Veeti Kallio
Veeti Kallio (entiseltä nimeltään Fedja Seliverstow[1], s. 1. tammikuuta 1966 Rovaniemi[2]) on suomalainen laulaja ja näyttelijä.
Kallio asui neljä ensimmäistä vuottaan Kemijärvellä ja seuraavat neljätoista Pattijoella. Nykyään hän asuu Salon seudulla.[2] Siviiliammatiltaan suutari Kallio tuli ensi kerran tunnetuksi 1980-luvun lopussa a cappella -yhtye Veeti & The Velvetsistä, jossa lauloivat myös Aki Sirkesalo, Sasu Moilanen ja Sami Saari. Kallio oli jonkin aikaa laulajana myös Leningrad Cowboys -yhtyeessä. Muita Kallion yhtyeitä ovat olleet muun muassa Veeti & Elastic Family, Veeti & Kallio Horns ja Veeti & The Hellvets.
Kallio on esiintynyt näyttelijänä Q-teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Tampereen Työväenteatterissa sekä elokuvissa kuten Kuutamolla ja myös Uuden Iloisen Teatterin musiikkikabareissa. Veeti Kallio oli myös television nuortenohjelma Jyrkin yhtenä juontajana.
Talvella 2009 Kallio oli mukana Nelosen Kuorosota-ohjelmassa, jossa hän toimii Salon kuoron vetäjänä. Hän putosi kolmannessa pudotuksessa, juuri ennen semifinaalia. Kesällä 2009 Kallio toimi MILJazz-kiertueella puolustusvoimien varusmiessoittokunnan solistina. Syksyllä 2011 Kallio parinaan Susa Matson osallistui MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -tanssikilpailuun. Kallio ja Matson putosivat kilpailusta toisena parina.[3]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Diskografia
- Veeti (Universal, 2002)
- Lohikäärmeportti (EMI, 2010)
[muokkaa] Filmografia
[muokkaa] Elokuvat
| Vuosi | Elokuva | Rooli |
|---|---|---|
| 1997 | Skin Deep | tatuoija |
| 1998 | LA Without a Map | Leningrad Cowboy |
| 2000 | Oho sano iimeili | |
| 2001 | Kun eurojentalolla tanssittiin | |
| 2002 | Kuutamolla | Mikko |
| Tappava säde | Kalle Jokinen | |
| Magiaa mahantäydeltä | ||
| 2004 | Hei me tervataan | |
| 2007 | Ganes | musiikinopettaja |
| 2010 | Jos rakastat | klovni / hattukauppias |
[muokkaa] Tv-sarjat
| Vuosi | Elokuva | Rooli |
|---|---|---|
| 1999 | Joonas Hytönen show | oma itsensä |
| 2000 | Koivula ja tähdet | oma itsensä |
| 2001 | Hotelli Sointu | oma itsensä |
| 2002 | Thilia thalia | oma itsensä |
| Jos sais kerran | oma itsensä | |
| 2004 | Krisse show | oma itsensä |
| 2005 | Kylmäverisesti sinun | Taavi Boman |
| 2009 | Kuorosota | Salon kuoronjohtaja |
| 2011 | Tanssii tähtien kanssa | kilpailija |
| Villa Helena | J. Salojärvi |
[muokkaa] Dubbauksia
| Vuosi | Elokuva / Sarja | Rooli |
|---|---|---|
| 1941 | Dumbo | keikari |
| 1967 | Viidakkokirja | korppikotka |
| 1981–1989 | Smurffit (sarja) | Velho |
| 1997 | Herkules | Nessos-kentauri |
| 2004–2005 | Yu-Gi-Oh! GX (sarja) | Chazz Princeton (jaksot 1-26) |
| 2006 | Virran viemää | Sid |
| 2009 | Prinsessa ja sammakko | tohtori Facilier |
| 2011– | Red caps (sarja) | Basil (jaksot 1-26) |
| 2011 | Maaginen kristalli | Basil |
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Veeti vaihtoi nimeä. Iltalehti, 8.9.2011, s. 42.
- ↑ a b Joogaava jätti. Seepra, 13.10.2009. Etelä-Saimaa.
- ↑ Veeti Kallio putosi Tanssii tähtien kanssa -kisasta Viitattu 7.11.2011.