Anttila
Anttila on suomalainen tavarataloketju, joka juontaa juurensa vuonna 1952 aloittaneeseen postimyyntiyritykseen. Nykyään Anttila on keskittynyt kulutuselektroniikkaan, vaatteisiin ja sisustukseen. Aluksi tavarataloissa oli myös ruokaosasto, mutta Anttilan siirtyessä Keskon omistukseen ruokaosastot korvattiin Keskon omilla K-market- tai K-supermarket -myymälöillä. Tavaratalojen lisäksi Anttila myy tuotteitaan postimyyntinsä kautta sekä verkkokauppa NetAnttilassa.
Anttila kuuluu Suomen suurimpaan kanta-asiakasjärjestelmään, K-Plussaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Anttilan tarinan voidaan katsoa alkaneeksi vuonna 1952, kun Kalle Anttilan (oikealta nimeltään Kaarlo E. Anttila) perustama postimyyntiyritys Postitusliike Solpa aloitti toimintansa. Silloin alkoi ilmestyä tunnettu postimyyntikuvasto nimeltään Kuluttajan opas, jonka nimi muuttui myöhemmin Ostajan oppaaksi. Anttilan esikuvina olivat amerikkalaiset postimyyntiyritykset.
Vuoden kuluttua Solpan perustamisesta, vuonna 1953, perustettiin Kalle Anttila Oy ja vuonna 1954 Suomen ensimmäinen ”alennustavaratalo” Helsingin Sörnäisiin. Tavaratalo Joensuuhun perustettiin vuonna 1957.
1960-luvun alussa avattiin Anttilan myymälä Helsingin Tennispalatsiin.
Anttilan tuotteiden laatuun ei aina luotettu, koska tuotteet myytiin niin halvalla. Anttila osti kuitenkin tuotteensa suoraan tehtailta suurina kertaostoksina ja oli näin pystynyt myymään tuotteen eteenpäin halvalla. Vuonna 1960 postimyynnin liikevaihto oli jo yli puoli miljardia silloista markkaa.
1960-luvulla keskusliikkeet alkoivat boikotoida Anttilaa, jolloin Anttilan kannalta elintärkeäksi muodostui yhtiön oma leninkivalmistamo.
1970-luvulla Kalle Anttila ryhtyi itse esiintymään yhtiön televisiomainoksissa ja Anttila alkoi nousta taloudellisesti yhä suurempiin lukuihin. 1970-luvulla myös postimyyntiin alettiin panostaa entistä kovemmin ottein; esimerkiksi luettelot suurenivat ja tietokoneet otettiin avuksi kaupankäyntiin. Vuonna 1975 myynti oli noussut 56 miljoonan markan lukuihin ja asiakkaita oli yli 40 000.
Vuonna 1976 Anttila myytiin Tukolle ja vuonna 1977 tavaratalojen määrä nousi kahteenkymmeneen Anttilan ostettua kuopiolaiselta Saastamoinen Yhtymältä Heps-tavaratalot.
1980-luvulla Anttila kasvoi entisestään ja 1986 Anttilan marketit muuttuivat tavarataloiksi. Uuden ajan Anttila-tavaratalot olivat saaneet alkunsa.
Myös 1990-luku on ollut voimakkaan kasvun aikaa. Vuonna 1991 avattiin Kodin Maailma -kodintavaratalo Turun Länsikeskukseen, joka muuttui hetken kuluttua Kodin Ykköseksi ja vuonna 1992 avattiin toinen Kodin Ykkönen Vantaan Varistoon. Vuonna 1992 alkoi myös postimyynti Viroon. Anttila siirtyi Keskon omistukseen vuonna 1996 ja vuonna 1998 aloitettiin postimyynti Latviaan. Vuonna 1999 aloitti internetissä toimiva verkkokauppa NetAnttila. Ruoka-Anttilat muutettiin K-Supermarketeiksi ja K-marketeiksi, kun Anttila siirtyi Tukolta Keskolle. Osa Ruoka-Anttiloista lopetettiin kokonaan, kuten esimerkiksi Kajaanin Anttilassa.
Anttiloita oli vuonna 2006 27 ympäri Suomen, joka oli neljä vähemmän kuin vuonna 1999. Iisalmen ja Rauman tavaratalojen toiminta päättyi vuonna 2000 ja Lohjan, Ravattulan sekä Raision tavaratalot vuonna 2002. Sen jälkeen on uudet tavaratalot avattu Espoon kauppakeskus Selloon (2005), Mikkeliin (2007), Rovaniemelle (2008) sekä Turun kauppakeskus Skanssiin (2009). Vuoden 2011 alussa päättyi toiminta Tikkurilan[1] ja Hämeenlinnan[2] tavarataloissa.
12. marraskuuta 2008 Vihdin Nummelaan avattiin Anttila Store, joka on ensimmäinen laatuaan. Anttila Storessa on suuri sesonkialue StoreTori, jossa tuotetarjonta vaihtuu kuukausittain. Lisäksi pysyvinä osastoina ovat kosmetiikkaosasto ja musiikki-, elokuva-, peli-, viihde-elektroniikka- ja tietotekniikkaosasto eli TopTen. Myymälässä on panostettu erityisesti ajankohtaisuuteen, visuaalisuuteen sekä asiakaspalveluun. Sittemmin liikkeen konsepti vaihdettiin vastaamaan uutta Anttila Kotia.
Alkuvuodesta 2011 Hämeenlinnan Tiiriöön avattiin pienempi kodin tarvikkeisiin sekä sisustukseen keskittyvä Anttila Koti myymälä[3]. Anttila on myös tehnyt sopimuksen tavaratalon avaamisesta Hämeenlinnaan moottoritien päälle rakennettavaan Hämeenlinnakeskukseen[4].
[muokkaa] Tavaratalot
Suomessa on nykyisin 29 Anttila-tavarataloa. Ne sijaitsevat joko kaupunkien keskustoissa tai kauppakeskusten yhteydessä[5].
|
[muokkaa] Tuotevalikoima
Anttila myy tavarataloissaan muun muassa seuraavien tuoteryhmien tuotteita:
- naisten ja miesten pukeutuminen
- lasten ja nuorten pukeutuminen
- kosmetiikka ja päivittäishygienia
- auton varaosat
- kodin tuotteet
- sisustus
- Top Ten: CD- ja DVD-levyt, pelit, valokuvaus jne.
- kirjat
- elektroniikka
Sivulta puuttuu