Uniikki (rap-artisti)
| Dan Ahti Tolppanen | |
|---|---|
|
Uniikki Helsingin Gloria -klubilla 12. tammikuuta 2007. |
|
| Syntynyt | 11. kesäkuuta 1981 (ikä 30) |
| Taiteilijanimet | Uniikki DaniUniikki Kid Unique Mc Kid Complete |
| Kotipaikka | Helsinki |
| Aktiivisena | 2000- |
| Tyylilajit | rap, pop |
| Ammatit | rap-artisti |
| Yhtyeet | Kapasiteettiyksikkö |
| Levy-yhtiöt | Rähinä Records |
Dan Ahti Tolppanen (s. 11. kesäkuuta 1981),[1] taiteilijanimeltään Uniikki, on suomalainen rap-artisti, joka nousi musiikkilajissaan Suomen kärkiartistien joukkoon Kapasiteettiyksikkö-yhtyeen jäsenenä. Hän on myös yksi Rähinä Recordsin perustajajäsenistä ja omistajista. Nykyään Uniikin tuplaajana keikoilla toimii MG.
Lyhyestä pituudestaan ja r-puheviastaan tunnettu artisti julkaisi ensimmäisen soololevynsä Aika ei venaa ketään loppuvuodesta 2005. Hän on lisäksi julkaissut Kapasiteettiyksikön kanssa albumit Päivästtoiseen (2001), Klassikko (2002), Itsenäisyyspäivä (2003), Usko parempaan (2004), Susijengi (2006) ja I ♥ KY (2008). Uniikki jatkoi soolouraansa julkaisemalla Nuor Tolppanen vol. 1 -mixtapen loppuvuodesta 2008. Kyseinen mixtape oli esimakua hänen toisesta studioalbumista, Juokse poika juokse, joka julkaistiin 14. lokakuuta 2009. Uniikin kolmas studioalbumi Suurempaa julkaistiin 6. huhtikuuta 2011. Uniikin seuraava julkaisu oli hänen ja MG:n 5. joulukuuta 2011 julkaistu 8190 -mixtape. Levyltä julkaistiin YouTubessa maistiaiskappaleet Totta mooses ja Lisää. Uniikki on kertonut julkaisevansa Nuor Tolppanen vol. 2 -mixtapen, joka on jatko-osa Nuor Tolppanen vol. 1 -mixtapelle. Tälle levylle hän aikoo pyytää rap-vierailijoita myös Rähinä Recordsin ulkopuolelta. Nuor Tolppanen vol. 2 julkaistaan todennäköisesti vuonna 2012.
Uniikki oli myös osa tunnettua, vuonna 1997 perustettua Illmatic Cru -breakdance-ryhmää, joka vaihtoi myöhemmin nimensä Savage Feetiksi. Ryhmään kuului Uniikin lisäksi myös Elastinen, b-boyt Hypnotic, D'Maestre, Lil'P ja Twister.
Uniikki on uskonnoltaan juutalainen [2] ja on kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin siskonpoika.[3]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Diskografia
[muokkaa] Albumit
- Aika ei venaa ketään (2005)
- Juokse poika juokse (2009)
- Suurempaa (2011)
[muokkaa] Mixtapet
- Nuor Tolppanen vol. 1 (mixtape) (2008)
- 8190 (mixtape) (2011) (yhdessä MG:n kanssa)
- Nuor Tolppanen vol. 2 (mixtape) (2012)
[muokkaa] Singlet
- "En pyydä muuta" (mukana Illi) (2005)
- "Vaik mitä tekis" (2008) (promo)
- "Sä et enää rakasta mua" (2008) (promo)
- "Tehdään tää näin" (mukana Wörlin & Rzy) (2009) (promo)
- "Myrskyn silmäs" (mukana Mia) (2009)
- "Niinku elokuvis" (mukana Jimi Pääkallo) (2009)
- "Pojat on poikii" (mukana Elastinen & Spekti) (2010)
- "Suurempaa" (mukana Mia) (2011)
- "Kesäbaustaa" (2011)
- "Kunnon mestaan vetää" (mukana Elastinen & Spekti) (2011)
[muokkaa] Musiikkivideot
- "Yks kierros" (mukana Iso H) (2005)
- "Myrskyn silmäs" (mukana Mia) (2009)
- "Niinku elokuvis" (mukana Jimi Pääkallo) (2009)
- "Pojat on poikii" (mukana Elastinen & Spekti) (2010)
- "Suurempaa" (mukana Mia) (2011)
- "Kunnon mestaan vetää" (mukana Elastinen & Spekti) (2011)
- "Tervetuloo Helsinkiin" (DJ RZY mukana Wögä, Tasis, Elastinen, Juno, Mikael Gabriel, Timo Pieni Huijaus, Spekti, Uniikki, Stig Dogg, Cheek & Davo, 2011)
[muokkaa] Vierailijana
| Artisti | Kappale | Albumilta | Muut vierailijat | Vuosi |
|---|---|---|---|---|
| Fintelligens | "7 veljestä" | Renesanssi | Ääretön, Tasapaino, Jussi Valuutta & Avain | 2000 |
| Fintelligens | "7 veljestä III" | Tän tahtiin | Kapasiteettiyksikkö, Jussi Valuutta & Avain | 2000 |
| Fintelligens | "Beibe" | Kokemusten summa | Brutus | 2002 |
| Fintelligens | "A-Ha" | Kokemusten summa | Petter, ADL, KT, Aspekti, Kapasiteettiyksikkö & Jussi Valuutta | 2002 |
| Mikael Gabriel | "Silloin ja nyt" | 5 miljoonaa muuta | 2009 | |
| Cheek | "Jos mä oisin sä (Remix)" | - | Redrama, Elastinen & Illi | 2009 |
| DJ RZY | "Pelkkää voittoo" | - | Jaques Worlain, TPH & Spekti | 2010 |
| Eddie B | "Kohtalo" | Totuus | Mikael Gabriel | 2010 |
| Mikael Gabriel | "Historiaan" | Pohjosen poika | 2011 | |
| Fintelligens | "Rähinä räp" | Täytyy tuntuu | Tasis, Timo Pieni Huijaus, Andu & Spekti | 2011 |
| DJ RZY | "Tervetuloo Helsinkiin" | - | Wögä, Tasis, Elastinen, Juno, Mikael Gabriel, Timo Pieni Huijaus, Spekti, Stig Dogg, Cheek & Davo | 2011 |
Sivulta puuttuu