Hella Wuolijoki

Wikipedia

Hella Maria Wuolijoki (vuoteen 1908 Ella Maria Murrik (22. heinäkuuta 1886 Helme, Viro – 2. helmikuuta 1954 Helsinki), taitelijanimiltään Juhani Tervapää ja Felix Tuli, oli näytelmäkirjailija ja liikenainen, myöhemmin kansanedustaja ja Yleisradion pääjohtaja. Virossa syntynyt Wuolijoki teki elämätyönsä Suomessa. Poliittisesti aktiivi Wuolijoki toimi talvisodan aikana rauhanneuvottelijana, jatkosodan aikana hänet tuomittiin vankeuteen maanpetoksesta.

Sisällysluettelo 1 Perhetausta ja koulutus 2 Poliittinen herääminen 3 Ura liike-elämässä 4 Kirjallinen työ 5 Poliittinen toiminta 5.1 Talvisodan rauhanneuvottelija 5.2 Jatkosodan maanpetostuomio 6 Sotien jälkeinen aika 7 Wuolijoki mediassa 8 Hella Wuolijoen näytelmät 9 Lähteet 9.1 Viitteet 10 Aiheesta muualla

[muokkaa] Perhetausta ja koulutus

Ella Murrik, syntyi Viljandin maakunnassa Etelä-Virossa, joka oli Viron kansallisen liikkeen ydinaluetta. Hänen vanhempansa olivat asianajaja Ernst Murrik ja Katarina Kokkamägi. Murrik muutti perheensä mukana Valgan kaupunkiin, jossa hän aloitti koulunkäynnin vuonna 1897. Hän valmistui ylioppilaaksi Tarton tyttökimnaasista 1904. Samana vuonna Murrik siirtyi Suomeen opiskellakseen Aleksanterin (nyk. Helsingin) yliopistossa kansanrunoutta, historiaa ja venäjän kieltä, ja valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1908. Myöhemmin hän aloitti myös oikeustieteen opinnot, mutta ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen 1914 keskeytti ne.

[muokkaa] Poliittinen herääminen

Vuoden 1905 suurlakko sai Murrikin näkemään työväestön joukkovoiman ja hän rakensi yhteyttä sosialismin oppeihin. Murrik liittyi Ylioppilaiden Sosiaalidemokraattiseen Yhdistykseen samana vuonna. Samoihin aikoihin hän tapasi tulevan aviomiehensä, ylioppilassosialisti (myöh. kansanedustaja) Sulo Wuolijoen. Pariskunta solmi avioliiton vuonna 1908, avioiduttuaan Murrik käytti nimeä Hella Wuolijoki. Liitto päättyi eroon vuonna 1923.

Wuolijoki omasi marxilaisen maailmankatsomuksen, mutta ei koskaan liittynyt kommunistiseen puolueeseen, eikä hänellä ollut yhteyksiä maanalaiseen kommunistiseen liikkeeseen. Esimekiksi Erkki Tuomioja kuvaa isoäitinsä Hella Wuolijoen vasemmmistolaisuutta abstraktilla tasolla olevaksi ja yleishumanistiseksi, osin romanttissävytteiseksi ajatusmaailmaksi.^[1]

[muokkaa] Ura liike-elämässä

Wuolijoki työskenteli 1912-1914 kirjeenvaihtajana asianajotoimistossa ja 1914-1918 edustajana eri yrityksille.^[2]

Wuolijoki loi liiketoimillaan jo 1914-1918 omaisuuden, jonka sijoitti Marlebäckin kartanoon Iitissä ja sahatoimintaan. Myöhemmin hän myi myi Marlebäckin, ja siirtyi maanviljelyyn ostamalla tilalle Jokelan kartanon Mäntsälän kunnan Ohkolan kylästä.^[3]

Wuolijoki oli idänkaupan pioneereja Sumessa. Hänellä oli laajoja liiketoimia 1920- ja 1930-luvuilla Neuvostoliitossa. Hän toimi Aunuksen puuliikkeen johtajana vuosina 1923-1931. Puuliikkeen kaaduttua konkurssiin laman aikana Wuolijoki toimi neuvosto-omisteisen Suomen Nafta Oy:n hallituksen kokopäiväisenä puheenjohtajana 1931-1938.^[4] Wuolijoen liiketoimien tuotto perustui kuitenkin länsikauppaan.^[1]

[muokkaa] Kirjallinen työ

Wuolijoen näytelmät ovat suomalaisen kirjallisuuden perusteoksia. Hella Wuolijoki kirjoitti teoksia muun muassa taiteilijanimellä Juhani Tervapää. Wuolijoki muistetaan erityisesti näytelmäkirjailijana Niskavuori-sarjastaan. Hänet tunnetaan myös yhteistyöstään Bertolt Brechtin kanssa. Wuolijoki ja Brecht kirjoittivat yhdessä näytelmän Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti.

Wuolijoen tuotannossa erityisen merkillepantavaa ovat vahvat naishahmot.^[5] Perinteistä maalaismiljöötä kuvaavan Niskavuori-sarjan esikuvana on ollut Sulo Wuolijoen kotitalo, Hauhon Vuolijoen kartano.

[muokkaa] Poliittinen toiminta

Hella Wuolijoki toimi aktiivisesti politiikan kulisseissa. Hän piti 1918-1920 poliittista salonkia Helsingin Eirassa sijainneessa asunnossaan. Wuolijoen luona vieraili suuri määrä ulkomaiden diplomaatteja ja kansalaisia. Lisäksi hän laati Neuvostoliiton lähetystölle Helsingissä säännöllisiä poliittisia tilannekatsauksia. Etsivä keskuspoliisi/Valpo seurasi Wuolijokea vuosia ja epäili häntä sekä Britannian että Neuvostoliiton agentiksi.^[6] Myös Neuvostoliitossa häntä epäiltiin vielä 1930-luvun loppupuolella Britannian asiamieheksi.^[1]

Liiketoimiensa vuoksi Wuolijoki matkusteli 1920- ja 1930-luvuilla ahkerasti Neuvostoliitossa. Tuolloin hän loi hyvät suhteensa myös maan poliittisiin päättäjiin, liiketoimet Neuvostoliitossa olivat aina yhteydessä myös politiikkaan. Toisaalta Wuolijoki käytti poliittisia suhteitaan myös omien liiketoimiensa ja karriäärinsä edistämiseksi.^[1]

[muokkaa] Talvisodan rauhanneuvottelija

Talvisodan alussa, joulukuussa 1939 Wuolijoki lähetti ulkoministeri Tannerille kirjeen, jossa tarjoutui neuvottelemaan tuntemansa neuvostolähettiläs Alexandra Kollontain kanssa Tukholmassa. Tanner suostui epäröiden, ja lopulta rauhaan johtaneet neuvottelukosketukset maiden välillä alkoivat.^[6]

Wuolijoella oli runsaasti kytköksiä Neuvostoliiton poliittiseen johtoon. Hänen peitenimensä NKVD:n asiamieskortistossa oli "Runoilija".^[7] Hänen toimintansa liittyi hänen sisarensa Salme Pekkalan (o.s. Murrik) vakoiluverkostoon Lontoossa, Pariisissa ja Brysselissä 1920–1930-luvuilla.^{selvennä?lähde?}

Ennen jatkosotaa Wuolijoki järjesti kartanollaan salaisen neuvottelun Väinö Tannerin ja neuvostodiplomaatti Terentjevin kanssa. Neuvotteluja piti olla toinenkin, juuri ennen sodan puhkeamista, mutta ensimmäisessä tapaamisessa ylimielisesti käyttäytynyt Tanner perui tulonsa. Terentjev nousi sodan aikana NKVD:n Skandinavian osaston päälliköksi. Jatkosodan syttymispäivänä Wuolijoki tapasi Tukholmassa Terentjevin ja toisen neuvostodiplomaaatin, Jelisovin.^[6]

[muokkaa] Jatkosodan maanpetostuomio

Jatkosodan aikana Wuolijoki vangittiin hänen autettuaan neuvostoliittolaista desanttia Kerttu Nuortevaa. Wuolijoki oli yksi Nuortevan yhteyshenkilöistä Suomessa. Hän antoi Nuortevalle ruokatarvikkeita, majoitti tätä yhden yön ja tapasi kaksi kertaa Helsingissä. Wuolijoki oli toisaalta närkästynyt joutuessaan ottamaan vastaan desantin, hän oli odottanut poliittisesti korkea-arvoisempaa rauhantunnustelijaa.^[6]

Wuolijoki ei pitänyt tekoaan rikoksena, vaan puolustautui kertomalla Nuortevan olleen mielestään rauhan asialla.^[8] Oikeudessa esitettiin poikkeuksellinen todistusaineisto: todistajanlausunnot antoivat muun muassa Bertold Brecht, ja kolme entistä Suomen ulkoministeriä. Viimeksimainitut todistivat Wuolijoen toimineen talvisodan ajan neuvottelukontakteissa rauhanneuvottelijana, ei vakoilijana. Wuolijoki tuomittiin jatketusta maanpetoksesta. Valpo pyrki saamaan Wuolijoelle kuolemantuomion, mitä esimerkiksi EK:n entinen päällikkö Esko Riekki ei pitänyt viisaana. Kenttäoikeudessa Wuolijoki sai elinkautisen kuritushuonetuomion ja menetti pysyvästi kansalaisluottamuksensa. Sotaylioikeus päätyi tiukan äänestyksen jälkeen samaan ratkaisuun kuolemantuomion sijasta. Asiaan vaikutti oikeudenkäynnin saama julkisuus; tapaus herätti runsaasti kiinnostusta ulkomailla. Britannian BBC kertoi asiasta lähes päivittäin ja Yhdysvaltain ulkoministeriö sai runsaasti pyyntöjä toimimisesta Wuolijoen puolesta.^[9]

Suuri paino asiassa oli ministeri Väinö Tannerin ja hänen puolisonsa vaikutusvallalla; he asettuivat puolustamaan Wuolijokea ylemmissä oikeusasteissa.^[10]

Wuolijoki vapautui, kun välirauha oli solmittu syyskuussa 1944. Hän kirjoitti vankeusajastaan muistelmat Enkä ollut vanki (1944), joissa korosti, että kuulusteluissa uhka joutumisesta pelättyyn Hämeen linnan naisvankilaan sai vangitut kertomaan kaiken mitä tiesivät.^[11] Wuolijoki ei myöhemminkään kiittänyt Tannereita siitä että nämä vastustuksellaan vaikuttivat hänen saamaansa lievempään tuomioon kuolemantuomion sijaan. Sen sijaan vuonna 1945 kun Väinö Tanner itse oli vangittuna hän uhkaili rouva Tanneria miehen teloituksella ja avioparin omaisuuden takavarikoinnilla.^[12]

[muokkaa] Sotien jälkeinen aika

Wuolijoki nousi SKDL:n kansanedustajaksi (1946–1948) K. H. Wiikin paikalle tämän kuoltua kesäkuussa 1946. Yrjö Murron esityksestä hänet valittiin Yleisradion pääjohtajaksi vuosiksi 1945–1949. Vuonna 1952 Wuolijoki palkittiin Pro Finlandia -mitalilla. ^[13]

Hella Wuolijoki on Sakari Tuomiojan puolison Vappu Tuomiojan äiti ja Erkki Tuomiojan isoäiti.

[muokkaa] Wuolijoki mediassa

Lokakuussa 2006 ilmestyi Wuolijoen tyttärenpojan Erkki Tuomiojan kirja Häivähdys punaista, jossa kerrotaan vallankumouksellinen Hella Wuolijoesta ja hänen sisarestaan Salme Pekkalasta. Kirja sai Tieto-Finlandia-palkinnon.

Nuori Hella Murrik esiintyy romaanihenkilönä Jaan Krossin romaanissa Professori Martensin lähtö. ^[14]

[muokkaa] Hella Wuolijoen näytelmät

• Talulapsed (Talon lapset) (1912)
• Koidula (1932)
• Minister ja kommunist (1932)
• Laki ja järjestys (1932)
• Kulkurivalssi (kirjoitettu salanimellä Feliks Tuli)
• Palava maa (1936)
• Niskavuoren naiset (1936)
• Juurakon Hulda (1937)
• Justiina (1937)
• Naiset ja naamarit (1937)
• Vihreä kulta (1938)
• Niskavuoren leipä (1939)
• Vastamyrkky (1939)
• Niskavuoren nuori emäntä (1940)
• Yliopistovuodet Helsingissä (1945)
• Kuningas hovinarrina (1945)
• Tuntematon tuomari (1945)
• Häjynpuoleisia pikkunäytelmiä (1945)
• Niskavuoren Heta (1950)
• Entäs nyt, Niskavuori? (1953)

Näytelmien lisäksi Wuolijoki on kirjoittanut kuunnelmia, romaaneja ja muistelmateoksia.

[muokkaa] Lähteet

• Erkki Tuomioja: Hella Wuolijoki kanssamatkustajana ja rauhantekijänä (kansanedustajien omat sivut) Suomen eduskunta. Viitattu 6.7.2008.
• Erkki Tuomioja: Hella Wuolijoki oli omalla tavallaan vilpittömästi Suomen asialla. Helsingin Sanomat, 3.7.1994. HS Arkisto (maksullinen) Viitattu 11.7.2008.
• Jukka Rislakki: Maan alla. Love Kirjat, 1985. ISBN 951-835-099-.
• Irmeli Haapanen: "Hella tuppautuu kaikkialle", Turun Sanomat 4.1.2001
• Väinö Tanner puolustautuu; Sosialidemokraattinen puoluetoimikunta, 1946
• Eduskunta: Edustajamatrikkeli /Wuolijoki, Hella

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Erkki Tuomioja: Häivähdys punaista: Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen palveluksessa. Tammi, 2006. ISBN 951-31-3693-0.
• V. Laurila: Hella Wuolijoki näytelmäkirjailijana.  , 1947.
• Pekka Lounela: Hella Wuolijoki – legenda jo eläessään, WSOY 1979
• Hella Wuolijoki: ENKÄ OLLUT VANKI! - tuokiokuvia vankilasta, Tammi 1944
• Kahden naisen sota: vuosisadan vakoilutarina. WSOY, 1987. 951-0-13982-3 (sid.).
• Hauho.fin lyhyt elämäkerta

Hella Wuolijoki Edustajamatrikkeli. Helsinki: Eduskunta.