Polyvinyylikloridi

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Polyvinyylikloridi (PVC), ((C2H3Cl)n ja CAS-numero 9002-86-2), on laajalti käytetty muovi. Voitoissa mitaten se on yksi kemianteollisuuden arvokkaimmista tuotteista. Yli puolet tuotetusta PVC:stä käytetään rakennusteollisuudessa. Rakennusmateriaalina PVC on halpaa ja helppoa koota. Viime vuosina PVC on alkanut monilla alueilla korvata niinkin tavallisia rakennusmateriaaleja kuin puu, betoni ja savi. Vaikkakin PVC näyttäisi olevan ihanteellinen rakennusmateriaali, viimeisimpinä huolenaiheina ovat olleet aineen mahdolliset ympäristövaikutukset ja terveydelliset vaikutukset ihmiseen. On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi sähköjohtojen eristämisessä PVC-putket estävät monet sähköjohdoista alkavat tulipalot, sillä PVC:n klooripitoisuus on korkea, 56 painoprosenttia. Polyvinyylikloridin kiteisyysaste on vain 5-10 %.

Polyvinyylikloridia tuotetaan sen monomeeristä, vinyylikloridista (rakennekaava CH2=CHCl). PVC on kovaa muovia, josta tehdään pehmeämpää ja taipuisampaa lisäämällä pehmittimiä, joista yleisimmät ovat ftalaatit.

[muokkaa] Rakenne

    Cl      H                 Cl  H   Cl  H
     \     /                  |   |   |   |
      C = C         →      - C - C - C - C -
     /     \                  |   |   |   | 
    H       H                 H   H   H   H
             
  Vinyylikloridi            Polyvinyylikloridi

[muokkaa] Historia

Polyvinyylikloridi keksittiin vahingossa kahteen otteeseen 1800-luvulla. Keksijänä oli ensin vuonna 1838 Henri Victor Regnault ja vuonna 1872 Eugen Baumann. Molemmissa tapauksissa polymeeri näytti valkoiselta kiinteältä aineelta vinyylikloridipulloissa, jotka oli jätetty auringonvaloon.

1900-luvun alussa venäläinen kemisti Ivan Ostromislensky ja saksalaisen kemianyrityksen Fritz Klatte yrittivät kumpikin hyödyntää PVC:tä kaupallisissa tuotteissa, mutta vaikeudet kovan ja välillä hauraankin polymeerin käsittelyssä torpedoivat nämä yritykset.

Vuonna 1926 Waldo Semon kehitti keinon muovata PVC:tä sekoittamalla siihen erinäisiä lisäaineita. Tuloksena oli taipuisampaa ja helpommin käsiteltävää materiaalia, jonka käyttö levisi nopeasti laajalle alueelle.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut