Teatteri Takomo
Teatteri Takomo on suomalainen teatteri, joka toimii Helsingissä Fredrikintorin teatteritilassa, mutta se tekee myös vierailuita myös muihin teattereihin ja festivaaleille.[1][2] Takomo on palkitun ohjaaja-käsikirjoittajan Kristian Smeds vuonna 1997 perustama nuorista ammattinäyttelijöistä koostuva ryhmä, jonka ensimmäinen ensi-ilta oli sovitus Henrik Ibsenin näytelmästä Brand vuodelta 1866. [3]
Teatteri Takomo tekee esityksiä nykytodellisuuden ajankohtaisista kysymyksistä ja osallistuu teatterin keinoin nykypäivän yhteiskunnalliseen keskusteluun.[1] Teatteri vuokraa myös tilojaan erilaisiin tilaisuuksiin. Istumapaikkoja on noin 80. [4] Teatteri Takomon tekemän teatterin on tarkoitus syventää ihmisten tietoisuutta ja ymmärrystä nykyajasta sekä ihmisen olemassaolosta tämän päivän Suomessa ja maailmassa.[5]
Vuoden 2009 alussa teatterin taiteellisiksi johtajiksi siirtyvät Pauliina Feodoroff ja Milja Sarkola siirtyvät teatterin taiteellisiksi johtajiksi, kun nykyinen taiteellinen johtaja Miko Jaakkola siirtyy Kajaanin kaupunginteatterin johtajaksi.[6]
Teatterin Takomon jäseniä ovat näyttelijät Susanna Mikkonen (joka toimii myös teatterin hallituksen puheenjohtajana), Tarja Heinula, Katja Kukkola, Lotta Lehtikari, Rauho Ahonen sekä valosuunnittelija Tomi Suovankoski, valo- ja äänisuunnittelija Petteri Pietiäinen. Tuottajana toimii Mirva Pulkkinen.
Takomon ohjelmisto jakaantuu kevääseen, joka muodostuu vierailuista sekä yhteistyöstä Teatterikorkeakoulun kanssa ja syksyyn, jolloin Takomon vuosittainen oma tuotanto saa ensi-iltansa. Syksyllä 2009 sai ensi-iltansa kantaesitys Itsettömät, jonka käsikirjoittajat ovat Heini Junkkaala ja Elina Snicker, ohjaus Riko Saatsi.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Teatteri Takomo Eniro. Viitattu 21.11.2008.
- ↑ Takomo info Teatteri Takomo. Viitattu 21.11.2008.
- ↑ [1], lisäteksti.
- ↑ Tilat Teatteri Takomo. Viitattu 21.11.2008.
- ↑ Teatteri Takomo Kultus. Viitattu 21.11.2008.
- ↑ STT: Teatteri Takomo sai uuden taiteellisen johdon Ilta-Sanomat. 29.8.2008. Viitattu 21.11.2008.
teatteri Takomon nettisivut
Sivulta puuttuu