Sotatila
Sotatila on sodan osapuolten keskinäinen suhde. Sotatila alkaa joko muodollisella sodanjulistuksella tai vihollisuuksien syttymisellä ja se voidaan julistaa koskemaan koko valtakunnan aluetta tai tiettyä osaa siitä. Sotatila päättyy rauhantekoon.
Myös poikkeustilaa, johon valtio voi maan julistaa, voidaan sanoa sotatilaksi.
Sotatila Suomessa [muokkaa]
Suomessa nimitystä ”sotatila” käytettiin vuonna 1930 annetussa laissa.[1] Tämän lain nojalla Suomi julistettiin sotatilaan talvisodan alettua 30. marraskuuta 1939,[2] mistä lähtien Suomi oli sotatilassa 26. syyskuuta 1947 saakka.[3] Nykyisessä lainsäädännössä nimitystä sotatila ei enää käytetä, vaan Suomen poikkeustiloja säätelevät valmiuslaki ja puolustustilalaki. Näistä järeämpi puolustustilalaki antaa viranomaisille sodan aikana käytettävät valtuudet. Valmiustilan ja puolustustilan julistamisesta päättää tasavallan presidentti valtioneuvoston presidentin esittelyssä, minkä jälkeen asianomaiset asetukset alistetaan eduskunnan hyväksyttäviksi.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Laki puolustustilasta (1983/1991), 45 § Finlex. Viitattu 2.5.2011.
- ↑ Maa julistettu sotatilaan Uusi Suomi. Viitattu 2.5.2011.
- ↑ Factum, 7. osa (sm-vahi), s. 37, art. Sotatila. Weilin & Göös, 2005. ISBN 951-35-6681-1.