Loreen
| Loreen | |
|---|---|
|
Loreen Eurovision laulukilpailussa 2012. |
|
| Syntynyt | 16. lokakuuta 1983 (ikä 29) Tukholma, Ruotsi |
| Aktiivisena | 2004– |
| Tyylilajit | pop |
| Laulukieli | englanti |
| Ammatit | laulaja |
| Levy-yhtiöt | Warner Music |
Lorine Zineb Nora Talhaoui, taiteilijanimeltään Loreen, (s. 16. lokakuuta 1983 Tukholma, Ruotsi) on ruotsalainen laulaja ja musiikkituottaja. Hän voitti Eurovision laulukilpailun vuonna 2012.
Loreen oli mukana Ruotsin Idol 2004 -kykykilpailussa, jossa hän sijoittui neljänneksi. Hän on pyrkinyt Ruotsin edustajaksi Eurovision laulukilpailuun kahdesti. Melodifestivalenissa 2011 hän jäi semifinaalivaiheeseen kappaleella ”My Heart Is Refusing Me”. Kappale ylsi Sverigetopplistanin 9. sijalle. Melodifestivalenissa 2012 Loreen pääsi suoraan finaaliin Växjön semifinaalista ja voitti koko kilpailun 10. maaliskuuta 2012. Voittoa todisti Ruotsissa 4,1 miljoonaa televisiokatsojaa. Kappaleella ”Euphoria” hän edusti Ruotsia voittoisasti vuoden 2012 Eurovision laulukilpailussa.
”Euphoria” julkaistiin singlenä 26. helmikuuta, Melodifestivalenin viimeistä semifinaalia seuranneena päivänä. Se oli tuolloin ladattavissa iTunes- ja Spotify-verkkopalveluista. 18 tuntia julkaisusta ”Euphoria” oli iTunesin top 100 -listan kärjessä Ruotsissa. Myös Loreenin aikaisemmat singlet ”My Heart Is Refusing Me” ja ”Sober” palasivat iTunes-myyntilistan kärkisijoille.
Loreen voitti Euroviisut ”Euphoria”-kappaleella 26. toukokuuta 2012 järjestetyssä finaalissa. Kappale sai finaalissa 372 pistettä, jääden 15 pisteen päähän Alexander Rybakin vuonna 2009 tekemästä Euroviisujen piste-ennätyksestä.[1] Kilpailun aikana Loreen herätti huomiota myös tapaamalla azerbaidžanilaisia ihmisoikeusaktivisteja. [2]
Sisällysluettelo |
Yksityiselämä [muokkaa]
Loreenin vanhemmat ovat syntyneet Marokossa. Etniseltä taustaltaan hän on Marokon berberi.
Koulunsa Loreen kävi Västeråsissa, jonne hänen perheensä muutti Loreenin lähestyessä kouluikää. Teini-ikäisenä Loreen asui Grytan kaupungissa ja kävi Wenströmskan lukiota.
Euroviisujen yhteydessä uutisoitiin Loreenin elämäntavoista ja kerrottiin, ettei hän alastaan huolimatta ole järin innokas mediankäyttäjä. Hän ei esimerkiksi omista televisiota eikä Facebook-tiliä, ja tietokonettaankin hän käyttää vain sähköpostin lähettämiseen. Suomessa lehdet ovat yhdistäneet Loreenin romanttisesti rapartisti Elastiseen, mutta Loreen on kiistänyt suhdehuhut ja kertonut muusikoiden olevan vain ystäviä.
Diskografia [muokkaa]
Albumit [muokkaa]
- Heal (2012)
Singlet [muokkaa]
- My Heart Is Refusing Me (2011)
- Sober (2011)
- Euphoria (2012)
- Crying Out Your Name (2012)
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Loreen lauloi Ruotsin voittoon yle.fi. Viitattu 27.5.2012.
- ↑ Loreen träffade aktivister i Baku SvD Kultur. (ruotsiksi)
| 1950- | |
|---|---|
| 1960- |
Jacqueline Boyer · Jean-Claude Pascal · Isabelle Aubret · Grethe & Jørgen Ingmann · Gigliola Cinquetti · France Gall · Udo Jürgens · Sandie Shaw · Massiel · Frida Boccara · Lenny Kuhr · Lulu · Salomé |
| 1970- |
Dana · Séverine · Vicky Leandros · Anne-Marie David · ABBA · Teach-In · Brotherhood of Man · Marie Myriam · Izhar Cohen / Alphabeta · Gali Atari / Milk & Honey |
| 1980- |
Johnny Logan · Bucks Fizz · Nicole · Corinne Hermès · Herreys · Bobbysocks · Sandra Kim · Johnny Logan · Celine Dion · Riva |
| 1990- |
Toto Cutugno · Carola · Linda Martin · Niamh Kavanagh · Paul Harrington / Charlie McGettigan · Secret Garden · Eimear Quinn · Katrina and the Waves · Dana International · Charlotte Nilsson |
| 2000- |
Olsen Brothers · Tanel Padar / Dave Benton / 2XL · Marie N · Sertab Erener · Ruslana · Elena Paparizou · Lordi · Marija Šerifović · Dima Bilan · Alexander Rybak |
| 2010- |
Lena · Ell & Nikki · Loreen · Emmelie de Forest |