C-kasetti

Wikipedia

Tyypillinen C-kasetti

C-kasetti (compact audio cassette, music cassette) on hollantilaisen elektroniikkajätti Philipsin vuonna 1963^[1] julkaisema analoginen äänen tallennukseen tarkoitettu tallennusväline. C-kasetti koostuu kahdesta kelasta ja niiden välillä liikkuvasta magneettisesta nauhasta. Vaikkakin C-kasettia oli alun perin tarkoitus käyttää puheen ja muun ei-musiikillisen äänen tallentamiseen, myöhemmin kehitettävän taustakohinaa merkittävästi vaimentavan Dolby-tekniikan myötä, sekä edullisen hintansa ansiosta ja kaikkien merkittävien elektroniikkavalmistajien standardin hyväksymisen myötä C-kasetista muodostuikin aikansa merkittävä musiikin tallennusmedia. C-kasettien tallennuskapasiteettia mitataan minuutteina, ja tyypilliset C-kasettien tallennuskapasiteetit olivat (ovat) 60, 90 ja jopa 120 minuuttia tallennusaikaa.

C-kasettien kenties merkittävin etu CD-levyihin verraten oli se, että niille oli helppo tallentaa materiaalia itse. Niiden toisto ei myöskään vaadi korkeaa teknologiaa eivätkä ne ole yhtä herkkiä kosketukselle kuin CD-levyt. Lähes samoista syistä sekä pienikokoisuutensa ansiosta C-kasetit menestyivät tietyllä tavalla paremmin kuin vinyylilevyt. Kasettinauhojen merkittävimmät ongelmat liittyvät ääninauhan venymiseen, nauhan kietoutumiseen nauhurin sisälle ja toistuvien äänitys- ja toistokertojen myötä syntyviin magneettinauhan häiriöihin sekä nauhurin äänipään kulumiseen ja likaantumiseen. Nykyään CD-levyt ja DVD:t ovat länsimaissa lähes kokonaan syrjäyttäneet äänikasetit musiikin jakelumediana. Kuolevaksi luullun C-kasetin myynti on kuitenkin kääntynyt nousuun koska ihmiset eivät halua vaihtaa vanhoja soittimiaan. Kasetteja myydään tyhjinä edelleenkin. Varskinkin autoissa C-kasetit ovat vielä jonkinlaisessa suosiossa. Britanniassa poliisi käyttää C-kasetteja, sillä se ei pidä digitaalitekniikkaa tarpeeksi luotettavana.^[2]

C-kasetin toistamisen mahdollistaa sitä varten suunnitellulla nauhurilla

Tavallisen rautaoksidinauhan kaistanleveys normaalinopeudella (4,7625 cm/s) on noin 16 kHz. Yleisin käyttötapa on tallentaa nauhalle analogista ääniraitaa. Monissa 1980-luvun 8-bittisissä kotitietokoneissa C-kasetteja käytettiin datan tallennusvälineenä kasettiaseman avulla. Tämän menetelmän etuna oli, että tietokoneiden tallennusvälineenä voitiin käyttää normaalia kasettinauhuria – jotkin tietokonemallit tosin toimivat vain erityisten nauhurien kanssa - kasettien halpa hinta ja hyvä saatavuus, mutta toisaalta alhaisempi luotettavuus (jopa erikoisnauhureita käytettäessä) ja levykkeisiin verrattuna hankalampi käyttö ja hitaus. Esimerkiksi MSX-kotitietokone tallensi C-kasetille dataa nopeudella 1200 bittiä sekunnissa.

Iranin islamilainen vallankumous sai alkunsa 1970-luvun lopulla Ajatollah Khomeinin maanpakopaikastaan Ranskasta lähettämillä C-kaseteilla. Niille oli tallennettu poliittisia puheita, joita monistettiin Iranissa kasetilta toiselle, jolloin viesti saatiin jaettua kautta maan.^lähde?

Neuvostoliitossa valtion kieltämää rock-musiikkia levitettiin laittomasti kasettinauhoilla, joita kutsuttiin nimellä magnizdat.^lähde?

[muokkaa] Muuta

Vuonna 1976 Sony kehitti C-kasetin kilpailijaksi El-kasetin, jossa oli leveämpi nauha ja jossa nauhanopeus oli 9,5 cm/s. Se takasi paremman äänenlaadun kuin C-kasetilla ja herätti kiinnostusta hifiharrastajien parissa. Kuitenkaan Sony ei myöntänyt lisenssejä muille valmistajille, mikä aiheutti sen, että C-kasetti piti pintansa ja El-kasetti poistui markkinoilta. Myös C-kasetin kehittyminen (krominauha yms.) vaikutti haitallisesti El-kasetin menestymiseen. Lopulta suomalainen Hirvox osti El-kasettisoittimien viimeisen erän ja myi ne edullisesti lokakuussa 1979. Tällöin soittimia jopa jonotettiin.^lähde?

2000-luvulla C-kasetteja on käytetty lähinnä autoissa, joista löytyy vielä kasettiradio.

[muokkaa] Lähteet

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta C-kasetti.