Elastinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee taiteilijaa. Aineen ominaisuudesta katso elastisuus.
Elastinen
Elastinen Cotton Clubilla 2006.jpg
Elastinen Cotton Clubilla, Kuopiossa joulukuussa 2006.
Syntynyt 18. huhtikuuta 1981 (ikä 30)
Taiteilijanimet Elastinen, Ela, Killa Ela
Kotipaikka Malminkartano, Helsinki
Aktiivisena 1997-
Tyylilajit hip hop
Laulukieli suomi, englanti
Ammatit rap-artisti, musiikkituottaja
Soittimet laulu, kitara, trumpetti
Yhtyeet Fintelligens
Levy-yhtiöt Rähinä Records

Kimmo Ilpo Juhani Laiho, taiteilijanimeltään Elastinen (s. 18. huhtikuuta 1981 Helsinki) on suomalainen hip hop-artisti ja musiikkituottaja, joka toimii myös oman Rähinä Records -levy-yhtiönsä toimitusjohtajana.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Ura

Kiinnostus musiikkiin alkoi näkyä aikaisin Elastisen varhaisnuoruudessa: jo seitsemänvuotiaana Elastinen kävi ahkerasti kitaratunneilla. Lisäksi hän aloitti aktiivisen tanssimisen 11-vuotiaana ja oli osa maineikasta Illmatic Cru -breakdance-ryhmää, joka vaihtoi myöhemmin nimensä Savage Feetiksi. Vuonna 1997 perustettuun ryhmään kuuluivat Elastisen lisäksi b-boyt Hypnotic, Uniikki, D'Maestre, Lil'P ja Twister. Kutsumanimensä "Elastinen" hän sai ajan mittaan breakdance-piireistä.

Laiho syntyi Kalliossa [1] mutta nuoruutensa hän vietti Malminkartano-Kannelmäki-Hakuninmaa -akselilla. Elastinen kirjoitti ensimmäiset rap-lyriikkansa viidentoista vuoden iässä, isoveljeltään saamansa hiphop-kasetin innoittamana. Hän liittyi ystäviensä kera rasisminvastaisen Colorblind-musikaalin riveihin ja kesällä 1997 perusti myös musikaalissa mukana olleen Iso H:n kanssa Fintelligensin, suomenkielisen hip hopin pioneeribändin. Heidän ensimmäinen julkaisunsa oli vuonna 1998 omakustanteena julkaistu Vapaa Tyyli / Finvasion -vinyyli, jota painettiin sata kappaletta. Levyä myytiin muun muassa pienessä The Funkiest -levykaupassa ja kädestä käteen erilaisissa hip hop -tapahtumissa. Levy herätti Sony Musicin kiinnostuksen ja Fintelligens sai levytyssopimuksen Elastisen ollessa vasta 18-vuotias.

Pitkäaikainen musiikki- ja tanssiharrastus vei Elastisen opiskelemaan Sibelius-lukioon, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2000. Samana vuonna Fintelligensin debyyttialbumi Renesanssi ilmestyi ja ylitti kultalevyyn oikeuttavan rajan. Elastinen tuotti noin kolmasosan albumin musiikista. Syksyllä 2001 ilmestyi Fintelligensin seuraava albumi, myös kultaa myynyt Tän tahtiin, jonka tuotannosta jo kaksi kolmasosaa oli Elastisen käsialaa.

Kun Elastinen suoritti asepalvelustaan Santahaminassa vuoden 2002 keväällä, hän käytti pääasiassa kaikki viikonloppuvapaansa ahkeraan keikkailuun Fintelligensin kanssa. Marraskuussa 2002 julkaistiin Fintelligensin kolmas pitkäsoitto, kultarajan helposti ylittänyt Kokemusten summa, jonka musiikin tuottamisesta Elastinen vastasi kokonaisuudessaan.

Elastinen ja Timo Pieni Huijaus Kajaanin Bepopissa, 2007.

Vuonna 2003 Elastinen tuotti yhdessä Fried Musicin Jukka Immosen kanssa Popstarsista tutun Jonnan debyyttialbumin Kaksnolla, sekä raivoisan menestyksen saavuttaneen jääkiekon MM-kisojen 2003 virallisen tunnuslaulun, Kaikki peliin. Saman vuoden lopussa Fintelligens julkaisi kokoelman Nää vuodet 1997-2003, joka päätti Fintelligensin levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa. Kokoelman mukana tuli myös DVD, joka sisälsi muun muassa kaikki yhtyeen musiikkivideot ja videomateriaalia keikoilta vuosien varrelta. Kokoelma myi kultaa.

Keväällä 2004 Elastinen julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Elaksis Kivi. Levyltä julkaistiin singlet Syljen ja Bäkkiin Stadiin. Syljen menestyi myös ulkomailla ja nousi nopeasti Pohjoismaiden singlelistan kärkeen. Kappaleesta kuvattiin myös musiikkivideo, jonka ohjasi Jani Tolin. Elaksis Kivi julkaistiin CD:n lisäksi myös vinyylinä.

Vuonna 2006 Elastinen teki E.T.T.E.-mixtapen Timo Pieni Huijauksen kanssa. Mixtape sisälsi 13 uutta kappaletta ja sen tuotannosta vastasivat Elastisen lisäksi Snellmen, Jonny Bro, Marks ja Boy Mike. Elastinen julkaisi myös toisen sooloalbuminsa Anna soida 15. marraskuuta. Levyn nimikappale "Anna soida" soi runsaasti radiokanavilla, ja siitä kuvattiin myös musiikkivideo. Myös kappaleesta "Päivä kerrallaan" tehtiin musiikkivideo. Molemmat videot ohjasi Trill Median Lauri Aalto.

Elastisen kolmas sooloalbumi E.L.A. ilmestyi 31. lokakuuta 2007. Levyllä vierailivat muun muassa Asa ja Sami Saari, ja siltä on julkaistu singlet "Ovet paukkuu" ja "Häivytään". Tunne Productions Oy:n Jaakko Manninen ja Kusti Manninen ovat tehneet musiikkivideot molempiin kappaleisiin.

Elastinen on tuottanut uransa aikana lukuisia hittikappaleita myös monelle muulle artistille, esimerkiksi Kapasiteettiyksikölle, Illille ja Asalle. Hän on myös vieraillut muun muassa Daruden, Brandonin, Jonnan, Redraman, Tommy Tee, Beats and Stylesin ja XL5:n albumeilla. Hän on myös ollut sanoittamassa yhtä Anna Abreun kappaletta.

Elastinen toimii Idols-laulukilpailun Rovaniemen koelauluissa vierailevana tuomarina helmikuussa 2011. Lisäksi hän toimii yhtenä neljästä tuomarista 31. joulukuuta 2011 alkaneessa The Voice of Finland-ohjelmassa.

Tammikuussa 2012 Elastisen uutisoitiin seurustelevan Miss Helsinki 2010 finalistin Marita Alatalon kanssa.[2]

[muokkaa] Julkaisut

[muokkaa] Albumit

Vuosi Tiedot Listasijoitus
Virallinen albumilista
2004 Elaksis Kivi
#8 [3]
2006 Anna soida
#11 [5]
2007 E.L.A.
#10 [7]

[muokkaa] Mixtapet

[muokkaa] Singlet

[muokkaa] Vierailijana

Artisti Kappale Albumilta Muut vierailijat Vuosi
Kapasiteettiyksikkö "Huomio" Päivästtoiseen 2001
Kapasiteettiyksikkö "7 veljestä 2" Päivästtoiseen Avain, Jussi Valuutta & Iso H 2001
Eye N' I "Lär Dom" Hardkår (single) Fintelligens & Natural Bond 2001
Kapasiteettiyksikkö "Meitsit rullaa" Klassikko Fintelligens 2002
Kapasiteettiyksikkö "Toisinaan (Remix)" - Clemens & Tjes Boogie 2002
Tjes Boogie "Hardcocklife" Hellrazor Clemens & Son Of Light 2003
Tjes Boogie "La Grand Finale" Hellrazor StreetMass, D-Sign, Sicknature, Son Of Light, Clemens, Rahsheed, Professor P, Creative, Cruz, K-Dub, Styggtann, King Al MC, U-Manden, Uniikki, Ken & Knox 2003
Urbaanilegenda "Käki sun pesään (Aivojumppaa)" Street Promo 2003 Vol. 1 Vokaali 2003
Jonna "Ei heru" Kaksnolla 2003
Trilogia "Hei! (Remix)" - 2004
Trilogia "Koska juodaan" Työvoitto 2004
Sere "Lumivyöry" Pari valittua sanaa 2000–2004 Fintelligens 2004
Tommy Tee "Lorti" Tommy tycker om mej Tjes Boogie, Tech-Rock, Clemens & Mass 2005
Brandon "Mentally Fit" The Outcome 2005
Redrama "Blessed" Street Music 2005
Uniikki "Muistatko eilisen" Aika ei venaa ketään 2005
Boy Mike "Not That Systematic" Fakir Boyz vol. 1 Tjes Boogie, N.O.B.L.E & Eazy Ima 2006
Illi "Täs mä oon" Kokoa mut 2006
Iso H "Kadut väijyy" Lähelle on pitkä matka 2007
Darude "Label This!" Label This! 2007
XL5 "Laatuaikaa" X 2008
Beats and Styles "You Got the Light" Straight Forward – The Best of Beats and Styles 2008
Cheek "Housut roikkuu Pt.2" Kuka sä oot SP 2008
Näkökulma "Pikaruokaa" Elä unelmaa tai kuole mukana 2008
DJPP "Tilitapahtumia" Street Tape vol. 2 2008
Cheek "Jos mä oisin sä (Rähinä Remix)" - Uniikki, Redrama & Illi 2009
Asa "Eläköön mummola" Via Karelia Fintelligens 2009
Uniikki "Pojat on poikii" Juokse poika juokse Spekti 2009
Brädi "Kuka eka" Repullinen hiittiä Tasis 2010
Puhuva Kone "Ei oo" Jokainen tavallaan 2010
Timo Pieni Huijaus "Vedä se yli" Emävale Koala Kläk 2010
Timo Pieni Huijaus "Kuningas" Emävale 2010
Jake the Break & Flam "Helpompaa hulluna" Rattaat pyörimään TK, Tuomo, Timo Pieni Huijaus & Solonen 2011
Uniikki "Kunnon mestaan vetää" Suurempaa Spekti 2011
DJ RZY "Tervetuloo Helsinkiin" - Wögä, Tasis, Juno, Mikael Gabriel, Timo Pieni Huijaus, Spekti, Uniikki, Stig Dogg, Cheek & Davo 2011
Puhuva Kone "Mitä ikinä" Tää hetki 2011

[muokkaa] Musiikkivideot

[muokkaa] Elastisen tuottamia kappaleita

[muokkaa] 2000

[muokkaa] FintelligensRenesanssi

  • 8. "Katujen jättämät jäljet"
  • 11. "Viikonloppuilta"
  • 16. "Elastinen biitti"
  • 17. "7 veljestä" (mukana Ääretön, Tasapaino, Uniikki, Jussi Valuutta & Avain)

[muokkaa] 2001

[muokkaa] KapasiteettiyksikköPäivästtoiseen

  • 7. "Heineidit"
  • 12. "A-Ay!" (mukana Diaz)

[muokkaa] AvainPunainen tiili

  • 8. "Kaks lakii"
  • 11. "Elämä on tentti" (mukana Iso H)

[muokkaa] FintelligensTän tahtiin

  • 1. "Nyt on"
  • 4. "Jos mahdollista"
  • 5. "Tän tahtiin" (mukana Jussi Valuutta)
  • 6. "Millast tää on"
  • 7. "Pää pystyyn"
  • 8. "Ei koskaan" (mukana Trilogia)
  • 9. "Heruuks?"
  • 11. "Kuka pelkää kuolemaa" (mukana Tasapaino)
  • 12. "7 Veljestä III" (mukana Kapasiteettiyksikkö, Jussi Valuutta & Avain)
  • 13. "Mist tuulee" (mukana PeeWee) (tuotannossa mukana Saska)
  • 14. "Todellaki" (mukana Clemens & Tjes Boogie) (piilokappale)

[muokkaa] 2002

[muokkaa] FintelligensKaks jannuu (single)

  • 2. "Uus vuos, uudet kujeet"

[muokkaa] Rockin Da NorthRDN Allstars

  • 6. "Pelkkää viihdettä" (Elastinen, Jurassikki, YOR123)

[muokkaa] KapasiteettiyksikköKlassikko

  • 1. "Klassikko"
  • 2. "Toisinaan"
  • 8. "Kirje"
  • 9. "Tää on mun Stadi" (mukana Hector)
  • 12. "Raportti"
  • 15. "Musiikki" (mukana Jussi Valuutta & Jurassikki)

[muokkaa] FintelligensKokemusten summa

  • 1. "Ei enää"
  • 2. "Sori"
  • 3. "Beibe" (mukana Uniikki & Brutus)
  • 4. "Luottamus"
  • 5. "Aina" (mukana Trilogia)
  • 6. "Täältä käsin"
  • 7. "Hohtimet kaivoon"
  • 8. "Hätätila (skit)"
  • 9. "Ryhmä-F"
  • 10. "Kokemusten summa" (mukana Tasapaino & Ääretön)
  • 11. "Ihmissuhteet"
  • 12. "A-Ha" (mukana Petter, ADL, Jurassikki, KT, Aspekti, Kapasiteettiyksikkö & Jussi Valuutta)
  • 13. "En vaihtais päivääkään" (mukana Jurassikki & Brutus)

[muokkaa] 2003

[muokkaa] FintelligensNää vuodet 1997–2003 (kokoelma)

  • 2. "Vaan sil on väliä" (mukana Illi)
  • 7. "Viikonloppuilta"
  • 9. "Pää pystyyn"
  • 10. "Heruuks?"
  • 12. "Jos mahdollista"
  • 13. "Tän tahtiin" (mukana Jussi Valuutta)
  • 14. "Sori"
  • 15. "En vaihtais päivääkään" (mukana Jurassikki & Brutus)
  • 16. "Kokemusten summa" (mukana Tasapaino & Ääretön)
  • 17. "Kaikki peliin" (tuotannossa mukana Jukka Immonen)

[muokkaa] Tjes BoogieHellrazor

  • 4. "Hardcocklife" (mukana MC Clemens, Son Of Light & Elastinen)

[muokkaa] KenInblicKEN

  • 10. "Rättvisan"
  • 14. "Flashback från häktet"

[muokkaa] JonnaKaksnolla

  • 1. "Tyytyväinen" (tuotannossa mukana Jonna, Jukka Immonen ja Code-FX)
  • 2. "Perhonen" (tuotannossa mukana Jonna, Jukka Immonen ja Zarcus Poussa)
  • 3. "Yritä ymmärtää" (tuotannossa mukana Jonna ja Jukka Immonen)
  • 4. "Ärsyttää" (tuotannossa mukana Jonna ja Jukka Immonen)
  • 6. "Tule takaisin" (tuotannossa mukana Jonna, Jukka Immonen ja Code-FX)
  • 7. "Kaikki talossa" (tuotannossa mukana Jonna ja Jukka Immonen)
  • 8. "Ei heru" (mukana Elastinen) (tuotannossa mukana Jonna ja Jukka Immonen)
  • 9. "Mun mies" (mukana Heidi Lindén) (tuotannossa mukana Jonna)
  • 10. "Jos ei ois huomista" (tuotannossa mukana Christel Sundberg, Jonna, Jukka Immonen ja Code-FX)

[muokkaa] KapasiteettiyksikköItsenäisyyspäivä

  • 10. "Ota ne pois"

[muokkaa] PolartracksA Groovy Breakbeat Compilation

  • 3. "Kamoon" (Elastinen)

[muokkaa] 2004

[muokkaa] JonnaKasvot vedessä

  • 2. "Sateen jälkeen"
  • 3. "Asfaltilla" (tuotannossa mukana Redrama)
  • 5. "Minä vs. minä"
  • 6. "Iskä"

[muokkaa] TrilogiaTyövoitto

  • 6. "Koska juodaan" (mukana Elastinen)

[muokkaa] Elastinen – Elaksis Kivi

  • 3. "Henki kulkee"
  • 4. "HuudaLiikuRiehu"
  • 6. "Silmät auki"
  • 7. "Nuori nero"
  • 9. "Ystävä" (mukana Marryann)
  • 10. "Tehdään niin"
  • 11. "Salaisuus"
  • 12. "Syljen"

[muokkaa] KapasiteettiyksikköUsko parempaan

  • 2. "Kato mua"
  • 5. "Kierteet"
  • 10. "Anna palaa"
  • 12. "Millä helvetillä"
  • 16. "Pientä mutta suurta"

[muokkaa] 2005

[muokkaa] Rähinä RecordsPommi 3 – Perhealbumi

[muokkaa] BrandonThe Outcome

  • 6. "Limbo"
  • 10. "Mentally fit" (mukana Elastinen)

[muokkaa] UniikkiAika ei venaa ketään

  • 4. "Yövuoros" (mukana Andu & Tasis)
  • 5. "Paa vauhti"
  • 10. "Muistatko eilisen" (mukana Elastinen)
  • 11. "En pysty"

[muokkaa] 2006

[muokkaa] KapasiteettiyksikköSusijengi

  • 11. "Mä pysyn liikkeessä"

[muokkaa] KapasiteettiyksikköVielä vähän aikaa (single)

  • "Tsekkaa mun letti" (mukana Tjes Boogie & N.O.B.L.E.)

[muokkaa] Elastinen & Timo Pieni HuijausE.T.T.E.

  • 1. "Oma onni"
  • 2. "Korkki auki, kaikki hyvin"
  • 3. "Räkis"
  • 6. "Eikö juu" (mukana Boy Mike)
  • 7. "Joka ilta"
  • 9. "Mul on rytmii"
  • 11. "Hiiri"
  • 12. "Kädet likasena"

[muokkaa] Boy MikeFakir Boyz vol. 1 (mixtape)

  • 16. "Whut it look like" (mukana Tjes Boogie & N.O.B.L.E.)
  • 19. "Eikö juu verse"

[muokkaa] Elastinen – Anna soida

[muokkaa] IlliKokoa mut

  • 1. "Täs mä oon" (mukana Elastinen)
  • 2. "Punaista"
  • 4. "Hukkaa päivä" (tuotannossa mukana Jukka Immonen)
  • 5. "Viimeinen tanssi"
  • 6. "1. 2. 3."
  • 7. "Kokoa mut"
  • 8. "Myöhässä" (tuotannossa mukana Jukka Immonen)
  • 9. "Säootmäoon"
  • 12. "Hei"

[muokkaa] 2007

[muokkaa] Iso HLähelle on pitkä matka

  • 3. "24H"
  • 6. "Keskisormi" (mukana Kofi)
  • 10. "Saunareissu"

[muokkaa] Elastinen – E.L.A.

  • 2. "Kuume" (tuotannossa mukana Sakke)
  • 3. "Myöhästä"
  • 4. "Tila haltuun" (mukana Illi) (tuotannossa mukana Sakke)
  • 5. "Ovet paukkuu"
  • 6. "Jarruta" (mukana Tasis)
  • 7. "Se siitä" (tuotannossa mukana Sakke)
  • 10. "Viidest ysiin" (mukana Asa)
  • 11. "Irrallaan"
  • 13. "Yks plus yks" (mukana Sami Saari) (tuotannossa mukana Sakke)
  • 14. "Peli seis"

[muokkaa] 2008

[muokkaa] KapasiteettiyksikköI ♥ KY (kokoelma)

  • ei tietoa

[muokkaa] FintelligensLisää

[muokkaa] 2009

[muokkaa] CheekJare Henrik Tiihonen

[muokkaa] UniikkiJuokse poika juokse

[muokkaa] 2010

[muokkaa] FintelligensMun tie tai maantie

[muokkaa] CheekJare Henrik Tiihonen 2

[muokkaa] Puhuva KoneJokainen tavallaan

  • 1. "Sataseen"
  • 2. "Puhuva Kone"
  • 4. "Ulos"
  • 5. "Pitäs vaan"
  • 6. "Lintu"
  • 8. "HS (Hyvää syntymäpäivää)" (tuotannossa mukana Osmo Ikonen)
  • 9. "Kaks tähtee ja kirsikkapuska"
  • 10. "Ei oo" (mukana Elastinen) (tuotannossa mukana Osmo Ikonen)

[muokkaa] Timo Pieni HuijausEmävale

  • 1. "Vermo"
  • 2. "Tee mitä pitää"
  • 4. "Onnenpotkut" (mukana Gbrl)
  • 6. "Mun hattu"
  • 7. "Maksoin" (mukana Joniveli)
  • 10. "Niin isol ku mahtuu"
  • 12. "Kahdeksas veljes"
  • 14. "Vedä se yli" (mukana Koala Kläk)
  • 15. "Kuningas" (mukana Elastinen)

[muokkaa] Rähinä RecordsRähinä 4 Life (kokoelma)

  • 1. "Kaikki tai ei kukaan" (Elastinen, Spekti, Iso H, Tasis, Uniikki & Timo Pieni Huijaus)
  • 2. "Mogausmehuu" (Spekti, mukana Tasis)
  • 4. "Fisuu" (Elastinen, mukana Timo Pieni Huijaus)
  • 7. "Keskisormi" (Iso H, mukana Kofi)
  • 10. "Jarruta" (Elastinen, mukana Tasis) – 04:09
  • 12. "Muistatko eilisen" (Uniikki, mukana Elastinen) – 04:32
  • 13. "Mä vien" (Elastinen, mukana Tasis) – 03:21
  • 15. "Kahdeksas veljes" (Timo Pieni Huijaus)
  • 16. "Rotko" (Fintelligens, mukana Spekti & Tasis)

[muokkaa] Elastisen remixejä

[muokkaa] Dubbaukset

Vuosi Elokuva Rooli
2004 Hain tarina Ernie
2011 Rio Nico

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. Alanko Tero, Silas Petri, Neljäs sukupolvi - Suomalainen rock nyt, Johnny Kniga, 2006, sivut 155-164
  2. Seiska: Elastisen rakas on missikaunotar MTV3.fi. 26.1.2012. Viitattu 26.1.2012.
  3. Elastinen - Elaksis Kivi 2006. Yleisradio. Viitattu 21.11.2007.
  4. Elastinen - Anna soida 2006. Meteli.net. Viitattu 21.11.2007.
  5. Elastinen - Anna soida 2006. Yleisradio. Viitattu 21.11.2007.
  6. Elastinen: E.L.A. 2007. Findance.com. Viitattu 21.11.2007.
  7. Elastinen - E.L.A. 2007. Yleisradio. Viitattu 21.11.2007.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elastinen.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä