Palava rakkaus (elokuva)
| Palava rakkaus | |
|---|---|
 Oskar Kallaksen ja Aino Krohnin häät |
|
| Ohjaaja | Kirsti Petäjäniemi |
| Käsikirjoittaja | Kirsti Petäjäniemi |
| Tuottaja | Vilja Palm |
| Kuvaaja |
Keijo Reini Hannu Vaarala |
| Lavastaja | Anja Nilsson |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
Suomi Viro |
| Tuotantoyhtiö |
Yle TV1 ETV Teleteater |
| Ensi-ilta | 29. joulukuuta 1997 |
| Kesto | 150 minuuttia |
| Alkuperäiskieli |
suomi viro |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Palava rakkaus on Kirsti Petäjäniemen ohjaama suomalais-virolainen televisioelokuva vuodelta 1997. Sen aiheena on diplomaatti Oskar Kallaksen ja kirjailija Aino Kallaksen vaiheikas rakkaustarina.[1]
Palava rakkaus on tyylilajiltaan epookkidraama: sen aikakautena on 1900-luvun alkupuolisko sotineen ja muine levottomuuksineen.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alussa Aino Krohn ja Oskar Kallas menevät naimisiin, ja nuorikko muuttaa miehensä mukana Viroon. Avioliitto alkaa onnellisena, pariskunta saa lapsia, joista tosin yksi kuolee vauvana. Aino tasapainoilee kirjailijan ja kotiäidin roolien välillä. Oskar puolestaan tekee uraa yliopistossa ja myöhemmin hän saa paikan Postimees-lehden toimittajana, jolloin perhe muuttaa Tarttoon. Rakkaus alkaa säröillä, ja lopulta Aino pakenee avioliittoaan Helsinkiin. Hänellä on romanssi runoilija Eino Leinon kanssa, mutta Krohnin suku puuttuu asiaan, ja tekee lopun romanssista. Oskar saa paikan Viron Lontoon suurlähettiläänä, ja Kallasten liitto saa Englannissa uutta nostetta. Kesiään he viettävät Virossa.
Neuvostoliitto miehittää Viron toisen maailmansodan aikana, mikä merkitsee Viron itsenäisyyden keskeytymistä vuosikymmeniksi ja maan luisumista kommunistidiktatuuriin. Kallasten poika ja tytär kuolevat. Aino ja Oskar pakenevat Tukholmaan, missä Oskar kuolee pian sodan päätyttyä.
Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palava rakkaus sai ensi-iltansa Yleisradio TV1:n Kotikatsomossa loppuvuodesta 1997. Elokuva julkaistiin Yle Areenassa lokakuussa 2018.[2]
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Heikki Kinnunen | … | Oskar Kallas |
| Hanna Liinoja | … | Aino Kallas |
| Heidi Krohn | … | Maria Krohn |
| Tapio Liinoja | … | Kaarle Krohn |
| Jukka Voutilainen | … | Rudolf Kallas |
| Pirkko Hämäläinen | … | Ilona Jalava |
| Sari Puumalainen | … | Hella Wuolijoki |
| Antti Litja | … | Jaan Tõnisson |
| Juhani Niemelä | … | Janis Rozentāls |
| Tomi Salmela | … | Juhan Luiga |
| Raimo Grönberg | … | Eino Leino |
| Eeva-Maija Haukinen | … | Ida |
| Mikk Mikiver | … | Bernhard Riives |
| Ossi Ahlapuro | … | tuomari |
| Soli Labbart | … | Vanha Mari |
| Ilkka Heiskanen | … | Sulo Wuolijoki |
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin Sanomissa Jukka Kajava piti Palavaa rakkautta sivistyneenä ja ammattitaidolla tehtynä tv-elokuvana, jossa on kuitenkin ongelmia. Se on kovin pitkä, kerronnaltaan paikoin ohut ja sytyttämätön eikä tarina oikein tarjoa tarttumapintaa katsojalle. Hänestä lopputulos ”ei ole loistokas elokuva, muttei huonokaan. Se on kelvollisesti siltä väliltä.”[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kansallinen audiovisuaalinen instituutti: Elonet-haku : Palava rakkaus (1997) Elonet. Viitattu 16.5.2019.
- ↑ Yle Areena : Palava rakkaus Yle.fi. 11.10.2019. Viitattu 20.5.2019.
- ↑ Kajava, Jukka: Tv-elokuva intohimosta ja Viron ensimmäisestä itsenäisyydestä. Helsingin Sanomat, 29.12.1997, s. 40. Näköislehti (maksullinen).