Ääninäyttelijä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ääninäyttelijä on pelkästään äänellään esiintyvä, yleensä kuunnelmissa, piirros- ja animaatioelokuvissa tai videopeleissä mukana oleva näyttelijä. Ääninäyttelijä voi myös olla mukana videopelien lokalisoinnissa, ulkomaalaisten ohjelmien jälkiäänityksessä, radiokuunnelmissa tai radio- ja televisiomainoksissa.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ulkomaisten animaatiosarjojen äänirooleihin haetaan ja pyydetään näyttelijöitä tai laulajia, joiden äänet muistuttavat elokuvan tai sarjan alkuperäisääntä. Koska Suomessa varsinaisia ääninäyttelijöitä on hyvin vähän ja he ovat useimmiten freelancereita, julkisuuden henkilöt ja nimekkäät näyttelijät ovat saaneet lainata äänensä animaatiohahmoille lähinnä elokuvissa. Esimerkiksi suomalaisista Mika Häkkinen on ollut äänenä Disneyn elokuvassa Autot, Antero Mertaranta Pikku Kanasessa ja Tommy Tabermann elokuvassa Arthur ja minimoit. Vuonna 2007 Pixarin animaatiofilmiä Rottatouille olivat ääninäyttelemässä esimerkiksi Sami Garam, Jyrki Sukula ja Jorma Uotinen sekä vuonna 2008 Kung Fu Pandan ääninäyttelyssä olivat mukana Tommi Evilä ja Arttu Wiskari.

Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosien ajan Yhdysvalloissa ääninäyttelijät ovat olleet lähinnä matalaprofiilisia esiintyjiä lukuun ottamatta Mel Blancia. Heidän määränsä on myös hyvin pieni verrattuna näyttelijöihin erityisesti Hollywoodissa, jossa työskentelee noin 50 ääninäyttelijää.[1] Rooliin saatetaan pyytää tietyn äänen omaavia ääninäyttelijöitä, jotka tekevät aluksi koe-esiintymisiä ennen kuin mahdollisesti saavat roolinsa. Useimmiten koe-esiintymisissä ääninäyttelijä saa joko kuvan hahmosta kuvauksineen tai pelkästään hahmon kuvauksen tekstinä, jonka pohjalta hänen on luotava hahmolle ääni. Koe-esiintymiset saattavatkin kestää kuukausia mikäli ääniohjaaja ei löydä mielestään sopivaa ääntä tietylle hahmolle. Näin on esimerkiksi käynyt 1990-luvun Batman-animaatiosarjalle, jossa he joutuivat pitkään etsimään sopivaa ääntä Batmanille.[2]

Yhdysvalloissa hyvä ääninäyttelijä voi ansaita 850–1 000 dollaria neljän tunnin äänityksestä. Puolestaan Screen Actors Guildin asettamien sääntöjen mukaan neljän tunnin äänityksestä voi normaalisti ansaita noin 760 dollaria[3].

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvissa käytetään mielellään tunnettujen näyttelijöiden ääniä, jota Disneyn ja Dreamworksin elokuvat ovat suosineet eniten. Ensimmäisiä esimerkkejä on Viidakkokirja, jossa esiintyivät muun muassa Phil Harris, Sebastian Cabot ja Louis Prima. Tämän jälkeen erityisesti 1990-luvulta lähtien esimerkiksi Samuel L. Jackson, Tim Allen, Hugo Weaving, Eddie Murphy, Robin Williams ja Mike Myers ovat lainanneet ääntään animaatioelokuviin. Myös monet vanhan polven näyttelijät ovat antaneet äänensä johonkin animaatioon, kuten Paul Newman, Ian McKellen, Robert De Niro ja Peter O'Toole. Sarjoihin perustuvissa elokuvissa mukaan saatetaan ottaa yksi tai kaksi tunnettua näyttelijää, jotka eivät kuitenkaan esiinny sarjassa. Tämä on myös aiheuttanut närkästystä ääninäyttelijöiden keskuudessa, jotka usein joutuvat tyytymään suuren budjetin elokuvissa pieniin sivurooleihin. Poikkeuksia on vain muutamia, kuten elokuvassa Atlantis – Kadonnut kaupunki, jossa Corey Burton toimi kohtuullisessa roolissa Myyränä ja Looney Tunes -elokuvat Space Jam sekä Looney Tunes: Taas kehissä. Molemmissa vain kaksi ääninäyttelijää sai merkittävän roolin. Muun muassa Frank Welker on kertonut ymmärtävänsä roolittajan valinnan mikäli näyttelijällä on ainutlaatuinen ääni. Billy West puolestaan on kertonut Robin Williamsin, Mike Myersin ja Eddie Murphyn ymmärtävän ääninäyttelemisen idean. West on kuitenkin kritisoinut Hollywood näyttelijöiden taidottomuutta ääninäyttelemisessä, josta he kaiken lisäksi ansaitsevat huomattavasti suuremman palkan, kuin perus ääninäyttelijä.

Kuitenkin erittäin tunnetut julkkisnäyttelijät vaativat useita tuhansia dollareita kerta äänityksestä. Esimerkiksi Cameron Diazille maksettiin 20 miljoonaa dollaria ääninäyteltyään animaatioelokuvassa Shrek Prinsessa Fionaa.[4] Tämän myötä esimerkiksi videopelikehittäjät palkkaavat mieluummin ammattilaisen kuin Hollywood-näyttelijän tekemään äänirooleja. Tales of Symphonian tuottajan Nao Higon haastattelussa hän kertoi ääninäyttelemisen vaativan erilaisia kykyjä, toisin kuin teattereissa ja televisiossa näytteleviltä. Eikä tunnetun näyttelijän saaminen äänirooliin välttämättä tarkoita hyvää tulosta.

Erityisesti tämä on aiheuttanut keskustelua tuottajien ja ääninäyttelijöiden välille, kun yhä enemmän kuuluisat näyttelijät vievät ääninäyttelijöiden työpaikkoja niin mainosäänenä kuin animaatioiden parissa. Animaatiotuottaja Fred Seibert on muun muassa väittänyt Disneyn alkaneen hiljattain vasta 1990-luvulla käyttämään julkkisnäyttelijöitä animaatioissa, koska pelkkä animaatiohahmo ei auta tai riitä mainostamaan elokuvaa. Myös hän itse palkkaa mieluummin tuottamiinsa animaatiohin tunnettuja näyttelijöitä.[5] Kuitenkin ääninäyttelijä Bob Bergenin mukaan Disney on historiansa aikana aina käyttänyt elokuvissaan kuuluisia näyttelijöitä, joista osalla on ollut kokemusta radiossa näyttelemisestä. Tämän myötä kuuluisien näyttelijöiden palkkaaminen ei ole mikään uusi asia, mutta se vaikuttaa siltä koska 1990-luvun aikana ja jälkeen on tuotettu yhä enemmän animaatioelokuvia.

Myös ääniohjaaja Mark Evanier kertoi julkkisten herättävän enemmän mielenkiintoa aikuisten keskuudessa, jonka myötä elokuva saisi enemmän yleisöä. Se ei kuitenkaan välttämättä takaa parasta mahdollista suoritusta. Esimerkiksi Mark Hamill ja David Paymer ovat Evanierin mielestä onnistuneet äänirooleissaan yhtä uskottavasti kuin tavallinen ääninäyttelijä. Osa tuottajista puolestaan haluaa palkata näyttelijöitä heidän nimensä tuoman arvon mukaan. Hän kertoi olleensa eräässä pieleen menneessä tuotannossa mukana, jossa ohjelman tuottaja kertoi haluavansa vain tunnettuja näyttelijöitä, vaikka se tarkoittaisi heikkoa ääninäyttelemistä. Evanier oletti tuottajan herättävän yhtiöiden kiinnostusta mikäli sarjassa olisi mukana merkittäviä näyttelijöitä.[5]

Videopelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulla erityisesti videopeleissä ääninäytteleminen on ollut kasvussa. Yhä useampi näyttelijä tekee näytelmäroolien lisäksi äänirooleja ja videopelien tuotannon kehittyessä menestyneempään suuntaan, osa heistä saatetaan tunnistaa jopa paremmin videopelien rooleista kuin näytelmärooleistaan. Muun muassa Michael Ironside ja Keith David ovat nousseet mittavien televisiourien jälkeen takaisin tunnettavuuteen Splinter Cellin ja Halon myötä.[3] Useat ääninäyttelijät saattavat esiintyä lukuisissa peleissä. Yksi nykyään ehkä tunnetuin ääninäyttelijä videopeleissä lienee Nolan North, johtuen hänen monista eri rooleistaan useissa peleissä.

Annie-palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Annie-palkinto

Vuosittaisessa Annie-palkintogaalassa jaetaan palkinto muun muassa ääninäyttelijöille parhaasta televisio- ja elokuvaroolisuorituksesta. Parhaimmillaan ääniroolista on voinut voittaa Emmy-palkinnon, jonka ovat voittaneet muun muassa Dan Castellaneta vuosina 1992, 1993 ja 2004, Nancy Cartwright vuonna 1992, Rob Paulsen vuonna 1999, Pamela Adlon vuonna 2002 sekä Joe Alaskey vuonna 2004.

Japanissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanissa ääninäyttelijät kulkevat nimityksellä seiyū (jap. 声優). Japanin animaatiotuotanto valmistaa noin 60 prosenttia maailman animaatiosarjoista.[6] Maassa on noin 130 seiyū-koulua.[7] Seiyūjen koulutus on Japanissa organisoituneempaa toimintaa kuin esimerkiksi ääninäyttelijöillä Yhdysvalloissa, jossa ei ole ääninäyttelemiseen perustuvia kouluja ja ääninäyttelijöiksi haluavat käyvät lähinnä näyttelijäkoulujen pitämillä äänikursseilla. Seiyū-kouluihin siirrytään peruskoulutuksen jälkeen, mutta vain parhaimmisto oppilaista valitaan seiyūiksi ja todennäköisyys tulla tunnetuksi alalla on hyvin matala. Kaikki seiyūt eivät ole seiyū-koulujen entisiä oppilaita, vaan heidät on koulutettu ammattiin lapsesta saakka tai he ovat erityisesti vanhojen seiyūjen tapauksessa klassisesti koulutettuja näyttelijöitä, jotka ovat siirtyneet teatterin lavalta ääninäyttelyn maailmaan. 1990- ja 2000-luvuilla on myös yleistynyt menestyvien viidetaiteilijoiden trendi saavuttaa uutta kuuluisuutta alkamalla seiyūksi.

Seiyūt ovat ääninäyttelijöitä radiokuunnelmissa ja osallistuvat Japanin ulkopuolella tuotettujen elokuvien ja televisiosarjojen japaninkieliseen ääniraidan jälkiäänitykseen, mutta parhaiten heidät tunnetaan animesarjojen ja videopelien ääninäyttelystä. Monien seiyūjen nimi yhdistetään pysyvästi heidän esittämiin roolihahmoihin hyvin suosituissa ja kaupallisesti menestyneissä animesarjoissa. Animen valtavan määrän ja kysynnän takia seiyūjen rooliluettelossa on jopa satakunta animesarjaa. Hyvin menestyvän animaatioteollisuuden takia monet seiyūt ovatkin Japanin populaarikulttuurin kuuluisuuksia, jotka tekevät työtään täysipäiväisesti. Monet vanhempien sukupolvien seiyūt ovat jatkaneet ammattia eläkkeelle ja jopa kuolemaansa asti. Kuuluisat seiyūt siirtyvät usein myös muusikoiksi, J-pop-laulajiksi ja radiojuontajiksi sekä näyttelevät japanilaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Japanissa on perustettu seiyūjeille omia värväystoimistoja, jotka päättävät seiyūjen kiinnityksestä animesarjoihin ja valitsevat heille sopivan roolituksen animesarjoissa. Värväystoimistot myös käyvät kaupallisesti tuottoisaa liiketoimintaa seiyūjen työsuhteen siirtämisestä toisten värväystoimistojen kesken. Seiyūjen suosio Japanissa vetää vertoja tavallisille näyttelijöille, pop-muusikoille ja muille viihdemaailman idoleille, ja monet heistä ovat saavuttaneet julkisuuden henkilön aseman. Heille on perustettu fanikerhoja ja vankkoja seuraajakuntia paitsi Japanissa myös Yhdysvalloissa ja muissa länsimaissa.

Seiyūn ammatin suuren arvostuksen takia tunnettuja ja suosittuja seiyūja on lukemattomia, muun muassa Kikuko Inoue, Megumi Hayashibara, Aya Hirano, Aya Hisakawa, Mayumi Iizuka, Mika Kanai, Nana Mizuki, Kotono Mitsuishi, Ikue Ōtani, Romi Paku, Kugimiya Rie, Mitsuki Saiga, Yukari Tamura, Akira Kamiya, Jun Fukuyama, Toshio Furukawa, Tōru Furuya, Daisuke Gōri, Rikiya Koyama, Mamoru Miyano, Toshiyuki Morikawa, Jōji Nakata, Akio Ōtsuka, Chikao Ōtsuka, Rei Sakuma, Kaneto Shiozawa, Minami Takayama, Kōichi Yamadera ja Norio Wakamoto.

Seiyū-termin historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanilaisen ääninäyttelyn juuret ulottuvat 1920-luvun puoliväliin valtion yleisradioyhtiön NHK:n aloitettua ensimmäiset japaninkieliset radiolähetykset. Alun perin japanilaisia radioääniä ja dubbaajia kutsuttiin ”ääninäyttelijöiksi” (jap. 声の俳優, koe no haiyū), mutta käytössä lyhentyi ensimmäiseen ja viimeiseen kanjiin muodostaen sanan seiyū. Sana levisi laajaan käyttöön vasta 1970-luvulla, erityisesti animesarjan Space Battleship Yamato myötä. Jotkut ennen tätä aikaa aloittaneet vanhemmat ääninäyttelijät saattavat vierastaa seiyū-termin käyttöä ja pitävät sitä vähättelevänä, koska se ei enää sisällä "näyttelijä"-sanaa. 1960-luvulla Japanin ulkopuolella tuotettuja elokuvien ja televisiosarjojen tuonnin nousun myötä japaninkielisen jälkiäänityksen tekemistä varten alettiin kouluttaa seiyūja perinteisten elokuva- ja televisionäyttelijöiden paikalle. 1980-luvulle mennessä animesta oli tullut Japanin valtavirtaviihdettä varmistaen seiyūjen yhteiskunnallisen aseman japanilaisessa populaarikulttuurissa. Ensimmäisten erittäin suosittujen animesarjojen seiyūjen nimet levisivät maan halki, ja he alkoivat esiintyä myös animesarjojen ulkopuolella televisio- ja radio-ohjelmissa. 1990-luvun puoliväli esitteli seiyūjen ammattiin uuden menetelmän saada rooleja ja saavuttaa kuuluisuutta videopelien ääninäyttelyllä. Samalla vuosikymmenellä tapahtunut Internetin teknologinen ja yhteiskunnallinen läpimurto antoi seiyūjen faneille menetelmän hankkia, kerätä ja varastoida tietoa seiyūista sekä laajentaa seiyūjen seuraajakuntien levinneisyyttä Japanin ulkopuolelle maailmanlaajuisessa mittakaavassa.

Tunnettuja ulkomaisia ääninäyttelijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia ääninäyttelijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Voice Actors Bring Cartoon Characters to Life 4. toukokuuta 2004. NPR. Viitattu 2. heinäkuuta 2008. (englanniksi)
  2. Bruce Timmin ja Andrea Romanon haastattelu: Batman: Pimeän ritarin tarinoita DVD-julkaisun kommenttiraita. Batman: Pimeän ritarin tarinoita, 27. lokakuuta 2007.
  3. a b Reuters.com Viitattu 12. helmikuuta 2008. (englanniksi)
  4. Avclub.com (11. kysymys) Viitattu 11. lokakuuta 2007. (englanniksi)
  5. a b Celebrity Voice Actors: The New Sound of Animation huhtikuu 1999. Animation World Magazine. Viitattu 2. heinäkuuta 2008. (englanniksi)
  6. Jim Frederick: What's Right With Japan (html) TIME Asia. Viitattu 15. elokuuta 2008. (englanniksi)
  7. Terumitsu Otsu, Mary Kennard: The art of voice acting. The Daily Yomiuri, 27. huhtikuuta 2002.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]