Taisto Oksanen
| Taisto Oksanen | |
|---|---|
| Syntymäaika | 2. tammikuuta 1964 (ikä 49) |
| Syntymäpaikka | |
| Aktiivisena | 1993– |
| Ammatti | Näyttelijä |
| Merkittävät roolit | Tero Saxman (Iltalypsy) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Taisto Oksanen (s. 2. tammikuuta 1964 Kotka) on suomalainen näyttelijä ja ääninäyttelijä.
Sisällysluettelo |
Nuoruus ja opiskelu[muokkaa]
Taisto Oksanen syntyi vuonna 1964. Hän kirjoitti itsensä ylioppilaaksi kirkkonummelaisesta Porkkalan lukiosta[1].
Vuonna 1989 hän aloitti opinnot Teatterikorkeakoulussa. Sieltä hän valmistui vuonna 1993[2].
Näyttelijänä[muokkaa]
Valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta Oksasta alkoi näkyä säännöllisesti kotimaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Elokuva– ja televisiorooliensa lisäksi hän on esiintynyt äänellään kuunnelmissa ja animaatioelokuvissa. Oksanen on vieraillut myös useissa teattereissa, muun muassa Q-teatterissa ja Ryhmäteatterissa.
Hän on ollut mukana EDERED-järjestön toiminnassa sekä toimii myös Suomen Näyttelijäliiton hallituksessa[3].
Oksanen osaa suomen lisäksi puhua englantia, ruotsia, saksaa ja venäjää[4].
Filmografia[muokkaa]
Elokuvat[muokkaa]
| Vuosi | Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva | Rooli |
|---|---|---|
| 1987 | Haku päällä | |
| 1993 | Frank Viides | |
| 1994 | Rondaus | Kari |
| 1995 | Kosketa minua | miespotilas |
| 1996 | Kiltti anarkisti | |
| Fanatic Answers | ||
| 1997 | Palava rakkaus | KGB:n kuulustelija |
| 2001 | Ken tulta pyytää | Into Koivulehto |
| 2002 | Kymmenen riivinrautaa | lääkäri |
| 2005 | Puhdas päämäärä | teho-osaston lääkäri |
| 2007 | Tali-Ihantala 1944 | majuri Heikki Mikkola |
| 2008 | Putoavia enkeleitä | kustantajan poika |
| 2009 | Toinen jalka haudasta | Haitto |
| Joulukuusivarkaat | Tiainen | |
| 2011 | Vares – Huhtikuun tytöt | Tristan da Cunha |
| Kotirauha | pankinjohtaja |
TV[muokkaa]
| Vuosi | Televisiosarja | Rooli |
|---|---|---|
| 1996–2001 | Iltalypsy | Tero Saxman |
| 1996 | Puhtaat valkeat lakanat | Rauli Kankainen |
| 1997 | Vuoroin vieraissa | Susannan mies |
| 1998 | Samaa sukua, eri maata | Marko |
| Team Ahma | syyttäjä oikeudessa (jakso 17) | |
| Hämähäkkihuijaus | ||
| 2000 | Ratikka-Raimo | Lefa Korhonen |
| 2001 | Kaverille ei jätetä | Jaakko Laakkonen / Lauri Harju |
| 2002 | Tummien vesien tulkit | osastopäällikkö |
| 2004 | Sairaskertomuksia | Antikristus |
| Me Stallarit | Dieter Schultz | |
| 2005 | Tahdon asia | Markus Tuukkala |
| 2006 | Mogadishu Avenue | Abdin isä |
| 2008 | Harvoin tarjolla | ulosottomies |
| Röyhkeä diplomaatti | Viron suurlähettiläs | |
| Ylikävely | Jari Haimila | |
| 2011– | Presidentin kanslia | Adjutantti Jussi |
Dubbaukset[muokkaa]
Kaikki ääniroolit löytyvät Wikipediasta, Elonetistä, Googlesta, IMDb:sta sekä edellä mainittujen elokuvien ja sarjojen lopputeksteistä.
Kuunnelmat[muokkaa]
| Vuosi | Kuunnelma |
|---|---|
| 1996 | Kiitos kaikesta, Gaia! |
| Suojamekanismi | |
| Tavaraverkko |
Omana itsenään[muokkaa]
| Vuosi | TV-sarja |
|---|---|
| 1999 | Kokkisota |
| 2004 | Kolmen soppa[16] |
| 2005 | Linnan juhlat (Ylen tv-taltiointi, ei tv-sarja) |
| 2011 | Puoli seitsemän |
Teattereita joissa esiintynyt[muokkaa]
- Helsingin kaupunginteatteri
- Kapsäkki
- KOM-teatteri
- Q-teatteri
- Ryhmäteatteri
- Suomen Kansallisteatteri
- Tampereen Teatteri
- Turun kaupunginteatteri
- Ylioppilasteatteri
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Koulukaverit: Taisto Oksanen
- ↑ Suomen Näyttelijäliitto: Taisto Oksanen
- ↑ Suomen Näyttelijäliitto: Hallitus
- ↑ Suomen Näyttelijäliitto: Taisto Oksanen
- ↑ Elokuvan lopputekstit
- ↑ Elokuvan lopputekstit
- ↑ Koulukino: Karhuveljeni Koda
- ↑ Shrek 2
- ↑ Five Children and It
- ↑ CDON.com: Norsulan perhe 1: Norsun muisti
- ↑ Lumottu lelukauppa
- ↑ Lumo: Arvostelut: Legenda suojelijoista
- ↑ Yle.fi: Sarja: Babar ja Badun seikkailut
- ↑ Savon Sanomat: Pikkunorsu Badu on oikea hulivili
- ↑ Kuunnelmat
- ↑ Kolmen soppa