Jukebox

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Jukebox levyautomaattia. Lisää merkityksiä täsmennyssivulta.
Zodiac-jukebox 1970-luvun alkupuolelta

Jukebox eli levyautomaatti soittaa valikoimassaan olevia levyjä käyttäjän ohjelmoimana.

Ensimmäiset jukeboxit, kolikoilla toimineet Edison-fonografit, otettiin käyttöön 1890-luvulla. Jukeboxien suosio kasvoi eritoten 1930-luvulla ja oli korkeimmillaan 1950-luvulla, jolloin niissä otettiin käyttöön edeltäjiään kestävämpi 45 kierroksen levytyyppi.[1]

Kotistereoiden ja kannettavien äänentoistolaitteiden kehittyessä jukeboxien merkitys on sittemmin vähentynyt.[1]

Ensimmäiset levyautomaatit saapuivat Suomeen 1930-luvulla ja muutama niistä on säilynyt nykypäiviin saakka, esimerkiksi Helsingissä käytössä ollut, 78 kierroksen gramofonilevyjä soittanut saksalainen Wurlitzer-merkkinen laite vuodelta 1935. Ensimmäinen suomalainen jukeboxien valmistaja oli Vaasan Radiokonepaja, joka joutui lopettamaan toimintansa toisen maailmansodan syttymisen vuoksi. Ensimmäiset 45 kierroksen singlelevyjä soittaneet jukeboxit saatiin Suomeen 1950-luvun puolivälin tienoilla; Linnanmäen huvipuiston kahvilassa oli pitkään käytössä sinne vuonna 1956 hankittu saksalainen Seeburg-jukebox. Varsinainen jukeboxien läpimurto Suomessa tapahtui 1950-luvun lopussa. Ensimmäiset laitteet kuuluivat yksityisille yhtiöille, mutta vuonna 1962 markkinoille tullut Raha-automaattiyhdistys kaappasi nopeasti valtaosan toiminnasta ostettuaan Musiikki Fazerilta sen omistamat noin 300 automaattia. Vuonna 1963 yhden levyn soittamiseen tarvittiin 20 pennin kolikko ja vuonna 1968, jolloin Suomessa oli noin 2 000 RAY:n jukeboxia, levyn hinta nostettiin 50 penniin. Jukeboxien suosio oli suurimmillaan 1970-luvun lopulla, jolloin ravintoloissa ja kahviloissa oli noin 2 800 RAY:n omistamaa laitetta. Yhden levyn hinta nostettiin yhteen markkaan vuonna 1979. 1980-luvun mittaan jukeboksien määrä alkoi tasaisesti laskea ja vuonna 1987 laitteita oli käytössä enää noin tuhat. 1980-luvun lopulla vinyylijukeboxien rinnalle ja varsin pian myös niiden tilalle alkoi tulla CD-jukeboxeja. Uudesta tekniikasta huolimatta laitteiden määrä ei juurikaan kasvanut, vaan niiden määrä pysyi noin tuhannessa kappaleessa 2000-luvulle saakka.[2]

Levyautomaattien äänitteiden soittokertoja seurataan koneisiin asennetun laskurin avulla. Vinyylilevyjen aikana oli yleisenä käytäntönä, että sadan levyn automaatista poistettiin kuukausittain viisi vähiten soitettua levyä, jotka korvattiin uutuuksilla. Raha-automaattiyhdistys alkoi julkaista listoja jukeboxien soitetuimmista levyistä huhtikuussa 1975 ja ne ilmestyivät kuukausittain heinäkuuhun 1986 saakka. Listoja kerättiin satunnaisesti myöhemminkin, mutta vuonna 1991 käytännöstä luovuttiin kokonaan, "koska ne alkoivat muistuttaa niin paljon kaikkia muita listoja". RAY:n ja muutaman yksityisen jukeboxyrittäjän mukaan tyypillinen levyautomaatin suurkuluttaja on pienellä paikkakunnalla asuva noin 30-vuotias mies, jolla ei ole aikomustakaan – eikä aina mahdollisuuttakaan – ostaa levyjä.[3]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suuri Musiikkitietosanakirja 3 He-Kuud, s. 134. Keuruu: Weilin + Göös ja Otava, 1990. ISBN 951-35-4727-2.
  2. Jake Nyman: Suomi soi 4: Suuri suomalainen listakirja, s. 31–35. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2504-1.
  3. Nyman 2005, s. 36–37.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.