Korean demokraattinen kansantasavalta

Wikipedia

Chosŏn minjujuŭi inmin konghwaguk 조선민주주의인민공화국 Korean demokraattinen kansantasavalta
lippu vaakuna
Valtiomuoto	kansantasavalta
Korkein auktoriteetti	Kim Jong Il
Pääkaupunki	Pjongjang (2 741 260 as.)
Muita kaupunkeja	Hamhung (848 000 as.), Chongjin (600 000 as.)
Pinta-ala  – josta sisävesiä	120 540 km² (sijalla 97) 0,1 %
Väkiluku (2002)  – väestötiheys  – väestönkasvu	22 224 195 (arvio 18–20 milj.) (sijalla 48) 182 / km² 0,9 % (2005)
Viralliset kielet	korean kieli
Valuutta	Pohjois-Korean won (KPW)
BKT (2003)  – yhteensä  – per asukas	sijalla 80 22 850 miljoonaa USD (arvio) 1 000 USD
HDI (2002)	ei määritetty (sijalla –)
Elinkeinorakenne	maatalous 30,2 %, palvelut 36 %, teollisuus 33,8 % BKT:sta
Aikavyöhyke  – kesäaika	UTC+9 ei käytössä
Itsenäisyys  – Japanista	15. elokuuta 1945
Lyhenne Maatunnus	KP ajoneuvot: KP lentokoneet: P
Kansainvälinen suuntanumero	+850
Motto	Usko ja kansan tuki johtavat voittoon
Kansallislaulu	Achimŭn pinnara

Korean demokraattinen kansantasavalta (kor. Chosŏn minjujuŭi inmin konghwaguk), epävirallisesti Pohjois-Korea^[1] (Puk-Chosŏn, Korean tasavallassa käytetään myös nimeä Puk-Han), on valtio Itä-Aasiassa, Korean niemimaan pohjoisosassa. Naapurimaat ovat Korean tasavalta (Etelä-Korea) etelässä ja Venäjä sekä Kiina pohjoisessa. Korean demokraattista kansantasavaltaa pidetään länsimaissa yleisesti diktatuurina.^[2]

Sisällysluettelo 1 Historia 2 Politiikka 2.1 Ohjuslaukaisut 2.2 Ydinaseohjelma ja ydinkoe 3 Ihmisoikeudet 4 Talous 5 Hallinnollinen jako 6 Maantiede 7 Väestöjakauma 8 Kulttuuri 8.1 Juhlapäivät 9 Matkailu ja turismi 10 Lähteet 10.1 Viitteet 11 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Korea oli kuningaskunta Korean niemimaalla, jonka Japani valloitti 1910. Kun vuonna 1945 toisessa maailmansodassa tappion kokenut Japani kuitenkin lähetti joukkonsa pois Koreasta, sodan voittajavaltioihin kuuluneet Neuvostoliitto ja Yhdysvallat jakoivat maan kahteen puoliskoon 38. leveyspiirin kohdalta. Pohjoinen miehitysvyöhyke oli Neuvostoliiton hallinnassa, ja eteläinen puolisko oli Yhdysvaltain valvonnassa. Korean demokraattinen kansantasavalta perustettiin 9. syyskuuta 1948 Neuvostoliiton miehittämälle vyöhykkeelle, ja Korean työväenpuolueen pääsihteeristä Kim Il-Sungista tehtiin maan valtionpäämies. Kim Il-Sung julisti Pohjois-Korean sosialistiseksi valtioksi, jonka poliittinen järjestelmä perustui Juche-aatteeseen.

Josif Stalinin hallinto Neuvostoliitossa kannatti Kim Il-Sungin hallitusta ja tuki Pohjois-Korean valtiota taloudellisesti ja sotilaallisesti. Kim Il-Sung kansallisti ulkomaalaiset yritykset, kielsi kilpailevat poliittiset puolueet ja siirsi toisinajattelijat vankileireille. Itäblokin sosialistivaltioiden tavoin Pohjois-Korea käynnisti talousohjelman, joka rakentui teollistumisen, maaseudun pakkokollektivisoinnin ja armeijan asevarustelun ympärille. Juche-ideologia loi Kim-Il Sungin ympärille henkilökultin, jossa korostui hänen auktoriteettinsa ja tavallisten kansalaisten omistautuminen hänelle.

Kim Il-Sungin johtama Pohjois-Korea julistautui alusta lähtien koko Korean niemimaan viralliseksi hallitukseksi, jonka tavoitteena oli Korean yhdistäminen. 25. kesäkuuta 1950 Korean kansanarmeija ylitti Koreoiden välisen rajan 38. leveyspiirillä, ja Etelä-Korean heikosti varusteltu armeija kukistui lyhyessä ajassa, mutta Yhdistyneet kansakunnat lähetti Yhdysvaltain johdolla joukkonsa Etelä-Korean tueksi. Korean kansanarmeija vetäytyi etelästä, YK:n liittouma tunkeutui Pohjois-Korean maaperälle, ja pääkaupunki Pjongjang miehitettiin. Marraskuussa 1950 Kiinan kansantasavalta liittyi sotaan Pohjois-Korean puolella lähettäen satojatuhansia vapaaehtoisia ajamaan liittouma pohjoisesta Etelä-Korean puolelle. Kolmen vuoden taisteluiden jälkeen Korean sota päättyi aselepoon 27. heinäkuuta 1953.

Korean sodan jälkeen Korean niemimaa oli raunioina ja puoliskojen väliseksi rajaksi vakiintui vuoden 1953 aselepolinja, mutta aselevosta huolimatta molemmat Koreat ovat juridisesti yhä sotatilassa, eikä virallista rauhansopimusta maiden välillä ole allekirjoitettu. 1950-luvulla Kim Il-Sung käynnisti suunnitelman maan infrastruktuurin jälleenrakentamiseksi, ja kulutustavaroiden puuttesta huolimatta Pohjois-Korean elintaso oli 1960-luvun loppupuolella korkeampi kuin Etelä-Koreassa. Vuonna 1972 Pohjois-Koreassa astui voimaan uusittu perustuslaki, joka määritteli Kim Il-Sungin valtaoikeudet ja laillisti hänen henkilökulttinsa. 1970-luvulla Etelä-Korea kuitenkin ohitti Pohjois-Korean elintasossa, ja 1980-luvun alussa Pohjois-Korean talouskasvu alkoi taantua. Kun teollisuudella oli puutetta raaka-aineista, ja maatalous ei enää riittänyt ruokkimaan koko kansaa, Pohjois-Korea kehitti Sŏn'gun-järjestelmän, jossa talous keskitettiin Korean kansanarmeijan ympärille.

Vuonna 1991 Pohjois-Korea hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi ja Kim Il-Sungin vanhin poika Kim Jong Il nimitettiin asevoimien ylipäälliköksi. Kim Il-Sung kuoli 1994, ja maassa vietettiin kolmen vuoden pituinen suruaika, jonka päätteeksi Korean työväenpuolue nimitti Kim Jong Ilin kansallisen puolustuskomitean puheenjohtajaksi (Pohjois-Korean valtionpäämieheksi) 1997, vaikka edesmennyt Kim Il-Sung on virallisesti yhä Pohjois-Korean presidentti. Kim Jong Ilin johdolla Pohjois-Korea kasvatti puolustusmenojaan ja käynnisti ydinvoimaohjelman. 1996–1999 Pohjois-Koreassa kärsittiin nälänhädästä, jonka seurauksena satojatuhansia ihmisiä menehtyi. Geneven neuvotteluissa 1994 Yhdysvallat lupasi toimittaa energia- ja ruoka-apua, jos Pohjois-Korea lopettaisi ydinvoimaohjelmansa. Yhdysvallat kuitenkin keskeytti energia-apunsa, vaikka Pohjois-Korea myöntyi YK:n valvonnassa allekirjoitetun sopimuksen ehtoihin.

2000-luvulla Korean demokraattinen kansantasavalta on ollut julkisuudessa lähinnä ydinase- ja ohjusohjelmiensa takia. Vakava talouskriisi, paikoitellen nälänhädäksi kärjistyneet maatalousongelmat 1990-luvulla sekä Korean tasavallan, Japanin ja Yhdysvaltain uhkailu nostavat maan aika ajoin uutisotsikoihin. Lokakuun alkupuolella 2006 Pohjois-Korea uhkasi tehdä ydinkokeen, ja 9. lokakuuta 2006 maa ilmoitti tehneensä ensimmäisen ydinlaukaisunsa.

Vuoteen 2006 mennessä Korean demokraattisen kansantasavallan talousongelmat ovat helpottuneet^lähde? ensisijaisesti oman vesivoimaenergian tuotannon nopean kasvun ja Kiinasta saadun öljyn ansiosta. Pohjois-Korea kykenee muiden muassa henkilöautojen, silkin, tekstiilien ja valmisvaatteiden vientituotantoon, jonka avulla se pystyy paremmin ostamaan ulkomailta riittämättömän oman viljelypinta-alansa vuoksi tarvittavia elintarvikkeita.

[muokkaa] Politiikka

Korean demokraattista kansantasavaltaa hallitsee johtavana puolueena Korean työväenpuolue, johon käytännössä kaikki hallinnon edustajat kuuluvat. Pienpuolueita on olemassa, mutta ne eivät vastusta pääpuolueen valtaa. Muita puolueita ovat Korean sosiaalidemokraattinen puolue ja Buddhalainen puolue. Valtiota johtaa marxilais-leniniläisen teorian ja siitä edelleen kehitetyn korealaisen, puolueen käsityksen mukaisesti marxilais-leninismiä korkeamman, Juche-ideologian mukaisesti "kansan etujoukko" eli puolue, jonka päätökset perustuvat demokraattiseen sentralismiin. Kolme puoluetta muodostaa Demokraattisen isänmaan yhdistämisen rintaman. Lisäksi maan johtamiseen osallistuvat pioneeriliike, Kim Il Sungin Sosialistinen Nuorisoliitto ja Korean demokraattinen naisliike ja Korean punainen risti.

Nimellisesti hallitusta johtaa pääministeri, mutta todellinen valta on Kim Jong Ilillä, joka on entisen johtajan asemaa pitäneen presidentti Kim Il Sungin poika. Helmikuussa 1974 hänet nimettiin isänsä seuraajaksi ja käytännössä hän on hallinnut isänsä kuoleman jälkeen heinäkuusta 1994 lähtien. Kim Jong Ilin virallinen asema on sotavoimien komentaja (조선인민군 최고사령관; 1991–), valtion kansallisen puolustuksen komission puheenjohtaja (국방위원회 위원장; 1993–) sekä puolueen pääsihteeri (조선로동당 총비서; 8. lokakuuta 1997–). Kansallisen puolustuksen komission puheenjohtajan virka julistettiin vuonna 1998 valtion korkeimmaksi asemaksi.

Kim Zong Ilistä käytetty arvonimi on ollut perinteisesti "Rakas Johtaja", mutta viime aikoina maan virallinen media on vaatimattomammalla tavalla listannut vain hänen asemaansa liittyvät arvonimet, virallinen muoto on Suuri Johtaja toveri Kim Jong (Zong) Il sekä Ylipäällikkö Kim Jong Il. Presidentin arvonimi on edelleen edesmenneellä Kim Il Sungilla, josta käytetään arvonimiä "Suuri Johtaja" sekä "Ikuinen presidentti". Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA World Fact Book luonnehtii Pohjois-Korean valtiomuotoa termein "kommunistivaltion yhden miehen diktatuuri" (engl. communist state one-man dictatorship). Freedom house arvio maan oleman totalitaarinen diktatuuri^[3]

Valtarakenne on unitaarinen, eikä siinä ole vallan kolmijakoa. Vuoden 1972 perustuslain 1992 ja 1998 lisäysten mukaan hallitusta johtaa pääministeri ja teoriassa puheenjohtajan johtama keskuskansankomitea

Korkein kansanneuvosto (최고인민회의; Choego Inmin Hoeui) on virallisesti hallinnon korkein elin. Sen 687 jäsentä valitaan nelivuotiskausiksi kansanvaalilla. Ehdokkaat valitaan etukäteen kansanrintaman jäsenten joukosta, eikä vastaehdokkaita ole. Tavallisesti kansanneuvosto on kokoontunut kahdesti vuodessa muutamaksi päiväksi ja vahvistanut puolueen tekemät päätökset. Kansanneuvosto ollessa tauolla sen toimia hoitaa kansanneuvoston valitsema pysyvä komitea. Kansanneuvoston puheenjohtaja on Kim Jong-nam.

Korkein kansanneuvosto valitsee hallituksen tai valtion hallinnon neuvoston puheenjohtajan, joka nimittää sen komitean jäsenet. Keskuskansankomitea valvoo valtion hallinnon neuvostoa, ja joka toimii hallinnollisena ja toimeenpanevana elimenä. Korkein kansanneuvosto nimitti 11. huhtikuuta 2007 pääministeriksi Kim Yong Ilin.^[4]

Oikeuslaitos on vastuussa parlamentille, joka nimittää myös korkeimman oikeuden tuomarit.

[muokkaa] Ohjuslaukaisut

Pohjois-Korea on kehitellyt keskimatkan ohjuksia melko alkeellisen, alkujaan venäläisen tekniikan pohjalta. Pohjois-Korea kehitti 1980-luvulla venäläisvalmisteisesta lyhyen kantaman Scud-ohjuksesta Nodong 1-ohjuksen, jonka kantama on 1000--1300 km. Vuonna 1998 Pohjois-Korea laukaisi Taepodong-1 ohjuksen. Ohjus toimi maan virallisen version mukaan kantorakettina satelliitin laukaisemiseksi avaruuteen. Etelä-Korean tiedustelupalvelu vahvisti myöhemmin, että kyseessä oli todella kantoraketti, ei ohjus. Länsimaiden mukaan merkkejä satelliitin olemassaolosta ei kuitenkaan ole. Joidenkin arveluiden mukaan satelliittilaukaisu oli pelkkä peitetarina ohjuskokeelle, toisten mukaan taas satelliittilaukaisu olisi ollut todellinen, mutta epäonnistunut. Joka tapauksessa satelliittilaukaisulla on sittemmin ollut keskeinen rooli Pohjois-Korean sisäisessä propagandassa. Taepodong 1-ohjus kantaa 2000-2200 km.

5. heinäkuuta 2006 Pohjois-Korea laukaisi ainakin kuusi ohjusta. Yksi ohjuksista oli pitkänmatkan Taepodong-2. Tämän ohjuksen laukaisu ilmeisesti epäonnistui, koska se tuhoutui 40 sekunnin lennon jälkeen ^[5]. Ohjusten laukaisu aiheutti runsaasti kansainvälisiä vastalauseita ^[6].

Ohjuskokeiden motiiviksi esitettiin länsimaiden taholta maan pahenevia talousongelmia ^[7]

16. heinäkuuta 200? YK:n Turvallisuusneuvosto hyväksyi yksimielisesti Yhdysvaltojen esittämän päätöslauselman Pohjois-Koreaa vastaan asetettavista pakotteista rangaistuksena maan ohjuskokeista. Alkuperäistä Yhdysvaltojen ajamaa päätöslauselmaa vastustanut Kiina hyväksyi myös uuden päätöslauselman, koska voimankäytön salliva pykälä poistettiin uudesta versiosta.

[muokkaa] Ydinaseohjelma ja ydinkoe

Pääartikkeli: Pohjois-Korean ydinaseohjelma

9. lokakuuta 2006 Pohjois-Korea ilmoitti tehneensä ydinkokeen ^[8]. Eteläkorealaisen tiedustelupalvelun mukaan koe tehtiin klo 10:36 paikallista aikaa.

Kiinaa varoitettiin 20 minuuttia ennen koetta, ja he puolestaan tiedottivat asiasta Yhdysvalloille. Alueella havaittiin seismistä toimintaa suuruudeltaan 3,6-4,2 Richterin asteikolla. Tapahtunut räjähdys oli melko pieni, 0,55-2 kilotonnia, tai vielä pienempi. Epäillään, että räjähdys olisi ollut hieman pieleen mennyt ydinkoe.

Kuusi valtiota eli Pohjois-Korea, Yhdysvallat, Kiina, Etelä-Korea, Japani ja Venäjä ovat käyneet neuvotteluja Pohjois-Korean ydinaseohjelman lopettamisesta. 13. helmikuuta 2007 Etelä-Korean edustaja kertoi, että Pohjois-Korea lupaa sulkea Jongbjonin ydinlaitoksen ja päästää IAEA:n tarkastajat itse paikalle. Tämän jälkeen Pohjois-Korea saa 50 000 tonnia öljyä tai vastaavan summan muuta talousapua. ^[9]

[muokkaa] Ihmisoikeudet

Pohjois-Korean ihmisoikeuksista on vaivalloista saada tietoa maan yhteistyöhaluttomuuden takia. Tiedot ihmisoikeuksista ovat usein loikkarien varassa. Joissain satelliittikuvissa on havaittu rakennuksia, joita pidetään työleireinä.^lähde?

Vaikkei Pohjois-Korean tilanteesta saada juurikaan yksityiskohtaisia raportteja, osoittavat yksittäiset tiedonpalaset ja silminnäkijähavainnot, että Pohjois-Korean hallitus ja kansalaisjärjestöt tutkivat ja käsittelevät tarkasti kaikkea maassa tapahtuvaa toimintaa.^lähde?

Pientenkin sääntöjen rikkomuksesta voi tulla hyvinkin ankara rangaistus, esimerkiksi Etelä-Korean radion kuuntelu voi pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemanrangaistukseen. Kuolemanrangaistuksia ei aina sovelleta, jolloin saatetaan vaatia sakkoa. Lahjonta on yleistä koko maassa.

[muokkaa] Talous

Maan virallinen politiikka korostaa Juche-aatetta (sana voidaan suomentaa ihmisen itsehallinnaksi, ja lausutaan "Tsuze"). Pohjois-Korean talous on muotoutunut nykyiseen tilaansa lähes täysin kapitalististen järjestelmien ulkopuolella. Koska Pohjois-Korea on pyrkinyt eristäytymään muusta maailmasta, on maasta hyvin vaikea saada puolueetonta tietoa. Yhteisomistuksessa oleva teollisuus tuottaa lähes kaikki yhteiskunnan tarvitsemat hyödykkeet. Verotus on kokonaan lakkautettu, maaliskuussa 1974 Suuri Johtaja toveri Kim Il Sung hyväksyi lain, jonka mukaan verotusjärjestelmä vanhan yhteiskunnan jäänteenä lakkautettiin lopullisesti Huhtikuun 1:stä päivästä alkaen vuonna 1974. Hallinto keskittyy raskaaseen sotateollisuuteen maatalouden kustannuksella. Viime vuosina taloutta on kuitenkin hieman avattu yhteistyölle eteläkorealaisten yhtiöiden kanssa ja perustettu jopa erityistalousalue, jossa ulkomaiset yritykset voivat toimia. Vuoden 2006 aikana Kaesongin erityistalousalueelle on noussut peräti 10 000 uutta yritystä.^lähde?

Asevoimat käsittää noin 1,21 miljoonaa henkilöä, ja puolustusbudjetti noin 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Asepalvelus on miehille kymmenvuotinen ja noin viidennes 17–54-vuotiaista miehistä on asevoimien palveluksessa. Naisten osittain vapaaehtoinen asepalvelus on pääsääntöisesti viisivuotinen. Toisaalta kysymyksessä on enemmänkin työpalvelu, koska Korean kansanarmeija tekee pääasiassa siviilitöitä ja rakentaa ja korjaa tuotantolaitoksia, tehtaita, sähkö- ja energiayhteyksiä ja voimaloita.

Pohjois-Korea saa ruoka- ja polttoaineavustuksia YK:n avustusohjelmien kautta sekä erikseen Kiinalta.

Maassa koettiin ilmeisen vakava nälänhätä 1990-luvulla, joka johtui osaksi epätavallisten ilmasto-olosuhteiden aiheuttamista tulvista, hirmumyrskyistä sekä kuivuudesta. Katovuosien seurauksena arviolta 400 000 ihmistä menehtyi aliravitsemuksen aiheuttamiin sairauksiin. Luonnonkatastrofien aikana melkein koko maa joutui tulvaveden alle ja lähes kaikki kaivokset täyttyivät vedellä. Tulvat tuhosivat myös viljasatoja kuivuuden ohella. Luonnonkatastrofit aiheuttivat miljardien eurojen suuruiset vahingot ja vakavia ongelmia valtion taloudelle. Maan bruttokansantuote henkilöä kohti laskettuna on pienentynyt 50% verrattuna 1980-lukuun.

1990-luvun ankarista sääolosuhteista sekä Neuvostoliiton hajoamisesta ja Yhdysvaltain asettamasta kauppasaarrosta osaksi johtuvat talousongelmat ovat helpottuneet ja talous on nykyään paremmassa kunnossa. Talous on ollut kasvussa 2000-luvun alusta lähtien ja Pohjois-Korea on vähitellen pääsemässä jaloilleen energia- ja elintarvikepulasta. ^[10]

2006 Pohjois-Korea pyysi kuitenkin Etelä-Korealta 500 000 tonnia ruokaa ja 11. toukokuuta ilmoitti olevansa jälleen valmis ottamaan ruoka-apua myös Maailman ruokaohjelmalta, WFP:ltä. ^[11]

Pohjois-Korean taloudellisesti merkittävimmät luonnonvarat ovat kivihiili, lyijy, volframi, sinkki, grafiitti, rautamalmi, kupari ja kulta. Merkittävimmät vientituotteet ovat lyijy ja mineraalit.

[muokkaa] Hallinnollinen jako

Pohjois-Koreassa on yksi suoraan hallittu kaupunki (Chik'alshi; 직할시), kolme erityisaluetta eri nimityksillä ja yhdeksän maakuntaa (Do; 도).

Kaupungit:

• Pjongjang (P'yŏngyang Chik'alshi; 평양 직할시)
• Rasŏn (Rajin-Sŏnbong) Chik'alshi (라선 (라진-선봉) 직할시)

Erityisalueet:

• Kaesŏngin teollisuusalue (Kaesŏng Kong-ŏp Chigu; 개성 공업 지구)
• Kŭmgang-sanin turistialue (Kŭmgang-san Kwangwang Chigu; 금강산 관광 지구)
• Shinŭijun erityishallintoalue (Shinŭiju T'ŭkbyŏl Haengjeonggu; 신의주 특별 행정구)

Maakunnat:

• Chagang (Chagang-do; 자강도)
• Pohjois-Hamgyŏng (Hamgyŏng-bukto; 함경 북도)
• Etelä-Hamgyŏng (Hamgyŏng-namdo; 함경 남도)
• Pohjois-Hwanghae (Hwanghae-bukto; 황해 북도)
• Etelä-Hwanghae (Hwanghae-namdo; 황해 남도)
• Kangwŏn (Kangwŏndo; 강원도)
• Pohjois-P'yŏngan (P'yŏngan-bukto; 평안 북도)
• Etelä-P'yŏngan (P'yŏngan-namdo; 평안 남도)
• Ryanggang (Ryanggang-do; 량강도), kirjoitetaan joskus 'Yanggang'

[muokkaa] Maantiede

Pohjois-Korea on suurimmaksi osaksi jokien halkomaa vuoristoa tai ylänköä. Korkein vuori on Paektu-san (2 744 m). Idässä vuoret nousevat Japaninmeren rannikolta laskeutuen lännessä loivemmin muodostaen Keltaisenmeren rannikkotasangon. Kesäisin kaakosta ja lounaasta puhaltaa lämmin ja kostea kesämonsuuni, talvimonsuuni puolestaan tuo kylmää ja kuivaa ilmaa pohjoisesta ja luoteesta. Maapinta-alasta hieman yli puolet on metsän peitossa; vuoristossa on havumetsää ja alempana lehtimetsää.

[muokkaa] Väestöjakauma

Pohjois-Korea on etnisesti yksi maailman homogeenisimmistä valtioista. Maassa on erittäin pienet kiinalais- ja japanilaisvähemmistöt. Väestön keskimääräinen elinikä oli vuonna 2006 miehillä 69 ja naisilla 75 vuotta. [1]

Väestöstä 99 prosenttia on lukutaitoisia.^[12]

Suurin osa pohjoiskorealaisista ei noudata mitään uskontoa, sillä valtionjohto suhtautuu uskontojen harjoittamiseen kielteisesti. Pääuskontoja ovat perinteisesti olleet buddhalaisuus ja kungfutselaisuus.

[muokkaa] Kulttuuri

Kim Jong Iliä ja Kim Il-Sungia ympäröivä ihannoiva henkilökultti hallitsee Pohjois-Korean kulttuuria. Suuri osa pohjoiskorealaisesta kirjallisuudesta, elokuvasta, musiikista ja teatterista keskittyy kahden johtajan ympärille.

Pohjois-Koreasta on UNESCO:n maailmanperintöluettelossa mukana Koguryon hautakivikompleksi, joka lisättiin siihen vuonna 2004.

Yksi merkittävä tapahtuma Pohjois-Koreassa ovat massaliikuntatapahtumat. Viimeisin niistä oli Arigang, jota esitettiin kuutena iltana viikossa kahden kuukauden aikana. Mukana oli yli 10 000 esiintyjää. Massaliikuntatapahtumissa on tanssi-, voimistelu- ja koreografiaesityksiä, jotka juhlistavat Pohjois-Korean historiaa.

[muokkaa] Juhlapäivät

Pvm	Suomenkielinen nimi	Paikallinen nimi	Huomautuksia
1. tammikuuta	Uudenvuodenpäivä
16. helmikuuta	Kim Jong Ilin syntymäpäivä
15. huhtikuuta	Kim Il-Sungin syntymäpäivä
1. toukokuuta	Työn päivä
15. elokuuta	Itsenäisyyspäivä
9. syyskuuta	Korean demokraattinen kansantasavallan perustamispäivä
10. lokakuuta	Korean työväenpuolueen perustamispäivä
27. joulukuuta	Sosialistisen perustuslain julistuksen päivä

[muokkaa] Matkailu ja turismi

Koska Pohjois-Korea on suurimmaksi osaksi eristäytynyt ulkomaailmasta, maassa ei esiinny massaturismia. Matkailijoilla on kuitenkin mahdollisuus on hankkia käyntilupa vierailla maassa, mutta monimutkainen ja pitkäkestoinen hakemusprosessi on pitänyt turistien määrän alhaisena. Etelä-Korean kansalaiset tarvitsevat maansa hallitukselta erityisluvan voidakseen vierailla Pohjois-Koreassa, poikkeuksena molempien maiden välisen rajan lähellä sijaitsevalla Kŭmgang-vuorella, jossa vierailee joka vuosi tuhansittain eteläkorealaisia matkailjoita. Vain Yhdysvaltain kansalaisilta vierailu Pohjois-Koreassa on kokonaan kielletty, tosin viime vuosina käytännössä on ilmennyt poikkeustapauksia, joissa pieni joukkio yhdysvaltalaisia matkailjoita on päästetty lyhyeksi ajaksi vierailemaan maassa. Kiinan kansantasavallan kansalaisten on helpompi päästä vierailemaan Pohjois-Koreassa kuin länsimaisten turistien.

Ulkomaalaiset saavat liikkua Pohjois-Koreassa vain matkaoppaiksi koulutettujen hallituksen valvojien seurassa joko kävellen tai linja-autolla. Matkaoppaat päästävät turisteja vain hallituksen hyväksymiin kohteisiin, kuten Pjongjangiin, Sonjuk-sillalle, kuningas Kongminin haudalle, Etelä-Korean vastaisella rajavyöhykkeelle Panmunjomilla ja Pohjois-Korean länsirannikkolle. Matkaoppaat myös tarkkailevat turistien liikkeitä, matkailijat majoitetaan salaisen poliisin valvomiin hotelleihin ja he ruokailevat ravintoloissa, joissa opas on jo etukäteen tilannut matkailijoiden ateriat. Vapaa liikkuminen kaupungeissa, keskustelu tavallisten kansalaisten kanssa ja valokuvien ottaminen tärkeistä maamerkeistä ovat kiellettyjä. Sääntöjen rikkomisesta rangaistaan sakoilla tai jopa elinikäisellä pääsykiellolla Pohjois-Koreaan, ja myös oppaita voidaan rangaista turistien välinpitämättömästä valvonnasta. Matkapuhelimia tai muuta eletroniikkaa ei saa viedä maahan. Se mikä on liian "länsimaalaista" luokittelee Pohjois-Korean viranomaiset.

Suomalaisista matkatoimistoista maahan järjestää matkoja muun muassa Traveller ja Olympia Kaukomatkatoimisto

[muokkaa] Lähteet

• Background Note: North Korea (US. Department of State) (englanniksi)

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Pohjois-Korea Wikitravelissa
• Suomalainen linkkilista Pohjois-Koreasta