Liikkuva poliisi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Liikkuvan poliisin auto vuonna 2005.

Liikkuva poliisi (lyhenne LP[1]) oli poliisille kuuluvia turvallisuustehtäviä hoitava, liikennevalvontaan erikoistunut poliisin valtakunnallinen yksikkö. Poliisiyksikön viimeinen päällikkö oli Kari Rantala. Liikkuvan poliisin organisaatio jakautui eteläiseen, läntiseen ja pohjoiseen tulosyksikköön sekä lentoaseman yksikköön, turvallisuusyksikköön ja liikkuvan poliisin johdon esikuntaan. Liikkuva poliisi päätettiin lakkautettavaksi ja sen toiminta yhdistettäväksi paikallispoliisin toimintaan sisäministeri Päivi Räsäsen työryhmän aloitteesta syksyllä 2012. Liikennepoliisien määrä ei kuitenkaan vähentynyt, vaan he siirtyivät paikallispoliisin palvelukseen.[2] Liikkuva poliisi lakkautettiin vuoden 2014 alussa.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen liikkuva poliisi perustettiin 15. syyskuuta 1930. Virkavalta katsoi tarvitsevansa uutta moottoroitua poliisiyksikköä Lapuan liikkeen otteiden koventuessa.

Myöhemmin yksikön vastuulle tuli taistelu viinan salakuljetusta ja trokareita vastaan. Suomen autoistuttua 1950-luvulta alkaen liikenteen valvonta korostui liikkuvan poliisin toimenkuvassa. Liikkuvan poliisin osa on ollut myös valtakunnan poliisireservinä toimiminen.

Liikenteen valvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vimeisinä aikoinaan liikkuvan poliisin päätehtävänä oli tieliikenteen valvonta ja ohjaus. Valvonta jakautui nopeus-, ajotapa- ja rattijuopumusvalvontaan, raskaan liikenteen valvontaan sekä turvalaitevalvontaan (mm. turvavöiden käyttämättä jättäminen). Liikenteenvalvonnassa käytettiin monipuolista kalustoa, johon kuului autoja, moottoripyöriä, veneitä ja moottorikelkkoja. Tunnuksellisten partioautojen ja -pyörien lisäksi liikkuvalla poliisilla oli käytössään lukuisia tunnuksettomia eli ns. siviiliautoja ja -moottoripyöriä, joissa oli samoja valvontalaitteita kuin muissakin poliisiajoneuvoissa. Näissä ajoneuvoissa oli lisäksi aina tallentava kamera, joiden kuvamateriaalia käytettiin todisteena rikosten selvittämisessä. Siviilipoliisiautoja kuljettivat sekä siviili- että virkapukuiset poliisit.

Poliisitunnuksin varustetut poliisimoottoripyörät olivat useimmiten BMW K 1200 RS ja Yamaha FJR 1300 -merkkisiä suuritehoisia moottoripyöriä, joiden huippunopeus täydessä työvarustuksessa oli 245 km/h (BMW) ja 260 km/h (Yamaha). Tunnuksettomina poliisimoottoripyörinä käytettiin Yamaha YZF1000R Thunderace- ja Yamaha YZF-R1 -moottoripyöriä. Näiden moottoripyörien huippunopeus on jopa 300 km/h ja kiihtyvyys 0-100 km/h noin 3 sekuntia. Moottoripyöräpoliisien tehtävä takaa-ajotilanteissa oli pysyä ajoneuvon perässä ja ohjata autopartioita takaa-ajetun liikkeissä.

Moottoripyöräpoliisi

Liikenneturvallisuuskeskukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenneturvallisuuskeskukset olivat pääosin vanhan lääninjaon mukaisia, poliisilaitosten organisaatioihin kuuluvia yksiköitä, jotka käsittelivät automaattisen liikennevalvonnan keräämää aineistoa ja sen perusteella tehtävää sakotus- ja huomautustoimintaa. Liikenneturvallisuuskeskus purki kameratolppien kuvia ja tutki onko kuvattu henkilö tunnistettavissa. Keskuksia oli maassa 7, mm. Vaasassa, Ulvilassa ja Hyvinkäällä. Niissä työskenteli poliisimiehiä, siviilihenklöitä sekä siviilipalvelumiehiä.

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikkuvan poliisin miehistöä jatko- ja kertauskoulutettiin joka vuosi ajotaitojen osalta. Tämän ansiosta liikenteessä liikkuvien poliisien ajotaidot pysyivät yllä jatkuvasti. Autoihin liittyvää ajokoulutusta annettiin ympäri vuoden poliisin ajokoulutuskeskuksessa Pieksämäen Naarajärvellä. Moottoripyöräpoliisien kertauskoulutus järjestettiin keväisin ajokauden alussa Lopen Räyskälässä.

Muut tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikkuva poliisi hoiti myös kansainvälisten kokousten aikana valtiovieraiden ja heidän turvamiestensä autokuljetusta ja kokouspaikkojen ympäristöjen turvaamisen. Liikkuva poliisi osallistui mm. ASEM-huippukokousten kuljetus- ja turvatoimiin.

Liikkuva poliisi vastasi myös Helsinki-Vantaan lentoaseman poliisitoimesta. Lentoaseman yksikkö on useita kertoja ollut poliisin lakkautuslistan kärjessä, mutta jatkoi itsenäisenä niin kauan kuin Liikkuva poliisi oli toiminnassa. Yksikön merkitystä jouduttiin pohtimaan, koska se sijaitsi keskellä Vantaan kaupunkia ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen toimialuetta.

Liikkuvan poliisin turvallisuusyksikkö huolehti Suomen tasavallan presidentin ja eläkkeellä olevien presidenttien turvallisuudesta. Turvallisuusyksikkö sai virka-apua tehtävänsä hoitamiseksi muilta poliisiviranomaisilta. Myös valtioneuvoston jäsenten ja eduskunnan puhemiehen sekä eräiden valtiovierailujen osallistujien turvallisuudesta huolehtiminen kuului LP:lle.

Tasavallan presidentin käyttämien tilojen turvallisuudesta huolehti turvallisuusyksikkö yhdessä Helsingin poliisilaitoksen ja liikkuvan poliisin Turun yksikön kanssa.

Turvallisuusyksikön päätehtävänä olivat tasavallan presidentin henkilösuojaus- ja kuljetustehtävät sekä erilaiset tuki- ja palvelutoiminnot tasavallan presidentin kanslialle. Henkilösuojauksessa keskityttiin erityisesti turvatoimien ennaltaestävyyteen. Tähän päästiin huolellisella turvatoimien suunnittelulla, turvatoimien taktisella toteuttamisella ja henkilöstön korkealla ammattitaidolla.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikkuvan poliisin organisaatiota uudistettiin vuoden 2010 alussa mm. poistamalla erilliset osastot. Etelä-Suomen, Länsi-Suomen, Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen osastot korvattiin kolmella maantieteellisesti jaetuilla tulosyksiköllä. Tulosyksiköiden toiminnasta vastasivat tämän jälkeen liikennepoliisitarkastajat. Liikkuvan poliisin päämaja ja johdon esikunta sekä tilannekeskus (Tike) sijaitsivat Helsingin Malmilla, lentoaseman yksikkö Vantaalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja turvallisuusyksikkö Helsingin Meilahdessa tasavallan presidentin virka-asunnon Mäntyniemen yhteydessä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]