Kerttu Nuorteva
Sivulta puuttuu | Kerttu Nuorteva | |
|---|---|
| Syntynyt | 10. marraskuuta 1912 Oregon, Yhdysvallat |
| Kuollut | 29. elokuuta 1963 Karaganda, Kazakstanin SNT, Neuvostoliitto |
| Vanhemmat | Santeri Nuorteva Sanni Tuomisto |
Kerttu Nuorteva (10. marraskuuta 1912, Oregon, Yhdysvallat – 29. elokuuta 1963 Karaganda, Neuvostoliitto) oli Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan suomalaissyntyisen presidentin Santeri Nuortevan tytär, joka lähetettiin desanttina Suomeen vuonna 1942, vangittiin ja palautettiin rauhanteon yhteydessä Neuvostoliittoon.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Perhetausta ja koulutus
Nuorteva syntyi Yhdysvalloissa, missä hänen isänsä oli toiminut sanomalehtimiehenä ja joutunut karkotetuksi 1920. Neuvostoliitossa Santeri Nuorteva nautti Leninin suosiota ja yleni lopulta Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan presidentiksi.[1]
Nuorteva kasvoi ja kävi koulua Petroskoissa ja opiskeli myöhemmin yliopistossa Leningradissa. Hän oli naimisissa ensin suomalaissyntyisen punaupseerin Jalmari Ahon ja sittemmin toimittaja Leo Varshavskin kanssa.[1]
Vuonna 1937 NKVD pidätti Nuortevan ja häntä syytettiin maanpetoksesta. Seurasi kaksi vuotta tutkintavankeutta ja kolmen vuoden pakkotyötuomio. Jatkosodan aikana joulukuussa 1941 NKVD ehdotti hänelle mahdollisuutta tiedustelijakoulutukseen Suomeen lähettämistä varten. Nuortevan molemmat veljet Matti ja Pentti oli lähetetty tiedustelutehtäviin suomalaisten valtamaan Petroskoihin, missä suomalaiset olivat saaneet heidät kiinni ja teloittaneet. Myös Kerttu Nuorteva suostui koulutukseen.[1]
[muokkaa] Desanttina Suomeen
Lähtö desantiksi tapahtui kevättalvella 1942. Nuorteva hyppäsi laskuvarjolla Vihtiin 30. maaliskuuta 1942. Tehtävänään hänellä oli kerätä tietoa Suomessa olevista saksalaisista joukoista ja poliittisista mielialoista Suomessa. Lisätehtävänä oli yrittää ottaa yhteyttä Väinö Tanneriin. Hänellä oli varusteenaan radiolähetin, ja kahdeksasta yhdyshenkilöstä Suomessa yksi oli Hella Wuolijoki, peitenimeltään Runoilija.
Nuortevan hyppy epäonnistui: hänet pudotettiin sata kilometriä maalialueesta länteen.[2] Lisäksi hän takertui varjoineen kuusenlatvaan, ja irrottautuessaan valjaista loukkasi jalkansa. Hypyssä paikalle levinneistä varusteistaan hän löysi pimeässä ainoastaan radiolaukun.[1] Nuorteva murtautui paikan lähellä olleeseen liiteriin, jossa nautti mukanaan olleet suklaat ja keksit; niiden selvästi venäjänkielisin tekstein merkityt pakkaukset jäivät lojumaan paikalle, samoin loppuun käytetty huulipuikko, joka kertoi että paikalla olisi käynyt nimenomaan nainen. Liiterin katonrajasta löytyi lisäksi sinne tungettu venäjänkielisin merkinnöin varustettu Etelä-Suomen kartta.[3]
Kauniiksi ja hienosti pukeutuneeksi kuvattu nainen sai Vihdin Herrakunnan kylältä nuorelta pojalta kyydin Vihdin keskustaan. Hänet oli havaittu jo aikaisemmin ja epäilty Neuvostoliitosta tulleeksi desantiksi. Hyppypaikka jäljitettiin, mutta kyytimies antoi etsijöille tahallaan väärät tuntomerkit.[4]
Nuortevan peiteroolina oli työskennellä kosmetologiharjoittelijana kauneussalonki Beautyssa Helsingin Aleksanterinkadulla. Hänen asuntonsa sijaitsi Ullanlinnassa Vuorimiehenkatu 19:ssä.[5] Nuorteva paljastui kun hänen pesulaan säilömänsä radiolähetin löydettiin. Tullessaan hakemaan radiota 7. syyskuuta 1942 Nuorteva vangittiin.[6]
[muokkaa] Tuomio ja vankeusaika
Valpon ja Päämajan valvontatoimiston hoitamissa kuulusteluissa Nuorteva vaikeni useita kuukausia. Hän kertoi tarinansa vasta, kun Valpon Turun toimiston päällikkö Paavo Kastari toi hänen keskustelukumppanikseen suomalaisen kommunistin, Kertun isän vanhan ystävän, Arvo "Poika" Tuomisen, joka oli ryhtynyt avustamaan poliisia. Tuominen onnistui vakuuttamaan Nuortevan siitä, että stalinismi oli pettänyt ja tuhonnut kommunismin aatteen. Nuortevan maailmankuva romahti, ja henkisesti murtuneena hän teki täyden tunnustuksen.[2] Väliin Nuorteva oli kaksi kuukautta hoidossa mielenterveydellisten ongelmien vuoksi.[7]
Nuortevan tiedot johtivat 11 henkilön pidättämiseen, joukossa Hella Wuolijoki. Nuortevaa avustanut Heikki Teerikangas sai kuolemantuomion, Wuolijoki elinkautisen kuritushuonetuomion ja muut eripituisia vankeusrangaistuksia. Nuorteva tuomittiin kenttäoikeudessa kuolemaan ja sotaylioikeus vahvisti tuomion. Nuortevan sukulaiset, erityisesti hänen isänsä serkku professori Paul Nyberg saivat kuitenkin lykättyä kuolemaantuomion täytäntöönpanoa.[8]
Vankilassa Valpo järjesti kirjailija Yrjö Kivimiehen keskustelemaan Nuortevan kanssa. Kuunneltuaan Nuortevan tarinan Kivimies kirjoitti salanimellä Irja Niemi Nuortevasta kertovan elämäkerran, jonka Oy Suomen Kirja julkaisi vuonna 1944 nimellä Neuvostokasvatti. Nimiä ja tapahtumia oli hivenen muutettu. Viimeistä lukua, joka kertoi päähenkilön yhä olevan uskollinen neuvostokansalainen, ei julkaistu.[9]
Vuonna 1944 Nuorteva oli toisen kerran hoidossa mielenterveysongelmien vuoksi. Nuorteva teki vankeusaikanaan itselleen nuken, johon käytti hiuksiksi omia hiuksiaan. Nukke on tätä nykyä nähtävillä Joroisten Maanpuolustusmuseossa.
Nuortevalle tarjottiin syksyllä 1944 mahdollisuutta siirtyä Suomesta jonnekin länteen. Hän päätti kuitenkin olla lähtemättä, ja lokakuussa 1944 hänet palautettiin Neuvostoliittoon, missä hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankileirille. Rangaistuksensa kärsittyään hän opiskeli rakennusinsinööriksi ja työskenteli muun muassa vesivoimalaitosten parissa. Nuorteva kuoli aivokalvontulehdukseen 29. elokuuta 1963 Karagandan kaupungissa Neuvosto-Kazakstanissa.[10]
Jörn Donner on tehnyt Nuortevasta elokuvan Kuulustelu.[11]
[muokkaa] Lähteet
- Lounela, Pekka (Matti Kassilan aineiston pohjalta): Kahden naisen sota: vuosisadan vakoilutarina. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13982-3.
- Manninen, Ohto: Kerttu Nuorteva: Neuvostokaunotar vakoilujohtajana. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37-4628-3.
- Rislakki, Jukka: Maan alla: Vakoilua, vastarintaa ja urkintaa Suomessa 1941-1944. Helsinki: Love Kirjat, 1985. ISBN 951-835-099-X.
- Tarkka, Jukka: Uskomaton tarina, joka taitaa olla totta, Helsingin Sanomat 12.10.2006
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b c d Rislakki 1985, s. 109–111
- ↑ a b Tarkka/HS 2006
- ↑ Lounela – Kassila, s. 32–49
- ↑ Rislakki 1986, 111.
- ↑ Gronow, Kira: Täällä hän vakoili / Kauniin vakoojan kotona. Helsingin Sanomat, 20.11.2011, s. F1-F2.
- ↑ Rislakki 1985, s. 113
- ↑ Rislakki 1985, s. 114
- ↑ Rislakki 1985, s. 115–118
- ↑ Rislakki 1985, s. 119
- ↑ Rislakki 1985, s. 157, Manninen 2006, 169
- ↑ Eläkeläinen Donner ohjasi elokuvan ja kirjoitti kirjan Bergmanista
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Niemi, Irja: Neuvostokasvatti: neuvostoelämän ääripiirteitä minä-muotoon kuvattuna. Porvoo: WSOY, 1944.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Gronow, Kira: Täällä hän vakoili / Kauniin vakoojan kotona. Helsingin Sanomat, 20.11.2011, s. F1-F2.
