Vinyylilevy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
12 tuuman LP-levy

Vinyylilevy on polyvinyylikloridista valmistettu kiekko, jolle tallennetaan ääntä analogisessa muodossa. Vinyylilevyn molemmille puolille voidaan tallentaa ääntä. Mekaaninen ääni-informaatio on levyn pinnalla spiraalin muotoisessa kapeassa urassa ja se voidaan toistaa levysoittimella, jonka neula seuraa uran muotoa. Urat saavat neulan värähtelemään ja siitä kuuluu heikko ääni, jonka kuulee ihmiskorvallakin.

Uudemmat vinyylilevyt ovat yleensä stereofonisia mutta alkuaikoina levyt olivat monofonisia. Stereolevyissä vasen ja oikea kanava on kaiverrettu uran eri kyljille ja äänirasiassa on erilliset anturit neulan eri suuntaisille liikkeille.

Nimitykset LP-levy (engl. long playing[1], pitkäsoittolevy) ja EP-levy tarkoittavat tietyn tyyppisiä vinyylilevyjä. LP-levyn kehitti Peter Goldmark Columbia-yhtiölle 1948[2]. Sitä ennen käytettiin 78 kierrosta minuutissa pyöriviä sellakkalevyjä eli savikiekkoja. LP-levy pyörii 33 ⅓ kierrosta minuutissa ja yhdelle puolelle mahtuu noin 20 minuuttia korkealaatuista ääntä. 1970- ja 1980-luvuilla useimmat äänitteet julkaistiin rinnakkain LP-levyinä ja C-kasetteina.

Hifi-levysoittimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hifi-levysoittimissa käytettävissä magneettisissa äänirasioissa neula on kiinnitetty magneettiin, jonka ympärillä ovat käämit. Liikkuva magneetti indusoi käämeihin heikon sähkövirran, joka sitten vahvistimessa vahvistetaan ja syötetään kaiuttimiin. Magneettinen äänirasia vaatii RIAA-korjaimen (Recording Industry Association of America), joka toimii taajuuskorjaimena. PHONO-sisäänmeno kertoo, että vahvistimessa on sisäänrakennettu RIAA-muunnin. RIAA-muuntimia saa myös erillisinä, mikä mahdollistaa tavallisen Line/Aux In -sisäänmenon käytön.

Värilliset ja kuvalevyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vinyylilevyt ovat yleensä mustia, mutta on valmistettu myös värillisiä ja läpinäkyviä levyjä. 1970-luvun lopulla yleistyivät kuvalevyt, joissa läpinäkyvän vinyylin sisään puristettiin valokuva tai muu kuva. Kuva-LP:t myydään yleensä läpinäkyvissä ja taipuisissa muovikansissa, erotuksena tavanomaisista kansista, jotka saattavat jopa aueta. Joskus harvoin kuva-LP:t myydään tavallisissa kansissa, mutta yleensä tämä näkyy levyn hinnassa.

Flexilevyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikakauslehtien liitteinä on saanut taipuisasta muovista puristettuja ohuita 7" levyjä.

Vinyylilevyn suosio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vinyylilevyjen myynti Suomessa 1992-2004.

Vinyylilevyt olivat yleisin musiikin myyntimuoto vuosikymmenien ajan, kunnes 1980-luvun lopulla digitaaliset CD-levyt alkoivat yleistyä. Vinyylilevyt ovat kuitenkin koko ajan nauttineet suosiota joissain piireissä, esimerkiksi underground-rockissa sekä hip-hop- ja konemusiikissa erityisesti DJ-käytössä. Viime vuosina vinyylin suosio on kasvanut jonkin verran romahduksen jäljiltä, ja esimerkiksi jotkin tavaratalot ovat ottaneet vinyylilevyt jälleen valikoimiinsa. Pienemmistä erikoislevykaupoista vinyylejä on saanut aina. Samoin kirjastojen musiikkiosastolta voi löytyä vinyylilevyjä ja niitä voi myös yleensä lainata.

Jonkin verran kansainvälisten artistien uusista levyistä julkaistaan edelleen vinyylinä. Monien suomalaistenkin artistien levyjä on julkaistu vinyylimuodossa 2000-luvulla, joskin painosmäärät ovat olleet sangen pieniä, yleensä vain 500–1000 kappaletta. Samalla käytettyjen vinyylien hinnat ovat levyjen osto- ja myyntiliikkeissä nousseet selvästi 1990-luvun lopun jälkeen. Monet keräilijät suosivat vinyylejä paremman kansitaiteen ja nostalgisen äänenlaadun takia[3].

Kestävyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vinyylilevy kuluu soitettaessa, ja se on CD-levyä alttiimpi äänenlaatuun vaikuttaville naarmuille. Soittimen säädöt vaikuttavat levyn kulumiseen. Myös levyssä oleva staattinen sähkö aiheuttaa äänessä kuultavia häiriöitä. Vinyylilevy on lisäksi herkkä taipumaan lämmössä tai painon alla, joten sitä pitää säilyttää huoneenlämmössä pystyasennossa. Pinossa niitä ei ole syytä säilyttää, sillä levy on keskeltä paksumpi kuin reunoilta.

Levytyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Long Play (pitkäsoitto, LP, albumi)
    • Levyn koko 12 tuumaa
    • Pyöritysnopeus 33 1/3 kierrosta minuutissa
    • Tyypillisesti 20–30 minuuttia ääntä kummallakin puolella, pidemmästä ajasta äänenlaatu kärsii
    • 10–15 minuutin mittaisten levypuoliskojen LP:tä kutsutaan joskus mini-LP:eiksi
Single, 45 rpm
  • Single (sinkku)
    • Levyn koko yleensä 7 tuumaa, mutta on myös harvinaisia 5 tuuman singlejä
    • Pyöritysnopeus 45 kierrosta minuutissa
    • Käytännössä yksi kappale ("single") kummallakin puolella
    • Jukebox-käytössä olleet singlet vaativat yleensä soittimeen keskustapin ympärille sovittimen (toimitettu useimpien soittimien mukana)
  • Extended Play (EP)
    • Levyn koko yleensä 7, 10 tai 12 tuumaa
    • Pyöritysnopeus 33 1/3 tai 45 kierrosta minuutissa
    • Enemmän kuin yksi kappale kummallakin puolella, yleensä kaksi
  • Maxi Single (maksisingle)
    • Levyn koko yleensä 12 tuumaa
    • Pyöritysnopeus 33 1/3 tai 45 kierrosta minuutissa
    • 1-3 kappaletta kummallakin puolella, DJ-käytössä usein vain yksi
  • Shaped (tiettyyn muotoon leikattu ”seiskatuuma”)
    • Yleensä 7 tuuman levy, soittotilaa 5 tuuman verran. 10 ja 12 tuuman shaped-levyjä myös olemassa.

Myös muun kokoisia levyjä on olemassa, mutta ne ovat hyvin harvinaisia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 10.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 17.4.2013.
  2. Gronow, Pekka & Saunio, Ilpo: Äänilevyn historia, s. 258. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16155-1.
  3. Mäenpää, Pasi: Vinyylit käyvät kaupaksi muillekin kuin keräilijöille Yle Uutiset. 16.8.2014. Yle Turku. Viitattu 17.8.2014.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vinyylilevy.