertailuja työväenpuolueen entiseen johtajaan Tony Blairiin. Poliittinen ja satiirinen aikakausilehti Private Eye julkaisi johtajuusvaalin jälkeen kuvan kummastakin puoluejohtajasta sen etukannessa ja kuvatekstissä luki: "World's first face transplant a success" eli "Maailman ensimmäinen onnistunut kasvojen siirtoleikkaus".[32] Vasemmistolaislehdistä puolestaan New Statesman vertasi huonossa valossa hänen "uutta poliittista tyyliään" Tony Blairin johtajuuden alkuvuosiin.[33] Cameronia syytettiin liiallisesta ulkonäön korostamisesta: ITV:n uutislähetyksen kuvissa hänet huomattiin parin tunnin sisällä pitävän neljiä eri vaatteita. Työväenpuolueen poliittisessa videossa Cameron nimettiin "Dave the Cameleoniksi" eli kameleontiksi, joka vaihtaa vaatteita yleisönsä mielipiteiden mukaan. Cameron myöhemmin sanoi että videosta oli tullut hänen tyttärensä lempivideo.[34]

Myöskin konservatiivipuolueen sisällä Cameronia kritisoitiin vahvasti. Esimerkiksi entinen konservatiivijohtaja Norman Tebbit haukkui Cameronia ja sanoi että: "Cameron pyrkii pyyhkimään jopa Thatcherin politiikan muiston ja luomaan uudenlaisen modernin globalistisen viherpuolueen". Monet konservatiivit myös ajattelivat ja halveksuivat sitä että Cameron pyrkii liberaalimmalla sosiaalipolitiikallaan lähemmäs poliittista keskustaa. Kritiikistä huolimatta Cameronin johtajuus oli monien mielestä tervetullut muutos konservatiivien politiikkaan.[35][36][37]

Varjohallituksen nimitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameronin varjohallituksen nimityksiin kuului kansanedustajia monista eri konservatiivipuolueen siivistä. Entisestä johtajasta William Haguesta tuli varjoulkoministeri. Cameronin läheisin liittolainen George Osborne pysyi varjovaltiovarainministerinä ja David Davis varjosisäministerinä. Davis kuitenkin myöhemmin erosi tehtävästään ja Dominic Grieve nimitettiin hetkeksi aikaa varjosisäministeriksi.[38][39]

Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron lupasi, kun hän pyrki konservatiivien johtajaksi, että konservatiivipuolue jättäisi keskustaoikeistolaisen Euroopan kansanpuolueen, koska sillä oli liian "federalistinen" politiikka Britannian konservatiivipuolueen politiikkaan verrattuna. Konservatiivipuolue muodosti sen sijaan lievästi euroskeptisen Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmän, johon liittyi mukaan esimerkiksi tšekkiläinen Kansalaisdemokraattinen puolue.[40][41]

Ryhmä on kasvanut Euroopan Parlamentin kolmanneksi suurimmaksi ja siihen kuuluvat nykyään esimerkiksi Perussuomalaiset.[42] Ryhmän vaihtaminen ja Cameronin hallinnon EU-kannat ovat kuitenkin huonontaneet Cameronin suhteita Saksan liittokansleri Angela Merkeliin ja Saksaan. Huhuttiin myös että Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama olisi pelästynyt Cameronin EU-kantoja kun Cameron oli opposition johtaja.[43][44]

Parlamenttivaalit 2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääministeri ja työväenpuolueen johtaja Gordon Brown meni 6. huhtikuuta 2010 Buckinghamin palatsiin ja pyysi 12. huhtikuuta kuningatar Elisabetiä hajottamaan hallituksen, koska edellisestä vaalista oli kulunut viisi vuotta. Samalla julistettiin että parlamenttivaalit pidettäisiin 6. toukokuuta 2010.

Vuoden 2010 vaalit olivat ensimmäiset jossa julkisia tv-väittelyitä käytiin puolueiden johtajien välillä. Väittelyihin osallistui Gordon Brownin ja David Cameronin lisäksi liberaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Nick Clegg. Lähtöasetelma vaaleihin oli hyvä konservatiivipuolueen kannalta sillä Työväenpuolue oli pitänyt valtaa jo 13 vuotta ja suuri osa briteistä alkoi olla tyytymättömiä ja kyllästyneitä työväenpuolueen politiikkaan ja hallintotapaan.[45]

Konservatiivit olivat alussa mielipidemittausten kärjessä reilussa johtoasemassa, mutta liberaalidemokraatit kuitenkin nousivat horjuttamaan työväenpuolueen ja konservatiivien valta-asemaa Nick Cleggin onnistuneen ensimmäisen televisioväittelyn jälkeen, ja osa mielipidemittauksista näytti jopa sen jälkeen liberaalidemokraattien voittoa. Gordon Brown puolestaan vaikutti selvältä väittelyn häviäjältä. ITV piti ensimmäisen väittelyn ja sen aiheet keskittyivät yleisesti kotimaanpolitiikkaan.[46][47]

Toinen televisioväittely, jonka järjesti Sky News ja jonka aiheena oli ulkopolitiikka, oli paljon tasaisempi ja heti väittelyn jälkeen järjestettyjen mielipidemittausten mukaan David Cameron ja Nick Clegg olivat yhdessä väittelyn "voittajat", mutta Gordon Brown onnistui myös paljon paremmin kuin aikaisemmassa väittelyssä.[48] Ennen väittelyä kumpienkin konservatiivipuolueen ja työväenpuolueen lähteet olivat yrittäneet paljastaa Nick Cleggistä "salaisuuksia", esimerkiksi Cleggin väitettiin ottaneen salaisia lahjoituksia, sekä väitettiin että Clegg olisi syyllistynyt talousrikoksiin, mutta Clegg onnistui torjumaan väitteet epätodeksi.[49]

Ennen kolmatta televisioväittelyä konservatiivien johto oli alkanut taas kasvaa, kun taas liberaalidemokraattien kannatus oli taantunut takaisin normaalimpaan asemaan, mutta se oli silti huomattavasti korkeammalla kuin ennen vaalikampanjan alkua oli odotettu. BBC:n järjestämän kolmannen eli viimeisen väittelyn jälkeen Cameron julistettiin mediassa väittelyn "voittajaksi". Väittelyn aiheena oli talous.[50][51]

Konservatiivit lopulta voittivat vaalit 10 703 654 äänen äänisaalilla, joka oli 36,1 % äänestäjistä. Työväenpuolue tuli toiseksi 8 606 517 äänellä eli noin 29 prosentilla, kun taas liberaalidemokraatit saivat noin 23 prosenttia eli 6 836 248 ääntä. Koska Britanniassa on käytössä enemmistövaalitapa, tämä ei kuitenkaan tarkoita aivan samaa prosenttimäärää paikoista ja varsinkin liberaalidemokraatit kärsivät tästä. Konservatiivit saivat 307 paikkaa, työväenpuolue 258 ja liberaalidemokraatit vain 57. Tämä kuitenkin tarkoitti sitä että Cameronin konservatiivit eivät saaneet enemmistöä parlamentin alahuoneeseen ja joutuivat muodostamaan koalitiohallituksen Nick Cleggin liberaalidemokraattien kanssa. Tämä on ensimmäinen koalitiohallitus toisen maailmansodan jälkeen, sillä koalitiohallitukset ovat olleet harvinaisia Britannian politiikassa. [52]

Pääministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron pääministeriksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabet II kutsui 11. toukokuuta Cameronin muodostamaan hallituksen ja näin ollen hänestä tuli Britannian pääministeri. [53] Ensimmäisessä puheessaan pääministerinä, jonka hän piti perinteisesti Downing Street 10 ulkopuolella (edessä), hän julkisti konservatiivijohtoisen koalitiohallituksen liberaalidemokraattien kanssa. Cameron sanoi että hän ja konservatiivit yrittävät "unohtaa puolueiden väliset poliittiset kiistat ja eroavaisuudet, yhteisen hyvän ja kansallisen edun puolesta."[54] Cameronin ensimmäisiin tekoihin pääministerinä kuului esimerkiksi liberaalidemokraattien johtajan Nick Cleggin nimittäminen varapääministeriksi 11. toukokuuta 2010.[55] Konservatiivien ja liberaalidemokraattien koalitiohallituksella on parlamentissa heidän yhteenlasketuilla 363 paikallaan 76 edustajan enemmistö.[56] Yhdysvaltain presidentti Barack Obama oli ensimmäinen ulkomainen johtaja, joka onnitteli Cameronia pääministerinsalkusta ja vaalivoitosta[57] Cameron nimitti hallituksensa tärkeimmille paikoille liittolaisiaan (kaikki konservatiivipuolueesta), esimerkiksi: George Osbornen Britannian valtiovarainministeriksi, William Haguen ulkoministeriksi, Theresa Mayn sisäministeriksi ja Liam Foxin puolustusministeriksi.[58]

Säästökuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääministerinä Cameron aloitti mittavan säästökuurin, jonka tarkoituksena on leikata Britannian valtavaksi paisunutta alijäämää. Cameron puolusti säästökuuriaan konservatiivien puoluekokouksessa lokakuussa 2010 ja lupasi tekevänsä leikkaukset oikeudenmukaisesti.[59] Hallitus julkisti säästöohjelmansa parlamentille 20. lokakuuta 2010. Valtiovarainministeri George Osborne kertoi hallituksen aikovan vähentää valtion menoja 94 miljardilla eurolla vuoteen 2015 mennessä. Säästötoimiin kuuluvat muun muassa julkisen sektorin työpaikkojen vähentäminen, eläkeiän nosto 66 vuoteen ja ministeriöiden budjettien leikkaaminen.[60] Cameronin hallituksen valtionmenojen leikkaamista on kuvailtu suurimmiksi sitten toisen maailmansodan.[61]

Sisäministeriön budjettia leikattiin 25%, oikeusministeriön ja vankiloiden työpaikkoja vähennettiin 20%, ja paikallishallintojen vuosittaista tukea keskushallinolta vähennettiin 7% vuoteen 2014 mennessä. Puolustus­ministeriön budjettia puolestaan leikattiin 8%, ja BBC menetti kuudeksi vuodeksi hallinon televisiolisenssirahoituksen. Julkisesti tuetun asumisen budjettia vähennettiin jopa 60%, ja valtio­varain­ministeriön omaa budjettia leikattiin 33%, sekä ulkoministeriön budjettia leikattiin 24%. Julkinen terveydenhuoltojärjestelmä NHS puolestaan sai 0.4% kasvun ja julkiselle opetukselle luvattiin lisää rahaa. Myöskin liikenneministeriön budjettia leikattiin 15%.[62]

Vuoden 2011 alussa ympäri Britanniaa järjestettiin mielenosoituksia Cameronin laajia julkisen sektorin leikkauksia vastaan. Varsinkin ammattiliitot protestoivat leikkauksia vastaan. Vaikka ammattiliitot myönsivät että Euroopan talouskriisien takia myös Britanniassa tarvittiin leikkauksia, he kritisoivat että Cameronin johtama koalitiohallitus teki liian syviä ja laajoja leikkauksia kysymättä kansalta tai konsultoimatta ensin ammattiliittoja. Ammattiliittojen mielestä suurin osa leikkauksista kohdistui työläisiin kun taas suuria yrityksiä tai finanssialan yrityksiö ei rankaistu ollenkaan, vaikka ammattiliittojen mielestä jälkimmäinen oli pääsyyllinen finanssikriisiin ja sen jälkeiseen taantumaan. Esimerkiksi Lontoossa noin 500 000 ihmistä osallistui protesteihin[63][64]

Vuoden 2011 sotilasinterventio Libyassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 sotilasinterventio Libyassa alkoi vastauksena Libyan sisällissotaan, kun Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto 18. maaliskuuta hyväksyi päätöslauselman, joka salli "kaikki tarvittavat toimet" siviilien suojelemiseksi; ei kuitenkaan miehitysjoukkojen lähettämistä. Tämä tarkoitti lentokieltoalueen perustamista ja ilmaiskujen sallimista. Britannian ilmavoimat (Royal Air Force) yhdessä Ranskan ilmavoimien kanssa aloittivat ilmaiskujen suorittamisen eri puolilla Libyaa, samalla kun Britannian laivaston (Royal Navy) aloitti Libyan merisaarron. [65] Yhdysvallat myös sotilasinterventioon mutta se oli varovaisempi hyökkäyksissään, koska se pelkäsi sen suhteidensa arabimaihin huononemista ja näin ollen Yhdysvallat jätti Britannialle ja Ranskalle ilma-iskujen hoitamisen. Samoista syistä ja Britannian sekä Italian vaatimuksesta, Yhdysvallat myöskin jätti operaation johtamisen NATO:n korkeimman johdon vastuulle.[66] Cameron kertoi operaatiosta Britannian parlamentin alahuoneelle 21.3.2011. Britannian asevoimien operaation koodinimeksi tuli Operation Bellamy. [67] Sotilasinterventio ja samalla Britannian operaatio Bellamy loppuivat Libyan diktaattori Muammar Gaddafin kuolemaan. Brittilehdistössä ilmoitettiin jälkikäteen että Britannian salainen palvelu eli MI6 olisi ollut osallisena tai jopa syypäänä Muammar Gaddafin kuolemaan[68]

Painotettu vaalitapa-äänestys 2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koalitiohallitus järjesti kansanäänestyksen Britannian vaalitavan muuttamisesta 5.5.2011. Tämä oli sovittu konservatiivien ja liberaalidemokraattien koalitiohallituksen sopimuksessa, koska se kuului liberaalidemokraattien vaaliohjelmaan. Kansanäänestys järjestettiin koko Britannialle, vaalitavan muuttamisesta Britannian käyttämästä enemmistövaalitavasta eli "First Past the Postista" painotettuun vaalitapaan. Liberaalidemokraatit halusivat eroon ennemmistövaalitavasta, koska se suosii suurimpia puolueita (Britanniassa konservatiiveja ja työväenpuoluetta) ja se muuttaa koko poliittisen järjestelmän kaksipuoluejärjestelmään, joka on epäedullinen liberaalidemokraateille. Konservatiivit puolestaan kampanjoivat enemmistövaalitavan säilyttämisen puolesta. Työväenpuolue ei ottanut kantaa äänestyksessä, mutta monet pienet puolueet kannattivat pienlille puolueille epäedullisen enemmistövaalin poistamista. [69][70] Cameronin ei odotettu henkilökohtaisesti kampanjoivan paljoa äänestystä varten, koska äänestys oli riidan aihe jo valmiiksi koalitiohallituksessa, mutta hän esiintyi silti aktiivisena kampanjoinnin aikana. Cameron sanoi että vanha enemmistövaalitapa on parempi poliitikkojen luotettavuuden kannalta ja se tuottaa vakaampia hallituksia. Hän myös sanoi että: "Kun on kyse demokratiasta, Britannian ei pitäisi tyytyä kenenkään toiseen vaihtoehtoon" ja että painotettu vaalitapa peruisi "yksi ihminen, yksi ääni"-periatteen.[71][72] Enemmistövaalitapa on levinnyt aiemmin Britanniasta sen entisiin siirtomaihin, esimerkiksi: Australiaan, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin

5.5.2011 Britit äänestivät kansanäänestyksessä "Ei" vaalitavan muuttamiselle. Äänestysprosentti oli 42.2%, ja 68% äänesti ei, kun taas 32% äänesti kyllä.

Sosiaaliturvauudistus 2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannian parlamentti hyväksyi 8. maaliskuuta 2012 koalitiohallituksen Hyvinvointivaltion uudistaminen 2012-lakiuudistuksen (Welfare Reform Act). Lakiuudistus koski sosiaaliturva-etuuksien antamisen sääntöjen muuttamista Britannian sosiaaliturvajärjestelmässä.[73] Cameronin mukaan uudistus poistaa töväenpuolueen asettamat epäkohdat, "joilla jotkut ihmiset saavat sosiaaliturvaetuuksia, mutta eivät tee mitään sen eteen." Cameron myös sanoi että "uudistuksen avulla (ja takia) ihmiset eivät voi enää olla riippuvaisia sosiaaliturvaetuuksista vaan ihmiset joutuvat ja pääsevät takaisin töihin, ja että ihmiset eivät jää jumiin köyhyyteen vaan saavat tarpeellista apua, mutta kuitenkin samalla tehden ihmisistä omavaraisempia."[74]

Sosiaaliturvauudistuksen pääkohdat ovat[75]:

-Universal Credit-sosiaaliturvaetuusjärjestelmän laukaiseminen

-pahemmat rangaistukset etuushuijauksista ja petoksista

-uusi sosiaaliturvaetuuksien saajien sitoutuminen

-Disability Living Allowancen eli vanhan vammaisasumisjärjestelmän korvaaminen uudella Personal Independence Paymentillä

-Sosiaaliturva-asumisen etuuksien muuttaminen niin että sosiaaliturva-asumuksissa jokaisella ihmisellä (tai avioparilla) voi olla vain yksi huone. Jos julkisesti rahoitetuista sosiaaliturva-asumuksista löytyy "ylimääräisiä" huoneita, niin niistä huoneista veroitetaan ylimääräistä.

-muutoksia työttömyystukiin

-muutoksia lapsitukiin

Terveydenhuoltouudistus 2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terveydenhuoltouudistus on Britannian koalitiohallituksen suorittama lakiuudistus terveyden huollosta. Lakiuudistuksessa tehtiin Englannin julkiselle terveydenhuoltojärjestelmälle suurin uudellenjärjestely ikinä[76] Uudelleenjärjestely siirsi pois terveysministeriltä vastuun kansalaisten hyvinvoinnista, ja uusi terverysviraston toimeenpanovirasto, Public Health England, perustettiin. Uudistuksessa poistettiin suurempia terveysyksiköitä ja niiden toimivaltaa ja rahaa siirrettiin pienemmille yksiköille. [77]

Uudistus muuttui hyväksyttiin laiksi 27. maaliskuuta 2012. Uudistuksen sisältö kuuluu koalitiohallituksen ristiriitaisimpiin toimiin. Vaikka konservatiivien puolukokouksessa 2010 asiasta puhuttiin, konservatiivien vuoden 2010 vaalikampanjassa ei asiasta puhuttu, eikä myöskään konservatiivien ja liberaalidemokraattien koalitiosopimuksessa[78][76]

Englannin mellakat 2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin vuoden 2011 mellakat olivat sarja jatkuvia järjestyshäiriöitä, ryöstelyitä ja tuhopolttoja, jotka alkoivat Tottenhamista, Pohjois-Lontoosta, ja levisivät muualle kaupunkiin ja eri puolille Britanniaa. Väkivaltaiset tapahtumat alkoivat 6. elokuuta 2011.[1], kun poliisi oli ampunut miehen kuoliaaksi kaksi päivää aiemmin. 15. elokuuta mennessä noin 3 100 ihmistä oli pidätetty, joista yli tuhannelle on annettu tuomio rikoksesta. Mellakoissa kuoli viisi siviiliä, ja mellakoitsijoiden on arvioitu aiheuttaneen yli 200 miljoonan punnan vahingot. Mellakoissa oli osallisena lähinnä nuoria ja jengitoimintaan osallistuneita ihmisiä sekä Lontoossa enimmäkseen etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.[79][80]

Cameron tuomitsi mellakat sekä "ryöstelyn, rötöstelyn ja vandalisoinnin". Cameron myös uhkasi mellakoitsijoille että: "Te tulette tuntemaan lain täyden voiman ja olette tarpeeksi vanhoja vastaamaan seuraamuksista, jos olette tarpeeksi vanhoja tekemään tällaista." Cameron syytti tapahtumista yhteiskunnan moraalista rappeutumista ja yhteiskuntarakenteen liian nopeaa muuttumista[81][82]

Euroopan finanssiunionista poisjättäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameronin johtama Britannia jättäytyi pois Euroopan finanssiunionista johon liityi kaikki muut EU-jäsenmaat paitsi Tsekki. Aiemmin EU-johtajat olivat suunnitelleet aiempien sopimusten muuttamista finanssiunionia varten, mutta David Cameron esti tämän, ja vaati että Lontoon City jätettäisiin kaikkien uusien finanssi- ja talousmääräysten ulkopuolelle, varsinkin rahoitusmarkkinaveron.[83]

2012 Lontoon Olympialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannia järjesti vuoden 2012 Kesäolympialaiset Lontoossa. Lontoosta tuli näin ollen maailman ensimmäinen kaupunki, jossa on järjestetty kolmesti olympialaiset. Lontoo voitti Pariisin, Madridin, New Yorkin ja Moskovan olympialaisten hakuprosessissa.[84][85][86] David Cameron tuki Lontoon pormestaria Boris Johnsonia Lontoon Olympialaisten järjestämisessä.[87] Kuningatar Elisabeth II avasi virallisesti olympialaiset ja David Cameron istui kuninkaallisessa "boksissa" muiden merkkihenkilöiden kanssa avajaisissa[88] David Cameron sanoi olympialaisten aikana että olympialaiset tuottavat Britannian taloudelle 13 miljardin punnan lisäyksen.[89] Cameron sanoi myös että "koko maailma tulee näkemään olympialaisissa että Britannia pystyy suorittamaan (Britain can deliver) ja että Britannia on ystävällinen, mutta yhteinäinen ja vahva maa"[90]

Olympialaiset sujuivat rauhallisesti ja Britannia menestyi olympialaisissa hyvin. Britannia sijoittui mitalitaulukossa kolmanneksi, ensimmäiseksi sijoittuneen Yhdysvaltojen, ja toiseksi tulleen Kiinan jälkeen, ennen esimerkiksi Venäjää, Koreaa tai Saksaa. David Cameron kiitti olympialaisten jälkeen vapaaehtoistyöntekijöitä ja sanoi että "Britannia näytti maailmalle mistä se on tehty." Cameron myös onnitteli ja kehuskeli Britannian urheilusuorituksia ja sijoittumista mitalitaulukossa, mutta hän myös kehui Britannian kansalaismieltä ja kansan ystävällisyyttä. Cameron myös vitsaili että jos Yorkshire olisi itsenäinen se olisi tullut yksikseenkin kymmenenneksi. Cameron lopetti puheensa kiittämällä brittejä ystävällisyydestä ja sanoi ettei hän ole "koskaan nähnyt samanlaista urheiluhenkeä missään."[91]

Belfastin kaupungintalon lippuprotestit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

3. joulukuuta 2012 Belfastin kaupunginvaltuusto päätti rajoittaa Britannian lipun liputuspäiviä Belfastin kaupungintalon lipputangosta. Aiemmin Britannian lippu oli liehunut jokaisen vuoden kaikki päivät lipputangossa, mutta nyt sen käyttöä rajoitettiin vain juhlapäiviin (liputuspäiviin). Ulsterin lojalistit (unionistiryhmittymät) pitivät laajoja protesteja Belfastin kaduilla ja yrittivät jopa tunkeutua kauoungintalon sisälle kun asiasta pidettiin äänestys kauounginvaltuustossa. Rauhallisemmat protestit muuttuivat myöhemmin väkivaltaisiksi kun poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen Belfastin kaduilla. Poliisin mukaan väkivallan takana oli Ulster Volunteer Force ja Ulster Defence Association järjestöt. Kaupunginvaltuuston irlantilaisnationalistijäsenet saivat tappouhkauksia, kuten myös neutraalin Alliance Partyn jäsenet, koska nämä olivat äänestäneet rajoituksen puolesta.[92][93]

Cameron tuomitsi väkivallan, ja sanoi että: "väkivalta on täysin väärä lähestymistapa tilanteesen tässä ja myös muissa tilanteissa."

NCA:n luominen 2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameronin hallituksen sisäministeri (Home Secretary) Theresa May julkisti House of Commonsille uuden koko Britannian kattavan poliisijärjestön luomisesta. Uusi järjestö National Crime Agency eli NCA huolehtii korkeamman profiilin rikoksista eli esimerkiksi: kotimaisesta organisoidusta rikollisuudesta, ihmis-, ase- ja huumekaupasta, kyberrikollisuudesta, alueellisten rajojen ylittävästä talousrikollisuudesta. NCA:n roolina on myös olla ylempi poliisijärjestö alueellisille vastineille, ja NCA pystyy ottamaan pois rikoksia alueellisilta poliisijärjestöiltä omalle vastuulleen. NCA tuli toimintaan sen jälkeen kun se oli saanut parlamentin ja kuningattaren (muodollisen) hyväksynnän 25. huhtikuuta 2013.[94][95]

Brittimedia rupesi heti nimittämään NCA:ta Britannian FBI:ksi, vaikkakin FBI:lla on osittain erilaiset tehtävät. Britannialla on jo ennestään enemmän FBI:ta vastaava MI5, joka huolehtii terrorismista ja kansallisesta turvallisuudesta FBI:n tavoin, kun taas NCA huolehtii kotimaisista rikoksista. MI5 sekä ulkomaantiedustelupalvelu MI6 tarvitsevat kuitenkin jonkin verrna NCA:n apua koska MI5:ta ei ole yhtä laajoja pidätysoikeuksia kuin NCA:lla (varsinkaan Britannian kansalaisiin liittyen), kun taas MI6 ei saa pidättää Britannian rajojen sisäpuolella ketään.[96][97][98]

Skotlannin kansanäänestys itsenäisyydestä 2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

15. lokakuuta 2012 Cameron ja Skotlannin (alueellinen) pääministeri (englanniksi: First Minister) Alex Salmond allekirjoittivat sopimuksen (Edinburgh Agreement 2012) kansanäänestyksen järjestämisestä Skotlannin itsenäisyydestä. Skotlannin aluehallinnon parlamentti- ja hallitusstrategiaministeri Bruce Crawford (Skotlannin kansallispuolue), Britannian hallituksen Skotlannista vastaava ministeri Michael Moore (liberaalidemokraatit), sekä Skotlannin aluehallinon varapääministeri Nicola Sturgeon (Skotlannin kansallispuolue) kirjoittivat sopimuksen. Sopimuksessa sovittiin että äänestykselle tulee olemaan selvä oikeudellinen perusta, Skotlannin parlamentti saa äänestää äänestyksestä, äänestyksellä pitää olla kumpienkin alueparlamentin ja brittiparlamentin, kumpienkin hallitusten, sekä ihmisten tuki, ja äänestyksen pitää olla reilu testi skottien mielipiteestä sekä ratkaiseva mielipiteen osoitus, jonka tulosta kummatkin osapuolet tulevat arvostamaan.[99]

David Cameron ei toiminut itsenäisyyttä vastustavan kamppanjan keulakuvana, koska konservatiivit ja varsinkin Cameron eivät ole kovin suosittuja Skotlannissa. Cameron ei myöskään suostunut julkiseen televisioväittelyyn Alex Salmondin kanssa. Sen sijaan työväenpuolueen Alistair Darling johti Better Together-kamppanjaa. David Cameron kuitenkin kuitenkin oli Better Togetherin tärkeä tukija, ja hän piti monia puheita Skotlannin unionissa pysymisen puolesta. David Cameron piti esimerkiksi Glasgowssa puheen samalla kun hän oli julkistamassa puolen miljardin punnan lisärahoitusta Glasgown kaupungille. Puheessaan Cameron sanoi että "Skotlannin itsenäistyminen rikkoisi sydämeni." Cameron myös nimitteli Salmondia "Alex the Unreadyksi", koska Salmond ei pysty vastaamaan tärkeimpiin kysymyksiin itsenäisyyden jälkeisestä ajasta. Cameron kehtotti skotteja sanomaan ei "äänekkäille" nationalisteille. Cameron sanoi myöhemmin että: "voimme taas käydä läpi kaikki tärkeät kysymykset, kaikki punnat, shillingit ja pennit, mutta meidän täytyy muista mitä on sydämessämme ja kitä me olemme yhdessä yhtenä kansakuntana saavuttaneet." Cameron muistutti yleisöään toisen maailmansodan skotlantilaisista sankareista ja sanoi ettei Englanti olisi koskaan pystynyt saavuttamaan Britannian historian tärkeimpiä hetkiä ilman Skotlantia.[100][101]

Alex Salmond ja Skotlannin kansallispuolue väittivät että Skotlanti pystyisi pitämään Englannin punnan valuuttana. David Cameron kuitenkin sanoi ettei Britannia missään tapauksessa jakaisi puntaa itsenäisen Skotlannin kanssa, eikä valuuttaunioni tulisi kuuloonkaan. Cameronin kommentti tuli sen jälkeen kun Britannian bisnesjohtajat uhkasivat lähteä Skotlannista itsenäisyyden tapahtuessa. Salmond kuitenkin väitti ettei kukaan voinut estää Skotlantia ottamasta puntaa käyttöönsä. Tällöin kuitenkin itsenäisellä Skotlannilla ei olisi ollut mitään sananvaltaa valuuttansa hallinoinnissa tai politiikassa. Myös Alistair Starling, valtiovarainministeri George Osborne, työväenpuolueen varjovaltiovarainministeri Ed Balls, Walesin aluehallinon pääministeri Carwyn Jones, ja Englannin pankin pääjohtaja Mark Carney sanoivat ettei Skotlanti saisi pitää puntaa valuuttanaan. Skotlantilainen Britannian entinen pääministeri Gordon Brown sanoi myös että jos Skotlanti käyttäisi puntaa se loisi Skotlannin ja Britannian välille epädemokraattisen "siirtomaa"-suhteen.[102][103][104][105][106]

Skotlanti olisi myös ollut ekonomistien mielestä köyhempi jos siitä olisi tullut itsenäinen, vaikka Alex Salmondin mukaan Skotlanti olisi pärjännyt paremmin, koska Skotlannin öljyvarat olisivat kuuluneet itsenäiselle Skotlannille. Suurin syy tähän olisi ollut että isot yritykset olisivat lähteneet Skotlannista, koska Skotlannin talouden koon takia niillä ei olisi ollut mitään syytä pysyä Skotlannissa. Skotlanti olisi myös menettänyt Britannian keskushallinnon rahoituksen. Brittihallitus antaa skoteille enemmän julkista rahoitusta per henkilö kuin englantilaisille tai walesiläisille, niin sanotun Barnett Formulan mukaan. [107]

Skotlannin kansallispuolue myös väitti että Skotlanti olisi voinut pysyä EU:ssa, vaikka Euroopan komission varapuheenjohtaja Viviane Reding sanoi että EU sopimukset eivät enää olisi voimassa itsenäisessä Skotlannissa, eli Skotlanti ei käytännössä olisi osa EU:ta.[108] Myös komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso sanoi että Skotlannin täytyisi hakea uudelleen EU jäsenyyttä, kun taas Britannia voisi jatkaa tavallisesti EU jäsenyyttään.[109] Britannian entinen pääministeri John Major varoitti että Skotlannin olisi vaikea päästä uudelleen EU-jäseneksi, koska monet EU-maat esimerkiksi Espanja, eivät halua tukea separatisteja, koska heillä on huolia omista separatistiliikkeistä (Baskimaa ja Katalonia).[110] Espanjan pääministeri Mariano Rajoy sanoi että: "alue, joka eroaa EU:n jäsenvaltiosta, pysyisi myös EU:n ulkopuolella, ja skottien sekä kaikkien muiden EU-kansalisten pitäisi tietää se.[111]

Cameron sanoi myös että Skotlannin ääni "marginalisoituisi" YK:ssa, kun taas Britannia pysyisi YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä. Myös Skotlannin NATO jäsenyydestä oli kiistaa. Skotlannin kansallispuolue väitti että Skotlanti pysyisi NATO:n jäsenenä, vaikka Skotlanti olisi ydinaseeton maa. Ristiriitaisinta asiassa oli se että Britannian ydinaseet ovat sijoitettuna Skotlannissa, ja Salmond vaati niiden poistamista itsenäisestä Skotlannista. NATO:n entinen pääsihteeri Lord Robertson sanoi että: "joko Skotlannin täytyy hyväksyä NATO:n keskeinen ydinaserooli, tai sitten sen täytyy pysyä poissa maailman onnistuneimmasta sotilasliittoutumasta." Robertson myös sanoi että Skotlannin pitäisi antaa Britannian säilyttää sen ydinaseet Skotlannin maaperällä, jos se aikoisi pyrkiä liittoutumaan.[112][113]

Loppujen lopuksi 55.3% äänesti kansanäänestyksessä "Ei" itsenäisyydelle. Äänestyksessä nähtiin Skotlannille erikoisen korkea äänestysprosentti eli 84.6%, kun taas yleensä Skotlannin vaaleissa vain 50%-60% äänestäjistä äänestää.[114] Cameron sanoi äänestyksen jälkeen olevansa tyytyväinen tulokseen ja että: "Yhdistyneen kuningaskunnan hajoaminen olisi rikkonut sydämeni ja tiedän että tämän tunteen minun kanssani jakavat brittien lisäksi koko muun maailman ihmiset." Salmond sanoi että kaikkien ihmisten täytyy tyytyä demokraattisen lopputulokseen. Myöhemmin Salmond erosi Skotlannin aluehallinnon pääministerin ja Skotlannin kansallispuolueen johtajan tehtävistä.[115]

Pari päivää aiemmin kaikkien kolmen suurimman brittipuolueen johtajat ilmoittivat että he lupaavat antaa Skotlannin aluehallinnolle lisää valtaa jos Skotlanti äänestää "Ei". David Cameron julkisti heti äänestyksen tuloksen jälkeen tutkinnan uusien valta-oikeuksien antamisesta. Cameron kuitenkin sanoi että myös Walesille, ja Pohjois-Irlannille sekä Englannille tulisi lisää oikeuksia. Englannilla toisin kuin kaikilla muilla Britannian osilla ei ole omaa aluehallintoa tai parlamenttia. Tämä tarkoittaa myös sitä että skotlannin, walesin ja pohjois-irlannin kansanedustajat Britannian parlamentissa pystyvät äänestämään asioista, jotka eivät ollenkaan koske Skotlantia, Walesiä tai Pohjois-Irlantia vaan pelkästään Englantia. Cameronin mukaan tähän asiaan pitää tulla muutos ja Englannin "miljoonia ääniä" pitää kuunnella. Työväenpuolue ei kuitenkaan ollut samaa mieltä Englannille annettavista oikeuksista. Syynä tähän voi olla se että työväenpuolue on vahvempi Skotlannissa ja Walesisssä, ja muutokset voisivat vähentää puolueen valtaa Englannissa [116]

Muut tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 2010 Cameron pyysi anteeksi Pohjois-Irlannin verisunnuntain joukkosurmaa. Verisunnuntaina vuonna 1972 brittisotilaat ampuivat kuoliaaksi Pohjois-Irlannin Londonderryssä 14 mielenosoittajaa. Cameronin mukaan tapahtunut ei saa enää toistua, ja hän myönsi joidenkin brittisotilaiden käyttäytyneen väärin.[117]

Ulkopolitiikassa Cameron on tukenut Turkin EU-jäsenyyttä vastoin Saksan ja Ranskan konservatiivien kantaa. Vieraillessaan Turkissa Cameron suututti israelilaiset moittiessaan Gazaa "vankileiriksi." Samalla matkalla Cameron arvosteli Intiassa Pakistania "terrorismin viejäksi."[118][119]

Poliittiset näkemykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameronismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameronismi tarkoittaa David Cameronin, Britannian pääministerin ja konservatiivipuolueen johtajan talous-, sosiaali- ja muuta politiikkaa, sekä Cameronin poliittista tyyliä. Cameronismi tarkoittaa myös joissain tapauksissa Cameronin hallituksen poliittista tyyliä ja politiikkaa.[120] Cameron kuvailee itseään moderniksi liberaalikonservatiiviksi, ja sanoo että hän on "varmasti iso Thatcher-fani, mutta en tiedä tekeekö se minusta Thatcheristin. Cameron myös on sanonut ettei hän ole "syvästi ideologinen ihminen."[121][122] Cameron sanoi vuonna 2005 ettei hän aioi vastustaa työväenpuolueen politiikkaa tarkoituksella kaikin mahdollisin tavoin, vaan hän aikoo osoittaa työväenpuolueelle tukeaan aina kun konservatiivien ja työväenpuolueen politiikka ovat samaa mieltä joistain asioista. Cameron myös haluaa siirtää konservatiivien politiikkaa poispäin pelkästään raha- ja finanssiasioista, koska "elämässä on muutakin kuin vain raha, ja on aika että me keskitytään enemmän BKT:n sijasta yleiseen hyvinvointiin." Cameronista on myös huhuttu että hän olisi sanonut toimittajille illallisella puolueen johtajakisan aikana, että hän olisi "Blairin seuraaja" ("Heir to Blair").[123]

Cameron ja muut niin sanotussa "Notting Hill setissä" eli Cameronin lähipiirissä, johon kuuluu myös esimerkiksi George Osborne, ovat yrittäneet keskittyä konservatiiveille epätavallisempiin aiheisiin esimerkiksi ympäristöön, työn ja yksityiselämän tasapainoon, sekä kansainväliseen kehitykseen.[124] Cameron sanoi puheessaan konservatiivien puoluekokouksessa 2006 että "sosiaalinen vastuu" on keskeinen asia hänen ja konservatiivien poliittisessa filosofiassa.[125]

Talouspolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron on sanonut että "on olennaista leikata työllisyyden ja vaurauden luomisen veroja, jotta voimme parantaa meidän talouden kilpailukykyä." Cameron on myös sanonut että hän toivoo voivansa leikata veroja, mutta lisätä julkisia menoja[126][121]

Lentomatkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron on ilmaissut kiinnostuksensa Air Passenger Duty-valmisteveron poistamiseen, ja sen korvaamisen usein lentävien verotuksella, sillä Air Passenger Duty koskee kaikki matkustajia Britannian lentokentiltä.[127] Cameron on lehdistön mukaan eri mieltä Lontoon pormestarin, konservatiivi Boris Johnsonin kanssa Thamesin suistoon sijoitettavasta lentokentästä.[128]

Ympäristöpolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron on monta kertaa puhunut ympäristön suojelun puolesta, sanoen että hän on "intoihimoinen ympäristön tukija." Cameron on myös sanonut että ilmastonmuutoksen torjuminen vaati hintansa.[129] Cameron sanoi että hän on sitoutunut saavuttamaan 2010 päästörajat ja on ilmoittanut että hän aikoo vaihtaa nykyisen energiaveron uudenlaiseen hiilidioksidiveroon ilmastonmuutoksen torjumiseksi.[130] Cameron on ehdottanut ilmastonmuutoslakia, joka sitoisi hallituksen vuosittaisiin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.[131]

Media on monta kertaa julkistanut kuvia siitä kun Cameron pyöräilee töihin 10 Downing Streetistä Westminsteriin. Myöhemmin kuitenkin julkistettiin kuvia autosta, joka vie Cameronin perässä Cameronin työtavaroita ja papereita, jolloin media rupesi nimittämään heti Cameronin pyöräilykuvia julkisuustempuksi. [132] Cameronin myöhemmin lupasi medialle että työtavaroiden kyyditys autolla on tapahtunut vain pari kertaa, eikä tule enää tapahtumaan uudestaan. Samassa haastattelussa hän myös myönsi ettei hän ole voinut enää pyöräillä usein Westminsteriin, sen jälkeen kun hänestä tuli konservatiivien johtaja.[133]

Säädökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Cameron on yksityisen sektorin säännöksien ja byrokratian vastustaja, Cameron tukee työväenpuolueen asettamaa vuoden 1998 vähimmäispalkkalakia. Cameron lupasi ennen 2010 vaaleja vähentävänsä säädöksiä ja sanoi ettei Britannia aioi noudattaa EU:n joitain direktiivejä, jotka koskevat säädöksiä. Cameronin mukaan Britannialla pitää olla vain "kevyt kosketus" yksityiseen sektoriin, jotta talous toimisi.[134]

Verotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konservatiivit Cameronin alaisena ovat luvanneet perintöveron alarajan nostamista miljoonaan puntaan ja leimaveron kynnyksesn nostamista 250 000 puntaan, ensimmäistä kertaa taloa ostavien avuksi. Muita ehdotuksia ovat esimerkiksi alkoholiveron vähentäminen, yhteisöveron laskeminen 25% ja pienillä yrittäjillä 20%, sekä lapsitukien muuttamista perhe-elämän kannustamiseksi.[135]

Rikos- ja oikeuspolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron on luvannut poistaa vankien vankilasta pääsyn aikaistamiset, koventaa vankilajärjestelmiä, pakottaa vankien maksamaan uhreilleen korvauksia vankilassa tehdyn työn avulla ja peruuttaa sosiaalietuudet niiltä jotka epäonnistuvat yhdyskuntapalvelussa käymisen. Yhdyskuntapalvelun suorittajille tulisi pakolliset uniformut. Hän on myös ehdottanut suurta vankiloiden rakentamisohjelmaa ja vapausrangaistuksien niille jotka jäävät kiinni veitsien/puukkojen kantamisesta ottaminen käyttöön. Cameronin ehdotus vuoden 1998 ihmisoikeuslain korvaamisesta kansalaisten perusoikeuslailla auttaisi tavoitteiden saavuttamisessa, mutta se tarkoittaisi periaatteessa Britannian lähtöä Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. [136]

Kuolemanrangaistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron on sanonut ettei hän kannata kuolemanrangaistuksen uudelleen käyttöönottamista, eikä hänen mielestään ole oikeudenmukaista että jotkut kansanedustajat vaativat sitä. [137]

Terrorismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 2014 lähtien uudet hätälait ovat pakottaneet puhelin- ja nettiyhtiöitä pitämään kirjaa asiakkaidensa puheluista, viesteistä ja käydyistä nettisivuista. Hätälakien tarkoituksena on puolustaa Britannian kansallista turvallisuutta terroristiuhkia Syyriasta ja Irakista, alueen sisällissodan takia. [138]

Vuonna 2012 Euroopan ihmisoikeussopimus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kielsi Britanniaa karkottamasta jordanialaista terroristi-saarnaaja Abu Qatadaa. Lopulta kuitenkin Theresa May sai Abu Qatadan häädettyä Britanniasta sen jälkeen, kun Britannia ja Jordania olivat antaneet sopimuksen Euroopan ihmisoikeusistuimelle, jossa sanottiin ettei terroristiä kidutettaisi Jordaniassa. Tapaus oli kuitenkin pitkä ja se maksoi brittiveronmaksajalle arviolta 500 000 - 3 000 000 puntaa. Tapauksen johdosta Cameron on sanonut että harkitsee Britannian lähtöä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta.[139][140][141]

Sosiaalipolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2005 heinäkuussa Cameron sanoi että "Britannian suurin ongelma ei ole taloudellinen taantuma nykypäivänä vaan sosiaalinen taantuma. Britanniassa on tällä hetkellä kompleksi yhteenliittyneiden ongelmien verkko.... perheiden hajoamiset, sitkeä työttömyys, matalat odotukset elämältä, kaoottiset olosuhteet joissakin perheissä, huumet, rikokset, julkisten tilojen huono kunto, kaikki liittyvät toisiinsa."[142] Kun Cameronista tuli konservatiivien johtaja, hän perusti useita komiteoita puolueen sisälle tutkimaan mitä sosiaalisille ongelmille voisi tehdä. Cameron on ilmaissut että Suuri yhteiskunta on hänen suuri intohimo.[143] Cameron sanoi että "Suuri yhteiskunta-politiikka muodostaa sopivan ilmapiirin joka valtuuttaa paikallisia ihmisiä ja paikallisyhteisöjä, ja joka ottaa valtaa pois poliitikoilta ja antaa sitä kansalle."[144]

Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron on luvannut tehdä NHS:stä "tehokkaamman, vaikuttavamman, ja enemmän potilaisten tarpeisiin keskittyvän." Cameron haluaisi antaa NHS:lle enemmän itsenäisyyttä Britannian terveysministeriöstä, jotta NHS:sää ei käytettäisi "poliittisena jalkapallona" ja jotta NHS saisi enemmän ammatillista vastuuta.

Cameronin pojan Ivanin hoitaminen julkisella terveydenhuollolla on tehnyt Cameronin ystäväpiirin mukaan Cameronista NHS:sän "suuren kannattajan."[145] Cameronin hallitus lisäsi julkisen terveydenhuollon budjettia 0.4% ja koalitiohallitus myös uudisti Englannin terveydenhuoltojärjestelmää aika radikaalisti vuoden 2012 terveydenhuoltouudistuksessa.[62][77]

Opetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron tukee työväenpuolueen ideaa "kaupunkiakatemioiden" luomiesta (City Academy), jotka saavat suoraan rahoitusta keskushallinolta, jotta elintaso nousisi taloudellisesti ja sosiaalisesti heikoimilla alueilla.[146] Cameron on myös luvannut antaa kouluille enemmän itsenäisyyttä hallitukselta, luvaten antaa niille esimerkiksi hallinan siitä ketkä pääsevät kouluihin. Cameron on myös sanonut että hän aikoo rikkoa julkisen koulujärjestelmän monopolin, jotta uusia kouluja saataisiin perustettua.[147]

Cameronin aikakaudella myös yliopistojen opiskelijamaksut ovat nousseet 3 000 punnasta 9 000 puntaan vuodessa. Tämä johti suurin protesteihin ympäri Britanniaa. Cameron on luvannut korjata suuria sosiaalisia poikkeamia oppilaiden kyvyssä oppia.[135]

Seksuaalivähemmistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puheessaan 2011 Cameron ilmaisi tukensa samaa sukupuolta olevien avioliitosta sanoen, että: "asiassa on kyse muustakin kuin tasa-arvosta: sitoutumisesta.Konservatiivit uskovat sitoutumiseen, koska yhteiskunta on vahvempi kun me vannomme asioita toisillemme ja tuemme toisiamme. Joten en tue tasa-arvoista avioliittolakia, vaikka olenkin konservatiivi. Tuen asiaa koska olen konservatiivi.

Koalitioaloitus laillisti myöhemmin samaa suokupuolta olevien avioliitot Englannissa ja Walesissä. [148][149]

Henkilöllisyystodistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron ei tue joidenkin konservatiivien ehdotusta pakollisista henkilöllisyystodistuksista. Hänen mukaansa ne kuluttaisivat vain turhaan veronmaksajan rahaa, eivätkä ne auttaisi rikosten tai laittoman maahanmuuton vähentämisessä, ja ne ovat myös ihmisoikeuksien vahingoittamista.[150]

Brittihindut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron tukee Britannian hindujen luokittelemistä erilliseksi etniseksi ryhmäksi Britannian aasialaisista ja samalla koko "Brittiaasialaisten" käsityksen pilkkomista pienempiin osiin, esimerkiksi väestörekisterissä, sanoen: "Jos hindut ja intialaiset haluavat identifioitua erilliseksi etniseksi ryhmäksi, eikä pelkästään "aasialaisiksi", meidän pitäisi hyväksyä se positiivisena asiana."[151] Cameronin kommentti on tärkeä hinduille, sillä osa briteistä näkee "aasialaisen" ryhmän käsityksen negatiivisena, johtuen joidenkin aasialaisten (tässä tapauksessa muiden kuin hindujen) käytöksestä. [152]

Maahanmuutto ja monikulttuurisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2011 Cameron tuomitsi Münchenin turvallisuuskokouksessa edellisten hallitusten harjoittaman monikulttuurisuuspolitiikan epäonnistuneeksi ja terrorismin kasvualustaksi.[153] Myöhemmin Cameron sanoi Britanniaa kristityksi maaksi ja kehotti kristillisten arvojen palauttamiseen maan "moraalisen romahduksen" vastapainoksi. Hän kuitenkin tarkensi, ettei tuomitse muita uskontoja tai ateismia ja hän on ylpeä siitä, että Britanniasta löytyy niin monien uskontojen edustajia.[154]

Puuheessaan vuonna 2013 Cameron kuitenkin sanoi että: "Britannian maahanmuuttajayhteisöt ovat tärkeä osa sitä keitä me Britanniassa olemme, ja Britannia on maahanmuuttajien ansiosta rikkaampi ja vahvempi yhteiskunta. Olivatpa he suuria tiedemiehiä/naisia , lääkäreitä, taiteilijoita, muusikoita, urheilijoita tai yritysjohtajia, yrittäjiä tai ahkeria pienyritysten omistajia, todella monella mahtavalla Britillä on nykypäivänä perhehistoria, joka johtaa heidät muualta näille Brittein saarille. Se on osa saaremme historiaa ja kulttuuria - avoimuus, monipuolisuus ja tervetulleisuus. Ja minä olen suunnattoman ylpeä asiasta." Cameron myös kehui maahanmuuttajien vaikutusta Britannian talouteen ja sanoi että hän haluaa maailman parhaiden opiskelijoiden opiskelevan Britannian maailman-luokan yliopistoissa ja kouluissa. Cameron myöhemmin puheessaan rajoitti tervetulleisuutta vain ahkeriin maahanmuuttajiin: "Sanon tämän yksinkertaisesti. Me laitamme niille maahanmuuttajille "punaisen maton" (eli otamme avosylein vastaan), jotka tekevät ahkerasti töitä ja investoivat maahamme, jotta saamme Britanniaan lisää töitä. Ja koska olemme osa globaalia kilpajuoksua meidän oman taloutemme tulevaisuuden puolesta, oikeanlainen maahanmuutto on elintärkeää Britannialle."[155]

Ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron on sanonut uskovansa "demokratian ja vapauden levittämiseen maailmalla, ja humanitääristen avun tukemiseen." Cameron kuitenkin sanoo ettei hän ole kuitenkaan neokonservatiivi, koska konservatiivinä hän tunnustaa "ihmiskunnan monimutkaisuudet, eikä hän tule ikinä uskomaan suuria lupauksia tai yrityksiä maailman uudenlaiseksi luonnista."[156] Cameron tukee multilateralismia sanoen: "valtio voi toimia myös yksin, mutta se ei välttämättä onnistu ilman muita." Cameronin mielstä multilateralismi voi toimia esimerkiksi: "NATO:n, YK:n, Kansanyhteisön, G8:n, EU:n, sekä muiden insituutioiden," tai kansainvälisten liittoutumien kautta.[157]

Cameron tukee liittolaisuutta Yhdysvaltojen kanssa, ja näkee sen hyvin tärkeänä. Cameron on ylistänyt liittolaisuuden roolia toisessa maailmansodassa ja kylmässä sodassa, hän on myös sanonut että: "Toisin kuin jotkut, minulla ei koskaan ollut mitään epäselvyyttä siitä kenen puolella olin." Tämä tulkittiin kritiikkinä joitan työväenpuolueen vasemmistolaisemman laidan osioita kohtaan, johtuen heidän sanallisesta tuestaan Neuvostoliitolle. Cameron on myös julistanut, että: "miedän ei pidä olla todellakaan orjallisia vaan järkkymättömiä lähestymistavassa suhteeseemme (Special Relationship), sanoen myös että: "Yhdysvaltojen viimeisimpien hallintojen politiikan kyseenalaistaminen ei tee kenestäkään amerikkalaisvastaista."[156] Cameron myös tukee Israelia ja on kuvaillut Israilia "yksinäiseksi demokratiaksi alueella, jossa ei muita ole tällä hetkellä."[158]

Falkandlandinsaaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 2011 lähtien Cameronin ja Argentiinan presidentti Cristina Fernández de Kirchnerin välillä on ollut monia riitoja ja kiistelyitä Falklandinsaariin liittyen. Cameron on usein kieltäytynyt puhumasta aiheesta Argentiinan presidentin kanssa. Helmikuussa 2011 Argentiinan hallitus ilmoitti aluekiistan vuoksi, että Falklandinsaarien aluevesien läpi tai kautta kulkevat argentiinalaiset laivat tarvitsevat siihen erikoisluvan Argentiinan hallitukselta. Vuodesta 2012 lähtien Fernandez de Kirchner on maininnut useissa julkisissa puheissaan Falklandinsaaret osana Argentiinaa. Hänen mukaansa alue pitäisi luovuttaa Argentiinalle YK:n dekolonisaatiosopimusten takia. Falklandinsaarten hallitus piti äänestyksen saarien pysymisestä osana Britanniaa. Äänestyksen tulos oli 92% äänestysaktiivisuudella 99% Britanniassa pysymisen puolesta. Vain kolme ihmistä äänesti Britanniasta eroamista. Äänestys oli kansainvälisesti tarkkailtu ja kansainväliset tarkkailijat sanoivat äänestystä reiluksi sekä vapaaksi, mutta Argentiina siltikään ei suostunut tunnustamaan Britannian hallintoa saarista. Argentiina yritti vuonna 1982 valloittaa saaret sodalla, mutta Britannia voitti lyhyen sodan.[159]

Irakin ja terrorisminvastainen sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Cameron alunperin äänesti Irakin sodan puolesta, hän kannatti Skotlannin kansallispuolueen ja Walesin Plaid Cymrun ehdotusta entisen brittihallituksen toimista sodan aikana. Cameronia kritisoitiin asiasta, koska joidenkin mielestä olisi ollut väärin järjestää tutkinta asiasta, vaikka Britannian joukkoja oli vielä Irakissa. Ehdotus kuitenkin torjuttiin niukasti parlamentissa, eikä asiaa ole nostettu esille sen jälkeen.[160]

Cameron kuitenkin tukee Yhdysvaltojen johtamaa terrorisminvastaista sotaa ja on ylistänyt sitä "kahden maailman tukahduttavimman hallinnon" poistamisesta. Cameron on sanonut ettei "terrorismin uhkaa voi neuvotella tai taivutella pois, vaan se täytyy kohdata ja tuhota."[156]

Syyria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameronin hallinto on sanonut Bašar al-Assadin hallinnon menettäneen oikeutensa hallita Syyriaa "sotkeutumalla viattomien ihmisten henkiin." Cameron halusi sotilaallisen väliintulon Syyriassa Yhdysvaltojen kanssa, mutta Britannian parlamentti ei hyväksynyt sotatoimia Syyriassa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta Britannian historiassa kun parlamentti ei antanut hallituksen suorittaa sotatoimia. Myöhemmin myös muut valtiot lopettivat sotatoimien ehdottamisen ja yrittivät sen sijaan saada aikaan sopimuksia Syyrian hallinnon kanssa.[161]

Euroopan unioni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameronin alaisuudessa konservatiivit jätti keskusta-oikeistolaisen Euroopan kansanpuolueen, koska se harjoitti liian liittovaltiomyönteistä politiikkaa Britannian konservatiivipuolueeseen verrattuna. Konservatiivipuolue perusti Euroopan parlamenttiin euroskeptisen Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmän, johon liittyi mukaan esimerkiksi tšekkiläinen Kansalaisdemokraattinen puolue.[40][41]

Tammikuussa 2013 Cameron esitti linjapuheessaan kansanäänestyksen järjestämistä Britannian EU-jäsenyydestä, mikäli konservatiivit voittavat vuoden 2015 parlamenttivaalit. Ennen kansanäänestystä Cameron haluaisi neuvotella uudelleen Britannian jäsenyysehdot, minkä jälkeen äänestyksessä voitaisiin ottaa kantaa EU:ssa pysymisen tai siitä irtautumisen puolesta.[162] Aiemmin maan yritysjohtajat ja Yhdysvallat olivat ottaneet kantaa Britannian EU-jäsenyyden puolesta. Yritykset pelkäsivät äänestyksen aiheuttavan taloutta vahingoittavaa epävarmuutta. Yhdysvallat ilmoitti toivovansa Britannian pysyvän EU:ssa ja käyttävän siellä "vahvaa ääntä".[163]

Joulukuussa 2011 Cameron kaatoi EU-huippukokouksessa Lissabonin sopimukseen aiotut muutokset, joiden oli tarkoitus toimia talouskriisiä vastaan. Näihin kuului muun muassa varainsiirtovero ja yritysverotuksen harmonisointi.[164]

Keväällä 2013 Cameron kertoi haluavansa neuvotella EU:ssa esimerkiksi vallan siirtämisestä takaisin Brysselistä jäsenvaltioille, kansallisten parlamenttien mahdollisuuksista kumota ei-toivottuja EU lakeja ja yritysten ja liike-elämän vapauttamisesta liiallisesta byrokratiasta sekä vapaakauppasopimusten luomisesta Aasian ja Pohjois-Amerikan kanssa. Hänen mukaansa Britannian oikeusjärjestelmä ja poliisi pystyvät turvaamaan Britannian turvallisuuden ilman EU:n ja Euroopan instituutioiden sekaantumista. Vapaan liikkuvuuden tulisi Cameronin mukaan koskea vain vapautta saada töitä, ei sosiaalietuuksia. Cameron tukee EU:n laajentumista, mikäli se ei johda muuttovirtoihin köyhemmistä maista rikkaampiin. Lisäksi Cameron vastustaa EU:n ajatusta "aina läheisemmästä unionista" (ever closer union), joka ei hänen mukaansa koske Britanniaa.[165]

Vuoden 2014 eurovaalien jälkeen Cameron vastusti voimakkaasti Jean-Claude Junckerin valintaa Euroopan komission puheenjohtajaksi. Cameron varoitti, ettei hän voi taata Britannian pysymistä EU:ssa, mikäli Juncker valitaan komission puheenjohtajaksi. Hänen mukaansa britit saattaisivat Junckerin valinnan takia äänestää maan ulos unionista.[166][167]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cameron on ollut vuodesta 1996 naimisissa Samantha Gwendoline Sheffieldin kanssa. He ovat saaneet neljä lasta, joista vanhin poika Ivan syntyi vuonna 2002 vaikeasti sairaana ja kuoli kuusivuotiaana vuonna 2009.[145] Cameroneilla on vuosina 2004 ja 2010 syntyneet tyttäret sekä vuonna 2006 syntynyt poika.

Cameron sai kyseenalaista julkisuutta kun häneltä kysyttiin konservatiivien vuoden 2005 puoluekokouksessa huumeidenkäytöstä. Hän kiersi kysymyksen vastaamalla viettäneensä "normaalia opiskelijaelämää". Myöhemmin Cameron lisäsi toimineensa ennen politiikkaan lähtemistä kuten muutkin, eli tehneensä paljon sellaista, mitä ei olisi pitänyt. Vuonna 2007 julkaistu Cameronin elämäkerta väitti hänen olleen yksi useista pojista, jotka jäivät kiinni kannabiksesta Etonissa. Väitteiden mukaan moni kiinnijäänyt oppilas erotettiin, mutta Cameron sai vain sakot ja rangaistuksen, sillä hän oli vain käyttänyt kannabista, ei myynyt sitä.[168]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kellner, Peter: David Cameron Britannica.com. Viitattu 7.5.2014. (englanniksi)
  2. a b Kajantie, Nora: David Cameron – yläluokkainen koko kansan mies? Yle Uutiset. 5.5.2010. Viitattu 7.5.2014.
  3. Kirkup, James: David Cameron's inherited family wealth 'based in foreign tax havens' The Telegraph. 21.4.2012. Viitattu 7.5.2014. (englanniksi)
  4. The Genealogy Of David Cameron, Nick Clegg, Ed Miliband and Alex Salmond 28.8.2012. The Huffington Post UK. Viitattu 13.6.2014. (englanniksi)
  5. "Atticus", The Sunday Times, 30 June 1991
  6. Wood, Nicholas (13 March 1992). "New aide for Prime Minister". The Times (London).
  7. "Brats on the move". The Times (London). 14 April 1992.
  8. "Diary", The Times, 8 October 1992.
  9. White, Michael; Wintour, Patrick (26 February 1993). "Points of Order". The Guardian (London).
  10. Smith, David; Prescott, Michael (30 May 1993). "Norman Lamont: the final days" (Focus). The Sunday Times (London).
  11. Wintour, Patrick (10 March 1994). "Smith fumes at untraced leak". The Guardian (London).
  12. "6th Series, vol. 239 col. 292", Hansard, 9 March 1994. Retrieved 4 September 2007.
  13. The Independent on Sunday: Inside Story: Heading for trouble: Michael Howard's strategy on crime faces opposition from police, judges and the prison service 20 February 1994. Nick Cohen.
  14. Meet the PM Number10.gov.uk. Viitattu 17.10.2010. (englanniksi)
  15. "Smallweed". The Guardian (London). 16 July 1994.
  16. "We can't wait any longer to map the digital mediascape". New Statesman (London). 3 April 1998.
  17. "Why Shaun Woodward changed his mind" (Letter). The Daily Telegraph. 21 December 2000.
  18. Dod's Guide to the General Election June 2001. (Vacher Dod Publishing, 2001). p. 430.
  19. "Vote 2001: Results & Constituencies: Witney". BBC. 2001. Retrieved 4 September 2007.
  20. Cameron Britannian konservatiivien johtoon 7.12.2005. Turun Sanomat. Viitattu 7.5.2014.
  21. Elliott, Francis; Hanning, James (2007). Cameron: The Rise of the New Conservative. London: Fourth Estate. p. 200. ISBN 978-0-00-724366-2
  22. "Examination of Witnesses: question 123", Hansard, 30 October 2001. Retrieved 4 September 2007.
  23. "They said what?". The Observer (London). 30 June 2002.
  24. "Rebels and non-voters". The Times (London). 6 November 2002.
  25. "Contender: David Cameron". BBC News. 29 September 2005. Retrieved 6 November 2006.
  26. "Hague backs Cameron as new leader". BBC News. 12 November 2005. Retrieved 25 November 2006.
  27. "Tory leadership: Who backed who?". BBC News. 17 October 2005. Retrieved 25 November 2006.
  28. "Cameron targets 'new generation'". BBC News. 4 October 2005. Retrieved 6 November 2006.
  29. "Cameron and Davis top Tory poll". BBC News. 20 October 2005. Retrieved 6 November 2006.
  30. "Cameron chosen as new Tory leader". BBC News. 6 December 2005. Retrieved 25 November 2006.
  31. Privy Council Appointment of David Cameron MP 10 Downing Street.
  32. Roshan Lall, Rashmee (16 December 2005)."Britain pins its hopes on David". The Times of India (Mumbai). Retrieved 20 September 2007.
  33. The birth of Blameron Nick Cohen, New Statesman.
  34. Rifkind, Hugo (17 May 2006). "Well, that worked". The Times "People" blog. Retrieved 9 November 2006.
  35. The Economist (London). 4 February 2006, p. 32.
  36. Hitchens, Peter (14 December 2005). "The Tories are doomed". The Guardian (London). p. 28. Retrieved 6 November 2006.
  37. Blogs – Gerald Warner. The Daily Telegraph.
  38. Conservative Front Bench BBC News.
  39. David Davis to resign from shadow cabinet and as MP Telegraph.
  40. a b White, Michael; Branigan, Tania (18 October 2005). "Clarke battles to avoid Tory wooden spoon". The Guardian (London). p. 1.
  41. a b Watt, Nicholas (13 July 2006). "Cameron to postpone creation of new EU group". The Guardian (London). p. 14.
  42. [www.europarl.europa.eu/elections2014-results/en/election-results-2014.html European Parliament]
  43. Anti-gay, climate change deniers: meet David Cameron's new friends
  44. All "sizzle" and no substance
  45. [news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/politics/election_2010/8603591.stm BBC News]
  46. [ukpollingreport.co.uk/guide/predicting-results-2/ UK polling report]
  47. Reuters: Outsider Nick Clegg judged winner in first UK TV debate.
  48. [news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/8638994.stm Papers divided over who is the winner of the second debate.] BBC News.
  49. Nick Clegg left 700 pounds out of pocket in unusual arrangement The Times.
  50. [www.populuslimited.com/the-times-post-debate-poll-april-29-2010-290410.html Populus]
  51. [www.theguardian.com/politics/2010/apr/30/leaders-debate-david-cameron-wins-third-leg David Cameron wins third debate] The Guardian.
  52. Election 2010 results BBC News
  53. David Cameron is UK's new prime minister BBC News.
  54. Andrew Hough: David Cameron becomes youngest Prime Minister in almost 200 years 11 May 2010. The Daily Telegraph.
  55. David Cameron is UK's new prime minister 11 May 2010. BBC News.
  56. Sarah Lyall: Britain's Improbable New Leaders Promise Big Changes The New York Times.
  57. Loud Cheers come from Committee Room during Tory MP Meeting BBC TV News 11 May 2010
  58. [www.number10.gov.uk/news/topstorynews/2010/05/her-majestys-government-49840 Number 10 Gov/UK]
  59. Cameron puolusti Britannian säästökuuria Yle Uutiset. 6.10.2010. Viitattu 7.5.2014.
  60. Britanniassa hallitus leikkaa rajusti julkisia kuluja Yle Uutiset. 20.10.2010. Viitattu 7.5.2014.
  61. Spending Review 2010 BBC News.
  62. a b Spending review 2010:key points at a glance 20 October 2010. The Guardian.
  63. London faces a summer of strike chaos over austerity Gulf News.
  64. Anti-cuts March for the Alternative draws 500,000 protestors in London. Time, 26 March 2011
  65. Libya: US, UK and France attack Gaddafi forces BBC 20.3.2011
  66. U.S. Mulling Military Options in Libya CNN News.
  67. David Cameron, Prime Minister. "21 March 2011". Parliamentary Debates (Hansard)(United Kingdom: House of Commons). col. 700–701.
  68. [www.independent.co.uk/news/uk/politics/book-to-reveal-details-of-mi6-agents-and-gaddafi-death-plot-284316.html Book to reveal details of MI6 agents and Gaddafi death plot (Englanniksi)] The Independent.
  69. Local elections and referendums. 8 April 2011. Electoral Commission.
  70. News – Wales News – Cameron will campaign against changes to the voting system 6 August 2010. WalesOnline.
  71. Vote referendum: Clegg v Cameron, by Brian Wheeler, BBC News, 18 February 2011
  72. AV referendum: Result will not end coalition – Cameron, BBC News, 17 April 2011
  73. http://www.bbc.co.uk/news/uk-21706978BBC: Benefit changes: Who will be affected?
  74. [www.dailymail.co.uk/news/article-2108757/Welfare-Reform-Bill-end-culture-benefits-seen-acceptable-alternative-work.html Historic welfare reform 'to end culture of benefits being seen as an acceptable alternative to work' finally becomes law] Daily Mail.
  75. Department for Work and Pensions summary of Welfare Reform Act 2012
  76. a b BMJ, 2011; 342:d408, Dr Lansley’s Monster doi:10.1136/bmj.d408
  77. a b Nick Triggle: Analysis: What next for the NHS? 20 March 2012. BBC News.
  78. http://www.general-election-2010.co.uk/conservative-party-manifesto-2010-general-election
  79. "The BlackBerry riots", The Economist, 13 August 2011.
  80. Phillips, Richard Phillips; Frost, Diane; and Singleton, Alex (March 2013). "Researching the Riots", The Geographical Journal, Vol. 179, No. 1: "There has been much speculation about the causes and meanings of the riots that swept through English cities in August 2011... "These disturbances began on 6 August following the police shooting of Mark Duggan, a black resident of Tottenham, North London. Over the following days, they spread within London and to other English cities.... "There were no riots in English cities such as Sheffield and Newcastle, and the streets of Welsh and Scottish cities remained equally calm."
  81. England riots: Broken society is top priority – Cameron
  82. UK riots: Trouble erupts in English cities
  83. Faiola, Anthony; Birnbaum, Michael (9 December 2011). "23 European Union leaders agree to fiscal curbs, but Britain blocks broad deal". Washington Post. Retrieved 9 December 2011.
  84. London 2012 International Olympic Committee.
  85. London 2012: Election International Olympic Committee.
  86. Coe promises Olympics to remember BBC Sport.
  87. [www.standard.co.uk/news/david-cameron-supports-boris-on-32m-savings-at-olympics-6761393.html David Cameron supports Boris on £32m savings at Olympics] Evening Standard.
  88. Young athletes light London 2012 Olympic flame BBC News.
  89. [www.telegraph.co.uk/news/politics/david-cameron/9367409/London-2012-Olympics-will-give-Britain-13-billion-boost-says-David-Cameron.html London 2012 Olympics will give Britain £13 billion boost, says David Cameron] The Telegraph.
  90. [www.politics.co.uk/comment-analysis/2012/07/26/david-cameron-olympic-speech-in-full David Cameron olympic speech in full] Politics.co.uk.
  91. [www.theguardian.com/sport/video/2012/aug/12/london-olympics-britain-delivered-cameron-video London Olympics 2012: 'Britain delivered', says David Cameron - video] The Guardian.
  92. A background note on the protests and violence related to the Union Flag at Belfast City Hall. Conflict Archive on the Internet (CAIN).
  93. [www.bbc.com/news/uk-northern-ireland-20651159 Loyalist paramilitaries 'behind some Northern Ireland trouble'] BBC News.
  94. "National Crime Agency". GOV.UK. 2013. Retrieved 6 October 2013
  95. Theresa May, Home Secretary. "26 July 2010". Parliamentary Debates (Hansard) (House of Commons). col. 723–724.
  96. [www.telegraph.co.uk/news/uknews/law-and-order/10358916/British-FBI-is-launched-but-already-faces-concerns.html British FBI is launched but already faces concern]
  97. MI5 - About us
  98. MI6 - About us
  99. [www.independent.co.uk/news/uk/politics/text-of-the-edinburgh-agreement-8212225.html Text of the Edinburgh agreement] The Independent.
  100. [www.telegraph.co.uk/news/uknews/scotland/10944588/David-Cameron-Scottish-independence-would-break-my-heart.html David Cameron: Scottish independence would break my heart] The Telegraph.
  101. [www.theguardian.com/uk-news/2014/jul/03/david-cameron-scots-tories-pride-patriotism-united-uk Cameron direct plea to Scots Tories: 'Independence will break my heart'] The Guardian.
  102. [www.cityam.com/1409188409/cameron-scots-cannot-pilfer-pound Cameron: Scots cannot pilfer pound] City AM.
  103. [www.theguardian.com/politics/2012/jun/19/scottish-independence-alistair-darling-currency Scottish independence: Alistair Darling challenges plans for currency union] The Guardian.
  104. Brown, Gordon (23 November 2013). "Gordon Brown writes exclusively for the Daily Record on why Salmond's economic plans are destined to make Scotland less independent". Daily Record. Retrieved 12 June 2014
  105. Carrell, Severin (21 November 2013). "Welsh first minister sets out case against Scottish independence".The Guardian.
  106. [www.telegraph.co.uk/news/uknews/scottish-independence/11084473/Scottish-independence-Mark-Carney-hits-out-at-incompatible-currency-union-plans.html Scottish independence: Mark Carney hits out at 'incompatible' currency union plans] Telegraph.
  107. [www.telegraph.co.uk/finance/economics/11091100/Scotlands-biggest-companies-reveal-Yes-exodus-plans.html Scotland's biggest companies reveal Yes exodus plans] Telegraph.
  108. "Letter from Viviane Reding". Scottish Parliament. 20 March 2014. Retrieved 30 April 2014.
  109. [www.theguardian.com/politics/2012/sep/12/barroso-doubt-scotland-eu-membership Barroso casts doubt on independent Scotland's EU membership rights] The Guardian.
  110. [www.independent.co.uk/news/uk/politics/spain-could-wield-veto-over-scotlands-eu-membership-6292846.html Spain could wield veto over Scotland's EU membership] The Independent.
  111. [www.bbc.com/news/uk-scotland-scotland-politics-25132026 Scottish independence: Mariano Rajoy says Scotland would be 'outside EU'] BBC News.
  112. [www.telegraph.co.uk/news/uknews/scotland/scottish-politics/9985086/An-independent-Scotland-would-have-to-support-nuclear-weapons-to-gain-access-to-Nato.html An independent Scotland would have to 'support nuclear weapons' to gain access to Nato] Telegraph.
  113. [www.huffingtonpost.co.uk/2012/02/15/scottish-independence-cameron-un-security-council_n_1279408.html Scottish Independence: Cameron Warns On UN Security Council Place] Huffingtonpost.
  114. "Scottish referendum: Scotland votes no to independence". BBC News. 19 September 2014. Retrieved 19 September 2014
  115. [news.sky.com/story/1338384/scottish-referendum-what-theyre-saying Scottish Referendum: What They're Saying] Sky News.
  116. [news.sky.com/story/1338424/scotland-votes-no-pm-promises-new-powers Scotland Votes No: PM Promises New Powers] Sky News.
  117. Cameron pyytää anteeksi Pohjois-Irlannin verisunnuntaita Yle Uutiset. 15.6.2010. Viitattu 7.5.2014.
  118. Le franc-parler de David Cameron suscite des interrogations 29.7.2010. RFI. Viitattu 16.10.2010. (ranskaksi)
  119. Pakistan Furious About Cameron's Terrorism Allegations 29.7.2010. Radio Free Europe. Viitattu 16.10.2010. (englanniksi)
  120. Introducing Cameronism BBC News.
  121. a b Cameron: Tories need new identity, BBC News Online, 17 November 2005, accessed 6 November 2006
  122. Andrew Rawnsley, 'I'm not a deeply ideological person. I'm a practical one', Guardian Unlimited, 18 December 2005, accessed 6 November 2006
  123. Andrew Pierce, Horror as Cameron brandishes the B word, The Times Online, 5 October 2005, accessed 25 November 2006
  124. Jo-Anne Nadler, So who are the Notting Hill set anyway?, Sunday Herald, 15 May 2005, accessed 6 November 2006
  125. Cameron: We stand for social responsibility, conservatives.com, 1 October 2006, accessed 6 November 2006
  126. Highlights of David Cameron's CBI speech, ConservativeHome.com, 28 November 2005. Retrieved 6 November 2006
  127. Tories plan to slap tax on frequent flyers, Timesonline.com, 11 March 2007. Retrieved 11 March 2007
  128. http://www.thisislondon.co.uk/standard/article-23808480-former-deputy-mayor-boris-believes-he-has-a-divine-right-to-be-pm.do
  129. In full: Cameron speech, BBC News Online, 4 October 2006. Retrieved 6 November 2006
  130. Cameron pledges to firm up green credentials with carbon levy, Guardian Unlimited, 21 April 2006. Retrieved 25 November 2006
  131. David Cameron: Labour's carbon targets amount to a cop-out, Independent Online, 27 October 2006. Retrieved 1 December 2006
  132. Oliver King and agencies, Cameron rejects accusations of green spin, The Guardian, 2 May 2006. Retrieved 25 November 2006
  133. Cameron reveals weekly bike ride, BBC News Online, 8 August 2006. Retrieved 26 November
  134. "David Cameron pledges to overhaul benefits system for immigrants."
  135. a b Political positions of David Cameron
  136. Political positions of David Cameron: Crime and justice EN Wikipedia.
  137. Cameron: Backing death penalty not "unacceptable" Western Morning News.
  138. "Emergency laws to monitor phone and internet records 'to stop terrorists'" 10 Jul 2014
  139. [www.theguardian.com/world/2012/may/09/abu-qatada-deportation-appeal-rejected Abu Qatada deportation appeal rejected by human rights court] The Guardian.
  140. Boris Johnson (13 February 2012). "On top of everything else, Abu Qatada costs us a small fortune". The Daily Telegraph. Retrieved 13 February 2012.
  141. Furness, Hannah (8 May 2012). "Cost of keeping Abu Qatada in Britain 'tops £3m'".The Daily Telegraph. Retrieved 10 May 2012.
  142. 'The role of social enterprises and community groups', Cameron Leadership Website, 18 July 2005. Retrieved 19 July 2007
  143. David Cameron launches Tories' 'big society' plan BBC News.
  144. Government launches “Big Society” programme 10 Downing Street website 18 May 2010
  145. a b Cameron's 'beuatiful boy' dies 25.2.2009. BBC News. Viitattu 24.3.2013. (englanniksi)
  146. Tory leader backs city academies, BBC News Online, 10 October 2006. Retrieved 6 November 2006
  147. Elizabeth Stewart, 'New York and London mayors unveil plans for cooperation' (9.5.2008)
  148. Archbishop attacks Cameron's 'gay marriage' plan Telegraph.
  149. "Marriage (Same Sex Couples) Bill". House of Commons. 25 January 2013. Retrieved 28 January 2013.
  150. David Cameron adopts German accent to mock ID cards Telegraph.
  151. David Cameron: Speech to Soar Valley Community College, 21 July 2006. Retrieved 5 July 2007
  152. http://www.asiantribune.com/index.php?q=node/1173
  153. Tubella, Patricia: David Cameron da por fracasado el multiculturalismo en Reino Unido elpais.com. 5.2.2011. El País. Viitattu 8.4.2011. (espanjaksi)
  154. David Cameron says the UK is a Christian country 16.12.2011. BBC News. Viitattu 25.3.2013. (englanniksi)
  155. Prime Minister David Cameron delivers major speech on immigration policy UK Government.
  156. a b c In full: Cameron speech, BBC News Online, 4 October 2006. Retrieved 6 November 2006
  157. In full: Cameron on foreign policy, BBC News Online, 11 September 2006. Retrieved 6 November 2006
  158. Davis and Cameron promise to be friends of Israel, ConservativeHome.com, 25 November 2005. Retrieved 6 November 2006
  159. Falkland islands referendum: who were the three 'No' votes?
  160. Iraq inquiry call rejected by MPs, BBC News Online, 1 November 2006. Retrieved 6 November 2006
  161. Syria crisis: No to war, blow to Cameron
  162. Juhola, Teemu: Cameron aikoo luvata linjapuheessa kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä yle.fi. 23.1.2013. Yle Uutiset. Viitattu 21.3.2013.
  163. Nurminen, Jussi: Yritysjohtajat ja USA haluavat Britannian pysyvän EU:ssa yle.fi. 9.1.2013. Yle Uutiset. Viitattu 21.3.2013.
  164. Q&A: David Cameron and the EU summit on the eurozone 2.2.2012. BBC News. Viitattu 25.3.2013. (englanniksi)
  165. David Cameron sets out agenda for EU reform The Guardian. 16.3.2014. Viitattu 6.11.2014. (englanniksi)
  166. Cameron: Britannia saattaa lähteä EU:sta, jos Juncker valitaan Taloussanomat. 1.6.2014. Viitattu 12.6.2014.
  167. Aro, Jessika: Pääministeri Cameron varoitti: Britannia voi jättää EU:n, jos Juncker valitaan komission johtoon yle.fi. 1.6.2014. Yle Uutiset. Viitattu 12.6.2014.
  168. Cameron 'smoked drugs at school' 11.2.2007. BBC News. Viitattu 25.3.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma David Cameron -sitaatteja.
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Ison-Britannian kuningaskunnan ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerit
Walpole, Wilmingtonin jaarli, Pelham, Newcastlen herttua, Devonshiren herttua, Newcastlen herttua, jaarli Bute, G. Grenville, markiisi Rockingham, jaarli Chatham, Graftonin herttua, lordi North, markiisi Rockingham, jaarli Shelburne, Portlandin herttua, Pitt nuorempi, Addington, Pitt nuorempi, lordi Grenville, Portlandin herttua, Perceval, Liverpoolin jaarli, Canning, varakreivi Goderich, Wellingtonin herttua, jaarli Grey, varakreivi Melbourne, Peel, varakreivi Melbourne, Peel, lordi Russell, Derbyn jaarli, jaarli Aberdeen, varakreivi Palmerston, Derbyn jaarli, varakreivi Palmerston, jaarli Russell, Derbyn jaarli, Disraeli, Gladstone, Disraeli, Gladstone, markiisi Salisbury, Gladstone, markiisi Salisbury, Gladstone, Roseberyn jaarli, markiisi Salisbury, Balfour, Campbell-Bannerman, Asquith, Lloyd George, Bonar Law, Baldwin, MacDonald, Baldwin, MacDonald, Baldwin, Chamberlain, Churchill, Attlee, Churchill, Eden, Macmillan, Douglas-Home, Wilson, Heath, Wilson, Callaghan, Thatcher, Major, Blair, Brown, Cameron


  Edeltäjä:
Michael Howard
Yhdistyneen kuningaskunnan konservatiivipuolueen puheenjohtaja
2005–
Seuraaja: